Quantum Break arvostelussa
Aikamatkustus tekee miehestä kuin miehestä bullet time -ekspertin; tervetuloa Jack "Payne" Joyce.

Quantum Break on Remedyn uusin ison budjetin toimintapeli. Se mikä alkoi ensimmäisen Max Payne -pelin julkaisusta vuonna 2001, viisitoista vuotta sitten, on aika pitkälti jatkunut samanlaisena aina siitä asti. Mitäkö tarkoitan? Remedyn pelien perimmäistä toimintamekaniikkaa tietysti. Molemmat Max Paynet, Alan Wake ja nyt Quantum Break ovat kaikki pohjimmiltaan samaa kastia.
Max Payne oli poliisi, Alan Wake kirjailija ja QB:n sankari Jack Joyce on – no, jonkinlainen ”Mr. Nobody” koulutukseltaan, mutta jolla kuitenkin plakkarissaan jonkinlaista treeniä aseiden kanssa (tämä muistetaan mainita pelin aikana). Kaikki nämä kolme herraa siis osaavat ampua aseilla ja Remedy tuntuukin juurtuneen tähän 3rd person ammuskelugenreen tarkoituksella tai tahattomasti.
Quantum Breakin tarina menee kutakuinkin seuraavasti: Jack saa kutsun Riveportin yliopistolle tutustumaan vanhan kaverinsa Paul Serenen tuoreimpaan tutkimustyöhön. Seuraa yhtä sun toista, kokeet menevät pieleen, Jackin veli, tunnettu fyysikko Will saapuu hänkin yllättäen paikalle ja piankos koko maailma on sekaisin ja itse Ajassa on vakava repeytymä.
Repeytymä antaa Jackille erikoisia ajalla leikkimisen kykyjä, koska oli paikalla kun aikakoneella leikittiin. Tämä suuri onnettomuus ja Jackin uudet kyvyt halutaan kuitenkin salata kokonaan, joten kokeita rahoittanut suurkorporaatio Monarch Solutions lähettää aseistetut ja topatut vartijansa syyttömän Jackin perään (koko loppupelin ajaksi).
Ja tässä oivat kehykset ja oikeutettu tekosyy Quantum Breakin ammuskelulle pelin viiteen isompaan ja useampaan pienempään alilukuun jakautuvan tarinan ajaksi. Pelattavuudeltaan peliä voisi kutsua eräänlaiseksi Max Payne wannabeksi – ainoastaan, että Jackilla on ihan oikea syy siihen miksi mies osaa hyppiä ja pomppia hidastetusti ja väistellä luoteja.
Jack kun osaa onnettomuuden myötä luoda vihollista hidastavia aikakuplia, luoda hetkellisen aikasuojan itselleen luodeilta sekä esimerkiksi pyrähtää aikaa nopeammin sivulta toiselle, mikä antaa miehelle kätevästi mahdollisuuden liikahtaa parhaimmillaan vihollisen viereen tai sen selustaan. Myöhemmin mukaan kuvioihin tulee jopa ajan hetkellinen taaksepäin kelailu sekä ajan hidastaminen, jotta voisi esimerkiksi ehtiä sulkeutuvasta portista juuri sopivasti tai jotain muuta vastaavaa.
Toki Gears Of War -sarjasta ja muista saman genren peleistä tuttu ”suojan takaa ammuskelu” on sekin mukana, koska onhan kyseessä itseään kunnioittava 3rd person ammuskelu. Jack osaa automaattisesti kyyristyä suojien, kuten sohvien ja pöytien taakse (joskaan ei liimaantua objekteihin), mutta modernina ammuskeluna on lähes häkellyttävää, ettei Jack osaa ampua lainkaan lonkalta tai edes sokkona suojan takaa – aina on nostettava pää ylös ja tähdättävä kunnolla.
Ei onnistu myöskään nopea kierähtäminen kohti lentävien kranaattien tieltä tai ammuskelu jos juostaan karkuun vihollista, on seistävä aina paikallaan ja tähdättävä ohjaimen vasemmalla liipaisimella jos halutaan painaa liipaisimesta. Jos vihollinen tulee aivan viereen ei niitä voi edes lyödä aseen perällä. Ei pelin räiskyttely mitään aivan luokattoman huonoa ole, mutta ottaen huomioon, kuinka keskeisestä elementistä pelissä on kyse, on paukuttelu ärsyttävän rajoittunutta silti kyllä. Välillä rajoittuneet kontrollit turhauttavatkin ja vievät räiskimisestä fiilistä.
Mitä tulee itse vihollisiin, on tekoäly kamalan keskinkertaista sorttia. Käytännössä se on sitä tuttua ”vyörytetään iso lauma äijiä pelaajan päälle yhtä aikaa” -sorttia. Tyypit sitten yrittävät jonkun aikaa ammuskella suojista ja jopa hiipiä pelaajan selustaankin, mutta useimmiten tyytyvät vain rynnimään suoraan päälle tykinruoaksi.
Mitä pidemmälle edetään pelissä niin totta kai Jackin aikamanipulaatiotaitojen kehittyessä (niitä voidaan myös parannella kertyvin taitopistein) vihollisen sitkeys ja tehokkuus nousee. Alussa on vastassa vain perusvihollisia, mutta myöhemmin mukaan tulevat raskaasti panssaroidut haulikkomiehet sekä sellaiset yksiköt, jotka itsekin hyödyntävät ajan manipulointia Jackin tapaan ja pystyvät liikkumaan silmänräpäyksessä paikasta toiseen.
Vaikka ammuskelukohtauksissa on oma viehätyksensä ja fiiliksensä silloin tällöin, pidemmän päälle itseään toistavat räiskintäkohtaukset hölmöilevän tekoälyn kanssa alkavat vähän puuduttamaan. Ne eivät oikeastaan tarjoile mitään uutta ja jos aika-efektienkin käyttö jää vähemmälle taisteluiden aikana, on loppujen lopuksi jäljellä vain keskinkertaiset räiskintäosuudet.
Toimintakohtausten välillä pelin vain harvoin oikeasti mielenkiintoisia yllätyksiä tarjoilevaa juonikoukeroa viedään eteenpäin pelin omalla grafiikkamoottorilla, mutta myös TV-sarjan tyylisinä ”episodeina” neljän jakson verran, joissa näyttelevät pelin virtuaalisten hahmojen oikeat esikuvat.
”TV-sarjan” tapahtumiin vaikuttavat valinnat, joita pelaaja pääsee silloin tällöin tekemään ottaessaan hetkellisesti ohjat Paulista Jackin sijaan. Tällöin aina valitaan kahdesta mahdollisesta tarinan etenemistavasta. Livepätkät ovat ihan hienosti ohjattuja ja hyvin näyteltyjäkin, mutta kenties vähän uuvuttavia katsoa – haluan pelata ja ihastella pelin visuaalista antia, enkä katsoa mitään B-luokan toimintaelokuvaa. Nämä kyseiset pätkät striimataan suoraan konsolille netin kautta, samalla kun niitä toistetaan, mutta halutessaan ne voi myös ladata kovalevyllekin ilmaiseksi offline-pelaamista varten. Kuka hullu kuitenkaan haluaisi ladata ylimääräiset 75 gigatavua videota jo asennetun pelin lisäksi?
Mitä pelin audiovisuaalisuuteen tulee, ei Remedy petä odotuksia Quantum Breakinkaan osalta. Ääniraidan osalta tarjoillaan pelin temmon kanssa hyvin yhteen natsaavaa ambienssiraitaa, joka välillä hauskasti ikään kuin pätkii ja jää jumiin – ajantemppuilun hengessä kun mennään.
Grafiikan osalta on jälleen kerran on saatu aikaiseksi erittäin näyttävä toimintapeli, jossa efektit hakevat paikoin vertaistaan. Alan Wakessa leikittiin upeasti valoilla ja varjoilla pelottavissa ja pimeissä metsissä ja Quantum Breakissa pääosaa näyttelevät ajan hidastaminen, sekä hidas liikehdintä sekä materian aaltoillessa ja sirpaloituessa peilipintaisiksi paloiksi ajan repeillessä. Efektit ovat näyttäviä, eivätkä sotke muuta pelaamista vaan toimivat mukavana lisukkeena kaiken ympärillä.
Yleisesti ottaen peligrafiikka on varsin nättiä, pelihahmot animoitu todella aidosti ja etenkin kasvoihin ja ilmeisiin on panostettu todella paljon – syytäkin kaiketi, kun mukana on tällainen liuta enemmän ja vähemmän tunnettua Hollywoodin porukkaa, jotka välissä sitten esiintyvät niissä livepätkissäkin.
Mainitakseni muutaman näyttelijän, pelissä nähdään esimerkiksi Game Of Thronesin ilotalonpitäjä Aidan Gillen sekä Lostista ja Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta tuttu Dominic Monaghan. Kaikki hoitavat roolinsa varsin hienosti, niin virtuaalisina kuin aitoinakin versioina, mitä nyt Jack Joyce on ehkäpä pelin sankariksi vähän turhan hajuton ja väritön herra. Tämä ei niinkään ole itse näyttelijän/ääninäyttelijän vika, vaan pikemminkin sanoisin, että laiskanpuoleisen käsikirjoituksen, mikä ei ole kunnolla antanut Jackille lihaa luiden ympärille. Sam ”Lake” Järvi osaa halutessaan kyllä kirjoittaa, koska kyllä esimerkiksi Alan Wakesta löytyi paljon enemmän persoonaa aikoinaan.
Kokonaisuutena Quantum Break on upeannäköinen efekteineen päivineen, mutta sisällöltään kuitenkin jokseenkin yllätyksetön toimintapeli, joka vieläpä tuntuu parhaimpiin genrensä edustajiin verrattuna kovin rajoittuneelta, mitä toimintaan ja mekaniikkaan tulee. Toimintakohtauksien välillä on myös ehkä vähän liikaa höpöttelyä, kävelemistä sekä omasta mielestäni vähän turhia ja peliä venyttäviä hetkiä, kun ratkotkaan jonkinlainen kevyt puzzle siitä miten päästään eteenpäin kohdasta , josta tavalla tai toisella on estetty pelaajan eteneminen.
Aika-efektit ovat toki upeita ja niillä on kiva kiusata vihollista, mutta tulitaistelu on siitä huolimatta vain tyydyttävää tasoa rajoittuneiden kontrollien vuoksi, eikä toisaalta ajalla leikkiminenkään tai sen edes takaisin kelailu ole mikään uusi juttu pelirintamalla. Sitä samaa keskeisenä elementtinään ovat käyttäneet aiemmin muun muassa pelit TimeShift sekä F.E.A.R. -sarjan pelit. Aika-efekteillä leikkimiseen jopa jossain vaiheessa vähän turtuu ja tämä saattaa olla kehnon tekoälyn syytä – puoliaivottomia sotilaita vastaan kun ei ole järin jännää tapella – ajan kanssa tai ilman.