NHL 11 arvostelussa

EA:n NHL 11 on yhtä varma vuosittainen ilmestys, kuin on syksyn tulo Suomessakin. Tänä vuonna lätkäpelirintamalla kuitenkin eletään poikkeuksellista aikaa, sillä EA:n pahin – ja samalla ainoa – kilpailija, 2K Sports jättäytyi sivuun 2011-painoksen julkaisemisesta Xboxille ja PS3:lle ja päätti sen sijaan julkaista NHL 2K11 -pelin yksinoikeudella Wii-pelikonsolille.

Mikäli uusimmilla rostereilla haluaa siis pelata, onkin tänä vuonna pakko turvautua EA:n lätkäpeliin. Moni muistaa varmasti EA:n NHL 09 -pelin mukanaan tuoman roiman uudistuksen pelisarjan kontrolleihin, jotka nostivat pelin ohjattavuuden aivan uudelle tasolle, samalla tuoden mukanaan muitakin varsin tervetulleita uudistuksia. NHL 10 oli jo jokseenkin vähemmän täynnä uutta ja samaa polkua kulkee nyt myös NHL 11.

NHL 11:sta suurimpia – ja samalla ainoita uudistuksia uusimman pelaajarosterin ohella on Hockey Ultimate Team -pelimuoto, hajoavat mailat, hiottu fysiikanmallinnus, sekä pienemmät muutokset jo ennestään tuttuun Be a pro -pelimuotoon; nyt oman ammattilaisuransa pääsee aloittamaan Memorial Cup turnauksesta, jossa pelaajan potentiaali pääsee estraadille.

Hockey Ultimate Team on EA:n FIFA -sarjassa jo aiemmin esitelty pelimuoto, joka saapuu nyt myös NHL-sarjan puolelle. Tarkoituksena on koota mahdollisimman hyvä joukkue ja voittaa pelejä ja isompia turnauksia. Käytännössähän kyseinen pelimuoto kuulostaa varsin paljon esimerkiksi vaikkapa tavalliselta kausipeliltä tai be a GM -pelimuodolta, mutta sen erottaa muista yksi oleellinen seikka. Ultimate Teamissa NHL-pelaajat ovat korttimuodossa, joita pelaaja kerää itselleen ? samaan tapaan kuin pikkupojat keräävät lätkäkortteja oikeassa elämässä.

Taipale aloitetaan luomalla oma joukkue. Sen jälkeen valitaan haluttu aloituspaketti muutamasta eri vaihtoehdosta. Luonnollisesti ensimmäisen pakan pelaajat ovat kehnohkotasoisia. Otteluita voittamalla ja niissä maaleja tekemällä pelaajan tilille kuitenkin kertyy virtuaalirahaa (EA puckseja), joilla sitten voidaan ostaa uusia korttipakkauksia. Mikäli on tarpeeksi hullu, voi kortteja ostaa myös ihan oikealla valuutallakin lisäämällä esimerkiksi Xboxin kohdalla MS-pisteitä Live-tililleen.

Hankittavien korttipakettien sisältö on täysin sattumanvarainen, mutta mitä kalliimman paketin ostaa sitä enemmän pelaajia – ja sitä parempia pelaajia pakkauksista voi saada. Muita kortteja ovat muun muassa valmentajakortit, jotka parantavat joukkueen suorituskykyä, sekä pelisopimuskortit, joista viimeksi mainittuja tulee melkein jokaisen pakkauksen mukana. Hyvä niin, sillä ilman pelisopimusta pelaajaa X ei voi käyttää lainkaan joukkuekokoonpanossa. Jokaisella uudella pelaajalla on oletuksena tietty määrä pelejä, joita hän suostuu pelaamaan ja kun pelikerrat valuvat nollaan, tarvitaan pelisopimuskorttia uusimaan kaverin sopimus, mikäli häntä vielä halutaan käyttää. Valmentajakorttien ohella joukkueen suorituskykyyn vaikuttaa ketjujen välinen kemia. Kemiaa pilaa esimerkiksi se jos ketjussa pelaa useampi sentteri tai liikaa vasemman laidan miehiä. Joskus kemiat taasen eivät vain yksinkertaisesti natsaa yhteen joidenkin pelaajien välillä. Hyvän kemian löytäminen onkin haastavaa, mutta vaikuttaa toisaalta muun muassa syöttelypeliin jäällä.

Hockey Ultimate Team on kokonaisuutena varsin tervetullut lisä EA:n NHL-pelisarjan pelimuotojen hyvään valikoimaan ja se onnistuu saamaan jopa tietynasteista addiktiivisuuttakin pelaajan tavoitellessa vielä sitä yhtä voittoa saadakseen ostettua sen yhden uuden korttipaketin.

Muita uudistuksia ovat siis aiemmin mainitut realistisempi fysiikanmallinnus, sekä melkeinpä samaan syssyyn lukeutuvat mailojen hajoaminen. Uudistuksista jälkimmäinen varsinkin on kummastelun aihe. Miksi tätä ei ole toteutettu koskaan aiemmin missään NHL-pelissä – Mailojen hajoamisprosentin saa säätää yhdessä tappeluiden, sekä tuomarin ankaruuden ja muiden säätöjen kanssa, mutta mikäli hajoavia mailoja oikeasti haluaa edes välillä nähdä, kannattaa mittaria suosiolla ruuvata heti korkeammalle. Mailojen hajoaminen ei luonnollisestikaan ole mikään pelkkä kuriositeetti, vaan sillä on jäähyjen tapaan oikeaakin, joskin hetkellistä strategista vaikutusta pelin kulkuun: jos vastapuolen pakilta vaikkapa hajoaa maila, on hänen tottakai paljon vaikeampi puolustaa hyökkäävää pelaajaa. Katkeamisen ohella maila voi myös kovan taklauksen seurauksena yksinkertaisesti lähteä lapasesta, eli toisin sanoen mailat eivät ole enää liimattu pelaajien käteen. Jos maila putoaa pelaajan omalta luistelijalta, ei muuta kuin mailan luokse ja pelaaja noukkii mailan automaattisesti takaisin käsiinsä.

Fysiikanmallinnusta on muutoinkin viety realistisempaan suuntaan – tai ainakin niin pelin tekijät väittävät, mutta itse en aivan älyttömän suurta eroa havainnut NHL 11 -ja NHL 10 -pelien välillä. Toki taklaukset ja niistä seuraavat kaatuilut ovat nyt aiempaa monipuolisempia ja kiekkokin ehkä liikkuu hitusen “oikeammalla” tavalla, mutta muutoin pelattavuus on kutakuinkin säilynyt ennallaan. Lieneekö uudistetun fysiikan syytä, mutta itse ainakin löysin muutaman melko varman maalikikan pelistä. Toinen oli kova lämäri siniviivalta, toisen ollessa muutoin sama, mutta tässä tapauksessa kiekko vain osuu ensin maalivahdin olkapäähän ja sitten vierii tämän selkämyspuolelle ja sitä kautta maaliin. Tällaisia maaleja ainakin itselläni tuli ehkä turhankin usein. Maaleista puheen ollen, niitä pääsee nyt myös uusimpien FIFA -sarjan pelien tapaan itse tuulettamaan painamalla heti maalin jälkeen jotain ohjaimen nappulaa. Jokainen nappula vastaa erilaista tuuletusta, joten niitä on tarjolla useita erilaisia, joskin niiden varsinainen hyöty ainakin yksinpelin puolella jää alkuinnostuksen jälkeen varsin turhaksi ominaisuudeksi. Moninpelipuolella tuuletuksilla voi toki entisestään nostattaa vastapuolen vihaa.

Audiovisuaalisella osastolla ei myöskään suuria uudistuksia nähdä NHL 11:sta osalta nähdä – mitä nyt valikkomusiikkia on aiempaa vähemmän ja suurin osa kappaleista todella vanhoja (mm. Europen Final Countdown ja Daruden Sandstorm). Selostuspuolellakin voidaan puhua vanhahtavasta, sillä lähestulkoon koko höpötys on muutamista viime peleistä tuttua huttua. NHL 10 -peliin nähden eroa tosin on se, että Pentti Lindegren ei enää kuuluta jäähallin taustalla suomenkielellä, vaan Suomi-asetuksella pelissä tulee samat englanninkieliset kuulutukset kuin englantiversiossakin. Niin ja kaikki SM-Liigan pelit pelataan edelleen Hartwall-Areenalla. Graafisesti peli ei juurikaan ole päivittynyt suuntaan tai toiseen, ellei monipuolisempia taklausanimaatioita lasketa uudistukseksi – kaipa sen pieneksi sellaiseksi voisi laskea niin halutessaan.

Kokonaisuutena NHL 11 on toki varma ostos sarjan pitkäikäisille faneille Hockey Ultimate Teamin tuodessa mukavaa uutta pureskeltavaa, mutta näin muutoin sarjan kuopus on näkyviltä ominaisuuksiltaan tällä kertaa melko laiha tapaus.