Olet kenties joskus pelannut Valve Softwaren loistavia Portal -pulmapelejä, joista etenkin Portal 2 oli mielestäni erinomaisen koukuttava ja loistava haastavine, alati vaikeutuvine pähkinöineen – puhumattakaan pelin hauskasta co-op tuesta! Olet ehkä kenties myös saattanut kuulla kulttimainetta nauttivasta pienen budjetin scifielokuvasta nimeltä Cube.
Mitä merkitystä näillä asioilla on? Kun ensi kerran pelasin (ja senkin jälkeen olen pelannut) pienen indiekehittäjän, Toxic Gamesin peliä Q.U.B.E. Director’s Cut, ovat nämä kaksi nimeä tulleet yhä uudelleen mieleeni; Portal ja Cube.
Alun perin Q.U.B.E. Oli erään Daniel Da Rochan näyttötyö koulua varten, kunnes kavereineen näki potentiaalin ja pisti pystyyn Toxic Gamesin. Pelin kaupallinen versio on ensimmäinen Indie Fundin kautta rahoitettu peliprojekti, jonka kautta on osittain rahoitettu myös loistava suomalainen indiepeli, The Swapper. Kuluttajille Q.U.B.E.n PC-versio julkaistiin jo vuonna 2012, mutta nyt päivänvalon ovat nähneet myös useat konsoliversiot Q.U.B.E: Director’s Cut -nimisenä painoksena. Uutta tässä versiossa on salamyhkäinen tarina pulmienratkonnan taustalla, jota ryydittämään on saatu oikeita ääninäyttelijöitäkin, minkä lisäksi Director’s Cutista löytyy uusiksi laitettu ääniraita.
Pelattavuutensa ja ideansa Q.U.B.E. (pitemmin Quick Understanding of Block Extrusion) lainailee nätisti Portalilta; edellä mainitussa kaikki eteneminen ja ratkominen toimi portaalipyssyn avulla, joka osasi ampua ympäristöön kerrallaan kaksi portaalia, joista toinen toimi aina sisäänmenona ja ulos tultiin sieltä mihin toinen portaali kulloinkin oli ammuttu.
Q.U.B.E. -pelissä ideana vastaavasti on käyttää käsissä olevia hansikkaita erinäisten objektien liikutteluun ja kontrolloimiseen. Toinen hansikas omaa kyvyn ikään kuin “vetää” objekteja ulospäin kineettisellä energialla ja toinen taas työntää niitä. Kaiken kaikkiaan isoja testikammioita (tai sektoreita) pelissä on seitsemän kappaletta, jotka kukin sisältävät runsaasti pulmatilanteita, ennen kuin koko sektori on lopulta selvitetty. Kontrollitkin ovat Portal-pelien tapaan erittäin simppelit: vasemmalla tatilla liikutaan, A:lla hypitään ja oikea sekä vasen liipaisin toimivat hansikkaiden vedä- ja työnnä ominaisuuksina. Objektien käsittely hoituu siten, että ruudulla näkyvä tähtäin siirretään halutun objektin päälle ja käytetään jompaa kumpaa toimintoa. Mitään muita toimintoja tai nappuloita pelissä ei ole eikä edes tarvitakaan.
Alussa kaikki ratkottavat pulmat ovat hyvin yksinkertaisia, mutta vaikenevat tasaisen tappavaan tahtiin mitä pidemmälle pelaaja etenee. Mukaan tulee uudenlaisia objekteja liikuteltaviksi sekä ajoitukseltaankin vaativampia puzzleja. Jokaisessa yksittäisessä testikuutiossa on sama idea kuin Portal-peleissä; etene ulospääsyn luokse. Joskus pulma saattaa olla niinkin yksinkertainen kuin paina sininen kuutio lattian sisään ja astu sen päälle. Sininen ?trampoliinikuutio? sitten pompauttaa pelaajan ilmaan ja korkeammalla olevalle tasanteelle, josta löytyy ulospääsy. Tai joskus vedetään seinästä ulos punainen palkki ja käytetään sitä astinlautana ja pääsynä korkeammalle.
Pidemmälle kun päästään pitääkin jo alkaa pyöritellä kuutiohuoneen seiniä suuntaimilla tai vaikkapa ohjata vierivä kuula seinässä vihreänä hohtavaan reikään, jotta kuutiohuoneen seinät aukenevat seuraavan pulmakuution luokse. Kuulien kanssa päästään ratkomaan nokkeliakin puzzleja, kun välillä vain tietyn värinen kuula hyväksytään ?avaimenreikään?. Punaiseen reikään punainen kuula ja siniseen sininen. Entäs jos kuula onkin oletuksena vihreä? Silloin se pitää ensin ?dipata? matkalla oikeassa värikuutiossa, jotta siitä saadaan oikean värinen. Jos tarjolla ei olekaan keltaista dippauskuutiota, mutta tarvitaan keltainen kuula? Silloin pitää vihreä kuula kastaa punaiseen väriin, jotta saadaan siitä keltainen. Pientä värifysiikkaakin joutuu siis Q.U.B.E.ssa harrastamaan.
Jotkut myöhemmät pulmakuutiohuoneet taas saattavat olla kokonaan pimeitä ja ainoa valo saadaan aktivoimalla objektin “valonkatkaisija.” Tällöin esimerkiksi kaikki keltaiset objektit valaistuvat, mutta muut pimenevät. Kun painetaan muun värin katkaisijaa, sammuvat keltaiset objektit. Välillä on siis työskenneltävä käytännössä pimeässäkin. Nämä tällaiset puzzlehuoneet eritoten olivat erittäin mielenkiintoisia, mutta silti läpäistävissä. Pelattavuudeltaan ja pulmiltaan Q.U.B.E. Muistuttaakin paljolti Portalin pulmia, mutta silti pelillä on hyvin omanlaisensa leima.
Miljöö ja kenties kiehtova ja kiinnostava tunnelma onkin ainakin omasta mielestäni kopioitu Cube-elokuvasta. Elokuvassa joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä löysi itsensä kuutionmuotoisen huoneen sisältä ja yrittivät päästä pois, ainoastaan huomatessaan, että periaatteessa identtisiä huoneita oli loputtomiin yhdistettynä toisiinsa pienillä luukkuovilla.
Q.U.B.E.:ssa pelaajan ohjastama nimetön hahmo niin ikään herää kuution sisältä ja saa vain pikaopastuksen outojen hansikkaidensa käyttötarkoitukseen naispuoliselta Komentaja Nowakilta, joka sanoo paikkaavansa pelaajan oikeaa avustajaa radion välityksellä ISS-avaruusasemalta käsin, koska kuutiorakennelma ja pelaaja ovat niin syvällä avaruudessa, että Maasta käsin eivät saa enää yhteyttä.
Välillä yhteys ISS-asemaankin kuitenkin katkeilee, kun se kiertää Maan kiertoradalla liian kauas pelaajan sijainnista. Nowak sanoo, että pelaaja kärsii muistinmenetyksestä ja hänelle (ja pelaajalle) paljastetaan asioita hänestä itsestään, kuten henkilöllisyys, nimi, asuinpaikka ja muuta henkilökohtaisia asioita, joita en spoilaa. Kun edetään pidemmälle ja joku muukin alkaa jututtaa pelaajaa, alkaa ilmaan nousta epäilyttäviä kysymyksiä. Kuka puhuu totta ja kuka valehtelee? Missä pelaaja oikeasti on? Kuka hän on? Pelin tarina on erittäin kiehtova elementti taustalla ja saa vain entistä palavamman halun ratkoa eteen tulevat puzzlet mahdollisimman selvästi, jotta saisi jälleen jotain tiedonmurusia selville hänelle puhuvilta kontakteiltaan.
Pelkkä pulmienratkonnan taustalla kuultava ajoittainen, yhdensuuntainen radiohöpinä ei ole suinkaan ainoa mikä luo Q.U.B.E.:ssa niin hyvän tunnelman. Kuutioiden loputtomat, harmaat ja valkoiset, kuutioista muodostetut ?tiilet? luovat lohduttoman näyn. Pelaaja ratkoo pulmia ja avaa ovia, mutta vastassa on yhä aina vain uusi kuutio, uusi huone ja uudet pulmat. Taustalla soi tunnelmallinen ambienssiraita, joka välillä äityy jopa hieman piinaavammaksi, tasaiseksi jumputukseksi.
Ainoat värinpilkahdukset sen kaiken harmauden ja loputtoman valkoisen keskellä ovat ne objektit, joita pelaaja käsittelee. Vihreät, keltaiset ja punaiset objektit tuovat lohdullista, sillä värit ovat avain pakoon ? pääsytie ulos kuutiosta. Tämä ja oikeastaan kaikki muukin on hienosti onnistuttu tuomaan ruudulle ilman minkäänlaista sen kummempaa ekspositiota. Peli ei pitele kädestä, vaan antaa pelaajan itse tutustua vastaan tuleviin uusiin objekteihin ja siihen mikä virka niillä on.
Vaikka Portal onkin pelin ehdoton hengenheimolainen, toi pelin visuaalinen, varsin virtaviivainen ja pääteemanaan valkoisella ja harmaalla leikittelevä Q.U.B.E. Ehkä hieman enemmän kuitenkin mieleen yhden lempipeleistäni, Mirror’s Edgessä nimittäin oli niin ikään läsnä erittäin virtaviivainen, mutta samaan aikaan räikeillä väreillä korostettu visuaalinen maailma ja tämä on jotain todella uniikkia ja puoleensavetävää Q.U.B.E:ssa kuin Mirror’s Edgessäkin.
Sokerina pohjalla pelistä löytyy tarinavetoisen pulmanratkonnan ohella speed run -tyyppinen against the qlock moodi, joka tarjoaa kaksitoista minisektoria läpijuostavaksi. Tarkoitus olisi saada mahdollisimman pieni aika maaliviivalle päästyä. Tasoista löytyy pääpelistä tuttuja objekteja, joita käyttämällä tulisi edetä seuraavaan kuutiohuoneeseen kuitenkin samalla yrittäen pitää hyvää vauhtia yllä. Matkan varrelta löytyy apua tarjoavia power up -keräiltäviä, jotka muun muassa nopeuttavat askelta, hyppyyttävät korkeammalle trampoliineissa tai esimerkiksi miinustavat sekunteja kertyneestä kokonaisajasta. Against the qlockissa musiikkikin on paljon nopeatempoisempaa jumputusta ja se sopiikin paremmin hektiseen meininkiin. Speed run -karttoja on kiva kokeilla muun pelaamisen ohessa ja katsoa monenneksi sijoittuu leaderboardseilla kunkin kartan osalta.
Kokonaisuutena Q.U.B.E: Director’s Cut on pitkälti saumaton pikkupeli ja erinomaisen hyvä lisä Xbox Onen indiepelien hyvin karttuneeseen kirjoon. Hinnallakaan peliä ei ole pilattu: noin kymmenen euroa aivoja vaivaavasta mielenkiintoisesta ja tunnelmallisesta pulmanratkonnasta ei ole lainkaan paha hinta.
Huonoja puolia en Q.U.B.E:sta juurikaan löytänyt, ellei vasemman ja oikean käden hansikkaan toimintojen sekoittamista ja puzzlen uudelleen yrittämistä oman kämmäyksen vuoksi lasketa. Vaikka pelissä saa välillä miettiä oikeaa ratkaisua todella kärsivällisestikin, ei peli oikeastaan missään vaiheessa tuntunut turhauttavalta, edes epäonnistuneen ratkaisuyrityksen jälkeen. Päinvastoin riemu oli aitoa, jokaisen hankalamman puzzlen ratkaisemisen jälkeen, enkä muista milloin viimeksi olisin tuntenut samanlaista onnistumisen tunnetta peliä pelatessani. Kenties Portal 2:n kohdalla. Sitä aiemmin 8-bittisten Nintendopelien parissa.
