Peliarvostelu

NHL 22

Pelin nimi: NHL 22
Lajityyppi: Urheilupelit
Alusta: Xbox Series X
Kehittäjä/Julkaisija: EA Vancouver/EA
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 21.11.2021 Arvioitu lukuaika: 7 minuuttia
Arvostelun NHL 22 kansikuva

EA:n vuotuinen NHL-pelisarja on jälleen täällä, tutulla monopolillaan. Viime vuoden NHL 21 oli jo pelisarjan kolmaskymmenes julkaisu – mikäli mukaan ei lasketa siis erillistä, 2000-luvun alussa julkaistua SM-liiga laajennuslevyä.

Allekirjoittaneen osalta EA:n NHL-sarjan pelit ovat viime vuosina FIFA-sarjan tavoin jääneet hieman paitsioon. Uuden FIFAn jokavuotinen pelaaminen omalta osaltani tapahtui 97-2010 -pelien aikaan, kunnes kyllästys iski. Mitä lätkäpeleihin tulee, olen ollut häpeilemätön 2K Gamesin (jo kuopatun) NHL 2K -sarjan kannattaja, enkä koskaan kyllästy toitottamaan sitä, kuinka hieno peli NHL 2K8 oli ja on edelleen – ne viimeiset julkaisut 2K-sarjassa sitä vastoin eivät olleet.

EA:n NHL-sarjan peleistä viimeisin arvostelemani on NHL 11 ja viimeisin, vähän enemmän pelaamani julkaisu on NHL 15. Hypättyäni pitkän tauon jälkeen arvostelukelkkaan mukaan, on pelisarja yllätyksekseni (ei kai edes pitäisi yllättyä) pysynyt melko lailla samana päällisin puolin.

Mukaan on tullut tasaisesti pientä uutta, kuten EA:n vuosijulkaisuihin on aina kuulunut. Kertauksena: yllä mainitsemani NHL 11 toi jo aikoinaan hajoavien mailojen ohella mukanaan HUT-moodin eikä se ole mihinkään kadonnut, sitä vastoin laajentunut ja muuttunut aggressiivisemmaksi rahastukseksi ja noussut jopa otsikoihinkin ja samalla varmasti jossain määrin koko pelisarjan suosituimpien pelimoodien joukkoon.

Kertaus on opintojen äiti

NHL 18 -pelissä mukaan tuli threes -nimeä kantanut ulkoilmalätkä sekä tuohon aikaan vielä uusi NHL-joukkue Vegas Golden Knights, suomalaisen Erik Haulan kera. NHL 22 tuo vastaavasti nyt mukanaan Seattlen Krakenin – lisäjoukkueet (ja liigat) ovat totta kai aina pelkästään hyvä juttu.

NHL 19 toi mukanaan World of Chel -pelivalikon sekä 3vs3 -ulkolätkän rinnalle 1vs1vs1 -pelit. NHL 20 toi mukanaan squad battlesit kortti-HUTiin sekä Ones ja Threes -pelimuotoa varten tarkoitetun battle royale -henkisen eliminator-lisukkeen, jossa matseja pelataan useampi putkeen – heikot karsiutuvat jatkosta. NHL 21 paranteli ja laajensi Be a Pro -pelimoodia enemmällä tarinatykityksellä ja muokkaili myös World of Chelin -valikon sisältötarjontaa. Siinäpä uusimmat jutut kerrattuna pähkinänkuoressa itselleni, kuin samalla niille muille, jotka ovat viime vuodet olleet yhtä ulkona pelisarjan tiimoilta, kuin allekirjoittanut.

NHL 22 tuo yllä mainitun lisäjoukkueen ohella pelin parhaimpia pelaajia paremmin korostavan Superstar X-Factors -ominaisuuden. Jokaisella superstaralla (kenttäpelaajat kuin maalivahditkin) on jokin erikoinen ja hieman epärealistinenkin kyky, joka erottaa jyvät akanoista. Esimerkkinä, joku laukoo aina huonostakin syötöstä sisään ja joillain supermaalivahdeilla on torjuntaprosenttia lisäävä kyky, joka aktivoituu automaattisesti viidentoista torjunnan jälkeen.

Superstarojen yllä killuu pelin aikana kaikilla kultainen logo, jonka kuva vaihtuu kyvyn mukaan. Ei tätä niinkään tavallisen pelaamisen aikana tule muuten mitenkään erityisemmin huomaneeksi. On muutoinkin vaikea muistaa mitä kenenkin erikoislogo tarkoittaa kyvyn osalta ja hyödyntää sitä oikeassa tilanteessa. Lyhyesti ajateltuna kuitenkin; superstarat ovat potentiaalisesti parempia kuin muut tavispelaajat.

Parempia ja uusia animaatioitakin on luvassa ainakin tekijöidensä mukaan, juuri muuta uutta ei ole jaksettu lisätä. Tämä varmasti siksi, koska NHL 22 on sarjan ensimmäinen uuden konsolisukupolven peli. Pitkään käytössä ollut ignite-pelimoottori vaihtui NHL 22 -pelin myötä Battlefield-peleistäkin tuttuun Frostbiteen, moottoriin jota FIFA-sarja on käyttänyt FIFA 18 -pelistä asti.

Jokaiselle jotain

Sisältönsä puolesta NHL 22 tarjoaa kyllä sinänsä paljon pelattavaa, josta varmasti jokainen löytää sen oman juttunsa. Ihan perinteisen pikapelin ohella tarjotaan kausimoodia, mutta myös jo monesta aiemmastakin pelistä tuttu ja siis viime vuonna parannuksia kokenut Be a Pro -pelimoodi, jossa pelaaja omaksuu joko kokemattoman kenttäpelaajan tai maalivahdin roolin, kun lähdetään rakentamaan ison staran uraa taitopisteineen kaikkineen.

Offline-pelaamiseen, joko yksin tai kaverin kanssa soveltuu myös molemmat ulkolätkäpelimoodit, jotka voisi mielestäni aivan hyvin niputtaa yhden nimen alle ja antaa pelaajan itse säätää, montako kentällä on höntsälätkää pelaamassa. No, sentään EA ei ole lähtenyt FIFA Street -pelien saralle tekemään ulkolätkästä kokonaan omaa pelisarjaansa. Laajempaa ja tarkempaa kausi- ja manageripelailua tarjoileva franchise-moodi on sekin tutulla paikallaan, kuin on myös monen suosima, pariinkin kertaan mainittu korttipelailu HUT.

Onhan HUT varsin hauskalla idealla sinänsä varustettu ja yhtä pelattava sinänsä kuin ilmestyessään yksitoista vuotta sitten, mutta se oikealla rahalla kikkailu ja virtuaalisten korttien ja pakkojen ostaminen ei ole hyvä juttu lainkaan. Olen aiemmin tykännyt EA:n NHL-pelisarjan Be a Pro -moodista ja etenkin siitä, että uraa on mahdollista tahkota omasta mielestäni erittäin haastavana ja alkuun henkisesti paljon runnovana pelityylinä maalivahdin näkökulmasta – tämä osa on edelleenkin totta. Liiallisen tarinallisuuden tunkeminen mukaan ja muun muassa Codemastersin formulapeleistä tuttu jatkuva keskusteleminen pelien välissä – tässä tapauksessa tiimikavereiden, valmentajan, toimittajien kuin fanienkin kanssa on kuitenkin tehnyt pelimuodosta todella uuvuttavan.

Välihöpöttely voisi NHL-peleissäkin toimia, mutta kun näissä keskustelutilanteissa ei ole lainkaan ääninäyttelijöitä, eikä siis puhetta. Tässä on rahaa totta kai säästetty, mutta samaan aikaan on todella tylsää jatkuvasti pelien välissä lukea laatikkokaupalla turhaa tekstiä turhan tarinanrakentamisen merkeissä. Kunpa tämän kaiken voisi halutessaan kokonaan jättää pois, mutta ei. Tarinamoodi on oltava.

Taitoa tikulla ysärinappuloiden sijaan

Mitä tulee mailan ohjaukseen ja kiekon kuljetukseen, on luonnollisesti tarjolla tutut vaihtoehdot kaikkien nykyisin käyttämästä skill stickistä perustason NHL 94 -kontrolleihin, sekä näiden kahden välimalliin, hybridiin. NHL-sarjan skill stick on ollut nerokas tapa pelata aina siitä asti, kun se NHL 06 -pelissä esiteltiin. EA:n loputtomalle tauolle jääneen Fight Night -pelisarjan tavoin se vaatii kuitenkin opettelua – allekirjoittanut ei ole koskaan ollut täysin sinut skill stick -systeemin kanssa ja kyllästykseen asti hehkuttamani NHL 2K8 toimiikin mainiosti nappulakontrolleilla.

EA:n NHL ei kuitenkaan syystä tai toisesta tunnu hyvältä hybridillä ja vielä vähemmän yliyksinkertaisilla NHL 94 -kontrolleillaan. Alkuun yritin, mutta se ei tuntunut luonnolliselta. EA ei itsekään tunnu liiemmin välittävän perinteisemmistä kontrolleista: kummillakaan kontrolleilla ei voi vaihtaa ketjua lennosta, kuten skill stickillä ja vain NHL 94 -kontrolleista löytyy luistelun boostinappula. Pakotinkin itseni pelaamaan skill stickillä ja aloin myös viimein oppiakin, vaikka amatööritasolle vajonneena pelisarjan pariin palaajana en uskaltanut pitkään aikaan koskea puoliammattilainen-vaikeustasoon.

Sain heti alkuun myös kiperän oppitunnin retrokontrolleilla pelaamisesta ihmispelaajia vastaan, kun kokeilin ensimmäistä online-otteluani ja sain turpiini niin, että verkko heilui vielä yölläkin sulkiessani sängyssä silmät. Toisen erän puolivälissä tilanne 13-1 ei paljoa naurattanut. Tein kokeellisen ragequitin ja systeemi toimii hienosti: ensimmäinen otteluni päättyi tappioon ja sain tililleni miinuspisteitä, tämä on hyvä asia. Nettiin ei kuitenkaan oikeastaan ole ilman veristä harjoittelua mitään asiaa mennä pelailemaan, koska kunnollista matchmakingia, joka ottaisi pelaajan tason huomioon peliseuraa etsittäessä, ei tunnu olevan. Online voisi myös niputtaa samaan sellaiset, jotka pelaavat skill stickillä ja jotka eivät. Nettipelailua varten tarjolla on tavallisen matsaamisen lisäksi NHL 19 -pelissä mukaan tullut, kummallisesti nimetty World of Chel, jossa luodaan Be a pro -moodin tapaan oma hahmo, jonka tasoa voidaan kehittää. World of Chelin alta löytyvät ulkolätkäpelien battle royale -henkinen eliminator-matsaaminen.

Pakkasenpuremaa kiekkoa

Audiovisuaalisesti NHL 22 näytti ensinäkemältä vähän paremmalta kuin mitä muistin. Totta kai niin sopisi olettaakin, kun on kulunut ajallisesti jo noin seitsemän vuotta, kun olen pelisarjaa viimeksi pelannut ja se pelimoottorikin vaihtui ja 4K-grafiikka tuli mukaan.

Meno pelin aikana näyttää hyvältä, kuin myös herkutteluun tarkoitetut uusinnatkin. Yleinen presentaatio NHL-sarjan otteluissa on todella näyttävää ja sen kruunaa hieno eläväinen selostus ja kommentaattorit. Pelikatkojen aikana ja maalien jälkeen hahmoilla on kuitenkin taipumusta törmäillä toisiinsa, vapista kaukalon reunalla tai näyttää elottomilta, tai näyttää muuten vain ei-itseltään.

Monet vähemmän kastin pelaajat kun eivät oikein meinaa millään muistuttaa omia esikuviaan. Pahimmalla tasolla samankaltaisuuden puuttuminen virtuaaliversioon nähden on pelin kahdessatoista muussa liigassa, kuten esimerkiksi suomalaisessa Liigassa.

Ruudulla aika ajoin näytettävän pelaajakortin kuva harvoissa tapauksissa vastaa sitä pelihahmoa, joka ruudulla istuu jäähy- ja vaihtoaitiossa tai luistelee jäällä. Voisi kuvitella, että parinkymmenen vuoden mukanaolon jälkeen pikkuhiljaa näihin ”vähäisempiin” liigoihinkin alettaisiin panostaa enemmän, mutta ei. Uusinnat maaleista sentään saadaan katsoa, mutta se TV-lähetyksen kaltainen hieno presentaatio ja TV-grafiikka, jota pelin NHL-matseista löytyy, ei ole täysin läsnä muiden maiden liigasarjoissa.

Ruudunpäivityskin voisi kai olla uuden konsolisukupolven myötä jo jouheampaa: itse matsit pyörivät kyllä suhteellisen tasaista kolmenkymmenen kuvan päivitystahtia, mutta pelikatkojen aikana areenaa ja pelaajia laajemmin ja lähemmin näytettäessä tuntuu, että kuva dippailisi vähän sen allekin.

Pientä töksähtelyä myös esiintyy samalla, kun pelaajat törmäilevät toisiinsa ja vapisevat – nämä ovat tuttuja juttuja, joita luulen muistavani jopa siitä NHL 15 -pelistä, vaikka pelimoottori on NHL 22 -pelin myötä vaihtunut. Useampia matseja putkeen pelatessa jatkuva pikkutöksähtely ja pelaajien värinä alkaa jopa vähän häiritsemäänkin.

Jäätävät ulkopelit

Visuaalisten efektien parasta antia on ehdottomasti pelinaikaisen sulavan ja aidonoloisen pelaaja-animoinnin ohella kaukalojään kiiltävyys sekä siihen syntyvät lukuisat luistinten jättämät jäljet. Yleisö on graafisesti tasoa ”menettelee”, mutta silti pelikameran kuvatessa niitä katkojen aikana paljastaa rujon copy-paste -fanikatsomot vähän liiankin helposti. Ulkopeleissä ei graafisesta herkusta oikein voida puhua lainkaan. Niissä koruja ja blingblingiä tuntuu olevan vähäisempää liigalätkää entistä heikommin ja vaikka jään pinta näyttääkin jälleen hyvältä, on kaukaloita ympäröivä grafiikka vähän niin ja näin ja pelaajien animointikin jotenkin..tylsempää ja tönkömpää.

Selostus kuitenkin vie ulkolätkän audiovisuaalisesta suunnittelusta voiton – huonoudessaan. Riippuen pelaako 3vs3 -lätkää vai 1vs1vs1 -peliä, kuulostaa rasittava ja täysin turha selostaja (huutelija pikemminkin) joko huonolta Ryan Reynoldsin imitaatiolta tai huonolta Jim Carreyn kopiolta. Höntsälätkä tuntuukin kokonaisuudessaan kuin erilliseltä minipelimoodilta pelin kyljessä ja sitähän se periaatteessa onkin – tämän tiesi NHL 2K-pelisarja jo vuonna 2003.

Kokonaisuutena NHL 22 on se uusin juttu ja pikkuhiljaa varmasti nettiserverit alkavat sulkeutua aikaisempien vuosien peleistä – jos siis haluaa pysyä ajan hermolla ja pelata sillä Seattle Krakenillakin, on uusi peli hommattava.

Ihan kokeeksi menin ja asensin XSX:lleni arvostelun alussa mainitsemani NHL 15 -pelin Xbox One -version. Pelin grafiikka oli hitusen karkeampaa ja reunaviivat hieman näkyvämpiä, mutta ruudunpäivitys mielestäni pehmeämpää ja näin muutoin en valehtelematta nähnyt NHL 22 ja NHL 15 -pelin välillä kunnollista eroa, vaikka moottoriakin on ”parempaan” vaihdettu. Pelattavuuden osalta koin myös, että skill stick -systeemi oli yksinkertaisesti toimivampi sekä tarkempi ja kiekkofysiikat eläväisemmät. Mitä ihmettä. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta todennäköisesti näistä kahdesta pelistä NHL 15 tulee pysymään Xboxini kovalevyllä pidempään. Jos nyt arvostelisin NHL 15 -pelin, saisi se allekirjoittaneelta 3.5 tähteä.

Loppusanat

NHL 22 on EA:n urheilupelisarjan tuorein lätkäpeli. Uusi joukkue, uusi pelimoottori ja jotain uusia animaatioita sekä X-Factor -erikoiskyvyt. Siinäpä pelin vähäiset uudistukset pähkinänkuoressa. Onko uudempi aina parempi? Ei välttämättä…

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Seattle Kraken
  • - Perusmatsit tekoälyä vastaan toimivat aina
  • - Grafiikka piirun verran nätimpää..

Huonoa

  • - ..mutta pelikatkojen aikana edelleen töksähtelyä ja törmäilyä..
  • - Hieno presentaatio NHL-peleissä..
  • - ..mutta ei niinkään muissa liigoissa
  • - Ulkolätkä ei kauaa innosta (selostajienkaan vuoksi)
  • - Kunnon uudistuksien vähyys
  • - Be a pro -moodin draamatykitys ja jatkuva tekstilaatikoiden lukeminen
  • - Kunnollisen matchmakingin puute online-peleissä
  • - X-Factor -kyvyt ovat hieman kyseenalaisia ja unohtuvat pelin melskeessä