Pac-Man 256 arvostelussa

Pac-Man 256 -pelin nimi viittaa pahamaineiseen tasoon numero 256 tai “kill screeniin” alkuperäisessä Pac-Manin arcadepelissä, johon pelaaja joutui selvittyään pelissä tasoon 255.

Pelissä oli kuitenkin bugi, joka heitti pelaajan 255:n sijaan tasoon 256. Pelin 8-bittinen koodaus ei kuitenkaan sitä ymmärtänyt, koska korkein sallittu tason arvo oli 255. Lopputuloksena syntyi itsekseen taso, jota ei voi koskaan läpäistä ja jota ruudulla “koristavat” erinäiset kirjaimet ja numerot pelin seottua.

Pac-Man 256 on peli, jossa tämä bugi ja sekoaminen on upealla tavalla nostettu osaksi pelin ideaa ja samalla peli muutoinkin tuntuu vähän kuin jonkinlaiselta Pac-Manin uudelleensyntymiseltä. Tai ainakin se on jotain todella erilaista kuin perinteinen Pac-Man tai Ms. Pac-Man. Kirjoitin joskus artikkelin peleistä, jotka ovat lähtemättömästi jääneet mieleeni ja yksi niistä oli originaali Pac-Man, jota tuli pelattua miljoonia kertoja. Kuitenkin Pac-Man 256 saa kaiken tuntumaan uudelta.
Kyseessä on indiekehittäjä Hipster Whalen (Bandai Namcon siunauksella) kehittämä ja alunperin viime vuonna julkaistu mobiilipeli, joka on nyt käännetty myös konsoleillekin periaatteessa sellaisenaan.

Pac-Man 256:tta voi pelata joko yksin, kaksin tai vaikka nelinpelinäkin samalla konsolilla, mikä huokuukin sitä kunnollista vanhan ajan yhteistä pelaamista ilman nettitarpeita. Yksinkin peli on ihan hauskaa ja ainakin jonkin aikaa pisteitä on mukava tahkota ja hakata uusia ennätyksiä listalle, mutta kyllä pelin suola niin vain on samanaikaisessa kaksinpelissä.

Kaksinpeliä tuli tahokottua tuntikaupalla putkeen, vaikka kyseessä on näinkin yksinkertainen pelikonsepti (ja wanha!?)

“Vielä yksi peli, vielä yksi. Mitä jos vielä kuitenkin yksi peli?” Yhden illan pelailun jälkeen oli tilastoihin kertynyt jo neljäkymmentä pelisessiosta kaverin kanssa. Toki tästä ei kannata päätellä liikoja, sillä yksi peli saattaa kaksinpelinäkin kestää vain vähän aikaa ? kaikki riippuu miten pärjää ja taktikoi. Joskus peli kestää todella kauan ja joskus saatetaan kuolla jo ennen kuin pisteitä yhteismittarissa on edes tuhattakaan.

Nelinpeliä en valitettavasti päässyt kokeilemaan omistamieni ohjainten vähyyden vuoksi, mutta en uskoisi sen olevan ainakaan huonompaa sorttia, etenkin siksi, että peli ei jaa ruutua kahteen tai neljäänkään osaan, vaan kaikki pelaavat kätevästi samalla ruudulla. Silti ruudun ulkopuolelle on mahdotonta jäädä, ainakin teoriassa.

Pelissä “kill screen” -bugi esiintyy ruudun alalaidassa oikean sivun sijaan. Numeroiden ja kirjamien muodostama bugikasa myös siitä aidosta poiketen etenee ja se etenee hiljalleen ylöspäin. Siksi on syytä edetä myös pelaajienkin. Pelissä ei ole mitään tasoja, vaan koko peli on yhtä isoa, päättymätöntä tasoa. Edetään, edetään ja edetään ja luonnollisesti peli tuntuu vaikeutuvan hetki hetkeltä ja haamuja ilmaantuu ruudulle enemmän ja avut selviämiseen ovat yhä harvemmassa.

Jos esimerkiksi kaksinpelissä toinen pelaajista etenee liian nopeasti alkaa bugilaava ryöppyämään ylöspäin nopeammalla tahdilla, jolloin alalaitaan pyörimään jäänyt kaveri yleensä jää sen syömäksi. Onneksi kuollut kaveri herää henkiin aina uudelleen ja toinen pelaaja voi käydä sen ?elvyttämässä? koskettamalla kaverinsa ruudulle uudelleensyntyvää pikselijäämistöä. Jos ei ehdi apuun ja kuolee itsekin, peli päättyy. Homma jatkuu siis niin kauan kuin yksi pelaajista on elossa.

Perinteisenä ideana on siis kerätä pisteitä ja nousta tietysti pistelistan ykköseksi. Simppeli tavoite. Pac-Man 256:ssa pelattavuutta on kuitenkin viritetty pelattavan tason lisäksi. Keräämällä ruudulla näkyviä hedelmiä potkaistaan käyntiin pistekerroin, joka kasvaa mitä useamman hedelmän ehtii popsia ennen vaikutuksen lakkaamista.

Syödään pallukoita ja välillä niitä isompia valkoisia pallukoita, että saadaan haamut sinisiksi ja pelkäämään Pac-Manin kostoa. Isojen pallukoiden lisäksi pelaajan tai pelaajien aseena toimivat erilaiset poimittavat esineet. Pommit, tornadot, laserit kuin esimerkiksi jääpuikotkin auttavat kaikki Pac-Manin taivalta ja pisteiden keruuta sekä tietysti elossa pysymistä.

Tornado jahtaa pelisokkelossa haamuja ja syö ne pois pelaajan tieltä. Pommi räjähtää tappaen kaikki lähistöllä olevat haamut ja jääpuikot hidastavat haamut hetkellisesti etanoiksi. Erilaisia aseita on kiitettävä määrä ja pelaamalla sekä pisteitä keräämällä avautuu uusia aseita käyttöön.

Sokkelosta löytyy pallukoiden lisäksi myös kolikoita, joilla sitten päivitellään aseita paremmiksi. Yksi tasopäivitys tietää aina yhtä lisäsekuntia aseen kestoaikaan. Päivitykset maksavat paristakymmenestä useisiin satoihin kolikoihin ja per kerätty kolikko saadaan yleensä kaksi tai viisi rahayksikköä tilille, joten nopeaa rahankeruu ei ole. Tämä tosin on vain hyvä juttu, koska se estää peliä ja pisteiden keräämistä muuttumatta liian helpoksi.

Kerrallaan pelaajilla voi olla käytössään kolme erilaista asetta, joita sokkeloon sitten ilmaantuu. Nämä kolme valitaan halutessa ennen jokaisen pelin aloittamista FPS-peleistä tutulla “load out” -meiningillä aseslottiin.

Pelissä ilkeitä haamuja on tuttuun tapaan eri värisiä ja niiden käyttäytymismalli kannattaa painaa mieleen, sillä se helpottaa taktikointia ja reittivalintaa. Pinkit haamut lähtevät vauhdilla perään, siniset kiertävät tiettyä kehää ja punaiset ja oranssit yleensä seuraavat sitkeästi sinne minne pelaajan Pac-Man meneekään. Yhteistä haamuille ja Pac-Manille on kuitenkin se, että molemmat pelkäävät alati lähestyvää 256-bugikasaa.

Visuaaliselta tyyliltään Pac-Man 256 toimii erittäin hyvin. Se näyttää siltä originaalilta, mutta ikään kuin 3D:nä ja viistosti ylhäältäpäin kuvattuna. Kuin bonukseksi mukaan on laitettu erilaisia visuaalisia teemoja ja pelaajillakin voi olla erilaisia avatateita pelissä, mikä on vain hyvä juttu jos pelaa kaverin kanssa ? kaksi identtistä Pac-Mania ei aina ole hyvä juttu, kun molemmat tuijottavat väärää hahmoa.

Klassikohahmon ohella pelistä löytyy muun muassa kana, robotti sekä Atari-konsolin versio Pac-Manista kuin myös tuoreessa Pixels -elokuvassa nähty versio ikonisesta pallukansyöjästä. Mitä erilaisiin teemoihin tulee, en oikeastaan sen kummemmin välittänyt käyttää niitä, vaikka niiden joukosta löytyikin esimerkiksi versiot, jossa haamut ovat go kartseja radalla, toimistotuoleja konttorimaisemissa tai leppäkerttuja värikkäässä puutarhasokkelossa.

Hauskana yksityiskohtana ennen jokaisen uuden pelin aloittamista kuullaan myös Pac-Manin muutaman sekunnin ikoninen teemamusiikki, joka on grafiikan tavoin “maustettu” versio originaalista. Tässä kohtaa kuvittele se klassikkoteema, mutta upotettuna ikään kuin dub step -ämpäriin. En ole mikään dub stepin fani, mutta tämä vain on jotain niin hauskaa, kerta toisensa jälkeen. Eikä sovi tietysti unohdaa Pac-Manin klassista syömisääntäkään; “Wakka wakka wakka!”

Oli pelissä graafisena teemana sitten mikä tahansa, ei voida kiistää sitä faktaa, että pelin ainoan tason suunnittelumalli muuttaa pelin fiilistä hieman mielenkiintoisemmaksi, kun peliä ei pelatakaan sivulta sivulle, vaan noustaan pienessä paniikissa jatkuvasti kohti ruudun ylälaitaa aseita ja pallukoita sekä kolikoita keräillen. Myös aseet ja ne mitä mukaansa jokaista koitosta varten valitsee on seikkka, joka muovaa jokaisesta pelistä omanlaisensa tapauksen.
Ohjaus Pac-Man 256:ssa on varsin simppeliä, mutta mielestäni mobiilipelijuuristaan huolimatta kuitenkin äärimmäisen tarkkaa ja tapahtuu joko tatilla tai ristiohjaimella. Itse löysin pidemmän päälle ristiohjaimesta sen paremman tavan pelata. Mitään muita kontrolleja ei tarvita, sillä kerättävät aseet toimivat automaattisesti kosketuksesta.

Kokonaisuutena Pac-Man 256 on älyttömän piristävä, takuuhauska ja kaverin tai kavereiden kanssa pelattava pikkupeli kaikille PS4:n omistaville ja mikä parasta – peli maksaa PSN Storessa vain viitisen euroa!

Parempaa sijoitusta omille roposilleen saa omasta mielestän hakemalla hakea. Wakka wakka kaupoille!