Project Nimbus on indiekehittäjä GameCrafterTeamin ensimmäinen peli. Nimbus vietiin Kickstarteriin vuonna 2014 ja onnistuneena rahojen kanssa sieltä peli lähti Steamin early accessiin. Hiljattain Project Nimbus otettiin pois early access -ohjelmasta ja pistettiin viralliseen myyntiin. Hintaa pelillä on viisitoista euroa.
Pelissä pelaaja heittäytyy BattleFrames -nimisten, lentävien taistelumechojen rooliin, joiden sisuksissa istuskelee pieniä animetyttöjä ohjaksissa tarkoituksenaan suojella taivaalla leijuvia lentoaluskaupunkeja vihollishyökkäyksiltä.
Project Nimbus tarjoaa 23 tehtävää kestävän kampanjamoodin sekä survival -pelitilan, joista jälkimmäisessä yritetään yksinkertaisesti voittaa vihollisia aalto aallolta.
Omalta osaltani odotukset pelin suhteen eivät olleet ennakkoon oikein minkäänlaiset, sillä en ollut nähnyt pelistä juurikaan kuvia tai trailereita. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun pelin viimein näki – eikä mitenkään positiivisessa mielessä.
Grafiikan rujous on niin silmiinpistävää, että on pakko ihmetellä mitä early accessin aikana on oikeastaan edes puuhasteltu. Minne ovat menneet Kickstarterista ja early accessista saadut rahat?
En valehtele, kun sanon, että peli toi nopeasti mieleeni ne 90-luvun lopun yksinkertaiset toimintapelit, kuten Incoming, joiden suurin tarkoitus ja myyntivaltti oli lähinnä esitellä kuolaaville pelaajille, mihin tuohon aikaan upouudet jopa kahdeksan megatavun 3Dfx-grafiikkakiihdytinkortit pystyivätkään. Niin ohutta pelattavuutta tarjoilee Nimbus.
Pelin minimivaatimuksiin luetellaan näytönohjain vuodelta 2009, mutta silti peliä ei pystynyt pelaamaan testikokoonpanolla ilman ruudun repeilyä (V-sync optiota grafiikkavalikossa ei ole). Tekstuurit ovat myös todella suttuisia ja pelitekstit myös. Pelissä esiintyy grafiikkavirheitäkin vähän väliä. Onnistuin jopa löytämään Youtubesta “first look” -videon pelistä kolmen vuoden takaa ja se näytti siltä, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut näiden vuosien aikana.
Ilmeisesti joku muukin on huomannut grafiikan (tai sen olemattomuuden), sillä pelin japanilainen julkaisija (julkaisijoitakin on siis kaksi) on lisännyt sivuilleen paremmalla grafiikalla varustetun trailerin pelistä ja aikookin ilmeisesti tuoda PS4-konsolille vielä tässä syksyn mittaan remasteroidun version pelistä! Siis pelistä, joka julkaistiin juuri äsken. Muutoinkin PS4-versio sisältäisi neliosaisesta kampanjasta vain osat yksi ja kaksi. Mitä ihmettä? Joku yrittää nyt rahastaa ja huolella.
Jos Project Nimbuksen visuaalinen anti on kamalan olematonta tasoa, niin sitä on myös pelattavuuskin.
Kun aikoinaan arvostelin virallista Iron Man -lisenssiä hyödyntäneen toimintapelin sekä sen yhtä surkean jatko-osan vuosina 2008 ja 2010, tulin ajatelleeksi, että varmastikaan hirveästi tätä alemmaksi ei enää voi visuaalisesti tai edes pelimekaanisesti vajota tällaisessa robitti-mecha-härveli -lentelypelissä. Elettiinhän sentään jo HD-pelien luvatulla aikakaudella.
Project Nimbus kuitenkin todistaa toisin. Nimbuksen rinnalla Iron Man -pelit vaikuttavat jopa siedettäviltä.
Hyvää Project Nimbuksessa sen ylidramaattisen toimintamusiikki. Yhdessä tehtävässä soi jopa Wagnerin klassikko, Ride Of The Valkyries ja se sopi hauskasti peliin. Pääosan ajasta taustamusiikki on kuitenkin sellaista japanilaishenkistä välitöntä toimintapelimusiikkia.
Hyvää pelissä on myös se, että kaikkia pelin kampanjatehtäviä voi aivan vapaasti kokeilla ja pelata missä järjestyksessä huvittaa. Minkäänlaista yhtenäistä tarinaakaan kun ei tunnu liiemmin olevan mukana, niin siksi tehtävien pelaaminen ristiin rastiin haittaa vielä vähemmän. Näin on myös samalla helppo todeta, että sisältö on alusta loppuun samanlaisella pelattavuudella ja visuaalisella toteutuksella kyllästettyä roskaa, oli kyseessä sitten kuinka indietä tahansa.
Jokaisessa tehtävässä on yksinkertaisena tavoitteena yleensä tuhota kaikki mitä ruudulla vastaan tulee. Tekoälyviholliset eivät oikeastaan anna mitään kunnon vastusta, vaan haaste perustuu aina järjettömään ylivoimaan. Yleensä koko ruutu pitääkin putsata satapäisestä laumasta vihollisyksiköitä. Aina ei auta, vaikka mechan suojat palautuvatkin lopulta itestään takaisin – kutia kun tulee niin paljon niskaan kerralla.
BattleFrames-mechaa lennellään WASD-nappuloin. Lukitse vihollinen oikealla hiirennappulalla, ammu, väistä vihollisohjuksia rakettimoottorien ja ohjuksia hämäävien lämpösoihtujen avulla ja ammu taas! Lukitse maali, ammu tykillä tai ammu ohjuksilla!
Kokeile seuraavassa tehtävässä vähän eriväristä ja näköistä mechaa, mutta muista lukita se maali, ampua ja harhauttaa vihollisen ohjuksia soihduilla. Tehtävä suoritettu.
Survival -moodi onkin sitten saman kaavan toistoa ja sen pelaaminen kiinnostaa oikeastaan vielä vähemmän.
Jos pelin hinnasta napsittaisiin vaikkapa viisi tai mielellään kymmenen euroa pois, olisi hintalaatu-suhde jo enemmän kohdallaan. Oivaksi vertailukohdaksi voin nostaa juuri hiljattain kokeilemaani toista mechapeliä War Tech Fightersia, jossa liihoteltiin Maan sijaan avaruudessa, mutta periaatteessa meininki on silti pelattavuudeltaan sama. ”WTF” on yhä edelleenkin early accessissa varsin varhaisessa vaiheessa, mutta jo nyt voi sanoa, että WTF näyttää ja kuulostaa paremmalta ja on jopa pelattavuudeltaankin parempaa luokkaa.
Mikä siis meni Project Nimbuksen osalta pieleen? Niin pahasti melkein kaikki, että kun peliä alt-tabuttaa, lukee peli-ikkunassakin “Project Nimbus” -nimen sijaan “Unreal development kit”. Miksi pelin build-version koodinimikin pitää näkyä pelin päävalikossa pelaajalle?
Olisiko kenties pitänyt vielä hetki tai toinen pysytellä early accessissa, sillä niin kovin keskeneräiseltä early access -projektilta peli yhä vaikuttaa.
