Obscuritas

Obscuritas - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Obscuritas
Lajityyppi: Seikkailupelit
Alusta: PC
Muuta: -
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 10.4.2016 Arvioitu lukuaika: 9 minuuttia
Arvostelun Obscuritas kansikuva

Kauhupelit ovat aina olleet genrenä vähän haastavia saavuttamaan tavoitteensa, eli pelästyttämään ihmisiä. 80-luvulla grafiikka oli sen verran alkeellista, että oikeaa tunnelmaa oli vaikea saavuttaa millään tasolla, lähinnä pelit olivat pelottavia vaikeutensa vuoksi ? kuoleminen ja alusta aloittaminen ei ollut kivaa puuhaa. 90-luvulla nähtiin sitten jo muutamia oikeasti pelottavia kauhupelejä, kuten ensimmäinen Resident Evil sekä myöhemmin Clive Barker’s Undying.

Mielestäni pelottavin kauhupeli kuitenkin pitkään omalla kohdallani oli Amnesia ? The Dark Descent. Indiepeli, jossa liikuttiin FPS-kuvakulmasta käsin ja kokonaan vailla ilman mitään aseita, käden jatkeena pelkkä hiljalleen loppuun palava öljylamppu. Äkillisiä varjoja tai tunnistamattomia hahmoja pimeydessä, ilkeitä ja pelottavia ääniä kuulokkeissa ? niistä oli Amnesian tunnelma rakennettu.
Amnesian jälkeen kauhugenre, etenkin FPS-muodossaan on nostanut päätään reilusti ja yksi viime vuoden parhaita näytteitä on kenties ollut Segan julkaisema Alien ? Isolation, jossa tosin oli aseita, mutta ne eivät tehonneet juurikaan pelin vetonaulaan, eli siihen mustaan alieniin. Indiepuolella genre kuitenkin on lähtenyt varsinaiseen kukoistukseensa ja joka lähti liikkeille PS4:lle julkaistun, kuuluisan P.T.:n (Playable Trailer) jälkimainingeissa.

P.T:n oli tarkoitus olla Hideo Kojiman ja Guillermo Del Toro yhteistyöprojektin Silent Hillsin pelattava mainos ja lopullisessa pelin päätähtenä oli tarkoituksena olla The Walking Dead -sarjan Norman Reedus. Peli kuitenkin kuopattiin, kun Kojima ja Konami ajautuivat riitoihin syistä tietämättömistä.

Erittäin tunnelmallisessa ja kuumottavassa Pelattavassa Trailerissa pelaaja joka tapauksessa heitettiin alati muuttuvaan taloon, jossa kummitteli. Talo ja sen jo nähdyt käytävät muuttuivat sitä mukaa kun pelaaja tutki taloa. Tunnelmaa vauhditti pelin lähes fotorealistisen upea grafiikka. P.T.:stä tuli nopeasti hitti ja sen jälkeen kun peli poistettiin PSN Storesta ja uutiset pelin peruuntumisesta levisivät, alkoi samankaltaisia pelejä syntyä kuin sieniä sateella.

Yksi tällainen esimerkki on hiljattain julkaistu Layers Of Fear, mutta se ei suinkaan ole ainoa lajiaan. Esimerkiksi Amnesian kehittäjältä on tullut uusi peli nimeltä SOMA. Muita vielä työn alla olevia nimiä ovat muun muassa Visage sekä Allison Road, joista jälkimmäisen julkaisee Worms-peleistään tuttu Team 17. Eittämättä virtuaalikypärien mahdollinen, horisontissa häämöttävä vallankumous tulee vielä entisestään kasvattamaan tämänkaltaisten pelien suosiota.

Tämänkertaisessa katsauksessa nähdään indiestudio Ravenscoutin debyyttipeli, Obscuritas, jonka on julkaissut VIS Games, joka tunnetaan muun muassa sellaisista peleistä, kuten The Legend of Kongo King sekä Oktoberfest-Manager. Voisiko Obscuritaksesta kuitenkin tulla julkaisijalleen se suurin hitti ansioluettelossa?

Ainakaan hinnalla peliä ei ole pilattu ja Steamista ja ihan boxattunakin versiona peliä löytää kahdenkymmenen euron hintaan ? jos vain hintalaatusuhde siis on kohdallaan. Onko se ?
Obscuritaksessa pelaaja heitetään Sarah -nimisen tytön kenkiin hänen periessään isänsä enon vanhan talon kaukana maalla. No tyttöhän toki kirjeen luettuaan oitis hyppää seuraavaan junaan ja lähtee yksinään tutkimaan tuota tyhjillään ammottavaa isoa taloa.

Vähän puumainen ääninäyttely Sarahin lukiessa kirjettä ääneen ruudun takana istuvalle pelaajalle saa heti alussa aikaan budjettifiiliksen (ei hyvällä tavalla) eikä peligrafiikkakaan oikeastaan ihan alusta alkaen juurikaan säväytä. Kaikki on jotenkin kovin tasapaksun näköistä, eikä pelin varsinaisen alkamisen jälkeen ruudunpäivityskään tahdo toimia sulavasti 1920×1080 resoluutiolla ja kaikilla detaileilla, mutta silti objektien laadukkuutta sekä varjostusta oli pakko säätää reilusti heikommalle asetukselle, jotta peli suostui pyörimään puhtaasti, sillä minimivaatimuksissakin mainittiin jotenkin uskomattomasti GeForce GTX 670.
Pelattavuudeltaan Obscuritas on kauhuelementtejä sisältävä FPS-peli, joka on kuitenkin puzzlepainotteinen, eikä useiden samankaltaisten kauhupelien tapaan sisällä tuliaseita tai muuta kättä pidempää. Jo heti alussa Sarah pistetään puzzlehommiin, kun kyseisen edesmenneen enon sinne tänne viljelemät viestit tietävät kertoa, että talon avain on jossain ruukussa talon pihalle piilotettuna. Ei aivan ?avaimet käteen? -paketti siis. Ei muuta kuin avainta etsimään.

Talon kun Sarah saa omakseen todellisesti vasta ratkottuaan kaikki sen sisältämät salaisuudet ja puzzlet. Käytännössä tämä toimii seuraavalla tavalla: pelin maailma, eli Sarahin perintötalo jakautuu kokonaisuudeltaan kolmeen eri lukuun ja 29 eri kohtaukseen. Kohtauksilla tarkoitetaan talon eri osia. Kun pelaaja saa riittävästi avaimia ja etenee ?uuteen osaan talossa?, vaihtuu kohtaus uuteen. Yhdestä kohtauksesta löytyy useamman ovellisen huoneen sisältämä ?tila?, josta ei pääse etenemään seuraavaan paikkaan, ennen kuin kaikki avaimet on löydetty, lukitut ovet avattu ja puzzlet ratkottu. Tämän jälkeen saa lopulta käsiinsä sen ?pääavaimen?, jolla avataan ovi uuteen osaan talossa. Talo saattaa kuulostaa valtavalta paikalta, mutta onneksi taaksepäin ei tarvitse eikä edes voi kohtauksissa ravata, vaan selän taakse jäävä ovi on ja pysyy lukossa.

Kun pelaaja astuu uudelle alueelle, osa sen huoneista on valmiiksi tutkittavissa. Osa taas on lukossa ja tarvitsevat kukin oman avaimensa. Avaimia sitten löytyy milloin mistäkin. Osa on näkyvillä tai osan saa kun ratkaisee jonkin puzzlen tai jotain automaattista tapahtuu ja tarvittava avain tulee esille kuin itsestään. Puzzlet ovat melko kevyitä, mutta Obscuritasin puzzlet sisältävät välillä sellaista epämääräistä ja häilyvää suunnittelua, että jotkin 90-luvun ärsyttävimmät point & click -seikkailutkin kalpenisivat pelin rinnalla.

Esimerkiksi välillä huone X jossa uusi avain oikeasti olisi, ei olekaan näköpiirissä. Mutta kun poistutaan huoneesta ja varsin tavalliselta puuovelta näyttävä automaattiovi paukahtaa kiinni nokan edestä, saattaakin huoneen sisältä kuulua yllättäen jokin ääni, esimerkiksi rikkoutuvan lasin ääni ja sitten kun ovi avataan uudelleen, hokkus pokkus! Uusi avain onkin täysin nähtävissä esimerkiksi lattialle pudonneen vaasin sirpaleiden joukossa. Tiedossa on siis välillä tällaista edes takaisin liikkumista tiettyjen tapahtumien käynnistämiseksi.

Tällainen pieni ramppaaminen vielä menee jotenkuten sulatettavana, mutta sitten kun pitää esimerkiksi vaihdella hyllyillä olevien patsaiden päitä keskenään ? asettaa ne niin sanotusti oikeisiin alaruumiisiin tai vaihtaa seinällä roikkuvat naamarit omille paikoilleen, minkä jälkeen jostain läheltä aukeaa esimerkiksi pöytälaatikon lipasto tai salaluukku, jossa uusi avain on. Ongelmaksi vain näissä objektienvaihtelu-puzzleissa muodostuu se, että nämä esineet eivät mitenkään erotu muista ei-interaktiivisista objekteista ja jos ei satu nuohoamaan naama kiinni kaikissa tavaroissa ja kalusteissa, voi punaisena hohtava ?hotspot-kehys? jäädä kokonaan aktivoitumatta, eikä siten välttämättä tule tietoiseksi siitä, että jokin esine liittyy olennaisesti ratkaisemattomaan puzzleen. Ja joskus esineet saattavat kukin olla myös eri huoneissakin. Onneksi pelissä on sentään se ?boostausnappula? eikä kaikkialle onneksi tarvitse kävellä tyynenrauhallista vauhtia.

Ja eikö se lipaston laatikko todella olisi auennut ilman tätä patsaiden kanssa venkslaamista? Vaikea sanoa, kun Sarah ei juuri puhu eikä kommentoi. Esimerkki loogisesta suunnittelusta taasen on eräs taulupuzzle. Ideana on etsiä kaikki tarvittavat viisi erilaista puusymbolia ja lätkäistä ne ison kirjahyllyn etuseinämään oikeassa järjestyksessä. Apuna käytetään useammasta huoneesta löytyviä tauluja, joissa on sama kuva hienoisin eroin ja aina eri symbolilla leimattuna. Kuvien erot kuitenkin kertovat symbolien järjestyksen kirjahyllyssä. Jos ratkaisua ei heti tule keksineeksi, joutuu rampata edes takaisin, sillä erään patsaspuzzlen tapaan taulutkin ovat eri huoneissa. Joten jos ei ota paperille ylös muistiinpanoja on ehkä vaikea muistaa missä järjestyksessä symbolit pitäisi lätkiä kirjahyllyyn.

Täytyy myöntää, että pelin alussa muutaman avaimen löytymisen ja lukitun oven avaamisen jälkeen onnistuin törmäämään jo umpikujaan. Erään taulun takaa löytyi kliseisesti kassakaappi, johon tarvittiin numeroyhdistelmä. Kahlasin kaikki avatut huoneet lävitse, mutta turhaan, koska mistään ei löytynyt mitään numeroyhdistelmään viittaavaa. Jouduin lopulta tunnin ravaamisen jälkeen turvautumaan youtuben ihmeelliseen maailmaan ja kas, sieltä löytyi ratkaisu.
Ratkaisu oli, että talon eteishallista oli sammutettava sähköiset kattovalot ja sytytettävä aulan kynttilät palamaan, jolloin marmorilattiaan heijastui kassakaapin kolme numeroa. Tämä melko epälooginen puzzle meinasi pilata kaiken peli-iloni ? millä tämä ratkaisu olisi muka pitänyt aavistaa? Päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin ja onneksi samanlaista ei aivan heti vastaan tullutkaan.

Obscuritaksen tunnelman suurin latistaja onkin se, että tuon tuosta pelissä jää jumiin. Ramppaat huoneesta toiseen ovia availlen ja miettien mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Löytyisikö jostain joku objekti, jonka saisi ylipäätään napattua mukaan tai muuta vastaavaa. Joskus taas asia on niinkin, että esimerkiksi jonkin huoneen supervahvat lemmikkihämähäkit rikkovat lasin ja karkaavat terraariostaan vasta kun pelaaja ei ole näkemässä, mutta tulee kuulleeksi äänen huoneen ulkopuolelta. Se avainhan totta kai on siellä terraariossa, tietysti! Sanoisin tällaista huonoksi pelisuunnitteluksi, mutta jotkut voivat kutsua sitä tunnelman luomiseksikin.

Kenties eniten ajoittain takkuavan ruudunpäivityksen ja edes takaisin liikkumisen ohella pelissä ärsyttävät talon miljoonat ovet. Niiden automaattisuus etenkin! Tavalliset puuovet kun eivät normaalisti sulkeudu tuosta vain. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin poistua huoneesta, johon kuitenkin olisi hetken päästä tarkoitus palata ja ovi sulkeutuu jo muutaman sekunnin jälkeen. Jätät oven auki koskematta sen kahvaan ja silti peli sulkee sen saman tien kovan pamautuksen kera. Ovien availuun kuluukin pelissä pidemmän päälle runsaasti aikaa.

Toinen juttu ovat valot. Sen vielä ehkä jotenkin ymmärrän, että käytävän seinällä oleva juuri sytytetty kynttelikkö sammuu jo muutaman minuutin jälkeen, vaikka edes ikkunat eivät ole auki, mutta se että huoneeseen sytytetyt valot sammuvat ja katkaisijaa on napsautettava taas kun huoneeseen tullaan takaisin. Aina näin ei jostain syystä kuitenkaan käy. Onko kyseessä haamu joka näitä valoja sammuttelee? Mene ja tiedä, mutta ei se tunnelmaa pelottavaksi muuta, ainoastaan ovien tapaan alkaa ärsyttää pelaajaa. Onneksi jossain vaiheessa peliä Sarah löytää käsiinsä myös vaihtoehtoisen valonlähteen, taskulampun, joka tosin kuluttaa pidemmässä käytössä patterit loppuun ja siihen on laitettava uudet. Onneksi Sarahin eno on ajatellut kaikkea ja jättänyt tulitikkurasioiden ohella myös patteriläjiä sinne tänne.

Jos näitä kaikkia nipotuksia ei lasketa mukaan, löytyy Obscuritaksesta tunnelmaakin, etenkin jos pelataan pimeässä huoneessa kuulokkeet päässä. Välillä tuuli humisee talon seinissä ja lähes joka toisesta huoneesta löytyvä seinäkellon pahaenteinen raksutus on sekin yllättävän piinaavaa, muutoin talon lähes hiirenhiljaisen talon puolipimeissä huoneissa. Pienempiä ääniä tukemaan pelissä soi taustalla hiljainen mutta painostavaksi pidemmällä aikavälillä muuttuva ambienssiraita.

Ahdistusta lisää toki sekin, että ambienssi välillä saattaa toistaa itseään ja luo tunteen siitä, että pelaaja ei etene minnekään avaimia etsiessään ja ovia paukutellessaan. Äänimaailman sekaan saattaa mahtua myös jotain ikään kuin askeleilta kuulostavia hetkellisiä ääniä tai jonkinlaisia kuiskauksia tapetin välistä tai ääniä kuin joku liikuskelisi nahkasohvalla, vaikka huoneissa ei sellaisia olisikaan. Siinä mielessä latinankielinen sana Obscuritas (pimeä, pimeys tai mysteeri) onkin aika osuva ja hyvin valittu nimi tälle indiepelille.

Kauhuelokuville kliseiseen tyyliin Obscuritas luottaa kuitenkin vähän liian usein siihen halvimpaan säikäytyskeinoon, eli yht’äkkiä kuullaan kovaääninen musiikkipyrähdys ja jotain kenties vilahtaa ruudulla tai sitten ruutu välähtää valkoisena ja kuuluu kova ääni, jonka on tarkoitus pelästyttää. Etenkin kuulokkeiden kanssa tällainen totta kai nostaa helposti karvat pystyyn, mutta tunne on halpamainen.

Mielestäni pelkkä taustalla soiva ambienssiraita, kellojen raksutus ja esimerkiksi pianon äännähdys pianohuoneeseen astuttaessa ovat paljon vakuuttavampaa sorttia tunnelman luontia varten, mutta tällaista ?normaalia? hiostuttamista on melko vähän. Pelin mystistä, joskin hyvin seitinohutta tarinaa Sarahin enosta ja tämän jättämästä talosta yritetään edistää Sarahin sieltä täältä löytämillä kirjeillä, joita eno on rustaillut ja jättänyt Sarahin luettaviksi. Lapuissa mies kertoo muun muassa työstään, jossa ei ole edennyt ja niin edelleen. Pelin edetessä yhä pidemmälle kohtauksissa ja luvuissaan, muuttuu myös pelin tunnelma entistä synkemmäksi ja pimeämmäksi. Loputtoman kokoinen talo (josta löytyy jopa jättimäinen kasvihuonepuutarha) muuttuu sekin synkemmäksi ja kierommaksi kohtaus kohtaukselta.
Sarahin eno on tainnut olla loppujen lopuksi oikea kus*pää kun on viritellyt taloonsa kuolettavia ansoja, jotka vievät pahaa-aavistamattomalta sukulaistytöltä oitis hengen. Kasvihuoneen sisältävä kohtaus on samalla ensimmäinen laatuaan pelissä, jossa pelaaminen voi yllättäen päättyä game over -ruutuun useammassakin kohtaa eikä tätä voi ennalta edes aavistaa, on vaan opittava kantapään kautta jos sattuukin kuolemaan. Jopa viattomalta näyttävään sisäuima-altaaseenkin pulahtaminen tuottaa välittömän game overin. Kuoleminen mistä tahansa syystä heittää pelaajan aina hetimmiten takaisin päävalikkoon ja pelitallennus pitää itse hakea ja ladata jos haluaa yrittää uudelleen. Ehkä tässä kohtaa olisi voitu toimia hieman pelaajaystävällisemminkin?

Kokonaisuutena Obscuritas ei ole aivan huono peli, mutta indiepelinä keskivertotavaraa. Parhaimmillaan pelissä on painostavaa tunnelmaa tarjolla ja pelin puzzlepainotteisuus ja seikkailullisuus on toki aina vaihtelua sille kaikelle ammuskelemiselle ja tappamiselle, mutta tekstissä mainitsemani ärsyttävät piirteet (automaattiovet, ramppaaminen) tekevät siitä sellaisen kokemuksen, että sitä pelaa mielellään vain hyvin pieninä annoksina, koska turhautuminen iskee nopeasti, etenkin jos jää pidemmäksi aikaa jumiin johonkin kohtaukseen. Pidemmälle päästyä peli myös muuttuu vähän arvaamattomaksi ja hieman yritys-erehdys -tyyppiseksi game overin välttelyksi. En sanoisi, että Obscuritas olisi aivan kahdenkymmenen euron arvoinen peli, mutta kyllä tällaisesta ehkä kympin saattaisi maksaakin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Parhaimmillaan talon tutkailussa on painostavaa tunnelmaa
  • - Jotkin puzzlet on hyvin mietitty..
  • - Äänimaailma toimii vakuuttavasti pääosan ajasta

Huonoa

  • - Jatkuva ovien availu ja edes takaisin ramppaaminen puzzlejen perässä
  • - Vaatii koneelta paljon tehoa, vaikka grafiikka ei ole ihan kaikkea sitä
  • - Halpamaiset ja kliseiset säikyttelyhetket
  • - Yritys-erehdys -kohtaukset
  • - Kuoleminen palauttaa päävalikkoon
  • - ..Osa on kamalan epäloogisia
  • - Pelin hintalappu kenties hiukan korkea