Tim Schaferin luotsaamalta Double Finelta ollaan totuttu näkemään lähes joka kerta erityyppinen peli, kun studio jotain saa uunista ulos. Esimerkkeinä Psychonauts, Brutal Legend ja Broken Age sekä Massive Chalice – ne ovat kaikki olleet hyvin erilaisia pelitapauksia. Joukkoon on mahtunut perinteistä point&click seikkailua, hack ‘n’ slashia, tasopompintaa ja strategiapeliä.
Entäpä sitten tuorein ilmestys, RAD? Peli on tekijöidensä mukaan roguelike genren edustajia ja kieltämättä yhtäläisyyksiä löytyykin. Pelissä mukana ovat permadeath sekä satunnaisesti generoidut kentät sekä viholliset. Peli on toteutettu pienikokoisemmalla sisäisellä tiimillä ja pelissä onkin enemmänkin indiepelin makua kuin täysimittaisen Double Fine -projektin tuntua.
RAD-pelin teemasta ja visuaalisesta suuntauksesta päätellen muutaman, 80-luvulla tapahtuneen maailmanlopun jälkeen edelleen elossa olevat ihmiset päättävät alkaa elvyttää maailmaa vihreämmäksi ja paremmaksi paikaksi elää. Ensimmäisen maailmanlopun jälkeen ilmaa parantaneita koneita rakentaneiden Mendereiden jäljiltä paikat ovat kaaoksessa ja suuri osa vaarallisesta maailmasta (jota Fallow -nimellä kutsutaan) on radioaktiivisuuden peitossa, koska koneet ovat sammuneet.
Hoitajat hoitivat, mutta kuka hoitaa hoitajien hommat?
Yksi kerrallaan maailmamme selviytyjiä (jotka jostain syystä kaikki ovat teinikoviksia) lähetetään tutkimaan Fallowta ja aktivoimaan maailmasta kadonneiden Mendereiden, eli ”hoitajien” jälkeensä jättämiä koneita. Fallow on täynnä mutatoituneita monstereita, joita on syytä varoa. Onneksi matkassa on turvallinen ja tehokas pesäpallomaila!
Tukikohdan kiltti, kaasunaamariin sonnustautunut johtaja mystinen ja oppi-isä, The Elder kuitenkin antaa avuksi vielä toisen oleellisen ominaisuuden: sen sijaan, että Fallown radioaktiivisuus tuhoaisi sinne lähetyt lapset, se ehostaa niitä! Aivan, listimällä monstereita sekä aktivoimalla Mendereiden koneita, pelaajan RAD-palkki alkaa nopeasti täyttyä ja hetken pelaamisen ja pieksemisen jälkeen aina saadaan jokin uusi randomina arvottu mutaatiokyky käyttöön selviytymismahdollisuuksia ehostamaan. How rad!
Osa kyvyistä on paljon tehokkaampia kuin toiset ja tehokkaimmissa on pidempi cooldown -efekti. Esimerkiksi lepakon siivet ovat kyllä hyödylliset nekin, mutta mieluummin ottaisin bumerangeja viskelevän jättikäden tai tehokkaasti vihollista puraisevan käärmeen pään. Ydinjätekengät ovat nekin kätevät: happolammikot eivät satuta ja jaloista voi valuttaa vihreää vahinkovanaa vihollisten päänmenoksi. Hahmon pepusta apureiksi syntyvät hämähäkkipäät ovat nekin varsin käteviä. Etenkin isompia ja vaikeampia välibosseja vastaan on ihan mukava olla jotain tehokkaampia mutaatioita aina apuna.
Keskeinen idea RAD-pelissä olisi kahlata Fallow lävitse, hakata vastaan tulevia ötököitä, tutkia maanalaisiakin paikkoja ja aktivoida kaikki tarvittavat Mendereiden pylväät, jotka sitten lopulta avaavat kriittisen luolan oven. Luolasta sitten löydetään välibossi tai välibossit, jotka pitää nujertaa. Luolataistelun jälkeen palataan omaan tukikohtaan, josta sitten voidaan taas jatkaa matkaa tukikohdan portaalin läpi uuteen tasoon. Sitten taas toistetaan sama kuin yllä.
Pelinä RAD ei ole mitenkään kamalan pitkä, mutta siitä on tehty kuitenkin sen verran haastava, että ei sitä aivan helposti läpi välttämättä kuitenkaan pelata. Suurin haaste tulee juurikin välipomoissa, joiden kanssa menee helposti kuppi nurin ja kuolema koittaa. Ei seikkaileminen Fallowin maastossakaan ole aina helppoa, kun melkeinpä joka nurkan takana vaanii monsteri, tai joku pompahtaa naamioituneena yllättäen maasta. Pelaajalla itsellään on rajattu määrä terveyttä ilmaisevia sydämiä. Kun sydämet loppuvat, pelaaja kuolee ja palaa pelin alkuun.
Pelin edetessä kertyy erilaisten aseina käytettävien mutaatioiden ohella myös kovempaa sydäntäkin, joka käytännössä halkoo yksittäisen terveyssydämen useampaan lohkoon. Eli pelaajan terveys kyllä paranee sekin pelin edetessä, mutta aina se ei riitä. Terveyttä täytyy varjella, eikä energiaa palauttavia purnukoitakaan aina ole tarjolla.
Joskus tarvikkeita saa listityistä vihollisista ja joskus niitä voi ostaa rajoitetusti kauppiaaltakin. Eräs kätevä mutaatiokyky paljastaa kaikki läheisyydellä sijaitsevat tavarat, olivat ne sitten kiven tai autonromun sisällä. Tämä kyky auttaa etenkin rahan kerryttämisessä.
Terveyspurnukat kun maksavat eri määrän rahan roolissa olevia vihreitä VHS-kasetteja, joita taas löytyy sieltä täältä Fallowin seasta. Myös kasetteja saadaan tapetuista vihollisistakin, mitä isompi vihollinen, sitä enemmän kahisevaa. Kaseteilla voidaan ostaa myös 80-luvun ikonisia lerppuja, jotka – jostain satunnaisesta syystä – toimivat tärkeämpinä avaimina. Lerpuilla voidaan avata muun muassa aarrearkkuja sekä maanalaisiin tunneleihin vieviä luukkuja.
RADikaali idea
RAD-pelin idea on varsin hullunkurinen ja omaperäinen, kuten Double Finelta saattaa aina odottaakin, mutta idea ei lopulta kanna aivan loputtomiin. Allekirjoittaneella tuli peliä pelatessa vahvat The Legend of Zelda -fibat ja parhaimmillaan pelaaminen ja maailman tutkiminen olikin hauskaa lepakoita ja muita mömmöjä mätettäessä tunnelmallisen 80-luvun hengessä työstetyn syntikkaraidan pauhatessa taustalla. Musiikkiraitoja olisi tosin saanut olla ehkä muutama enemmänkin.
Vaikka kentät muuttuvatkin jokaisella pelikerralla, pitävät samana pysyvä visuaalinen tyyli sekä uudelleen toistuvat musiikkiraidat audiovisuaalisen kokemuksen melko samana. Hieno visuaalinen ja jopa avustava yksityiskohta on se, että pelaajan kulkiessa pitkin joutomaata, herää kuollut maa pelaajan jalkojen alla eloon, luoden jatkuvasti ympärilleen ruoho-kukkapolkua: missä polkumaisesti vihertää, siellä on käyty. Tämän havainnollistaminen on hyvä juttu, sillä välillä pelissä tulee juostua edes takaisin etenkin sitä viimeistä oven viimein avaavaa kivipatsasta etsittäessä.
Kun tarpeeksi kuolee ja aloittelee peliä alusta, ei into parin, kolmenkymmenen kuoleman jälkeen enää palaa aivan samankaltaisena takaisin, pääasiassa samojen musiikkikappaleiden jauhaessa taustalla. Pienempinä annoksina peli kyllä maistuu jatkossakin ja kun vauhtiin pääsee ja näyttäisi tulevan hyvä rundi, ei peliohjaimesta tahdo päästää irti, kun Fallowin monsterit saavat kuonoonsa edestä ja takaa pelaajan mutaatio-ominaisuuksien kasvaessa.
Teinit toistensa kopioita
Aloitettaessa valittavissa olevilla teinihahmoilla ei tunnu olevan mitään eroa keskenään, muuta kuin ulkonäkö. Olisikin ollut hienoa, jos hahmovalinnalla olisi enemmän merkitystä. Pelatessa peliä aukenee kuitenkin erilaisia vahvistavia (tai heikentäviä, mikäli erästä trophya tavoittelee) lisäpiirteitä, jotka ovat tosin yhteisiä kaikille hahmoille.
Kuolemisen jälkeen pelaajan XP-mittarin kokonaissaldo aina kasvaa ja aina kun mittari täyttyy, aukeaa jotain uutta tavaraa, kuten vaikkapa juuri lisäpiirteitä, mutta myös putoamisvahinkoa vähentävä erikoisempi pesismaila tai uusia hahmovaihtoehtoja tai kertakäyttöisiä purnukoita tukikohtaan seuraavaa yrityskertaa varten. Myös uusia mutatoitumiskykyjä aukeaa pelin “satunnaispyörään”. Peli pitääkin siis melko hyvin yllä tunnetta siitä, että aina voisi pärjätä paremmin ensi kerralla, hieman paremmilla tavaroilla.
Alkupisteestä lähtevän uusinta-grindaamisen makua voi hieman pienentää sillä, että tukikohdassa voidaan aina yhden pelatun tason jälkeen tallentaa tilanne, jolloin koko peliä ei ole pakko pelata yhdeltä istumalta jos ei jaksa. VHS-kasettejakin voidaan tukikohdassa tallentaa ”pankkitilille” ja jos pelaaja lähtee takaisin Fallown maisemiin seikkailemaan ja sattuu kuolemaan, säilyvät rahat seuraavaa hahmokokelasta varten, mikäli haluaa heti vähän aloituskahisevaa.
RAD pitää sisällään eri hahmoille hieman erilaisen lopun antavan ”tarinamoodin” lisäksi myös daily challenge -pelitilan, joka pitää sisällään omat leaderboardit jokaiselle viikonpäivälle.
Haastemoodissa lähdetään tarinamoodin tapaan pelaamaan ja pieksemään hirviöitä aivan pelin alusta, ilman rahaa ja ilman mutaatiokykyjä. Ideana olisi pelata mahdollisimman pitkälle monstereita listien. Kun pelaaja kuolee, lasketaan kertyneet pisteet ja nähdään kuinka korkealle päästiin leaderboardseilla sen viikonpäivän osalta, joka pelaamishetkellä on kulloinkin on menossa. Haastemoodi on ihan kiva lisä sinänsä, mutta koska se ei eroa juurikaan tarinamoodista, ei sitä jaksa kauaa hinkata.
Loppusanat
Kokonaisuutena RAD on humoristisella otteella rakennettu, 80-luvulta teemansa, ääniraitansa kuin visuaalisen neonväriloistonsakin ottanut pieni roguelike toimintapeli. Kontrolleiltaan ja pelattavuudeltaan erittäin toimiva paketti. Pelin parissa viihtyy, mutta idea ei silti välttämättä kuitenkaan kanna aivan loputtomiin ja pidemmän päälle maistuu pääasiassa ajoittaisina koukuttavina rundauksina.
