Peliarvostelu

Predator: Hunting Grounds

Pelin nimi: Predator: Hunting Grounds
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: IllFonic/Sony
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 5.5.2020 Arvioitu lukuaika: 10 minuuttia
Arvostelun Predator: Hunting Grounds kansikuva

Predator on yksi kolmesta takavuosien scifiklassikoista, jotka ovat viimeisimpien jatko-osiensa myötä allekirjoittaneen mielestä joutuneet enemmän tai vähemmän teuraaksi. Ne kaksi muuta toki ovat Alien ja Terminator. Uudemmista ja vähän vanhemmista jatko-osista ei ole ollut manttelinperijäksi.

Mitä tulee Predator-elokuvien sarjaan, jo kymmenen vuotta vanha kolmas Predators-elokuva oli ihan katsottava, mutta vähän turhan paljon ykkösen remake ollakseen varteenotettavaa jatkoa. Uusinta The Predator -elokuvaa hehkutettiin paljon ennakkoon. Ohjaaja-käsikirjoittaja Shane Blackin sanottiin tietävän Predatorin loren ja olisi takuulla isoimpia faneja hoitamaan työn kunnialla – olihan Black alkuperäisessä elokuvassakin miniroolissa. No, miten kävi – toimintakomediaahan sieltä enimmäkseen tuli. Ja Predator-koirat. Vain kaheli Martin Riggs puuttui.

Alienin ja Predatorin omistava 20th Century Fox on sittemmin myyty Disneylle. On jokseenkin huvittavaa, että Sonyn ja Disneyn omistaman Marvelin sekä näiden välisen Spider-Man kahnauksen jälkeen Predatorin pelilisenssi on yllätyksellisesti suotu Sonyn julkaisukäsiin.

Millaista jälkeä Sony on saanut aikaan ja onko kenties kyseessä samankaltainen helmijulkaisu kuin pari vuotta sitten julkaistu Spider-Man lisenssipeli? Ikävä kyllä mitään suurta helmeä ei ole luvassa, mutta ei täyttä roskaakaan.

Siitä onkin aikaa, kun Predator on viimeksi päässyt videopelissä loistamaan. Kenties parhaan toteutuksen valtikkaa on pitänyt hallussaan originaalin Alien Vs Predator -pelin visio. Dreadlock-avaruusmetsästäjän sooloilut PS2-pelissä Concrete Jungle taasen olivat sitä tynnyrinpohjaa.

”What the hell ARE you?”

Uutta kuningasta on siinä mielessä turha odottaa, sillä Sonyn Predator-peli liikkuu periaatteessa täysin erilaisilla metsästysmailla. Predator – Hunting Grounds on yksinomaan nettipelaamisen suunniteltu 3rd person toiminnan- ja räiskintäpelin yhdistelmä, joista ensinnä mainittu on Predatoria ja jälkimmäinen viidakkoon alkuperäiselokuvan tavoin pulahtavaa eliittisotilasta.

Minkäänlaista yksinpelitilaa tai kampanjaa ei ole tarjolla, pois lukien nopea aikarajoitteinen tutoriaali, joka on jostain kumman syystä tarjolla ainoastaan Predatorille. Näin ollen peli suoraan olettaa tavoitepohjaisen räiskimisen olevan jo vanha juttu ja tuttu kaikille. Peli ei tarjoa edes mahdollisuutta bottimatsaamiseen harjoittelun merkeissä, sillä tarjolla ovat vain quickmatch ja private match.

Predator – Hunting Grounds on maksimissaan viiden pelaajan nettitoimintaa, jossa yksi pelaajista omaksuu vihreäverisen metsästäjän roolin ja loput neljä pelaavat sotilaina. Predatorin tehtävä olisi liikkua ja vaania viidakossa puita ja kasvustoa hyödyntäen ja siinä sivussa tappaa kaikki sotilaat. Sotilaiden tulisi helikopterista laskeutumisen jälkeen hoitaa annettu operaatio kaikkine tehtävätavoitteineen, sen jälkeen palata evakuointipisteelle ja lopuksi paeta helikopterikyydillä.

Kuulostako tutulta? Tuttua kaava onkin, sillä pelin on kehittänyt varsin pelattavalla Friday the 13th nettipelillään mainetta niittänyt amerikkalainen IllFonic. Perjantai-pelissä yhtenä ideana oli leiriohjaajana pelatessa paeta paikalta elävänä.

Jos Jason Vorheesin tapporetket Crystal Laken maisemissa saatiin hienosti vangittua videopelimuotoon, on Predatorissa sinänsä onnistuttu aivan yhtä hyvin. Pelissä liikutaankin mukavasti nimenomaan ensimmäisen Iso-Arskan tähdittämän klassikkoelokuvan tunnelmissa. Predator – Hunting Grounds onkin pullollaan pientä esikuvastaan tuttua yksityiskohtaa, jotka ovat joko kosmeettisia tai pelin kulkuun napsittuja vaikuttajia.

”Tarinan” osalta jokaisen pelisession alussa nelihenkinen porukka eliittisotilaita matkaa Keski-Amerikan viidakkoon räiskimään huumepomoja ja näiden sissisotilaita, keräämään tietoa, tuhoamaan datapäätteitä, polttamaan huumerahaa ja niin edelleen.

Urheilumetsästyksestä innostunut ulkoavaruuden Predator päättää hänkin liittyä leikkiin soppaa hämmentämään. Kokonaisuutta täydennetään tekoälyn ohjaamilla huumesotilailla, joita partioi leireissä ja jotka tiettyinä rynnistävät isompina joukkoina viidakon uumenista leireihin ihmissotilaita häiritsemään aina, kun jonkin tavoitteen on saanut suoritettua. Myös lopussa, helikopterin saapuessa koetaan jokaisella kerralla sotilasrynnäkkö. Tässä vaiheessakin on täysin mahdollista vielä mokata koko tehtävä, jos tiimi ei ole tarkkana. Tekoälyn jamppoja voivat sotilaspelaajien ohella räiskiä myös Predator lisä-XP:n kertyessä kumpienkin mittariin.

”If it bleeds, we can kill it.”

Aivan ensimmäisenä on mainittava poikkeuksellisesti pelin hieno äänimaailma. Predatorin ääniefektejä kuin musiikkejakin myöten kaikki on elokuvasta tuttua. Tekijälistoilla mainitaan hienon ääniraidan elokuvaan säveltänyt Alan Silvestri, vaikka hieman tuunattu elokuvasta tuttu teemamusiikki Hunting Groundsissa onkin. Teema on silti riittävän uskollinen virittääkseen pelaajan jokaisella käynnistyskerralla oikeaan tunnelmaan. Pelistä löytyy myös se toiminnallinen ”vauhtimarssi”, joka antaa kivasti potkua hektisimpiin hetkiin. Siinä vaiheessa kun sotilaan roolissa on hommat hoidettu ja lähdetään porukalla tai yksin juoksemaan kohti usean sadan metrin päässä olevaa evakuointipistettä marssin pauhatessa ja Predatorin jahdatessa, on tunnelma aika lailla tapissaan.

Predator-hahmon osalta tuttuja ääniefektejä ovat se kuorsaukselta kuulostava hengitys, viidakon halki raikuva huuto, kun käytetään metsästäjän medikittiä haavoihin, sekä matkittu ja alati voimakkaammaksi muuttuva nauru, kun Predator virittää itsetuhomekanisminsa päälle. Tunnelmallisesti lähestyvän, mutta näkymättömissä olevan Predatorin voi ”aistia”, kun kuulee sen tutun hengityskorinan kasvuston seassa.

Asevalikoimastakin löytyy ”sexual T-Rex” Blainin tehokas ja koko viidakon hajalle repivä minigun. Osumia saanut Predator levittää sitä tuttua hohtavaa vihreää vertansa joka puolelle, mikä mahdollistaa Predatorin jahtaamisen – jos uskaltaa. Sotilaat voivat hieroa mutalätäköistä tavaraa iholleen ja siten heikentää näkyvyyttään Predatorin lämpönäkötilassa.

Get to the choppa!

Ennen jokaista matsia pelaaja saa valita lähteekö suorittamaan tehtäviä sotilaana vai jahtaamaan ihmisiä Predatorina. Eroa näillä kahdella on se, että sotilaana peliin pääsee yleensä hyppäämään jo puolen minuutin odottelun jälkeen, kun Predatorin peluutusta joutuu odottamaan jopa viidestä seitsemään minuuttia. Predator-jono on sinänsä ymmärrettävä, koska on vain yksi Predator verrattuna nelihenkisiin sotilasjoukkoihin, mutta silti odottelu paikoin alkaa liikaa kyllästyttämään. Etenkin jos odotusaika joskus venyy lisää ja lisää. Joskus harvemmin pelin yhteys katkeaa heti alkutekijöissään tai sotilaan roolissa tulee jouduttua sellaiseen peliin, jossa ollaankin vain kaksihenkisessä tiimissä. Tai nelihenkisessä tiimissä, joista kaksi aloittelijaa tapattaa itsensä jo heti alussa. Tällaisissa matseissa ei Predator-pelaajalle pärjää.

Sotilaana pelatessa onkin ehdottoman tärkeää, että saa ensinnäkin sen nelihenkisen seuran kasaan ja toisekseen, pelissä ei kannata alkaa yksin sooloilemaan. Taitava Predator kun napsii äkkiä laumasta irtaantuneet sotilaat yksitellen. Omia haavoittuneita tiimikavereita voi onneksi elvyttääkin takaisin peliin – niin kauan kun eivät ole vuotaneet kuiviin eikä Predator ole käynyt repimässä kalloa selkärankoineen ulos.

Tiiviinä possena liikkuminen ja toisten suojaaminen nouseekin isoon rooliin. Onneksi tiimihenki tuntui toimivan lähes jokaisessa pelissä, eikä jälkeen jäänytttä kaveria jätetty oman onnensa nojaan. Puissa vaaniva Predator ei voi aivan niin helposti yllättää tiivistä joukkoa joutumatta itse pulaan. Jo pelkästään Predatorin tähdätessä olkapääkanuunallaan näkee sen kirkkaan infrapunanviivan heti – viimeistään kanuunan laulaessa räjähtävästi. Olkapääase on kuitenkin kaikkea muuta kuin tarkka, joten sotilaiden tappaminen ei olekaan niin helppoa kuin aluksi voisi luulla. Yllätyksen elementti on myös sinänsä pelistä jo heti alussa kateissa, sillä toisin kuin elokuvassa, pelissä pelaajat osaavat odottaa ja etsiä Predatoria puun oksilta. Aikarajoitteinen matsi ja tehtävä kuitenkin käytännössä käskee pelaajaa unohtamaan Predatorin ja jatkamaan tavoitteiden suorittamista.

”There’s something out there waiting for us, and it ain’t no man.”

Toki Predatorin oma välineistö – etunenässä lähes näkymättömäksi muuntava häiveteknologia auttaa sulauttamaan kasvillisuuden joukkoon, mutta energiavaranto on rajallinen. Kanuunalla paukutellessa lämpönäön ja häiveen ollessa yhtäaikaisesti päällä, kuluu Predatorin energia hyvin nopeasti. Liian koville joutuneet energialaitteet myös ylikuormittavat energiaverkon ja Predator ei voi sen jälkeen hetkeen käyttää mitään muuta kuin lähitaisteluaseitaan. Monesti Predator tuleekin helposti havaittua hyökkäysyrityksen jälkeen puissa juoksentelemassa, kunnes pelaaja saa taas energiat käyttöönsä.

Mitä Predatorin puissa toikkarointiin tulee, on se toteutettu pelissä erittäin saumattomasti ja tekeekin puissa liikkumisesta pääasiassa jouhevaa. Maaasta puuhun kiivetään vauhdikkaasti painamalla X-nappulaa, kun sen kuvake ilmestyy ruudulle. Vaihtoehtoisesti puihin voi suoraan loikatakin pitämällä R1-nappulaa pohjassa, mutta hyppiminen ja juokseminen kuluttavat sotilaan tapaan Predatorin staminaa. Predator juokse oksalta toiselle ja puusta toiseen kätevästi vain tattia liikuttamalla. Mikäli kuitenkin haluaa loikata ilman kautta nopeammin etapilta etapille tai suoraan kauempana olevaan puuhun, onnistuu sekin – jälleen siinä vaiheessa kun X-kuvake näkyy ruudulla.

Nopea liikkuminen puissa nousee isoon osaan etenkin siinä vaiheessa, jos sotilasjoukko on ehtinyt suorittaa jo kaikki tehtävänsä ja on siirtymässä evakuointipaikalle. Predator-pelaajalla tulee kiire liittyä seuraan, etenkin jos etäisyyttä paikalle on satoja metrejä. Helikopteri ei kauaa saapumisessaan aikaile ja hidas Predator joutuu puremaan pölyä sotilaiden noustessa kopterikyytiin.

”What’s got Billy so spooked?”

Kaikesta hyvästä huolimatta Predator – Hunting Grounds pitää valitettavasti sisällään vain kolme pelikarttaa. Kaikki kolme viidakkoteemaista karttaa ovat kyllä suhteellisen laajoja ja vapaakulkuisiakin, mutta samojen pikkuleirien putsaaminen ja etenkin sotilaana pelatessa samojen yksinkertaisten tehtävätavoitteiden suorittaminen ja kuulokkeessa jauhavan ohjaajan samojen juttujen kuunteleminen kerta toisensa jälkeen käy hieman tylsäksi.

Luonnollisesti jokainen Predator on ihmispelaajansa ansiosta erilainen kokemus, joka sinänsä hieman muuttaa rutinoituvaksi käyvää kaavaa, mutta käytännössä on vain kahdenlaisia pelaajia: niitä jotka vaanii pääasiassa puissa juoksennellen ja niitä, jotka tulevat suoraan iholle hakkaamaan. Etenkin lähitaistelijatyyppiset pelaajat ovat vaikea pala hajaantuneelle sotilasjoukolle.

Räjähteiden asettaminen ja datapäätteiden käsitteleminen vie sekin oman aikansa, jolloin odotellaan samassa paikassa seuraavaan tehtäväetapin ilmestymistä ruudulle. Päälle rynnii tekoälyn sotilaita ja yleensä myös Predator. Siispä vierellä on hyvä olla muita suojaamassa.

Joskus aggressiivinen Predator tietää myös kuitenkin lyhyttä pelisessiota, sillä jos tiimi osaa hommansa, saadaan uhka tapettua ja toivon mukaan listittyä ennen kuin se aktivoi tuhomekanisminsa. Eliminoitu Predator haetaan helikopterilla sotilasjoukko kyydissään ja palkkioksi saadaan mukavasti XP:tä. Sen sijaan elokuvasta tutun tuhomekanisminsa aktivoinut Predator luo ympärilleen ison räjähdyskentän, josta olisi nopeasti juostava pois sen ulkopuolelle. Räjähdyksestä selviävät sotilaat haetaan kopterilla pois, kuten Iso-Arska aikoinaan. Ikävä kyllä tällaisissa mastseissa tehtävästä saatava XP jää nollaan, koska sitä ei ehditä suorittaa loppuun. Hölmösti tehtävä-XP jää myös sellaisilta pelaajilta saamatta, jotka matsin päättyessä ovat haavoittuneessa tilassa – pelinjälkeiseen loppuraporttiin tulee merkinnäksi kuollut, vaikka loppuanimaatiossa koko posse olisikin taas jaloillaan kättä vääntämässä.

”Stick around.”

Pelasipa sitten kummalla osapuolella tahansa, kerätään pelissä XP:tä mittariin. Vaikka peluutettavia hahmoja on kaksi, on hahmotasoa varten onneksi vain yksi yhteinen mittari. Taso nousee suhteellisen mukavaan tahtiin ja mikäli haluaa tätä kiihdyttää, on kummallekin hahmotyypille tarjolla pelaamista tehostavia perk-slotteja, joihin voi laittaa vaikkapa enemmän XP:tä per peli tuottavan perkin.

Hetken aikaa pitää kuitenkin leveleitä grindata, ennen kuin pelin täysi potentiaali ja sisältö alkaa avautua tarjolle. Predator – Hunting Groundsissa kaikki paremmat aseet ja esimerkiksi vaihtoehtoiset loadout-slotit on nekin lukittu korkeampien tasojen taakse. Molemmalle hahmotyypille on tarjolla useampi ominaisuuksiltaan, kuten nopeudelta ja kestävyydeltään eroava hahmoluokka, mutta Predatorin osalta nämä ovat lukossa tasoon 20 asti.

Aiemmin mainittu minigun vaatii sekin pelaajalta tason 69. Predator 2 -elokuvasta tuttuihin Predatorin keihääseen ja metsästysverkkoonkaan ei ole asiaa koskea ennen tasoa 15. Koska Predatorilla pelaaminen ja pärjääminen ainakin alkuun on paljon vaikeampaa, on allekirjoittaneen mielestä melkeinpä suositeltavaa grindata tasoja ylöspäin sotilasta ahkerasti peluuttamalla. Pelisessioitakin kun pääsee pelaamaan useammin lyhyemmän jonotusajan ansiosta.

Kaikki tehokkaammat aseet aukeavat nekin tasonousujen myötä, mutta aseilla on myös oma XP-mittarinsa ja taso, joka kasvaa sitä mukaa kun samaa asetta ahkerasti käytetään. Uusien tasojen myötä tarjolle tulee parempaa lisäpalikkaa, kuten isommat lippaat, äänenvaimentimet ja tähtäimet.

Kosmeettinen sälä, kuten aseiden skinit, sotilaiden vaatteet ja kasvomaalit sekä vaihtoehtoiset Predator-maskit, maskimaalaukset, rastojen sekä ihosuomujen värit sen sijaan aukeavat ostettavaksi matsien jälkeen saatavista lootbokseista.

Luojan kiitos Sony ei ole kuitenkaan lähtenyt pelleilemään rahastusbokseilla, vaan kaikki lootboksit saadaan joko palkinnoksi tai vaihtoehtoisesti lisälaatikoita voi ostaa pelin kaupasta veritasium-pelirahalla. Laatikoista avautuva sälä pitää useimmiten erikseen käyttöön tällä samalla rahalla. Kahisevaa kertyy kuitenkin todella hitaasti ja kaikki yllä mainitut kosmeettiset tavarat maksavat järjestäen melkeinpä 1200-7500 rahayksikköä.

Kosmeettisella sälällä ei sinänsä tee mitään pelissä pärjäämisen suhteen, mutta on varmasti niitäkin, jotka haluavat grindata veritasiumia silmät punaisena matseja pelaamalla saadakseen Predatorilleen uuden hienon maskin. Pelin kalliimman deluxe-version ennakkotilanneille on tarjolla originaalin elokuva-Predatorin maski ja pari muuta esinettä, joita eivät muut saa. Jostain kumman syystä niidenkin pitää kuitenkin valikossa näkyä. Liekö esineillä sitten rajoitettu yksinoikeus…

On todettava että jopa neljänkymmenen euron hintainen perusversio Predator – Hunting Grounds -pelistä on turhan hintava sisältöönsä nähden. Pelkkä nettipeli ja kolme karttaa, joissa pelaamaan pääsemistäkin saa välillä odotella. Ainoa yksinpeli on se lyhyt tutoriaali.

Vaikka äänimaailman osalta peli onkin ehtaa tavaraa, ei peli visuaalisesti innosta kuin hetkittäin. Viidakon kasvusto on sinänsä toimivaa sorttia ja tuntuukin myös tiheältä. Ehkä hienoin elementti on viidakon kasvuston hajoaminen. Lehdet kuin puiden oksatkin saavat luotisateessa ja Predatorin kanuunan laulaessa kyytiä. Piiloutuminen sotilaana lehvästön sekaan onnistuu, mutta vain siinä tapauksessa jos Predator ei skannaa ympäristöään lämpönäöllä. Tehtävän aikaraja ei kuitenkaan salli mitään kovin pitkäaikaista ruohossa makailua.

Predatorin tuunattu erikoisnäkö paikantaa myös äänet, joten juoksentelu ja kovaääniset aseet kuuluuvat ja näkyvät erikoisnäköä käytettäessä. Saaliin paikantamista vaikeuttaa viidakon eläimistä sekä roihuavista tulista muodostuvat lämmönlähteet. Tekoälypahisten ja pelaajasotilaiden väliset taistelut kuuluvat ja näkyvät Predatorin näkökentässä, joka antaa hyvää osviittaa siitä mihin päin Predatorin tulisi suunnistaa, sillä mitään muuta suuntimaa tai osviittaa ei Predatorille matsin alussa anneta. Visuaalisesti Predatorin hahmomalli näyttää erittäin hyvältä lukuisine liikeanimaatioineen.

Predator: Hunting Grounds ei kuitenkaan ruudunpäivityksen osalta pysy aina aivan tasaisena. Tekoälysotilaiden rynnäköt ja etenkin iso loppurynnäkkö kyykyttävät välillä ruduunpäivitystä ihan kunnolla. Myös puiden lehvästön kummallinen graafinen väreily näyttää hieman kummalliselta ja häiritsee paikoin silmiä – etenkin silloin kun pitäisi tarkkailla puissa huitelevaa Predatoria.

IllFonic tuntuu kuitenkin päivittelevän peliään usein – tätä kirjoittaessa päivityksiä oli sadellut jo kuusi kappaletta joten toivoa sopii, että Hunting Groundsiin olisi tulossa myös ainakin lisää pelikarttoja ja ehkä jopa jonkinlainen yksinpelitilakin botteja vastaan.

Loppusanat

Kokonaisuutena Predator: Hunting Grounds on onnistunutta nettitoimintaa, mutta ei kuitenkaan mitään tajunnanräjäyttävää. Sotilaana pelaaminen on mallikkaasti toteutettu ja seuranhaku nopea. Samaan aikaan tarjolla eittämättä on kenties monipuolisin ja parhaiten toteutettu videopeliversio Predator-hahmosta mitä on nähty. Ääniefektit sekä musiikki tukevat kivasti elokuvamaista tunnelmaa.

Vaakakupissa negatiivisesti painavat pelin keskittyminen vain moninpeliin, Predator-jonotus, sisällön vähyys, sekä sitä kautta kokemuksen nopea itseään toistavuus. Yleinen hintalaatusuhde ja pienet tekniset asiat, kuten ailahteleva ruudunpäivitys vaikuttavat nekin. Toivon mukaan IllFonic päivittelee peliään muutenkin kuin bugikirjauksin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Pelin perimmäinen idea
  • - Musiikki ja Predatorin ääniefektit
  • - Elokuvaan liittyviä yksityiskohtia on runsaasti
  • - Predator välineineen on elokuvalle erittäin uskollinen
  • - Viidakon hajoava kasvusto

Huonoa

  • - Vain kolme pelikarttaa
  • - Predatoria osaa aina odottaa
  • - Ärsyttävästi väreilevä lehvästö
  • - Predator on paikoin naurettavan kestävä
  • - Pitkät jonotusajat Predatorilla pelatessa
  • - Ei minkäänlaista yksinpeliharjoittelua
  • - Hinta-laatusuhde
  • - Jokaisen matsin jälkeen palataan päävalikkoon
  • - Paikoin pahastikin kyykyttyvvä ruudunpäivitys