Pumpkin Jack on viime vuoden lokakuussa vanhoille konsoleille ja tätä kirjoittaessa vähän aikaa sitten PS5 ja Xbox Series X/S konsolille julkaistu hack ’n’ slashia sisältävä indietasohyppely. Vaikutteensa peli on ottanut nimikkeistä MediEvil sekä Jak & Daxter. Jokseenkin upeana saavutuksena Headupin julkaisema Pumpkin Jack on yhden miehen, Nicolas Meyssonnierin sooloprojekti.
Pelimekaniikaltaan kuin oikeastaan kontrolleiltaankin Pumpkin Jack on hyvin simppeliä sorttia, mutta ah niin kovin toimivaa. Hauskana yksityiskohtana Meyssonnierin peli on myös paljon nautinnollisempi kuin isommalla rahalla tehty MediEvilin taannoinen remake.
Peliin on onnistuttu vangitsemaan hienosti halloweenin kaltaista kauhukomedian tunnelmaa ja ehkä jopa vivahteita Tim Burtonin ja hänen hovisäveltäjänsä Danny Elfmanin tuotoksista, kuten Beetlejuice ja Painajainen Ennen Joulua. Tietysti itse kurpitsamies tuo jokseenkin mieleen Ihmemaa Ozin.
Peli alkaa siitä, kun kirous on särkenyt ”Tylsyyden Valtakunnan,” jossa kaikki asustavat. Niinpä uljas Kurpitsalordimme (tai hauskemmin Kurpitsa-Jaska) lähtee matkaan avustamaan itse paholaista ja tuhoamaan tieltään kaiken hyvyyden ja saa avukseen jopa sivuaseena toimivan korpinkin. Juoni on ihan hömppää, sillä kaikesta huolimatta Kurpitsapää hakkailee erilaisilla lähitaisteluaseillaan haamuja, luurankoja ja muuta epäkuollutta sorttia – ovatko nämä niitä hyviksiä?
Käytännössä hyvyyden poistaminen tietää tasokaupalla erittäin simppeleillä, mutta niin tarkoilla ja toimivilla kontrolleilla varustettua hack ’n’ slah -pelattavuutta, jonka lomassa sitten hypellään ja kiipeillään. Peli yrittää tuoda jatkuvasti eteen jotain pientä uutta (esimerkiksi sienitrampoliinit) ja välillä ajellaan kaivosvaunuillakin Donkey Kong Country -pelien tapaan ja ajoittain ratkotaan kevyitä puzzleja pelkkänä matelevana kurpitsana, samalla kun työnnellään pommia pitkin esterataa. Pommipuzzlet – vaikka hyvin ovat toteutettukin, ovat pelin heikointa antia ja kun on yhden pelannut, olisi jo valmis laittamaan pommienpyörittelylle pisteen. Muutoin peli pitää kivasti otteessaan hyvän tasosuunnittelunsakin osalta.
Aina välillä kohdataan jokin välibossi, jonka jälkeen matka taas jatkuu. Kun pelattavuus on näinkin hyvin kunnossa, kuin se Pumpkin Jackissa on, jää peli väkisinkin hieman helpomman puolelle vaikeustason suhteen, mutta mieluummin otan tällaisen nautinnollisen melko helpon pelin koska tahansa, rasittavan ja epätoimivan kokonaisuuden sijaan.
Arvostelun teon aikana en kuollut pelin aikana kuin päälle kymmenisen kertaa niistäkin suurin osa tuli yhden bossitaistelun aikana, kun putoilin Jackille vaaralliseen lammikkoon. Hack ’n’ slash -taisteluidenkin aikana lisäenergiaa kertyy jatkuvasti vihollisista, mutta myös läheisiä tynnyreitä tuhoamalla, joten jollei aivan tahallaan pelaa huonosti, on taisteluissa kuoleminen vaikeaa. Etenemisen tallentavia checkpointeja on niitäkin sopivan tiheään, eikä samoja kohtauksia joudu yleensä pelaamaan uudelleen.
Audiovisuaalisesti Pumpkin Jack näyttää hyvältä, vaikka ei sinänsä ole mikään 4K-grafiikan taidonnäyte. Peli näyttää melkeinpä kuin HD-tason PS2-peliltä, ilman rosoreunoja ja mössöisiä tekstuureja. Kaikki on värikästä ja musiikki istuu hyvin siihen tunnelmaan, mitä grafiikka välittää verkkokalvoille.
Jostain hassusta syystä pelin valikoista on oletuksena päällä performance-moodi grafiikalle, joka tarjoaa kuudenkymmenen kuvan päivitystahtia. Kun asetuksen vaihtaa qualityyn, on helppo ymmärtää miksi Meyssonnier on valinnut näin.
Laatuasetuksella peli kun ei näytä juurikaan sen erilaisemmalta, mutta ruudunpäivitys putoaa tylsän hitaaseen kolmeenkymmeneen kuvaan sekunnissa, eikä ihan aina ole välttämättä sitäkään. Pelin oletus-fovin eli field of view -asetuksenkin säätäminen isommalle pelkästään edesauttaa pelin hidastumista. Performance-asetuksella Pumpkin Jack on taas ihastuttavan vauhdikasta mättämistä ja sillä asetuksella peliä pelasinkin lähestulkoon koko ajan.
Kokonaisuutena Pumpkin Jack on hauskan reipas kevyellä kummittelutunnelmalla varustettu tasohyppelytoiminta, josta on todella vaikea kirjoittaa pitkää arvostelua, mutta joka siitä huolimatta toimii melkein kaikilla sen tarjoamilla osa-alueilla. Pelin kolmenkymmenen euron hintalapusta saattaa joku nipottaa, mutta yhden kaverin projektiksi peli on niin laadukasta työtä, että tekijää kannattaa melkeinpä tässä tapauksessa ihan vaan tukea, mikäli PS2-aikakautta emuloiva hack ‘n’ slash tasohyppely maistuu, eikä haastavuuden jääminen sinne helpomman puolelle haittaa.
Loppusanat
Sooloprojektina kehitetty indiepeli Pumpkin Jack on erinomainen taidonnäyte siitä, että pienelläkin rahalla voidaan loihtia jotain hienoa ja toimivaa. Kurpitsapää pomppii ja taistelee värikkään retrografiikan tunnelmissa toimivan, joskaan ei niin haastavan pelattavuuden keskelle pudotettuna, kepeän burtonimaisen tunnelman säestämänä.
