Oddworld: Stranger's Wrath arvostelussa
Oddworld: Stranger's Wrath on Western-henkinen 3rd/first person toimintapeli, jossa nimetön palkkionmetsästäjä jahtaa lainsuojattomia hullunkurisilla ammuksilla aseistautuneena. Oddworld -sarjan faneille varmasti ainakin jonkin asteinen pettymys, joskin muuten ihan hauskaa viihdettä pienempinä annoksina nautittuna.
Oddworld Inhabitants niminen pelikehittäjä on parhaiten tunnettu mistäs muustakaan kuin hauskoista ja humoristisista Oddworld sarjan peleistään. Pelisarja aloitti taivalluksensa vuonna 1998 PC:lle ja Playstationille ilmestyneellä pelillä Abe’s Odyssee. Tyyliltään peli oli sivuttain skrollaava tasoloikka-puzzlepeli, jossa kummallisen näköinen, Mudokon-rotua oleva sankari Abe yritti pelastaa muita orjuutettuja lajitovereitaan joutumasta ilkeän yhtiön uuden välipalan ainesosiksi.
Peli poiki vuonna 1999 myös jatko-osan, joka kantoi nimeä Abe’s Exodus joka sisällöltään ja pelimekaniikaltaan tarjosi sitä samaa hauskuutta kuin edeltäjänsä. Tämän jälkeen peli siirtyi Xboxille vuonna 2001 ilmestyneen Munch’s Odyssee pelin muodossa, jonka pääosassa oli Aben lisäksi hassu rullatuolia mielellään käyttävä kala nimeltä Munch. Tavoitteena pelissä edelleen oli pelastaa muita Mudokoneja.
Munch’s Odyssee oli mielenkiintoinen ja hyvä yritys istuttaa Oddworld -pelit 3D-maailmaan ja osittain se siinä onnistuikin, osittain jotain kuitenkin katosi tämän muutoksen myötä, eikä peli muutoinkaan ollut aivan niin hyvä kuin se olisi voinut olla. Kahteen ensimmäiseen peliin verrattuna Munch’s Odyssee olikin pienoinen pettymys ja yleiseltä kantilta katsottuna keskivertopeliä hieman parempi tekele, vaikka sarjasta tuttu huumoripuoli olikin edelleen tallella.
Nyt pelisarjan fanit voivat huokaista helpotuksesta, sillä Oddworld Inhabitants mäjäyttää pöytään upouuden Oddworld-sarjan pelin, jota ollaan odoteltu jo jonkin aikaa. Aluksi pelin piti ilmestyä Microsoftin kautta, mutta MS:n vetäydyttyä tehtävästä nappasi Electronic Arts itselleen julkaisuoikeudet ja samalla pelin nimi muuntui Oddworld Stranger -nimestä sen nykyiseen muotoon.
Alkuintron ilmestyessä ruudulle vaikuttaa Oddworld: Stranger’s Wrath varsin lupaavalta. Sarjan aiemmista peleistä tutut erittäin korkeatasoiset ja huumoripitoiset välianimaatiot ovat edelleen läsnä. Siihen uutukaisen yhtäläisyydet sukulaisiinsa sitten oikeastaan loppuvatkin. Missä on Abe ja kaikki muut Mudokenit? Eivät missään. Abe on korvattu Clint Eastwoodin länkkärin oloisella ja näköisellä, nimettömällä apinamaisella palkkionmetsästäjällä.
Pelin tapahtumat on istutettu villin lännen teemaan ja Mudokenien paikalla häärivät puhuvat.. Kanat? Heti aluksi tuleekin huokaistua pettymyksestä, sillä Oddworld: Stranger’s Wrath on vain nimellisesti uusi Oddworld -peli, eikä uutukainen muutamia pieniä asioita lukuun ottamatta tuo TV-ruudulle mitään sarjan faneille aiemmin tuttua.
Onhan peli toki edelleen varsin “outo” konsepti sinänsä, mutta mitä pelillä sitten on tarjota pelaajalle tai ylipäätään Oddworld faneille? Kylmästi voidaan sanoa, että pelaajille, jotka odottavat uutta seikkailua edellisten osien tapaan tulevat pettymään. Mutta jos katsotaan tätä seikkaa lävitse sormien, on peruspelaajalle tiedossa suhteellisen viihdyttävä 3rd person/first person toiminta jokseenkin omaperäisessä villin lännen asetelmassa. Peli tuntuukin paikoitellen kuin jonkinlaiselta huumoriversiolta Rockstar Gamesin hieman vakavammasta Red Dead Revolver länkkäripelistä.
Pelaajan ohjastama palkkionmetsästäjä saapuu kanojen asuttamaan kaupunkiin ja tarkoituksena olisi metsästää lukuisia kanojen etsintäkuuluttamia lainsuojattomia, jotka kanojen muuten niin rauhallista elämää kiusaavat ja siinä samalla sitten kerätä kasaan 20 000 yksikköä moolah-rahaa. “Tukikohtana” toimivat kanojen asuttamat kyläpahaset, joista jokaisesta pelaajan tarpeita varten löytyvät Bounty -ja General Store. Ensinnä mainitussa otetaan vastaan uusi palkkionmetsästyskeikka ja kerätään keikan jälkeen palkkio talteen. General Storessa sen sijaan voi tienaamillaan rahoilla ostaa kaikenlaista, kuten parannuksia omaan sotavarustukseen ja täydentää ammusvarastoa.
Hahmon kontrolloiminen ja ohjaaminen tapahtuu pääasiallisesti 3rd personista selän takaa kuvattuna, kun taas aseeseen tartuttaessa kuvakulma siirtyy räiskintäpeleistä tunnettuun FPS-kuvakulmaan. Apunaan palkkionmetsästäjällä on tavallinen varsijousi, mutta erikoiseksi sen tekevät sen ammukset, jotka itse asiassa ovat samalla pelin ainoa kantava idea.
Ammukset eivät nimittäin ole mitä tahansa nuolia kuten sopisi olettaa, vaan erilaisia eläviä ötököitä. Tarjolla on muun muassa puhuva ja vihollisia luokseen houkutteleva maaoravan kaltainen chippunk, viholliset seittiin kietova bolamiitti, takiaismaiset ja veitsenterävin hampain varustetut fuzzlesit sekä sähköpurkauksia ampuvat zapp-kärpäset. Koska ammukset ovat kaikki eläviä ötököitä tarkoittaa tämä sitä, että niitä voi kerätä myös sieltä täältä luonnosta kaupasta ostamisen lisäksi. Erilaisia ammustyyppejä pelissä on kahdeksan kappaletta ja pelaaja voi lastata aseeseensa kerrallaan kahdenlaista ammustyyppiä, joita sitten voidaan ampua vaikka samanaikaisesti. Ristiohjaimella hoituu ammuksien vaihteleminen, kun taas ohjaimen kummatkin liipaisimet on tarkoitettu ampumiseen.
Pelaajan otettua vastaan palkkionmetsästyskeikka, joutuu tämä ravaamaan metsästettävän luo juoksemalla pitkin pelin maita ja mantuja. Vaikka pelialueet ovatkin kiitettävän avonaisiksi tehty, ei pelissä oikeastaan voi silti kuitenkaan eksyä ja oikea reittikin löytyy yleensä melkein heti pienen etsiskelyn jälkeen. Jokaisen lainsuojattoman kiinnisaamiseksi pelaaja joutuu ensin hoitelemaan joukon tämän kätyreitä. Niin itse metsästetty kuin tämän kätyritkin täytyy saada kiinni joko elävänä tai kuolleena.
Pelin lainsuojattomat osaavat taistella hyvin(lue: aggressiivisesti)pelaajaa vastaan ja jopa jahdata tätä ympäri peli-aluetta jos sille päälle sattuvat. Parhaimmillaan peli onkin kun pelaaja ei tahdo saada hengähdystaukoa viholliselta. Kun vihollinen vie pelaajalta energiaa, voi tämä parantaa itseään ravistelemalla itseään, jolloin vaatteisiin tarttuneet nuolet irtoavat ja terveys alkaa palautumaan. Pelaaja onkin siis teoriassa kuolematon, mutta ei kuitenkaan käytännössä sillä itseään ei läheskään aina ehdi parantamaan kaiken sen ammuskelun melskeessä.
Useilla pelin ammuksista viholliset voidaan ikään kuin lamaannuttaa hetkeksi, jolloin pelaaja voi vangita nämä omalla Haamujengi -tyylisellä rosvoimurillaan talteen. Tietysti tappavilla ammuksilla leikkiminen johtaa siihen, että rosvot joutuu imuroimaan kuolleena ja puolet arvottomampana. Kaikki tämä on varsin hauskaa viihdettä, tosin asiassa on yksi mutta. Stranger’s Wrathin pahimmaksi kompastuskiveksi koituu nimittäin sen itseään toistavuus. Pelissä ei juuri vaihtelua tule, mitä nyt jokainen tulitaistelu lainsuojattomien päänahkaa metsästettäessä on aina hieman erilainen ja maisemat ovat kiitettävän erilaisia. Pelin parissa ei välttämättä kuitenkaan jaksa istua kamalan pitkiä ajanjaksoja yhteen menoon tai suorittaa montaa palkkionmetsästyskeikkaa yhteen menoon. Pienempinä annoksina pelattuna peli toimiikin paremmin ja on tällöin paljon hauskempaa.
Tekniseltä toteutukseltaan Oddworld: Stranger’s Wrath on varsin onnistunut peli. Grafiikka on hienoa ja varsin western-henkistä, mutta samalla siihen on lisätty ripaus omaperäisyyttä, kuten esimerkiksi hassuja hahmoja ja paikkoja. Visuaalisesti Stranger’s Wrath voisi melkein kilpailla arvostelun alussakin mainitun Red Dead Revolverin kanssa siitä, kumpi näyttää enemmän länkkäripeliltä jos seasta poimittaisiin ensin kaikki “omaperäisyydet” pois. Yleisesti ottaen pelin villin lännen tunnelma on saatu hienosti vangittua graafisesti kuin äänellisestikin. Pelaajan ohjastama palkkionmetsästäjä murisee vuorosanansa kuin Clint Eastwood ikään ja kanat höpöttävät hassun, joskin aidon kuuloisella eteläaksentillaan. Taustalla soi pelin tunnelmaan sopiva, ainakin jollain tasolla western-henkinen musiikki, jonka tempo muuttuu hienosti tilanteen mukaan.
Grafiikan hienoudesta huolimatta peli pyörii tasaisen sulavasti ja sutjakasti, mutta mikä pelin teknisessä puolessa eniten yllättää on sen latausajat. Allekirjoittanut voi valehtelematta sanoa, että pelissä on lyhyimmät latausajat mitä on koskaan missään pelissä päässyt todistamaan. Latausajat ovat kestoltaan noin pari sekuntia, eikä pelin tallentamiseenkaan sen kauempaa mene. Tästä upeasta saavutuksesta täytyykin nostaa Oddworld Inhabitantsille hattua ja samalla toivoa, että myös muut pelinkehittäjät voisivat päästä omissa peleissään tämän tason suoritukseen.
