Kun ensimmäisen kerran aikoinaan pelasin biljardia, tapahtui se videopelin muodossa nuorena pojankoltiaisena. Kyseessä oli ”Ponin” kehittämä Lunar Pool ja konsolina 8-bittinen Nintendo, joskus, kohta lähemmäs kolmekymmentä vuotta sitten. LP:n jälkeen seuraava videopelikokemus lajin parissa oli vasta Xbox 360 -konsolilla aivan loistavan Bankshot Billiardin parissa. Voi kuinka olikaan biljardin ulkoasu muuttunut vuosien saatossa autenttisten äänien sekä lähes fotorealististen pallojen heijastuksien osalta. Sittemmin olen oikeastaan pitäytynyt vain oikean elämän version parissa silloin tällöin.
Tätä kirjoittaessa vähän aika sitten Game Reality sai arvosteluun Adult Swim Gamesin julkaiseman indiepelin nimeltä Pool Panic. Pieni ennakkoon katsottu traileri pelistä antoi pelistä hullun kuvan ja pitihän sitä päästä kokeilemaan. Itse kokeiltuna peli on kuitenkin vielä paljon kreisimpi ja hauskempi kokemus. Voidaan sanoa, että Pool Panic ei varsinaisesti ole kenenkään osalta ”paluu” biljardipelien pariin, mikäli samanlaista taukoa on päässyt syntymään kuin allekirjoittaneella.
Mikä pelissä siis on ideana? No, pelipöydän pallot ovat Pool Panicissa eläviä otuksia. ”It’s alive!” sanoisi tohtori Frankenstein.
Pelaaja omaksuu Pool Panicissa kiven, eli valkoisen pallon roolin. Lyhyessä tutoriaalissa liitu hengaa mukana opastamassa biliksen alkeita ja pelin ideaa, aihepiiriä on hyödynnetty hauskalla tavalla.
Pool Panic pitää sisällään järkyttävät yli sata erilaista puzzletasoa, jotka vaihtelevat helposta keskitasoon ja vaikeampaan. Yksikään puzzle ei ole oikeastaan samanlainen, mikä on varsin hieno juttu. Peli pysyy jokaisen uuden puzzlen myötä siksi koko ajan tuoreena. Joissain tasoissa saatetaan jopa olla ihan biljardilaudallakin, mutta yleensä ei.
Metsäpiknik, rakennustyömaa, luontoaktivistien mielenosoitus, lumimaisemat, urheilukenttä soittobändin kera tai vaikkapa leirikoulun telttailualue. Ritariturnajaisia heppapalloineen ja jopa minigolfia valkoista palloa käyttäen! Siinä ympäristöjä, joissa aletaan kivellä puzzleja ratkomaan. Perimmäinen idea puzzleissa pysyy kuitenkin kutakuinkin samana: pitäisi saada pelin määrittämä määrä väripalloja pussitettua, jonka päätteeksi pitäisi sitten kasipallo lyödä oikeaoppisesti viimeisenä ja perässä hypätään itse tason päättämiseksi.
Aivan kaikkia pelipalloja ei tarvitse pussittaa ennen kuin kasin saa lyödä sisään, vaadittu minimimäärä riittää. Jos kuitenkin vahingossa pussittaa kasin ennen kuin X määrä vaadittuja palloja on pussitettu, palaa kasipallo takaisin peliin, mutta hidastellen. Pelaaminen siis jatkuu, mutta kasin paluu tuo kokonaisaikaan lisää sekunteja.
Jokaisessa puzzletasossa on tavoiteltavaa. Lyöntejä annetaan jokaiseen puzzleen vaihtelevasti. Joskus niitä saattaa olla käytössä kymmenen, joskus peräti vain vaatimattomat kaksi. Joskus jopa pyöreä nolla, joka tarkoittaa, että pelaajan pitää olla kekseliäs. Lyödä toki silti saa jos haluaa, mutta kun lyöntimäärä ylittyy, menee mittari punaiselle. Sama juttu ajan kanssa.
Kulta, hopea sekä pronssiaika olisi tarjolla – näiden aikojen ylitys tuottaa loppuyhteenvedossa punaisen kellon. Kultaisen merkin saa myös siitä, jos saa jokaisen pallon pussitettua ja jos välttää pussittamasta kasia ennenaikaisesti ja välttää itsekin putoamista ”reikään” pelissä juoksennellessaan. Mustan ja valkoisen pysyminen pelissä loppuun asti antaa hauskana yksityiskohtana kultaisen sukan palkinnoksi. Jokainen läpäisty puzzle (huonosti tai hienosti) nostaa biljardikylän ison kukkulan korkeutta himpun verran, avaten samalla oviaukkoja kukkulan uumeniin.
Hauskinta Pool Panicissa on kenties kaikkien puzzlejen yksityiskohtaisuus. Urheilukentällä soi selkeä mukaelma Track & Field -pelin tunnarista. Pallot juoksevat kenttää ympäri sitkeästi ja pelaajan tehtävä on yrittää jahdata palloja ja pussittaa niitä kepin ja kiven kera.
Eräässä toisessa puzzlessa urheilukentän keskellä soittokunta kasipallon johdolla yrittää harjoitella bänditreenejään. Soittavat pallot pitäisi houkutella marssimaan reikään nurmessa, joten ei muuta kun kasipalloa kuonoon ja kapellimestarin keppi omaan käteen! Marssitetaan bändi kuoppaan ja samalla väistellään vihaista kasipalloa, joka puzzlen lopussa seisoo shokissa silmät suurena bändinsä tuhouduttua. Metsäaktivistikentässä puunhalaajat ovat ketjuttaneet itsensä puiden runkoon, joten aivan ensitöiksi kaikki pallot on irrotettava, ennen kuin niitä voidaan alkaa napsia reikään tai reikiin (joskus reikiä tasossa on useampikin). Eräässä puzzlessa mennään kasipallon asunnolle. Tyyppi on suihkussa, eikä tule ulos. Ei muuta kuin kieriskellään asunnon kellarikerrokseen ja rikotaan lämminvesivaraaja. Kasipallo tulee ulos (sukupuolielimet peitettynä mustalla laatikolla, totta kai) ja sitten voidaankin napsia kaveri kellarin lattiassa olevaan reikään. Tarpeeksi kreisiä?
Tällaisia vastaavia, hullunhauskoja puzzleesimerkkejä peli on pullollaan. Peruspuzzlekenttien väliin mahtuu myös muutamia pomobattlejakin, jotka hoituvat samalla pelimekaniikalla – eli kiveä paukutellaan kohteeseen, kunhan pomovastuksen kukistamiskeinon ensin keksii. Ärsyttäviksi tai pelin pilaajiksi ne eivät kuitenkaan muutu.
Palloadikktio
Pool Panic toimii pelinä äärimmäisen hyvin ja jopa koukuttaa pariinsa, sillä uutta pelattavaa aukeaa jatkuvasti suurella pelikartalla, jossa pelaaja itse juoksentelee suhteellisen vapaasti puzzlejen suorittamispaikalle. Uudelleen peluun arvoa tuovat ne mitalit eri saavutuksista. Kun jotain puzzlea on kerran kokeillut huonolla menestyksellä, voi sitä aina pyrkiä parantamaan, kun pelaamaan oppii paremmin ja paremmin.
Peli-iloa pitää yllä myös loistava kontrollisysteemi. Kiveä ohjataan joko hiiri-näppis-yhdistelmällä, tai sitten peliohjaimella. Jälkimmäistä suositellaan jopa pelintekijöiden toimesta ja sillä pelatessa peli tuntukin paljon luontevammalta tarkemmalta. Hiiren kanssa tähtäily on selkeästi kankeampaa ja vaikka pelata silläkin pystyy, vaatii se aluksi paljon opettelua. Itse en liiemmin kokenut hiirivaihtoehtoa missään vaiheessa luontevaksi.
Pelattavuuden osalta Pool Panic tuntuu melkein kuin oikealta bilikseltä. Pelaaja tähtää mailallaan muita palloja ja peli näyttää ruudulla liikeradan ja kulmat, miten pallo tulee mistäkin suurinpiirtein kimpoamaan, oli kyseessä sitten bilispöytä tai vaikkapa kiven murikka jossain aavikolla. Jos tähdätään palloa, joka on vieläpä mukavassa linjassa reiän suhteen, näyttää peli lyöntilinjan keltaisena merkiksi siitä, että pallo todennäköisesti menee lyötäessä pussiin. Lyöntivaihtoehtoja annetaan voimakas sekä hento, joten välillä kannattaa miettiä kumpaa käyttää. Kaiken kaikkiaan tuntuma ja tarkkuus pallojen lyömiseen on hyvä ja se onkin tärkeä seikka se.
Kinkkiseksi pelaamisen välillä tekee – vaihtelevien pelimaisemien sekä esteiden ohella – se, että pallot ovat todella eläviä. Kaikilla palloväreillä on omanlaisensa persoonallisuus. Punaiset ovat parhaita, koska ne seistä kököttävät paikallaan. Niitä on helppo pussittaa. Kasipallokin pysyy yleensä paikallaan siihen asti, kunnes on hänen vuoronsa mennä reikään. Keltaiset ovat pelkureita ja juoksevat pakoon jatkuvasti. Liilat ovat päälle käyviä Muumi-Mörön näköisiä murisevia otuksia. Vihreät pallot toimivat usein maalivahteina ja yrittävät torjua pelaajan pallolyöntejä ja niin edelleen. Kaikki pallot ovat pelissä toinen toistaan kreisimpiä.
Visuaalisesti peli muistuttaa alkuun kuin jotain flashpeliä, mutta homma toimii erittäin esimerkillisesti ja grafiikka antaa pelille värikkään yleisilmeen ja pallot näyttävä toinen toistaan kreisimmiltä ja ne ovat hauskasti animoituja jokainen. Taustalla soiva musiikki on sekin toimivaa ja sopii pelin grafiikan sekä yleisen kreisin meiningin kanssa hienosti yhteen. Jokaisen puzzlen päätteeksi nähdään puzzlen statistiikat kiven lennellessä reiän pimeydessä tämän huudellessa daa-daaa-daata. Aivan tajutonta.
Kreisibilistä porukalla
Jos yksinpelitarinasta ei saa tarpeekseen voi pelaamista jatkaa maksimissaan neljän pelaajan samalla koneella toimivassa VS-pelimuodossa, joka tarjoaa variaatiot table sekä party. Tableversiossa pelataan nimensä mukaisesti ”oikealla” bilispöydällä ja ideana olisi, että jokainen pelaava pelaaja pussittaa vaaditun määrän väripalloja, kasin sekä lopulta itsensä pussiin. Voittaja on se, joka tässä ensimmäisenä suoriutuu. Meno on kaoottista jo pelkästään kaksinpelinä, kun laudalla häärii kaksi pelaajan ohjastamaa palloa sekä ne kaikki elävät persoonalliset sekopääpallot. Partymoodissa pelataan viiden minipelin sarja ja eniten pelejä voittanut pelaaja voittaa koko turnauksen. Yhdessä sytytellään kynttilöitä shakkilaudan näköisellä pelialustalla lyömällä sytyttimellä varustettua palloa kynttilöihin. Eniten kynttilöitä rohmunnut pelaaja ajan loppuessa voittaa. ”Kiipeilyminipelissä” roikutaan pallona vuorenseinämällä ja ammuskellaan biliskepillä uusia naruja koukkuihin. Ideana olisi poimia vuorenseinämällä killuvia kolikoita. Eniten kolikoita keräävä voittaa.
Kun yksinpelitilaa on pelannut jonkin aikaa, aukeaa päävalikkoon alussa lukittuna ollut panic mode. Tässä pelitilassa pelataan yksinomaan bilispöydällä varsinaisen ”seikkailullisen” yksinpelin sijaan, jossa kaikki pelaaminen tapahtuu mitä kummallisemmissa maisemissa. Panic modessa nimensä mukaisesti on paniikki saada tarvittavat pallot ja kasi pussiin ennen kuin aika loppuu kesken. Lisäsekunteja kelloon saa kerättyä jokaisesta pussitetusta pallosta – mikäli vain ehtii napsia sekunnit talteen pöydältä. Jossain vaiheessa peliin ilmestyy myös bonuspallo, jonka pussitus päästää bonuskierrokselle erän jälkeen. Mikäli selviää ensimmäisen kierroksen, alkaa bonusminipelin jälkeen seuraava, vaikeampi kierros. Bonuskierroksen aikana on mahdollista saada kerättyä lisäaikaa kelloon, jotta haaste olisi edes vähän helpompi.
Kokonaisuutena Pool Panic on ilahduttavan omaperäinen ja koukuttava peli, joka sotkee saumattomasti toimivaa biljardia sekä täysin kreisiä, sekopäistä pelattavuutta keskenään. Kolmentoista euron hintalapullaan peli on jopa hävyttömän halpaa hupia ja takuuvarmaa laatuvastinetta rahalle, vaikka ei oikean biljadripelin fani välttämättä olisikaan.
Sanoisin Pool Panicin ainoan miinuksen olevan se, että käytännössä pelailua varten on syytä olla se erillinen peliohjain. Vaikka hiirellä ja näppikselläkin voi pelata ja siihen varmasti voi tottuakin, on peliohjain ylivoimainen tarkkuudessa Pool Panicin osalta. Moninpelissä luonnollisesti saa etulyöntiä pelaaja tai pelaajat, joilla on käytössään peliohjain näppis-hiiri -tyyppiä vastaan. Esimerkiksi kaksinpelailua varten onkin myös suositeltavaa, että kotoa löytyy kaksi peliohjainta, jotta kisaaminen olisi mahdollisimman tasaista.
Kaiken kaikkiaan Pool Panic on kuitenkin kerrassaan loistava taidonnäyte pelin kehittäneeltä Rekim studiolta ja allekirjoittaneen mielestä ehdottomasti yksi kuluvan vuoden yllätyshittejä.
