Quake 4 arvostelussa

Id Softwaren Doom -pelisarja sai kuin saikin viime vuonna vihdoin sen kauan odotetun kolmannen osansa; olihan varsinaisen aiemman osan(jos sitä sellaiseksi voi kutsua), eli Doom II:n julkaisusta ehtinyt kulua jo kymmenen vuotta. Id:n toinen samankaltainen räiskintäpelisarja Quake, on sekin ehtinyt olla jo pienellä tauolla. Vuonna 1997 julkaistun Quake II:n jälkeen Quakea pelattiin yksinomaan moninpelinä nopeatempoisen Quake III: Arena -pelin muodossa. Enää ei kuitenkaan tarvitse yksinquakettajien odottaa, sillä muun muassa Jedi Knight II: Jedi Outcast ja Jedi Academy -peleistään tuttu Raven Software tuo meille nyt Quake 4:ksi ristityn pelin. Q4 jatkaa “tarinaa” siitä mihin Quake II aikanaan jäi. Maata uhkaavat, enemmän tai vähemmän kuvottavat Strogg -kyborgialienit on kukistettava ja siksi Maan avaruusmariinit vievätkin taistelun Stroggien omalle kotiplaneetalle.

Ennen pelin julkaisua nähtyjen kuvien perusteella moni varmasti veti niiden perusteella yhtäläisyyksiä Doom 3:een ja toki näillä kahdella pelillä niitä onkin. Pelit käyttävät samaa pelimoottoria, tapahtumat rullaavat eteenpäin pienikokoisissa sisätiloissa ja niissä ammutaan kasapäin vihollisia. Pelattavuudeltaan Quake 4 ja Doom 3 tuntuvat kuitenkin loppujen lopuksi hieman erilaisilta. Doom 3:n jippo olivat huonosti valaistut, silloin tällöin täysin pimeiksi muuttuvat ja erilaisin peloitteluefektein varustetut käytävät ja huoneet, sekä täysin yllättäen ja pimennosta säikäytysmielessä esiin pomppivat ja laahustavat demonit. Tarkoitus oli siis pelotella pelaajaa sydämen kyllyydestä ja tyyliltään alkuperäisistä Doom -peleistä poiketen tyylisuunta olikin enemmän kauhuräiskintä, kuin suora räiskintä.

Tässä mielessä Raven Softwaren kehittämä Quake 4 onkin pelinä lähempänä vanhoja Doomeja kuin itse Doom 3. Quake 4:n päätarkoitus ei nimittäin ole pelotella pelaajaa, vaan tarjota tälle tiukkaa, nopeatempoista toimintaa. Ja siinä peli myös onnistuu melkoisen hyvin. Tapahtumat sijoittuvat siis niin ikään pääasiassa ahtaisiin sisätiloihin ja paikoitellen tekstuurien ja värisävytyksen vuoksi peli muistuttaakin hieman Doom 3:ssa koluttuja paikkoja, mutta siihen suurin osa samankaltaisuuden tunnusta jääkin. Siinä missä Doom 3:ssa käytävät olivat usein todella pimeitä, ovat ne Quake 4:ssä useimmiten paremmin valaistuja ja joskus jopa ehkä hieman ylivalaistujakin. Quake 4:ssä muutamaan aseeseen pultattua valonheitintä tarvitsee erittäin harvoin, verrattuna Doom 3:een jossa taskulamppu oli pelaajan paras ystävä.

Quake 4 ei Doom 3 -pelin tapaan yritä juurikaan mitään maatamullistavaa. Kyseessä on siis perinteisemmän luokan räiskintää, eli peli jossa aseet nousevat päärooliin. Pelaajan asearsenaalista löytyykin ihan riittävä määrä tarpeeksi erilaisia aseita. Kaiken kaikkiaan lähemmäs kymmenen asetta kattava valikoima koostuu aiemmista Quake-peleistä tutuista kapistuksista, kuin uusistakin. Stroggeja ampumaan pääsee esimerkiksi kranaatinheittimellä, pistoolilla, salamapyssykkällä, kertalaakista tappava sädeaseella, sekä Quake 1 -pelistä tutulla, futuristisemman näköisellä naula-aseella. Mukana on myös muutama uusi tuttavuuskin kuten haulikko ja konekivääri, joilla on varsin hauska räiskiä siinä missä muillakin pelin aseilla.

Vaikka niin älyttömästi uutta ei Quake II -peliin verrattuna uusimmassa Quakessa olekaan, niin yksi näkyvä asia silti erottaa nämä kaksi peliä toisistaan. Nimittäin mukana sotivat tekoälykaverit. Quake 4:ssä pelaaja lyöttäytyy ajoittain omien sotilaskamujensa kanssa yhteen tutkiessaan Stroggien “asuintiloja”. Yhdessä tekoälykavereiden kanssa kulkeminen sai ainakin allekirjoittaneessa ajoittain aikaan tunteen, kuin olisi pelannut jotain scifi-elokuvaa ja tämä lähinnä siitä syystä, että omat kamut omaavat todellakin sitä tekoälyä ja sotivat älykkäästi pelaajan rinnalla. Tiimikavereiden mukanaoloa olisi tosin toivonut olleen pelissä enemmän, sillä tällaisenaan niiden kanssa sotiminen on vain lyhyitä etappeja, jonka jälkeen pelaajan käsketään menemään paikkaan X yksinään, välillä hieman enemmän ja välillä vähän vähemmän teennäisesti. Toisaalta kyllähän tämän ymmärtää, sillä siinä missä omat ampuvat Stroggeja nurin varsin tehokkaasti, ei Stroggeista voi sanoa aivan samaa. Vaikka niistä vastustajaksi onkin ja ajoittain erittäin haasteelliseksi sellaiseksi, on niiden päätoiminen taktiikka yleensä juosta suoraan kohti tai räiskiä paikallaan niin kauan kunnes pelaaja käy ne nitistämässä. Suojaa ne eivät paljoa jaksa hakea, mitä nyt välillä saattavat yllättää pelaajan osoittamalla älykkyyden rippeitä.

Yksinpelin toiminta ei tällä kertaa rajoitu pelkästään jalan räiskimiseen, sillä jostain kumman syystä peliin on täytynyt lisätä myös hieman ajoneuvopohjaista toimintaakin. Pelin aikana pääseekin pariin otteeseen räiskimään futuristisen tankin, sekä mechin kyydissä. Quake 4:n ajoneuvokohtaukset ovatkin sen heikoin lenkki, sillä ne ovat suoraan sanottuna tylsiä ja täysin turhia. Se, että aivan loistavassa ja kaikkialla kehutussa The Chronicles Of Riddick räiskintäpelissä oli mechillä rymistelykohtaus tai pari, ei automaattisesti tarkoita sitä, että koska myös Quake 4 on räiskintä, sellainen toimisi myös nyt. Tällaisten pelikohtausten pitää olla hyvin ideoituja sekä yleensäkin ottaen kivoja pelata. Quake 4:n kyhäelmät eivät kuitenkaan ole.

Erikoismaininnan peli ansaitsee sen audiovisuaalisuudesta. Yleisesti ottaen peli on paikoitellen julmetun kaunis, mutta etenkin animoidut ihmiset ovat todella realistisen näköisiä, paljon realistisemman kuin mitä Doom 3:n vastaavat olivat. Hahmojen liikeanimaatio on ihailtavaa ja paikoitellen tapahtumapaikkoina toimivat ahtaat käytävät ovat hienolla tavalla metallisen kylmiä, samalla kun valaistus -ja varjostusefektit ovat lähestulkoon fotorealistisia. Vaikka Quake 4 onkin periaatteessa aivot narikkaan -räiskintäpeli, on sen sisältämiin joihinkin yksityiskohtiin kuitenkin jaksettu panostaa yllättävän paljon. Etenkin hahmojen dialogien kohdalla. Esimerkiksi taistelemisen välillä pariin otteeseen vierailtaessa avaruusmariinien aluksessa, voi kuunnella useiden hahmojen välistä vuoropuhelua, jos vain jaksaa hetkeksi jäädä paikalleen sitä kuuntelemaan. Myös osaltaan Stroggit ovat hienosti ideoituja ja animoituja, mikä tekee niiden ampumisesta niin paljon mielekkäämpää. Vaikka pelin juoni onkin melko yksiselitteinen, niin tarjoaa se silti alkuvaiheen jälkeen myös yllättävän ja samalla erittäin groteskin juonenkäänteen, tai ainakin niille, jotka eivät pelistä ja tästä kyseisestä yksityiskohdasta ehtineet lukea kaiken maailman ennakoissa jo ennen pelin julkaisua. Sanalla groteski voidaan myös kuvata Stroggien.. Talon sisustustyyliä.

Moninpelipuolella ei Doom 3:n tapaan juuri ihmeitä tarjoilla. Moninpelinä Quake 4:sta voi pelata kerrallaan maksimissaan 16 pelaajaa ja yleisesti ottaen moninpeli muistuttaa pienikokoisine karttoineen paljolti Doom 3:n moninpeliä, mutta koska Quake 4:n moninpeli on paljon nopeatempoisempi, on ehkäpä Quake III: Arena vertauskohtana paljon lähempänä. Tarjolla on deatmatch, team deatchmatch, Tournament, capture the flag ja Arena capture the flag. Karttoja pelissä on kolmetoista erilaista, joista kaikki ovat kompakteja, areenahenkisiä, vähän kuin juuri Quake III Arena -pelissäkin.

Koska näinä päivinä moninpelaajille on tarjolla mahdollisuus puhaltaa entistä tehokkaammin keinoin yhteen hiileen joukkuepeleissä, esimerkiksi Battlefield 2 -pelin tapaan, voi Quake 4:n kaltainen yksinkertaisemman luokan moninpeliräiskyttelyn pelaaminen olla hieman tylsää. Jos kuitenkin Quake III -tyylinen, varsin nopeatempoinen perusmoninpeli kiinnostaa, saa Quake 4:n moninpelistä varmasti ainakin jonkin verran iloa irti. Monipuolisempaa moninpeliä kaipaavien kannattaa kuitenkin suunnata katseensa jonnekin muualle, sillä moninpelillään Quake 4 ei tarjoa mitään uutta ja mullistavaa, mitä ei oltaisi jo aikaisemmin monesti nähty.