Partisans 1941 arvostelussa

Toisesta maailmansodasta on tehty rutkasti pelejä, mutta venäläiseen näkökulmaan niissä törmää vain harvoin. Mieleen juolahtaa lähinnä viidentoista vuoden takainen Silent Storm, joka sekin ammensi tunnelmaansa enemmän Korkeajännityksestä kuin slaavilaisuudesta. Moskovalaisen Alter Gamesin Partisans 1941 on toista maata: venäläisten partisaanien sissisotaan keskittyvä joukkuestrategia on kuin venäläiseen sielunmaisemaan versioitu Commandos, jossa hakataan puita tai istutaan leiritulella ainakin kun ei olla upottamassa puukkoa saksalaisten selkiin. Omalaatuisen tunnelman alta paljastuu varsin viihdyttävä reaaliaikastrategia, joka kärsii ainakin nykyversiossaan harmillisista bugeista.

Partisans 1941 on kevyin roolipelielementein höystetty joukkuestrategia, jossa ohjataan pientä partisaanijoukkoa läpi viidentoista huolella rakennetun sissitehtävän. Hallittavana on tehtävästä riippuen kahdesta viiteen taistelijaa, joilla kaikilla on omat vahvuutensa ja erikoistaitonsa. Joukkoa johtava Zorin viskelee murhaavaa puukkoaan ja ampuu kiväärillä, kun taas 14-vuotias Sanek turvautuu haulikkoon ja osaa vihellellä viattomasti läpi vihollisten näkökentän. Ohjaus on reaaliaikaista, mutta mietintätaukoja saa painamalla välilyöntiä, jolloin aika hidastuu liki pysähdyksiin. Hidastus tulee tarpeeseen etenkin taistelutilanteissa, joissa pelaajan pitää koordinoida partisaanijoukkonsa liikkeitä verenhimoisten arjalaisten painellessa niskaan. Hidastus on myös yksi pääsyistä sille, miksi Partisans 1941 tuntuu enemmän aidolta strategiapeliltä, kuin monet aidosti reaaliaikaiset serkkunsa.

Pelaaminen on jaettu tehtäviin, joiden pituus vaihtelee noin puolesta tunnista puoleentoista. Tavoitteena on yleensä jonkin sortin salamurha tai sabotaasi, jota voi lähestyä haluamallaan tavalla. Kartat ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta ihailtavan avoimia ja rohkaisevat kokeilemaan omia strategioitaan. Myös tiimin saa koostaa yleensä mielensä mukaan. Tekipä sitä millaisia valintoja tahansa, on tekemisen painopiste aina enemmän tai vähemmän hiiviskelyssä – kohteet kuhisevat natseja ja yllättävät ammuskelut päätyvät käytännössä verisesti kaikilla muilla paitsi helpoimmalla vaikeustasolla. Tyypillinen voittostrategia on harventaa vihollisten rivejä mahdollisimman pitkään hiljaisuudessa ja hoitaa selviytyjät hyvin valmistellulla väijytyksellä. Osa tehtävistä on pakko hoitaa juonisyistä ilman hälytyksiä ja mahtuipa mukaan pari suoraa tornipuolustustehtävääkin.

Hiiviskelymekaniikat ovat varsin toimivat. Juju on pysytellä näkymättömissä, tarkkailla sotilaiden rutiineja ja eliminoida heikot lenkit. Pelaajalla on tätä varten käytössään koko arsenaali kiviä, pulloja, kloroformia ja veitsiä. Ruumiit kannetaan pusikkoon tai ainakin pois silmistä. Hiippailupelien ärsyttäviä epävarmuuksia ei juuri ole, sillä vihollisten reitit ovat ennalta määrättyjä ja näkökentät saa halutessaan piirtymään ruudulle. Aukkojen löytäminen tiukasti vartioiduista kohteista vaatii juuri sopivassa määrin tarkkaavaisuutta, kekseliäisyyttä ja riskinottokykyä tuntuakseen palkitsevalta. Onnistuneen operaation päätteeksi tekee mieli taputella itseään selkään, vaikka tosiasiassa suurin kiitos taitaa kuulua pelin suunnittelijoille. Toisinaan hyvätkin strategiat räjähtävät silmille, mikä tarkoittaa Partisansin maailmassa käytännössä tehtävän resetointia tai vähintään pikatallennuksen lataamista. Pienimuotoinen “save scumming” kuulu partisaanin työkalupakkiin siinä missä täinen peitto ja taisteluveitsi. Onneksi sentään latausajat ovat lyhyitä.

Partisans 1941:n mahtuu myös pieni annos survivalismia. Partisaanit viettävät tehtävien välisen ajan piiloleirissä, jossa parannellaan haavoja, kokataan ja rakennetaan kotikutoisia räjähteitä. Ruoka, ammukset sekä rakennusaineet ovat jatkuvasti kortilla. Niitä raahataan joko sotasaaliina tehtävistä tai hankitaan metsästämällä, puunhakkuulla tai lähettämällä partisaanit yöllisille ryöstöretkille. Nälän ohella hahmojen toimintakykyyn vaikuttaa myös jonkinmoinen moraalisysteemi, jonka nurja puoli jäi itseltäni kokematta, sillä en kokenut kyläläisiltä varastelua missään vaiheessa tarpeelliseksi. Idea pienen piiloleirin pyörittämisestä on erinomainen, mutta vaikuttaisi olevan mukana enemmän tunnelman kuin vaikeustason vuoksi: kaikki leirirakennukset olivat pystyssä jo ennen pitkälti ennen pääkampanjan puoliväliä, eikä aikaakaan kun hyllyt notkuivat ruokaa. Tavaraa oli tarjolla niin paljon, että osa käyttökelpoisista ruoka- ja rakennutarpeista piti hylätä taistelukentälle. Olisin henkilökohtaisesti kaivannut ankarampaa survivalismia ja kipeämpiä kompromisseja: iltapala vai priimakuntoinen Luger – siinä vasta pulma!

Partisans 1941:n ensivaikutelma on vahva, mutta valitettavasti monet pienet viimeistelemättömyydet ja suoranaiset bugit alkavat rasittaa etenkin loppua kohden. Pelin kirjavaan bugikavalkadiin sisältyy muun muassa tehtäväkohtaisten karttamerkkien puuttumista, loputtomassa silmukassa uusiutuvia hälytyksiä, rikkinäisiä Steam-saavutuksia, hahmojen päälle jumiutuvia kuvakkeita sekä lempparini: makuuasennossa ympäri vankila-aluetta leijaileva päähenkilö. Jopa sinänsä toimivaa hiiviskelykokemusta varjostavat epätarkat kontrollit; ovet aukeavat itsestään kun niiden eteen kävelee ja sulkeutuvat naamalle, kun niitä erehtyy klikkaamaan. Hiiren kursorikin kohdistuu toisinaan hieman eri kohtaan kuin mihin pelaaja sen tarkoitti, mikä tuo ylimääräistä haastetta liikkumiseen sekä erilaisiin toimintoihin kuten raatojen tai esineiden poimimiseen. Pahimpien kummallisuuksien kanssa oppii elämään, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei useampikin yritykseni etenkin loppupään hankalissa tehtävissä olisi tyssännyt tavalla tai toisella epätarkkoihin kontrolleihin. Tekijät vaikuttaisivat olevan onneksi tilanteen tasalla ja marraskuun alun tuleva päivityksen korjauslista mainitsee muun muassa ovien toiminnan.

Tunnelman ja visuaalisuuden puolesta Partisans 1941 on viritetty makutottumuksiini. Isometrinen kuvakulma on ollut heikkouteni sitten 90-luvun Ultimoiden ja Partisansin yksityiskohtainen mutta kliininen ulkoasu toimii kuin ASMR. Grafiikka ei ole sillä tavalla upeaa, että sillä myytäisiin näytönohjaimia, mutta siinä on samanlaista jumalperspektiivin viehätystä kuin pienoismalleissa. Tunnelma itsessään on maanläheinen ja vähän slaavilainen – sodan kauhuja ei paisutella draaman vuoksi, mutta peli ei myöskään kavahda historian tosiasioita, kuten siviiliväkivaltaa, sota-ajan teloituksia ja kaasukammioita. Käsikirjoitus ja jopa valikoiden tekstit vilisevät angloamerikkalaiselle maailmalle outoja ilmaisuja, mikä ei tee pelistä enempää korkeakulttuuria kuin länsivastineistakaan, mutta suo Partisansille kuitenkin rahtusen persoonallisuutta. Lisäeksotiikkaa saa vääntämällä dialogikielen venäjäksi.

Partisans 1941 on ilmeisistä hiomattomuuksistaan huolimatta varsin passeli joukkuepohjainen reaaliaikastrategia. Erinomaiset hiiviskelymekaniikat, avoin ja pelaajan omiin oivalluksiin kannustava tehtäväsuunnittelu pitävät otteessaan loppuun saakka, vaikka paras terä katkeaakin bugeihin, ylitsevuotaviin tarvikevarastoihin ja pikatallennuksilla kikkailuun. En ole aivan varma, uskaltaisinko lähteä pelin nykytilassa ottamaan revanssia vaikeimmalla vaikeustasolla, mutta odotan mielenkiinnolla mitä Alter Gamesin tulevaisuus tuo tullessaan. Kunnianhimoa ja ideoita vaikuttaisi riittävän isompaankin peliin.