Pillars of Eternity arvostelussa

Harvassapa ovat ne kerrat, kun postilaatikkoon kolahtaa yli kaksi vuotta peli arvostelupyynnön kera. Raikkaan poikkeuksen pelijournalismin pakkomielteiseen uutuuden tavoitteluun tekee Pillars of Eternity – Kickstarter-joukkorahoituksesta alkunsa saanut Baldur’s Gate -pastissi, joka palautti paperiroolipelien verbaalisen kerronnan ja sääntökirjauskovaisuuden tietokoneille liki viidentoista vuoden tauolta. Vaikka Pillars of Eternity ilmestyi jo vuonna 2015, ei arvosteluversion ajoitus ollut varmastikaan sattuma, sillä peli kääntyi vastikään The White March -lisäosineen Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle. Tehdään kuitenkin selväksi, että tämä arvio perustuu alkuperäiselle tietokoneversiolle, jossa ei ole lisäosia.

Kaukaisen Eoran yllä leijailee synkkiä pilviä. Siirtokuntien, alkuperäisheimojen ja maagisten myrskyjen ristivedossa elävän maakunnan lapset ovat alkaneet putkahdella maailmaan pelkkinä sieluttomina kuorina. Joku syyttää katatonisista vauvoista alkuperäisväestön langettamaa kirousta, toinen sielutieteitä harjoittavia animancereita ja joku muu puolestaan sielujen maailmaan tuijottavia tarkastelijoita, watchereita. Pelaaja saapuu maailmaan ulkopuolisena uudisraivaajana, mutta ajautuu pian todistamaan kummallista rituaalia, joka antaa kyvyn tuijottaa niin omaan kuin muiden sieluihin. Sielutarkastelijan taito voisi olla hyödyllinenkin, ellei siitä seuraisi painajaisia, unettomuutta ja pidemmän päälle hulluutta. Jotain täytyisi siis tehdä ja äkkiä.

Pillars of Eternity on vanhan koulukunnan roolipeli, joka lähestyy genreään romaanin mittainen käsikirjoitus yhdessä ja sääntökirja toisessa kädessään. Se on henkistä jatkoa edesmenneen Black Isle Studiosin legendaarisille Advanced Dungeons And Dragons -väännöksille, kuten Baldur’s Gateille ja Icewind Daleille. eikä se edes yritä pyristellä irti ikiaikaisista perinteistään. Latausruuduissa muistutetaan seikkailun ja maailman tutkimisen tärkeydestä, mutta tosiasiassa keskiössä ovat kymmenin tuhansin kirjoitetuin sanoin kerrottu tarina sekä taktiikkaa ja tiukkaa roolipelisäännöstöä noudattavat taistelut. Käsikirjoitus on kautta linjan toimivaa. Eoran maailma suorastaan pursuaa kiinnostavia ihmisiä ja kekseliäitä tarinoita, eikä siitä tahdo löytää pahaa sanottavaa, mikäli fantasiakirjallisuus uppoaa piirunkin. Tekstimuotoiseen kerrontaan nojaava tyyli vaatii pelaajalta kuitenkin keskimääräistä tietokoneroolipeliä enemmän keskittymistä, sillä sanoja ei säästellä ja yksikin vähemmälle huomiolle jäänyt keskustelu saattaa jättää kokonaisuuteen ammottavan aukon. Vaikkei PoE nyt ehkä aina kaikkein kaunokirjallisinta proosaa olekaan, tarjoaa kirjallinen kerrontamuoto hyvät puitteet tunnelmoinnille ja maailman taustoittamiselle, eivätkä käsikirjoittajat jätä yhtäkään tilaisuutta käyttämättä.

Pelinä Pillars of Etenity seuraa uskollisesti Black Isle Studiosin muinoin tallomia polkuja. Pelaajalle annetaan jo heti hahmonluonnissa vapaus vääntää juuri sellainen varas, uskonsoturi tai maagi, joka itseään parhaiten miellyttää. Valittavissa olevat rodut, ammatit ja taustat maalailevat kenties vähän turhankin monitahoista kuvaa tulevista seikkailuista, sillä todellisuudessa kyse on kuitenkin melko suoraviivaisesta tarinaseikkailusta, jossa roolia pelataan lähinnä taisteluissa. Loput ryhmästä poimitaan matkan varrelta ja, jos kukaan valmiiksi käsikirjoitetusta hahmokaartista ei miellytä, voi työvoimaa tarpeen vaatiessa ostaa. Eorasta löytyy tusinoittain gelatiinikuutioita, peikkoja ja maantierosvoja listittäväksi, mikä on yhtäaikaisesti pelin siunaus ja kirous. Puolittain reaaliaikainen, ja napin painalluksesta pysähtyvä, taistelusysteemi tarjoaa parhaimmillaan laajat mahdollisuudet erilaisilla loitsuilla ja erikoistaidoilla taktikointiin, mutta taantuvat helposti sekaviksi liikenneruuhkiksi, jossa lähinnä odotellaan lyöntivuoroa ja toivotaan hyvää noppaonnea. Omien ryhmäläisten reitinhakualgoritmi tuo paikoin tarpeetonta lisähaastetta ja pelaajan osoittamille alueille kohdentuvat loitsut lentävät liian usein joko täysin ohi tai omien niskaan. Tylsin juttu taisteluissa on kuitenkin se, ettei peli juuri palkitse niistä: aarteet ovat useimmiten mitättömiä, eikä hahmojen kehittämiseen tarvittavia kokemuspisteitä jaeta kuin uusien vihollistyyppien päihittämisestä. Tekijät ovat luultavasti halunneet eliminoida raastavan kokemuspisteiden “grindaamisen”, mutta ilman konkreettisia kannustimia, taistelut tuntuvat lähinnä peliä pitkittäviltä puhdehommilta, jotka varastavat pelaajan ajan lisäksi hahmojen parantamiseen tarvittavat retkeilyvarusteet.

Toisinaan juoni heittää vastaan taisteluita, joissa Pillars of Eternityn roolipelimekanismit naksahtavat yhteen täydellisesti. Epätoivoisimmatkin mittelöt saa taittumaan, kunhan jaksaa panostaa ennakkovalmisteluihin, ja etenkin magiankäyttäjien mikromanagerointi saattaa kääntää tappion voitoksi. Pelaaminen tuntui ylipäätään mielekkäimmältä kun joukossa oli useampi magiankäyttäjä, sillä suoraan AD&D:n sääntökirjasta lainattu päivittäinen loitsimiskiintiö mahdollisti melko voimakkaan magian jo heti ensimmäisellä kokemustasolla, ilman että peli tuntui millään tapaa helpotetulta. Kuoleman suhteen sääntökirja on myös melko reilu: varsinaisten osumapisteiden sijaan taisteluissa hiipuu ensisijaisesti kunto, jonka nollautumisesta seuraa tajuttomuus. Hahmot palaavat tajuihinsa taistelun jälkeen, kunhan edes joku ryhmästä säilyy tolpillaan loppuun asti. Kuolema yllättää vasta kun sekä terveys että kunto ovat nollissa, ja siihen vaaditaan rehellisesti sanoen enemmän typeryyttä kuin huolimattomuutta.

Valitettavasti Pillars of Eternityn mekanistisuus rajoittuu pääasiassa pelkkään verenvuodatukseen, muun maailman noudattaessa perinteisten paperiroolipelien käsityöläisperinteitä. Tämä tarkoittaa toisaalta kauniita ja uniikkeja ympäristöjä, mutta myös sitä, että kahdesta samanlaisesta laatikosta tai hyllystä voi tutkia vain niitä, jotka pelin tekijät ovat erikseen määritelleet tutkittaviksi. Interaktiota pelaajan ja maailman välillä ei juuri ole: ovia voi avata, ja taitojen salliessa lukkoja tiirikoida sekä ansoja purkaa, mutta siinäpä se oikeastaan onkin. Dialogeissa törmää silloin tällöin tiettyä taitoa tai hahmoluokkaa edellyttäviin vaihtoehtoihin, joskin olisin nähnyt merkityksellisiä valintoja mieluusti enemmänkin. Tarinoita riittää luettavaksi sekä sivutehtäviä koluttavaksi, eivätkä ne ainoana kunnollisena kokemuspisteiden lähteenä ole oikeastaan edes täysin vapaaehtoisia. Joillekin hyvä tarina ja kuvankaunis miljöö tarjoaa enemmän kuin riittävästi sisältöä, mutta itse olen ollut jo Ultima IV:n ajoista niin avoimen maailman tietokoneroolipelien hemmottelema, että Eoran tuntui turhankin staattiselta.

Audiovisuaalisena esityksenä Pillars of Eternity käy säästöliekillä. Ääninäyttelijöiden suoritukset on varattu lähinnä tärkeimpiin juonenkäänteisiin, esirenderöidyt taustat ovat kliinisiä ja hahmomallit näyttävät läheltä katsottuna suorastaan amatöörimäisiltä. Kamera leijailee yleensä riittävän korkealla, ettei hahmomallienmallien karkeus tai animointi pistä silmään, ja ääninäyttely on periaatteessa tasokasta, mutta jotenkin lopputuloksesta tuppaa paistamaan harrastelijateatterimainen kotikutoisuus ja talkoohenki. Latausajat olivat melko pitkät, mutta tekninen toteutus oli selvästi Unity-pelikoneiston mainetta parempi, sillä minkään valtakunnan bugeihin en pelissäni törmännyt. Käyttöliittymä nojaa vahvasti hiireen ja pikanäppäimiin. On mahdoton arvioida, kuinka peli kääntyy konsoliohjaimille pelkän PC-version perusteella.

Pillars of Eternity jätti jälkeensä vähän ristiriitaisen maun. Käsikirjoitukseen ja maailman rakennukseen on vuodatettu selvästi runsain määrin sydänverta, mutta jos paketista jättäisi taistelut pois, olisi lopputuloksen voinut julkaista periaatteessa vaikka kirjana. Eora on hienosti taustoitettu, tunnelma paikoin veitsellä leikattava ja taistelutkin klikkaavat kohdilleen aina silloin tällöin, mutta itse maailman tutkiminen ei jostain syystä jaksa kantaa ja kirjoitetun sanankin kanssa iskee pidemmän päälle ähky. Olen siinä mielessä kenties vähän kerettiläinen, ettei Baldur’s Gate hengenheimolaisineen tehnyt minuun koskaan suuren suurta vaikutusta, mutta mikäli oma kokemus oli erilainen, tarjoaa Pillars of Eternity erinomaisen uskollisen piristysruiskeen jo kertaalleen kuukahtaneeseen tietokoneroolipelien alagenreen.