Ensimmäinen, kirjailija Tom Clancyn samannimiseen kirjaan perustuva Rainbow Six -peli ilmestyi vuonna 1998 ja oli iso menestys sen uuden pelitapansa ansiosta. RB6 oli nimittäin niitä ensimmäisiä taktisia räiskintäpelejä, joissa pelaaja sai valita omat joukkuejäsenensä, asevarustuksensa kuin myös suunnitella omat etenemisreittinsä(jotka itse pelissä toimivat sitten enemmän tai vähemmän).
Pelisarja kokonaisuudessaan on tätä kirjoittaessa poikinut useita lisälevyjä ja jatko-osia ja jossain vaiheessa pelisarja alkoikin tuntua rahastukselta, kunnes ensimmäinen, uudempaa Unreal -teknologiaa hyödyntänyt Rainbow Six 3 ilmestyi ja vei RB6 -sarjan hieman uudempaan suuntaan, joka käytännössä tarkoitti käyttäjäystävällisemmäksi hiottua käyttöliittymää, ennalta suunniteltujen reittien poistumista käytöstä kokonaan, sekä parempaa tekoälyä, tekoälyä joka ei enää vihollispuolella ollut niin murhaavan tarkka ampumaan kuin aiemmissa peleissä oli ollut. Rainbow Six 3:kaan ei ollut täydellinen, sillä sitäkin vaivasi vielä osittainen vihollistekoälyn yli-inhimillisyys. Tämä kaikki on kuitenkin jo taakse jäänyttä aikaa ja etenkin nyt kun sarjan uusin osa, Rainbow Six – Vegas on täällä, voidaan todellakin alleviivatusti sanoa, että vanhat ajat ovat takanapäin.
Rainbow Six – Vegas nimittäin vie pelisarjan pelattavuudeltaan kuin tekoälyltäänkin nimittäin aivan uudelle tasolle ja onnistuu välittömästi myös olemaan yksinkertaisesti pelisarjan paras osa tähän mennessä. Sarjan uusin osa heittää Rainbow -iskuryhmän nimensä mukaisesti torjumaan terroristiuhkaa Amerikan uhkapelikaupunkiin, Las Vegasiin. Terroristeja tavataan niin kaduilla kuin sisätiloissakin, mutta pääasiassa tehtävät sijoittuvat erilaisiin pelikasinoihin ja näiden loisteliaisiin tiloihin.
Loistelias on myös itse pelattavuus. Uusimman Rainbow Six -pelin myötä pelattavuus on ottanut harppauksia eteenpäin olemalla kontrolleiltaan paljon simppelimpi ja samalla paljon nautinnollisempi, taktinen pelikokemus. Aiemmista peleistä poiketen pelaaja komentaa enää kahta joukkueen jäsentä kerrallaan ja ne ovat viimeisimpien RB6 -pelien tapaan aina samat, eikä niitä voi itse edes vaihtaakaan. Tiimikavereiden komentaminen on vaivatonta ja muistuttaa paljolti Ubisoftin Brothers In Arms -sotapelin tapaa komentaa sotilaita. Pelaaja osoittaa aseen tähtäimensä haluttuun kohtaan ja painaa ohjaimen A-nappulaa, jolloin tiimikaverit menevät paikkaan käskettyyn ja ottavat siinä paikassa parhaan mahdollisen suojan.
Pelaaja voi myös antaa komentoja, joilla saadaan omat virittämään aseiden vaimennukset piipun eteen ja ampumaan vihollista vasta sitten kun tullaan ammutuksi, mikäli halutaan edetä hiljaisemmin ja pyrkiä yllättämään vihollinen. Taktikointi ei lopu kuitenkaan tähän ja useat tilanteet ja useiden tutkimattomien, ovi kiinni olevien huoneiden “putsaaminen” vaatiikin pientä harkintaa. Tilanteet on aina ennen rynnäköintiä hyvä katsastaa oven alta pujotettavalla “käärmekameralla” ja sen jälkeen, mikäli mahdollista, niin käskeä tiimikaverit valmiiksi toiselle ovelle, kun itse valmistautuu toisella sisäänkäynnillä. Tätäkään “ovelle käskemistemppua” ei enää tarvitse suorittaa painamalla tiettyä, tälle komennolla tarkoitettua nappulaa, vaan virtaviivaistetun komentotavan ansiosta tämä onnistuu yksinkertaisesti osoittamalla tähtäimellä kohti oven keskustaa, jolloin ruudulle ilmestyy tämä kyseinen komento. Samalla mekaniikalla toimii myös esimerkiksi “käärmekameran” käyttö, joskin tässä tähtäin pitää asettaa loogisesti oven alanurkkaan. Mikäli huoneessa johon seuraavaksi tarkoitus oli hyökätä on käärmekameran paljastamana useampikin terroristi voi pelaaja “merkitä” omile sotilailleen kohteet, jotka on eliminoitava ensimmäisinä. Tämä ominaisuus on erittäin kätevä esimerkiksi tilanteissa kun ovien takana on myös panttivankeja; on kannattavaa ampua ensin ne jotka ovat lähimmät uhkat panttivangeille.
Osaltaan pelin vahvaa tunnelmaa ja tunnetta oman iskuryhmän komentamisesta pitää yllä vahva tekoäly, joka on hyvä niin vihollisilla kuin omillakin tiimikavereilla. Viimeisimmissä RB6 -peleissä tekoälyhän on sarjan ensimmäisiin peleihin verrattuna parantunut jo paljon, mutta Rainbow Six – Vegas ottaa vielä lisää askeleita eteenpäin, kummankin tekoälyn osalta. Omat tiimikaverit osaavat suojautumisen entistä tehokkaammin, samalla kun ovat erittäin tehokkaita terroristintappokoneita. Tällä tavoin pelatessa ei oikeastaan enää lainkaan tunnu siltä, että taistelisi yksin terroristeja vastaan kahden Ok-tekoälyllä varustetun sotilaan kanssa, vaan nyt Rainbow Six tiimin kaksi muuta jäsentä ovat yhtä tärkeitä lopputuloksen saavuttamisessa. Vihollistekoälyn osalta parantuminen on tapahtunut entistä inhimillisemmäksi muuttuneessa reaktio-ajassa, kun taas samalla vihollinen osaa entistä paremmin hakea suojaa tulitaisteluiden alkaessa, sekä jopa yrittää kiertää pelaajan selustaan tilaisuuden koittaessa.
Apunaan pelaajalla tulitaisteluiden voittamiseksi on niiden itsestäänselvyyksien, eli aseiden, sirpale -ja savukranaattien, sekä flashbangien ohella jo edellisestä Ghost Recon: Advanced Warfighter -pelistä tutuksi tullut tapa kurkkia nurkkien taakse ja esineiden ylitse. Kun pelaaja on lähellä esimerkiksi seinää tai tolppaa, pitämällä vasenta liipaisinta pohjassa liimautuu pelaajan hahmo tätä esinettä vasten, jonka jälkeen voi, kohteesta riippuen vasenta tattia käyttäen kurkkia sulavasti seinien taakse tai vaikkapa pöydän ylitse. Kohteeseen liimautuneena pelaaja voi ampua myös ilman katsomistakin sokkona, jolloin pelaaja pysyy kokonaisuudessaan suojassa, mutta ampumisen tarkkuus kärsii paljon. Tämä temppu on tukalissa tilanteissa hyödyllinen ja kyllä sokkona ampumallakin hyvällä onnella joskus myös osuu. Kokonaisuudessaan tämä Ubisoftin erittäin innovatiivinen kontrollitapa nurkkien taakse ja esineiden ylitse kurkkimiseen on GRAW:n tapaan aivan loistava ja toivon mukaan kaikki muutkin FPS-pelit ottavat siitä mallia jatkossa.
Tästä varsin toimivasta suojautumistavasta huolimatta jossain vaiheessa sitä kuitenkin tulee luotia nahkaan, vaikka kuinka suojautuisi ja tällä saralla pelin on anteeksiantavampi kuin mitä sarjan edelliset osat. Enää ei pelaajan eikä omien tiimikavereiden kuntoa mitata energiamittareilla, vaan sen sijaan pelaajan hahmon saadessa osumaa alkaa kuva muuttumaan utuisemmaksi. Mitä enemmän iskua sen utuisempi kuva on ja sen vaikeampi on nähdä yhtään mitään. Kunhan ei liian paljon ota osumaa kerrallaan ja muistaa suojautua hetkeksi osumaa saatuaan, pysyy hengissä, sillä mitään lääkintälaukkuja ei pelissä ole. Omien tiimikavereiden osalta luotien ottaminen on toteutettu siten, että jos nämä saavat liikaa osumia tuupertuvat ne maahan ja pelaajan(tai sitten toisen tiimikaverin)on elvytettävä kaatunut, ennen kuin tämä kuolee. Omat tiimikaverit eivät siis käytännössä kuole koskaan heti.
Kaikki edellä mainittu ovat seikkoja, jotka tekevät uusimmasta Rainbow Six -pelistä niin nautinnollisen kuin se on. En olisi koskaan uskonut tätä sanovani yhdestäkään sarjan pelistä, mutta tunnelma yksinpelissä on parhaimmillaan todella kutkuttava ja tulitaistelut vihollistekoälyä vastaan hektisiä, eivätkä tunnu epäreiluilta. Oikeastaan ainut mikä uusimmankin Rainbow Six -pelin yksinpelissä on miinuslistalla, on sen melko olematon perushöttöjuoni.
Pelihupi ei kuitenkaan pääty mukaansatempaavaan yksinpeliin, vaan sarjan viimeisimpien osien tapaan tarjolla on myös koukuttava ja erittäin toimiva moninpelikin. Moninpeliä voi harrastaa samalla koneella maksimissaan neljä pelaajaa, tai sitten hieman isommalla skaalalla pelata moninpeliä joko system linkin tai Liven välityksellä maksimissaan 16 pelaajan voimin. Moninpelimuodoista ehkäpä nautittavin on mahdollisuus pelata yhdessä maksimissaan neljän pelaajan kanssa yksinpelikampanja lävitse.
Muita moninpelimuotoja ovat attack&defend, survival, team survival, sharpshooter, team sharpshooter, retrieval ja coop terrorist hunt. Näiden edellä mainittujen pelityyppien sekaan mahtuu muun muassa puolustusta/hyökkäystä, tavallista deaathmatchia, deathmatchia yhdellä elämällä, sekä eräänlaista “lipunryöstöä”. Livessä pelaajia löytyi arvosteluhetkellä ihan kiitettävästi ja vieläpä lähestulkoon kaikille pelimuodoille löytyi servereitä. Mitään kovin pahoja viiveitä ei pelisessioiden aikana onneksi esiintynyt.
Heti ensisilmäyksellä huomaa kuinka Ubisoft on onnistunut ottamaan Rainbow Six – Vegas pelinsä kanssa Xbox 360:n tehoista audiovisuaalisella puolella paljon irti. Peli pomppaakin samantien niihin Xbox 360:n tämän hetken näyttävimpien pelien kastiin ja Vegasia, sekä tämän yksityiskohtaisia kasinotiloja onkin varsin ilo katsella ja kuunnella. Kasinot ovat täynnä kirkkaita valoja, kimalletta, välkkyviä ja vilkkuvia peliautomaatteja, sekä kasoittain pelipöytiä, joita on myös hyvä käyttää suojanakin. Omien miesten liikeanimaatio tilanteissa kun tilanteissa on ihailtavan todentuntuista katseltavaa. Äänet pelissä ovat muhkeat ja Dolby Digital 5.1 tuesta ottaa paljon irti etenkin aseiden äänet, jotka ovat ehdottomasti pelin parasta antia, vaikka terroristien huutelut ja radioyhteyden välityksellä kuultavat omien tiimikavereiden toteamukset ynnä muut ovat pienempiä, mutta pelitunnelmaa paljon nostattavia tärkeitä yksityiskohtia. Viimeisen silauksen pelin äänimaailmaan tekevät aidon kuuloiset tilaäänet, jotka muuttavat ääniä sen mukaan missä pelaaja on.
Kokonaisuutena Rainbow Six – Vegas on upeannäköinen ja kuuloinen peli, sekä vaatimattomasti myös Rainbow Six -sarjan paras osa tähän mennessä loistavalla pelattavuudellaan, sekä nautinnollisella yksin -ja moninpeleillään.
