PlayStation All-Stars Battle Royale arvostelussa

Sony on firma, jolta olen tottunut odottamaan suurin piirtein kolmenlaisia pelijulkaisuja: viimeisen päälle viilattuja blockbustereita alá Uncharted, SingStarin kaltaisia suuren yleisön viihdepelejä sekä omituisia mutta kiehtovia kokeiluja, kuten Journey tai Linger in Shadows. Kyynikoiden riemuksi on olemassa vielä neljäskin tyyppi, Nintendolta plagioidut jutut. Ilmeisimpinä esimerkkeinä vaikkapa Mario Kartia lainaava ModNation Racers ja oikeastaan koko Move-liikeohjain. Samaan kategoriaan uppoaa myös menneen vuoden lopulla julkaistu maskottitappelu, PlayStation All-Stars Battle Royale, joka on olemassaolonsa velkaa Nintendon Super Smash Bros. -sarjalle.

PlayStation All-Stars Battle Royalen idea on yksinkertainen: kahdesta neljään pleikkaripeleistä tuttua maskottia sullotaan sivulta päin kuvatulle tasohyppelyareenalle ottamaan toisistaan mittaa turpaanvedon jalossa taidossa. Voittaja on se, joka kerää eniten pisteitä, eli suomeksi, teilaa eniten kilpailijoita ja kuolee itse vähiten. Kyseessä on selvästi faneille suunnattu mash-up -mätkintä, mikä näkyy aina ensimmäisen PlayStationin ajoille saakka ulottuvassa hahmovalikoimassa. Pelin kahdenkymmenen taistelijan rosteriin mahtuu ilmestyksiä aina 90-luvun sarjakuvaräppäri PaRappasta Sackboyn ja Nathan Draken kaltaisiin nykysankareihin. Lainaa on otettu myös Sonyn oman pelikirjaston ulkopuolelta. Esimerkkeinä vaikkapa Tekkenin Heihachi Mishima, Metal Gear Solidin Raiden ja Bioshockin ikoninen Big Daddy. Viimeinen lisäys hämmentää, sillä Bioshock on tunnetusti yksi näitä pelejä, joita ei alkuun oltu edes julkaisemassa PlayStationille.
Pelinä Battle Royale on hektinen. Hahmot ovat nopeita liikkeissään, kamera zoomailee tilanteen mukaan edestakaisin ja jopa pelin värikkäät areenat elävät ja muuttuvat ottelujen edetessä. Erilaisia lyöntejä, heittoja ja torjuntoja on joka napille, ja ne myös vaihtelevat erittäin paljon hahmojen välillä. Voittoa ei ole mahdollista saavuttaa pelkkiä lyöntinappeja paukuttamalla, sillä hahmoilla on ääretön sietokyky perusliikkeille. Normaalien iskujen funktiona onkin pumpata voimia lähes huijausmoodinomaisia erikoisliikkeitä varten. Kolmiportaisen mittarin alimmalta tasolta löytyy lyhyen kantaman tappoisku, kun taas kakkos- ja etenkin kolmostason liikkeillä tyhjennetään koko pelikenttä. Tämä tekee pelattavuudesta hyvin suoraviivaista ja huoletonta, sillä kuoleman riski etenkin otteluiden alussa olematon. Varovaisuus tulee mukaan yleensä vasta siinä vaiheessa, kun energiamittarit alkavat säihkyä sinisinä.

Pökerryttävästä temposta ja huolettomuudesta tulee fiilis, että PlayStation All-Stars Battle Royale on suunnattu ennen kaikkea illanistujaispeliksi, johon tarttuminen olisi helppoa ja hauskaa kenelle tahansa. Tällaisena se ei kuitenkaan oikein toimi, sillä hahmot ovat aloittelijoiden käsissä ihan liian epätasapainoisia. Väärällä hahmovalinnalla ja ilman oikeanlaista taktiikkaa, alkaa läski tummumaan ja pinna kiristymään huomattavan helposti. Tasaväkisemmillä taistelijoilla meno muistuttaa puolestaan PlayStation-brändättyä satunnaisgeneraattoria. Pidot paranevat jos kaikilla pelaajilla on aikaa opetella hahmojensa liikkeet ja ulottuvuudet, mutta varteenotettavaksi kilpailupeliksi Battle Royale tuntuu liian epätarkalta ja suurpiirteiseltä.

On kuitenkin vaikea suhtautua täysin kyynisesti peliin, jossa Ratchet ja Clank pyyhkivät lattiaa Jakilla ja Daxterilla, tai jossa voi itse sodan jumalana piestä omahyväisen virneen Nathan Draken naamalta. Mieltä lämmittävät myös eri pleikkapeleistä lainatut ja yhteen läntätyt taisteluareenat, jotka vaihtelevat varsin mielikuvituksellisesti Locorocosta Killzoneen ja jopa tänä vuonna ilmestyvään Bioshock Infiniteen. Jokseenkin kuvaava esimerkki meiningistä on LittleBigPlanetin tasoeditoria muistuttava areena, jota rakennetaan palikka kerrallaan kunnes visailumestari Buzz tulee kysymyksineen pistämään paikan uusiksi. Maininnan ansaitsee myös PaRappa the Rapper -teemainen kaupunkiareena, jonka taustalla pauhaa Killzonesta tuttu MAWLR-taistelukävelijä. Edellyttää kenties vähän fanipojun vikaa voidakseen innostua näinkin pintapuolisista jutuista, mutta itse ainakin koin videopeliviitteiden bongaamisen piristävänä lisänä.

Mielikuvituksellisella tasosuunnittelulla ei kuitenkaan tappelupelissä pitkälle pötkitä, etenkään kun pelikokemus itsessään jää ohueksi. Ottipa sitä sitten yhteen verkossa tai lokaalisti, PlayStation All-Stars Battle Royalen moninpeli tuntuu auttamatta sähellykseltä, eikä siinä oikein muuta varteenotettavaa sisältöä olekaan. Yksinkin voi toki pelata, mikäli jaksaa tahkota tutoriaalinomaisia haastemoodeja tai muutaman taistelun mittaista kampanjaa eri hahmoilla. Kumpikin äityy pidemmän päälle vähän puisevaksi.
Toteutukseltaan PlayStation All-Stars Battle Royale on esimerkillinen. Valjuista valikoista on saatu aikaan jo niin suuri valitusryöppy, että Internet uhkaa hajota, mutta itse peli näyttää ja kuulostaa kivalta. Hahmot ovat sen verran nopeita ja pieniä, ettei kaikkia yksityiskohtia osaa välttämättä arvostaa, mutta taustoissa silmä lepää. Mukavana bonuksena peli tukee Vitan ja PS3:n välistä Cross-Playta ja pelin PS3-versio Cross-Buyta. Hienoilla termeillä tahdotaan sanoa sitä, että PS3- ja Vita-pelaajat pääsevät samoihin verkkomatseihin sekä sitä, että PlayStation 3 -version ostajat saavat kaupanpäällisiksi imuroida pelin ilmaiseksi myös Vitalle. Tervetulleita juttuja kumpainenkin.

Hyvistä puolistaan huolimatta PlayStation All-Stars Battle Royale ei vakuuta. Se tuntuu enemmän tekniikka-, brändi- ja markkinointinäytökseltä kuin täysihintaiselta peliltä. Tämä on juuri sellaista materiaalia, jota odottaisi paketoitavan jokaisen myytävän Vitan ja PS3:n kylkiäiseksi, raottamaan ovea Sonyn sinänsä ansioituneeseen ja pitkäikäiseen universumiin. Erikseen kaupattuna se tuntuu hieman huteralta, mutta hyvässä hengessä kasatulta paketilta PlayStation-faneille.