Rainswept on Frostwood Interactive -nimisen indiestudion ensimmäinen tuotos. Peli on Pineview -nimiseen pikkukaupunkiin (ilmeisesti Georgian osavaltioon, ei Kanadan Ottawaan) sijoittuva murhamysteeriseikkailu.
Pikkukylässä tapahtuu paikallisia järkyttävä tapaus, kun pariskunta Chris ja Diane ammutaan hengiltä kotonaan. Onko kyseessä murha-itsemurha vai kenties ulkopuolisen toteuttama murhenäytelmä? Koska Pineviewin perinteine katufestivaali on lähestymässä haluavat paikalliset (tympeät) viranomaiset tapauksen nopeasti selvitettyä ja maton alle, jotta kulisseissa voidaan jälleen hymyillä. Paikalle roudataan suurkaupungista pelaajan ohjastama murhaetsivä, Michael Stone.
Pelin kenties vahvimpia elementtejä on sen vahva tunnelma. Ensinäkemältä Rainsweptin yksinkertainen peligrafiikka toi allekirjoittaneen mieleen muun muassa visuaalisesti hyvin karun ja yksinkertaisen South Parkin kaksiulotteisine paperihahmoineen, mutta pelatessa grafiikan yksinkertaisuus jää enemmän taka-alalle.
Pikkukaupungista kun löytyy jollain kummalla tavalla Twin Peaksin kaltaista tunnelmaa. Pienenä salaliittoteoriana voisi leikitellä pelin studionimen syntyneen Twin Peaksiä tuottaneen Mark Frostin sukunimestä sekä sarjassa oman roolinsa saavasta Ghostwoodin metsästä. Rainswept jopa alkaa hieman samankaltaisella tavalla: beigeen pitkätakkiin sonnustautunut etsivä ajelee mustalla autollaan kohti pikkukapunkia mahtavavien kuusipuiden koristaessa teiden sivustaa. Sattumaa?
Rainswept -pelin taustalla soiva musiikki on kaunista. Osan raidoista on tehnyt muutamaan muuhunkin indiepeliin musiikkeja tehnyt Micamic ja loput pelin käyttämistä musiikeista on freesound.orgin sivuilta lainattua. Silti kaikki pelin musiikit on sommiteltu soimaan ja vastaamaan pelin tapahtumia erinomaisen tunnelmarikkaasti. Minkäänlaista puhuttua dialogiakaan pelissä ei pienen budjetin vuoksi ole, vaan kaikki keskustelu käydään tekstilaatikoin.
Myös dialogivalinnat ja kanssakäyminen pelimaailman sekä hahmojen kanssa on toteutettu hyvin yksinkertaisella tavalla: etsivä Stone menee riittävän lähelle haluttua hahmoa tai esinettä, minkä jälkeen hiirellä klikataan suurennuslasikuvaketta. Joskus kuvake antaa vain katsomisvaihtoehdon, joka kertoo lisää yksityiskohtia tai vaihtoehtoisesti voidaan jutella tai esimerkiksi napata esine mukaan tai avata ovi.
Sisältönsä puolesta voisi kuitenkin melkein sanoa, että Rainswept on enemmänkin interaktiivinen tarina, kuin peli, jossa on vahva tarina. Sen verran vähemmän puoleisesti oikeaa pelattavaa tässä kymmenisen euroa maksavassa seikkailussa lopulta on. Puzzleja on käytännössä koko pelissä vain muutama ja ne ovat haastavuudeltaan varsin yksinkertaisia. Valtaosa peliajasta kuluukin kaupungin asukkaita kuulustellessa (missä olit tapahtumahetkellä, tunsitko pariskunnan jne) sekä paikasta toiseen liikkumiseen, kun pitää kuulustella tai jututtaa jotain toista hahmoa. Tässä mielessä puhuttu dialogi olisikin tehnyt poikaa, kun niin suuri osa pelistä keskittyy pelkkään keskustelemiseen. Loputtomien tekstien lukeminen on ajoittain puuduttavaa, mutta toisaalta pelaaja ei voi missata mitään, vaikka ei kaikkea lukemaansa muistaisikaan.
Rainswept on hintalaatusuhteeltaan kutakuinkin sopivaa luokkaa, omaan pelikelloon kertyi nelisen tuntia peliaikaa. Lyhyempiä ja kalliimpiakin indiepelejä on nähty. Jonkin verran pelin kestoa kuitenkin venyttää turhankin hankala ja pitkäpiimäinen navigointi Pineviewin ympäristössä. Sopivalla tekosyyllä kun etsivä Stonen auto hajoaa heti pelin alussa ja onkin sitten loppuajan pajalla – pienkaupungissa kun ei häslätä kiireen kanssa.
Hölkkäävä kuulustelija
Stone ja pikkukaupungissa hänen partnerikseen liittyvä, tapahtumiin tottumaton naisetsivä joutuvatkin täten kulkemaan tapausta selvitellessään jalan koko pelin keston ajan. Varmasti paikallisella poliisilaitoksella olisi ollut antaa partioautoa lainaan tai eikö kellään tullut siviiliauton vuokraus mieleen?
Joka tapauksessa, pelissä siirrytään peliruudusta toiseen WASD-näppäimillä ja jos halutaan juosta, painetaan menemään shift-näppäin pohjassa. Kieltämättä hieman koomisen näköistä se on katsoa, kun etsivät juoksentelevat pitkin pikkukylän katuja. Muu käyttöliittymä on, kuten mainittua, hiirivetoinen. Pelistä saa kyllä M-näppäimellä karttaruudun auki, mutta se on staattista mallia. Tarkoittaa sitä, että karttaa voidaan vain katsella, mutta sitä ei voida klikkailla eikä hahmoja voi pika siirtää minnekään kartan paikoista. Kartasta ei myöskään aivan alussa ole mitään hyötyä, ennen kuin sitä oppii tulkitsemaan. Käytännössä kartan suurin merkitys on näyttää, että miltä kadulta voi siirtyä toiselle, koska jokaiselta kadulta ei pääse jokaiseen ruutuun.
Pelaaja juoksuttaa omaa hahmoaan (naispoliisi juoksee itse perässä) kadulta toiselle. Jos halutaan vaihtaa katua, klikataan katukylttiä. Jokainen katu vie tiettyihin ruutuihin. Jos pitäisi kuulustella autokorjaajaa, pitää päästä kadulle, joka vie autokorjaamolle. Etenkin alkuun navigointi on varsin sekavaa. Missään vaiheessa kylttien klikkailusta ja juoksentelusta ei tule mukavaa ja pidemmän päälle hölmönnäköinen hölkkääminen ja kartan vilkuilu alkaa myös vähän kyllästyttää. Katua ei saa edes vaihtaa, mikäli paikassa x ei ole mitään tehtävää jäljellä.
Kesken olevat tehtävätavoitteet (valtaosan ajasta käymättömät kuulustelut) sentään näkee muistilehtiöstä. Etsivä Stone raapustaa vihkoonsa myös tapauksen yksityiskohtia ja profiilit kaikista kohtaamistaan hahmoista. Tämä kuitenkin on täysin tarpeetonta pelaajan kannalta, sillä muistivihkon muistiinpanoja ei tarvitse kertaakaan pelin aikana vilkaista. Tämä siksi, että niitä varsinaisia puzzleja ei ole eikä kuulusteluissa voi tehdä muuta kuin käydä aina kaikki keskusteluvaihtoehdot lävitse.
Murhaa selviteltäessä ja tarinan edetessä pelaajalle näytetään takautumia murhauhrien Chrisin ja Dianan elämästä, miten tapasivat ja seurustelivat. Etsivä Stonella on hänelläkin oma painolastinsa kannettavanaan ja jostain syystä pikkukaupungin hotellihuone saa miehen näkemään painajaisia ja nukkumaan huonosti.
Loppusanat
Kokonaisuutena Rainswept ei ole missään nimessä täydellinen peli, mutta sen tarina oli mielestäni riittävän kiinnostava ja piti otteessaan loppuun asti. Tarinan loppuratkaisu on melko yksinkertainen, mutta silti tarpeeksi tyydyttävä, jotta suuhun ei jää katkeraa oloa tunteja kestäneestä turhanpäiväisestä shift-juoksutuksesta – on sitä turhempaankin rahaa laitettu.
Tunnelmaa piisaa kauniin taustalla soivan musiikin muodossa ja hahmoille on kirjoitettu ihan käypää dialogia, joka tekee niistä visuaalista olemustaan täyteläisempiä, kolmiulotteisempia persoonia, jotka saavat Pieviewn pikkukaupungin tuntumaan tutkimisen arvoiselta. Rainswept onkin ehdottomasti yksi sellaisia peliesimerkkejä, jossa riittävän vahvalla tarinalla voidaan korvata audiovisuaalisia puutteita. Olisikin varsin mielenkiintoista nähdä, mitä Frostwood Interactive saisi aikaan isommalla budjetilla.
