One Piece: Unlimited World Red arvostelussa

One Piece: Unlimited World Red on peli jonka pariin eksynee aika vähän muita kuin vannoutuneimpia japanofiilejä. Kyseessä on suositun One Piece anime- ja mangasarjan lisenssipeli, eikä edes ihan ensimmäinen, vaan jopa 36. sellainen. Edellä mainitut faktat lunttasin suoraan Wikipediasta, sillä itselleni OP: Unlimited World Red edusti ensikosketusta One Piecen olkihattupiraattien maailmaan. Arvostelu onkin kirjoitettu enemmän kasuaalin JRPG-pelaajan kuin vannoutuneen tosifanin näkövinkkelistä.

Tarinan ja teeman osalta harrastelijapelaajan perspektiivi ei ole One Piece: Unlimited World Redille kaikkein otollisin, sillä kyseessä on pohjimmiltaan fanituote, jonka viehätys perustuu pitkälti tuttuun tyyliin ja tuttuihin hahmoihin. Taustojaan peli esittelee minimaalisesti, joten mikäli pääosaa tähdittävä Luffy D. Monkey veikeine olkihattupiraatteineen ei ole entuudestaan tuttu, saattaa olo tuntua ulkopuoliselta. Onneksi itse tarina on sen verran suoraviivainen, että siitä saa kiinni heppoisemmallakin pohjustuksella: Luffyn matka kohti merirosvojen kuninkuutta saa uusia mutkia, kun mystinen punainen kreivi päättää kaapata tältä miehistön. Vääryys on oikaistava ja nyrkkien puhuttava.

Jos tarina tuntuu yksinkertaiselta, niin sitä on pelattavuuskin. One Piece: Unlimited World Red on nimittäin oikeastaan tappelupeli, johon on sekoitettu vain nimellisesti perinteistä japanilaista roolipeliä. Pelaaminen koostuu pääasiassa avoimien ja hieman sokkeloisten pelialueiden tutkimisesta sekä liki ilmasta materialisoituvia vihollisia vastaan taistelemisesta. Pihvi piilee tietenkin jälkimmäisessä. Työkaluiksi annetaan pari lyöntinappia, hyppy, torjunta sekä kunnioitettava määrä erilaisia lyöntisarjoja. Mekaniikat ovat erittäin tavanomaiset. Kombot aktivoidaan eri namiskoja sekoittelemalla, torjuntanappia tarvitaan vain silloin kuin peli niin vaatii. Vihollisten murjominen kasvattaa erikoisliikemittaria, joka täyttyessään mahdollistaa joukon erilaisia superliikkeitä. Taistoon ei tarvitse ryhtyä yksin, vaan mukana notkuu aina pari vapaavalintaista tekoälykaveria joiden työ on lähinnä pysyä hengissä ja olla tappelevinaan siihen saakka kunnes pelaaja ottaa ohjat. Tervetulleena yksityiskohtana, toisen tekoälyhahmon voi korvata myös ihmispelaajalla. Yhteistyö onnistuu tosin vain jaetulla ruudulla, eikä mukana ole laisinkaan verkkopeliä.
Pelin rakenne käy nopeasti selväksi. One Piece: Unlimited World Red on pilkottu joukkoon noin tunnin mittaisia tehtäviä, joissa kolutaan teemaltaan vaihtelevia alueita läpi vihollisista ja aarteista. Homma huipentuu pomoviholliseen, jonka jälkeen nytkähtää juoni parin dialoginpätkän verran eteenpäin. Tehtävien välillä asioidaan Transtownin kaupungissa, shoppailemassa ja sivullisia jututtamassa. Jottei konsepti vaikuttaisi ihan niin yksinkertaiselta kuin se todellisuudessa on, on mukaan heitetty yhtä sun toista sivutehtävää ja aktiviteettia pelaajaa työllistämään. Jo läpäistyille alueille voi palata metsästelemään vihollisia, esineitä tai vaikka pyydystämään haavilla pieniä elikoita. Oman sivujuonteensa tarjoaa myös tehtaiden, baarien ja muiden yleishyödyllisten putiikkien rakentaminen Transtowniin. Kaikki oheistoiminta on toki vapaaehtoista, joskin ilman tiettyjä rakennuksia voi peli käydä etenkin loppua kohden melkoisen vaikeaksi. Jos tarinan seuraaminen ei itsessään jostain syystä nappaa, löytyy pelistä myös erillinen Colisseum-moodi, jossa voi keskittyä siihen itseensä, eli tappelemiseen.

One Piece: Unlimited World Redissä on japanilaisten pelien tavoin täynnä pieniä nyansseja, joista voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta kuten valitettavan moni genretoverinsa ? omaa myös joukon melko perustavanlaatuisia vikoja. Mennäkseni suoraan villakoiran ytimeen, pelin keskeisimmästä toiminnasta, eli taistelusta, ei ole saatu kovin viihdyttävää. Vihollissuunnittelu on keskimäärin mielikuvituksetonta, eikä joukoittain päälle käyvistä lakeijoista ole yleensä minkäänlaista vastusta. Pelaajahahmon katse kiinnittyy magneetin lailla lähimpään viholliseen ja törmäyksen tunnistus on niin suurpiirteistä, että mikä tahansa satunnainen nappuloiden rämpyttäminen johtaa lähes automaattisesti voittoon. Touhu käy äkkiä tylsäksi, sillä riviviholliset kestävät rutkasti osumaa, minkä ansiosta isojen laumojen mäiskimiseen uppoaa tuhottomasti aikaa. Taisteluja viljellään myös erittäin paljon. Vaativampi pelattavuus ei yksin pelastaisi tilannetta, sillä pelin kamera osoittaa useimmiten mihin sattuu. Tämä ei näin anteeksiantavassa pelattavuudessa niin haittaa, mutta aivot menevät helposti nollatilaan kun pelaaja ei kunnolla hahmota mitä ruudulla tapahtuu.

Loppuviholliset ovat persoonallisempia ja edellyttävät toisinaan jopa hieman taktiikkaa. Näissä taisteluissa pitää toisin sanoen osata hyökkäyksen ohella myös torjua. Puolustuksen ajoittaminen on periaatteessa helppoa, mutta peli on yllättävän ronkeli sen suhteen reagoiko se napinpainallukseen kesken lyöntisarjan. Pelaajalta edellytetään siis käytännössä kykyä ennakoida vihollisen liikkeitä, mutta todellisuudessa siihen ei anneta läheskään aina realistisia mahdollisuuksia. Jotkut loppuvihollisista hyökkäävät niin satunnaisiin aikoihin, että homma äityy tuuripeliksi, toisten kanssa selviää helpommalla. Suuremmilta turhaumilta onneksi vältytään läpi pelin, mutta taistelusta jää valitettavasti puuttumaan sellainen tarkkuus ja responssi, jonka ansiosta pelaaja voisi kokea olevansa tilanteen herrana.
Seikkailuosiot ovat harvemmin japanilaisissa roolipeleissä koskaan se mielenkiintoisin osuus, eivätkä ole sitä myöskään One Piece: Unlimited World Redissä. Pelimaailma on visuaalisesti miellyttävä, mutta kumisee tyhjyyttään ja kaikki tuntuu keinotekoiselta. Ympäristöt ovat staattisia, aarteet arkuissaan ja jopa viholliset materialisoituvat tyhjästä ilmasta vasta kun pelaajan on muutaman metrin päässä. Lisäksi pelimaailmassa navigointi on yllättävän työlästä, sillä genrelle ominaista minikarttaa tai kompassia ei syystä tai toisesta löydy. Sokkeloisessa Transtownissa minikartan puuttuminen olisi saattanut olla tuhoisaa, mutta onneksi kumiraajainen Luffy osaa hilata itsensä tarvittaessa vaikka yli kattojen.

Audiovisuaalisesti One Piece: Unlimited World Red on alkuperäismateriaalilleen uskollinen. Vihollisten onneton piirtoetäisyys ja tasojen tyhjyys kielivät heikosta teknisestä toteutuksesta, mutta se mikä tekniikassa hävitään, otetaan visuaalisessa tyylissä takaisin. Äänipuoli on häiritsevän täynnä mäiskettä ja jatkuvasti toistuvia huutoja, mikä saattaa toki kuulua asiaankin. Itselleni tämä oli sellainen kulttuurishokki josta en olisi selvinnyt ilman vahvistimen ?mute? -painiketta. Dialogi puhutaan onneksi alkuperäiskielellä, mikä miellyttää kulttuuripuritanistista sydäntäni.

One Piece: Unlimited World Red ei tehnyt sellaista vaikutusta, että sitä olisi jäänyt kaipaamaan enemmänkin. Tarinasta ja hahmoista olen jäävi sanomaan paljoakaan, sillä en oikeastaan tiedä millaisissa sfääreissä ja sävyissä alkuperäisteoksessa liikutaan. Pelattavuuden ongelmat olivat kuitenkin ilmeisiä heti alkumetreiltä lähtien, eikä ummikolta kannata odottaa armopisteitä vain siksi että kyse on One Piecestä. Eräs ystäväni totesi taannoin hyvän lisenssipelin olevan sellainen, joka saa ulkopuolisetkin kiinnostumaan alkuperäisteoksesta. Näillä näytöillä en taida One Pieceen tutustua. Ehkä monotonisuus ei niin haittaa jos haluaa vain tuttuun teemaan istuvan tappelupelin joka näyttää kivalta.