2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on ollut uudelleenherätettyjen pelibrändien kulta-aikaa. Lisäelämiä on jaeltu vaihtelevalla menestyksellä aina Monkey Islandien klassisesta seikkailusta Afterburnerin hektiseen kolikkopelilentelyyn. Yksi ehdottomista suosikeistani on ollut heti uuden vuosituhannen kärkeen julkaistu Prince of Persia ? The Sands of Time, joka paitsi säilytti alkuperäisteoksen tunnelman, myös paransi esikuvaansa lähes joka tasolla. Valitettavasti prinssin odottamatonta huippuhetkeä seurasi monen vuoden lasku, jota Ubisoft yrittää kääntää uudelleenlämmittelyn uudelleenlämmittelyn uudelleenlämmittelyllä, Prince of Persia ? The Forgotten Sandsilla.
Jos Ubisoftia käy uskominen, ei The Forgotten Sandsilla ole tekemistä valkokankaalla melskaavan kesäleffaprinssin kanssa, vaan se sijoittuu samaan aikajatkumoon, kuin edellisen konsolisukupolven loistava The Sands of Time. Näytöksi tästä on pari utuista juoniviittausta ja pelattavuus, joka myötäilee väitetyn edeltäjänsä linjoja. Internetin ilkeät juorukellot ovat tosin vihjailleet elokuvayhtiön puuttuneen pelin tuotantoprosessiin vaatimalla mm. luopumista viimeisimmän Prince of Persian satumaisen hienoista cel-varjostuksesta ja prinssin naaman muuttamista omituisesti paisuneeksi ihmisperunaksi. Huhut ovat huhuja, mutta Hollywoodin markkinarobottien kädenjälki selittäisi kätevästi miksi The Forgotten Sandsilta puuttuu esikuvansa sielu.
Puusta katsottuna Prince of Persia ? The Forgotten Sandsin pitäisi olla selvä hitti. Pelattavuuden perustana on yhä vallan toimiva 3D-tasohyppely, jossa notkea aatelissankari luovii läpi vaarallisten ympäristöjen ja kuolettavien ansojen, juoksentelemalla pitkin seiniä sekä suorittamalla päätä huimaavia hyppelystuntteja. Paluun ovat tehneet niin The Sands of Timen suosittu ajankelausmekaniikka, kuin prinssin karismaattinen ääninäyttelijäkin, ja alla rullaava Assassins Creedin pelimoottori varmistaa, että pelikokemus edustaa ainakin teknisillä mittareilla parasta a-luokkaa. Kaiken järjen mukaan The Forgotten Sandsin pitäisi siis olla loistava peli, mutta se ei tunnu siltä. Missä mentiin pieleen?
Ensimmäisenä mustalle listalle päätyy juoni. The Forgotten Sands tyrii kerronnallisen potentiaalinsa kliseiden runtelemalla tarinalla, jossa prinssin veli mokaa pahemman kerran vapauttamalla valtakuntaansa loputtoman lauman muinaisia hiekkamörköjä. Homma räjähtää arvatenkin näpeille ja eipä aikaakaan kun ketterä päähenkilömme huomaa olevansa napit vastakkain veljensä hahmossa mellastavan pullonhengen ja tämän hiekka-armeijan kanssa. Tyhjänpäiväinen dialogi tyhjänpäiväisten hahmojen välillä saa tarinan tuntumaan piirun verran edellä kuvattua monimutkaisemmalta, muttei niin hankalalta, etteikö kuka tahansa täysipäinen osaisi arvata juonen vääjäämätöntä loppuratkaisua jo puolikkaan pelitunnin jälkeen. Tällaista potaskaa seuratessa tulee ikävä yksinkertaisempia aikoja, jolloin tarinaan riitti sankari, prinsessa ja ilkeä kalifi.
Pelattavuus selviää hieman lievemmällä nootilla. The Forgotten Sands apinoi edeltäjiensä onnistunutta tasohyppelymekaniikkaa virkamiesmäisellä tarkkuudella, tuottaen lopputulokseksi toimivan, mutta ennalta arvattavan pelikokemuksen. Resepti maailmanpelastukseen on tuttu: tasohyppelyä, taistelua ja kourallinen harmaata massaa kutittavia aivopähkinöitä. Etenkin tasohyppelystä tuntuvat ideat olevan vähissä. Prinssin perusliikkeet ovat yhtä temppua vaille samat kuin The Sands of Timessa ja sankarimme maagisista kyvyistäkin tärkein on samaisesta esikuvasta lainattu ajan taaksepäin kelaus, jolla vältetään näppärästi äkkikuolemista koituva tallennus- ja latailurumba.
Matkan myötä mukaan tarttuu myös uusia temppuja, kuten kyky pysäyttää vesi kiinteään muotoonsa sekä kyky ?muistella? ajan saatossa tuhoutuneita rakenteita takaisin alkuperäiseen kuosiinsa. Raa?asti analysoituna, prinssin tuoreet niksit lisäävät ainoastaan uusia napinpainalluksia pitkiin tasohyppelykohtauksiin sysäten The Forgotten Sandsia piirun verran lähemmäksi puhdasta rytmipeliä. Muutama mehevä hyppelyosio aivan pelin lopussa osoittaa, ettei suunta ole välttämättä huono, mutta muutokset tuntuvat liian hienovaraisilta pelisarjalle, jonka vahvuudet ovat perinteisesti piilleet kyvyssä uudistua.
Taistelut ovat olleet aina se vähiten toimiva osa Persian prinssin seikkailuja. The Forgotten Sands lähestyy aihetta hieman japanilaisittain, puhtaan hack?n?slashin ja monikymmenpäisten hirviölaumojen kautta. Ensivaikutelma on hyvä: lasileukaisten hiekkaluurankojen mätkiminen tuntuu juuri sopivan aivottomalta väliaikaviihteeltä ja dominopalikoiden tavoin lyyhistyvistä hirviölaumoista irtoaa parit halvat naurut. Valitettavasti hauskuus muuttuu ennen pitkää haukotteluksi, sillä vihollistyyppejä on vain kourallinen, eikä taistelu tarjoa riittävästi vaihtelua. Pelaaja huomaa tahkoavansa lähestulkoon samaa kaavaa läpi pelin: toisinaan vastaan tulee hieman isompia ja vihaisempia mörköjä, mutta pelaaminen pysyy alusta loppuun suurin piirtein samanlaisena lyöntinappien ja ajoittaisten väistöliikkeiden rämppäämisenä. Pahisten pieksentään voisi teoriassa soveltaa myös prinssin progressiivisesti kehittyviä taistelutaikoja, mutta koska pelin möröt kaatuvat aina samalla taktiikalla, jäi näiden käyttö lähinnä kuriositeetiksi.
Tasohyppelystä ja taistelusta loimuava mielikuvituksen puute ulottuu myös tasosuunnitteluun. Muistan vielä elävästi leukojeni loksahtaneen The Sands of Timen palatsissa, The Warrior Withinin puutarhoissa ja jopa vuoden 2008 cel-varjostetuissa muinaisraunioissa, mutta The Forgotten Sandsista ei vastaavia ?Wau!? ?hetkiä irronnut. Pintakäsittely tulee sentään modernista konsoliraudasta ja Assassins Creedin koneistosta, mutta alla piilee sama vaaleanruskea hiekkalinna, jota on kierrätetty kyllästymiseen saakka The Sands of Timesta The Two Thronesiin. Historia tuo painolastinaan myös keinotekoisuuden: lipputangot ynnä muut poikkipuut ovat juuri sopivalla etäisyydellä kelvatakseen atleettiprinssin kiipeilytelineiksi, seiniä koristavat käsittämättömiin korkeuksiin rakennetut sirkkeliansat ja jokainen vipu toimii jonkin sortin vesiputousventtiilinä lähtien siitä hetkestä, kun päähenkilö on oppinut hallitsemaan virtaavia vesiä. Ymmärrän kyllä että pelattavuuden ehdoillahan tässä mennään, mutta edes pieni yritys moisen läpinäkyvyyden naamioimiseksi olisi ollut enemmän kuin paikallaan.
On toki hieman liioiteltua lytätä Prince of Persia ? The Forgotten Sands maanrakoon pelkästään siksi, että sen tekijät ovat kuunnelleet liian tarkoin The Sands of Timen parhaudesta vollottavia faneja ja pelikriitikoita. Mukana on myös paljon hyvää, kuten veitsenterävät tasohyppelykontrollit ja päähenkilön samettisen sulava liikehdintä. Äänipuolella meno olisi moitteetonta, mikäli ääninäyttelijät olisivat saaneet eteensä kunnollista käsikirjoitusta.
Viimekädessä The Forgotten Sandsin suurin ongelma on se, ettei Ubisoft Montrealin kaltaiselta pelitalolta ole totuttu sietämään keskinkertaisuutta. Innovaation puute ja vanhojen ideoiden kierrätys passaavat vain jos peliin ei kohdistu odotuksia, mutta The Forgotten Sandsin ne tulevan painamaan nimensä mukaisesti unholaan. Valkokankaalla menestynyt kesäprinssi pitänee huolen, ettei pussihoususankarimme viimeistä seikkailua ole vielä konsolipuolellakaan koettu, joten toivottavasti seuraava kerta tuo tullessaan jotain uutta.
