Red Dead Redemption arvostelussa

Red Dead Redemption on jatkoa Rockstar Gamesin vuonna 2004 ilmestyneelle Western -toimintapelille Red Dead Revolver. Redemptionissa astutaan jälleen kerran John Marstonin saappaisiin, joka ensimmäisessä pelissä menetti isänsä pahojen miesten vuoksi.

Red Dead Redemptionissa eletään vuotta 1911, aikaa jolloin Villi Länsi teki kuolemaa. John Marston on vanhentunut sitten edellispelin ja nuoruusvuosien rötöstelyporukoissa roikkuminen on taakse jäänyttä elämää. Silti menneisyys tulee takaisin kummittelemaan, sillä ne joiden kanssa John aikoinaan ryösteli pitäisi nyt saada hengiltä, etunenässä mies nimeltä Bill Williamson. On hyvityksen aika, mutta sen saavuttaminen vaatii paljon verenvuodatusta.

Pelillisesti Red Dead Redemption eroaa edeltäjästään hyvinkin paljon. Siinä missä Red Dead Revolver oli käytännsössä lineaarinen 3rd person toimintapeli, on Redemption nykyisin varsin suosittuun hiekkalaatikkogenremuottiin tehty tuotos. Pelaaja aloittaa taipaleensa Marstonin hengen pelastaneen naisen farmilta miehen toivuttua luotien iskuista ja siitä lähdetään pikkuhiljaa sitten nostamaan omaa päätä, eli toisin sanoen suorittamaan tehtäviä, sekä räiskimään muita lainsuojattomia hengiltä – joista etenkin jälkimmäisiä riittää kasoittain.

Red Dead Redemptionin tapahtumapaikkana toimii pieni siivu eteläisiä Yhdysvaltoja, sekä osa Meksikoa ja pelin tarina kuljettaa pelaajan lopulta Yhdysvalloista tutustumaan Meksikon puolelle. Kuitenkaan mistään “pienestä siivusta” ei oikeastaan voida edes puhua, sillä esimerkiksi GTA IV:n tapaan läpikoluttavaa lääniä riittää kyllästymiseen asti. Preeriamaisemia sekä pikkukyliä – niistä koostuvat Redemptionin maisemat. Pelaajan parhaana ystävänä pelissä toimii liikkumista paljolti nopeuttava hevonen, jota ilman pelin paikkojen koluaminen olisi todella hidasta ja tuskaista.

Ehkäpä hienointa Redemptionissa on todellakin se, että pelimaailma on todella avara eikä näkymättömiä seiniä juurikaan tule vastaan. Pelaaja voi ratsastaa pienen vuoren huipulle ja katsoa kaukana horisontissa häämöttävää toista vuorta ja ratsastaa sille. Pelaaja voi ratsastaa melkeinpä minne vain, eikä edes seuraava pikkukylä tule välttämättä kovin äkkiä vastaan. Huviratsastelu ei kuitenkaan aina tuppaa edes olemaan paha asia, sillä Rockstar on kuvittanut pelin maisemat sen verran näyttävästi, että paikoitellen tulee oikeastikin välillä ajateltua, millaista olisi ollut syntyä tuolloin, jolloin ajat olivat paljon yksinkertaisempia – kiireettömiä – ja maisemat yhtä kauniita ja koskemattomia kuin millaiseksi ne peliin on onnistuttu kuvittamaan.

Lähinnä pitkien etäisyyksien ratsasteluun kyllästyykin vasta noin puolivälissä peliä, mutta tämäkin johtui ainakin omalta osaltani siitä, että välillä pelaamiseen varattu aika oli jokseenkin kortilla, joten tottakai pelissä halusi edetä mahdollisimman paljon. Maisemien halki ratsastelu tottakai hidastaa etenemistä ja samalla hieman keinopitkittääkin pelin kokonaiskestoa; kun olin pelannut pelistä 50 prosenttia, pelikelloon oli kertynyt noin kuusitoista tuntia peliaikaa, mutta tästä ajasta ehkä noin tunti on kulunut pelkkään ratsasteluun. GTA IV:n tapaan peli tallennetaan heittäytymällä sänkyyn makailemaan, mutta alussa ylimääräisiä majapaikkoja ei juuri ole.

Tämä olisikin GTA IV:n tapaan rasittava tekijä, mikäli pelissä ei olisi ollut mahdollisuutta pystyttää minne tahansa preeriaa pientä leiriä, jossa tallentaa pelinsä. Myöhemmässä vaiheessa tulee mahdollisuus hankkia myös “edistyneempikin” leirintäpaketti, jonka avulla voi sitten jo matkustella napin painalluksella sijainnista toiseen taksina toimivien postivaunujen tapaan, eikä pelaajan ole enää pakko välttämättä ratsastaa joka paikkaan, ellei halua. Myös uusia asuntoja – eli tallenuspaikkoja – on mahdollista ostaa eri kylistä, jahka pelaajalle alkaa kertymään enemmän taskurahaa. Muuta osteltavaa ovat muun muassa uudet aseet, panokset, terveyttä palauttavat lääkkeet, sekä hevoselle tarkoitetut staminan nostattajat. Myös muuta pienempää sälää, kuten vaikkapa jäniksenkäpälä on mahdollista ostaa lisäämään saadun tavaran prosentuaalista määrää, silloin kun tutkii kuolleiden taskuja.

Jotta pelaaja viihtyisi pelin parissa ratsastaessaan eri pikkukylien ja sen myötä tehtäväntantojen välillä, on peliin keksitty jos jonkinlaista pikkukivaa pelin laajojen ja kauniiden maisemien täytteeksi. Pelaaja voi metsästää eläimiä, kuten lintuja, kettuja ja jäniksiä ja sitten nylkeä nämä ja ottaa nahat talteen. Maasta voi poimia sieltä täältä harvinaisia kasveja, minkä lisäksi tarjolla on lukuisia satunnaiskohtaamisia niin ystävällismielisten kuin vihamielistenkin hahmojen kanssa. Vielä kun kaikkien ammuttujen hahmojen taskut voi tutkia ja tyhjentää, ei vastaan tulevan rosvoporukan ampuminenkaan ole aivan turhanpäiväistä.

Pikkukylissä voi sen sijaan useimmiten pelin pääjuonta edistävien tehtäviä jakavien hahmojen kanssa kommunikoimisen ohella niin ikään harrastaa pikkukivaa, joissa kaikissa voi myös tienata. Pelistä löytyy heveosenkengänheittoa, kädenvääntöä, pokeri- ja black jack pöytiä, sekä muun muassa liar’s dice nimistä nopanheittoa, jossa yritetään arvata kunkin pelaajien yhteenlaskettu määrä jostain silmäluvusta. Etenkin Texas Hold’Em pokerin parissa aika kuluu välillä kuin siivillä ja pokerilla saavuttaa parhaimmillaan myös mukavasti lisäkahisevaa. Tietyssä vaiheessa peliä – kun pelaaja saa käyttöönsä ensimmäisen uuden asusteen – tarjoutuu peleissä myös mahdollisuus huijata pöydässä. Epäonnistunut huijaus johtaa kuitenkin lopulta kaksintaisteluun, joten sen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Kuten GTA-sarjankin tapaan, päätehtävät siis edistävät juonta ja avaavat lopulta uusia tehtäväpaikkoja sekä pelialueita, mutta lisäksi tarjolla on myös yksinkertaisempia sivutehtäviäkin erilaisten minipelien lisäksi. Ratsastaessaan halki pelimaailman pelaaja törmää silloin tällöin ihmiskohtaloihin, joilla on tavalla tai toisella asiat huonosti. Tällaisten tehtävien suorittamisesta saa yleensä pienen palkkion, mutta lisäksi ne edesauttavat myös uusien vaatetusten saamista John Marstonin käyttöön.

Pelissä on nimittäin kolmetoista erilaista asustetta aina ponchosta hienostuneeseen pukuun (se jolla voi huijata pokeripelissä), jotka pelaaja voi kaikki avata Marstonin käyttöön, kunhan on suorittanut kullekin puvulle annetun “tehtävälistan.” Tehtäviin saattaa kuulua muun muassa jonkin sivutehtävän suorittaminen ja lisäksi vaikkapa noppapelissä voittaminen tietyssä pikkukylässä. Porkkanana olevat uudet asusteet toimivatkin hyvänä motivoijana sivutehtävien suorittamisessa, sillä melkein jokainen tarjoaa jonkinlaisen pelaamiseen vaikuttavan erikoisominaisuuden.

Pelin pääjuonta kannattelevat tehtävät ovat sivutehtävistä poiketen hieman tarkemmin mietittyjä sekä käsikirjoitettuja ja niiden aikana nähtävissä, pelin moottorilla toteutetuisssa välipätkissä on myös käytetty enemmän elokuvamaisia kuvakulmia hahmoja kuvatessa, sekä hyvin kirjoitettua dialogia, jonka kruunaavat loistavat ääninäyttelijät. Muukaan äänipuoli ei sen kummemmin kalpene ääninäyttelyn rinnalla ja kaikki aina aseiden äänistä ukkosen jyrinään ja dynamiitin räjähtämiseen ovat ehtaa tavaraa. Musiikkipuolella mukaillaan selkeän etäisesti Ennio Morriconen loistavaa musiikkia Western elokuvasta Hyvät, Pahat ja Rumat, mutta plagiointiin ei sorruta. Monelta osin nykypäivänä Western elokuvien musiikki mielletään juuri samankaltaiseksi kuin mitä Morricone aikoinaan sävelsi, joten se että pelistä löytyy samaa vivahdetta, ei ole ollenkaan paha asia.

Yksinpelitarinan aikana Marston pääsee toki lahtaamaan tusinoittain muita lainsuojattomia, mutta samalla muun muassa toimimaan sheriffin apulaisena, suojelemaan liikkuvaa junaa rosvojen hyökkäykseltä, varastamaan junan Meksikon armeijalta, ratsastamaan pakoon vaunuilla väijytyksen alla sekä ajamaan muun muassa karjaa laitumelle ja sieltä takaisin, sekä metsästämään lainsuojattomia; elävänä tai kuolleena. Peliin mahtuu siis jos jonkinlaista Western -elokuville tyypillistä tilannetta, vaikka pelin keskeisin ominaisuus loppujen lopuksi onkin olla näyttävä toimintapeli, jossa räiskitään hengiltä lainsuojattomia ja muita korruptuneita.

Peliin mahtuu paljon hienoja yksityiskohtia ja esimerkiksi lehmien ja hevosten lassoaminen on varsin näyttävästi toteutettu ja samalla hauskaa puuhaa. Myös pakenevia lainsuojattomia voi lassota ja niitä voi jopa raahata jopa hevosen perässäkin, mutta kauaa ne eivät elävänä tällä tavoin pysy. Elävänä haluttavat lainsuojattomat onkin lassottava, sen jälkeen kunnolla sidottava ja lopuksi heitetettävä hevosen selkään. Ilman taistelua etsintäkuulutettuja rikollispomoja ei kuitenkaan vankilaan viedä, sillä jokaisella paluumatkalla pelaaja saa niskaansa lainsuojattomien ryöpyn. Yksi oleellinen seikka joka on osa jokaista itseään kunnioittavaa Westerniä, ovat sen tulitaistelut. Red Dead Redemptionissa ne on toteutettu onneksi todella hyvin aina simppeleitä kontrolleita myöten ja myös tekoäly osaa tällä kertaa pelata älykkäästi edeltäjäänsä nähden.

Vihollinen osaa ampua varoen suojasta ja vaihtaa paikkaansakin tarpeen tullen. Isompien vihollislaumojen kanssa onkin aivan pakko ammuskella suojaisasta paikasta, mikäli meinaa selvitä hengissä tulitaisteluista. Myös silloin tällöin pelaajan puolella olevat tekoälylänkkärit osaavat hommansa ja osaavat oikeasti jopa ampuakin vihollisia kumoon, eikä vain toimia “taustatukena” pelaajalle. Pelissä mukana on jälleen kerran Dead Eye -ominaisuus, joka on nyt laajennettu myös tavallisen toiminnan puolelle.

Max Payne -tyylinen ajan hidastaminen on mahdollista silloin, kun pelaajalla on Snake Oil -mittarissa edes hieman energiaa jäljellä. Ajan hidastuttua on helpompi paukutella useampi rosvo kumoon kerrallaan. Itse en useasti muistanut käyttää koko ominaisuutta, joten pärjäämisen kannalta ominaisuus ei ole oleellinen, mutta helpottaa toki joitain vaikeampia kohtia pelissä.

Kaksintaisteluissa käytetään samaa ajan hidastamista – eikä sitä saa itse valita – mutta tällä kertaa itse hetki, jolloin duelistit ottavat esille aseensa ja ampuvat on toteutettu paljon paremmin. Ohjaimen vasemmalla liipaisimella vedetään ase siinä vaiheessa kun ruudulle ilmestyy sana “draw” – ajoitus on kuitenkin tässä tärkeä, kuten elokuvissakin – ja sen jälkeen oikealla tatilla valitaan nopeasti kohteita vihollisen kehosta, ennen kuin ase viimein laukaistaan. Jos haluaa vaikkapa ampua aseen toisen kädestä, merkataan tällöin käsi ensimmäiseksi kohteeksi. Mikäli kohdalla ei ole väliä, voi rukseja maalata pitkin vastustajan kehoa.

Kaksintaistelu on todella toimivaa, mutta myös näyttävääkin. Sitä tuntuu todella onnistuneensa, kun vastapuolen kaksintaistelija sätkii pelaajan luotien viuhuessa tämän kroppaan, lopulta kaataen tämän maahan. Red Dead Redemptionissa pelaaja voi edeltäjästään poiketen valita pelaako pelissä pahaa vai hyvää lainsuojatonta ja tätä mitataan muun muassa kunnialla, jota kertyy hyvistä teoista. Jos pelaaja tappaa esimerkiksi kylän koiran ja sen jälkeen nylkee sen, ei sitä kukaan katso hyvällä ja pelaaja saa sheriffin ja tämän apulaiset samalla myös niskaansa.

Redemptionissa virkavalta on toteutettu melko samankaltaisesti kuin GTA:ssa, eli kun pelaaja tekee laittomuuksia, aloittaa virkavalta jahtinsa. Minikartalla “hälytysaluetta” kuvaa punainen ympyrä, joka kasvaa mitä kovempi hälytys on. Hälytyksen sattuessa pelaajan on syytä pysyä poissa ympyrästä, mikäli mielii lakkauttaa hälytyksen. Jos pelaaja onnistuu tässä, alkaa punainen väri hiljalleen valua pois ruudulle ilmestyneestä sanasta “wanted.” Takaisin samaan kylään palaaminen on kuitenkin riskipeliä niin kauan, kun pelaajan päästä on luvattu palkkio kyseisessä paikassa.

“Synnit” onkin puhdistettava lähimmässä sähkelaitoksessa tai sitten käytettävä erikseen ostettavia “anteeksipyyntökirjeitä,” joilla maine puhdistetaan jälleen kerran. Toisin kuin GTA:ssa, hyvää lainsuojatonta pelatessa pelaaja harvoin joutuu kommeluksiin virkavallan kanssa, ellei sitten ajatuksissaan anasta itselleen kylässä vaikkapa jonkin toisen hevosta lähdettäessä tehtävää suorittamaan.

Red Dead Redemption on peli, joka parantaa juoksuaan lähes jokaisella osa-alueella alkuperäiseen Red Deadiin verrattuna. Pelattavaa riittää ja hahmot ovat muistuttavat paljon enemmän oikeita persoonia ja etenkin pelkin päähenkilö John Marston on valovuosia ensimmäisen pelin Marstonia edellä karsismassaan ja persoonallisuudessaan. Lisukkeena loistavalle ja viihdyttävälle yksinpelille toimii jälkiruokana maksimissaan 16 pelaajan moninpeli, joka toimii Livessä sekä system linkin kautta.

Moninpelissä on mahdollista ottaa mittaa toisista pelaajista vaikkapa gang shootout -pelimoodin muodossa, mutta tarjolla on myös eräänlainen free roam pelimuotokin, jossa pelaajat ilmesyvät kartalle ja sen jälkeen on mahdollista alkaa joko ammuskelemaan deathmatch -tyyliin toisia pelaajia, tai sitten muodostaa posseja ja yhdessä muiden pelaajien kanssa nitistää tietokoneen ohjastamia tekoälyvihollisjengejä. Moninpeliä ei ole poikkeuksellisesti jaettu erilaisiin pelattaviin pikkukarttoihin, vaan pelialustana toimii yksinpelissäkin tutuksi tuleva isokokoinen pelimaailma, varsin samaan tapaan kuin GTA IV:n moninpeliratkaisussakin nähtiin. Harmillisesti vain monet pelaajat tyytyvät yksinkertaisesti ammuskelemaan Livessä toisiaan hengiltä, eikä tällöin ainakaan ilman oikeanlaista moninpeliporukkaa possemeininkiä pääse kunnolla kokemaan. Siitä huolimatta moninpelissä on paljon potentiaalia ja pelin Western-tunnelma ja aikakausi tuo tottakai oman poikkeuksellisen ripauksensa pelattavuuteen.