Resident Evil 4 arvostelussa

Capcomin pitkä-ikäinen, ensimmäisen kerran vuonna 1996 ilmestynyt Resident Evil kauhupelisarja alkoi uhkaavasti polkea paikoillaan 2000-luvulla ja vuonna 2002 GameCubelle julkaistu Remake-versio sarjan ensimmäisestä pelistä sai asiat tuntumaan entistä enemmän siltä, ettei Capcom koskaan pystyisi tai edes haluaisi kehittää pelisarjaansa uudelle tasolle fanien menettämisen pelossa. Toisin kuitenkin onneksi kävi ja vuoden 2005 alussa päivänvalon näki Resident Evil 4-nimen saanut GameCubelle julkaistu peli, joka virallisesti on siis sarjan neljäs osa.

Resident Evil 4 ei ollut pelkästään graafisesti loikkaus eteenpäin sen kokonaisuudessaan reaaliaikaisesti grafiikkaa ruudulle piirtävän 3D-pelimoottorinsa osalta, vaan myös pelillisesti kuin juonellisestikin. RE 4 onkin edelleen varmasti sarjan paras ja parhaiten toteutettu osa, jossa aiempien pelien monet ärsytykset ja puutteet on korjattu pois nautittavan pelikokemuksen tieltä.
Ennen RE 4:n ilmestymistä käsite Resident Evilhän tarkoitti ärsyttävästi lukittuja kamerakulmia, kirjoitinmusteen metsästystä pelin tallentamista varten, tavaroiden jättämistä tilanpuutteen vuoksi matkan varrelta löydettyihin lipastoihin, ammusten ainaista vähyyttä ja niiden ainaista kesken loppumista. Listalle menisi vielä muitakin, mutta annetaanpa niiden tässä vaiheessa levätä haudassaan ja sanotaan vain, että pelillisesti lähes kaikki muuttui Resident Evil 4 -pelin myötä. RE 4 tullaankin varmasti muistamaan aina yhtenä GameCuben parhaista peleistä. Sarjan nelososa oli niinkin suosittu, että se julkaistiin saman vuoden lopulla vielä Playstation 2:lle ja keräsi tälläkin alustalla suosiota ja menestystä osakseen(PS2-versio keräsi arvostelussamme täydet viisi tähteä). Nyt eletään vuotta 2007 ja vasta hiljattain julkaistun PC-version myötä myös tietokoneella pelailevat pääsevät nauttimaan Resident Evil 4:stä erittäin pitkän odotuksen jälkeen.

Kaikki Resident Evil -pelisarjan suurimmat fanit ovat jo oman annostuksensa sarjan neljännestä osasta aikapäiviä sitten varmastikin saaneet(joko GameCubella tai PS2:lla), mutta on kuitenkin syytä kerrata perusasiat, miksi nelonen löi niin ällikällä kuin se teki. Aivan ensimmäinen ja heti huulille nouseva seikka on pelin taustajuonen erilaisuus aiempiin osiin verrattuna.

Poissa ovat hitaasti laahustavat, verenjanoiset zombiet, eikä pelin tapahtumat edes sijoitu Yhdysvaltain maaperälle. Sen sijaan tapahtumat keskittyvät hyvin pieneen syrjäkylään Espanjassa. Pelin sankarina toimii Resident Evil 2 -pelissä ensimmäistä kertaa nähty erikoisagentti Leon S. Kennedy, joka siis “kuusi vuotta sitten” selvisi Raccoon Cityssä riehuneesta zombie-tartunnasta. Nyt Leon saa tehtävän pelastaa Yhdysvaltain presidentin tyttären, sillä tämä on kaapattu ja jäljet johtavat aiemmin mainittuun espanjalaiskylään. Kylään saavuttua selviää varsin nopeasti, että kidnapatun pelastaminen on vain alkua, sillä kaikkia kyläläisiä tuntuu vaivaavan jonkinlainen hulluus, joka kääntää kaikki kyläläiset pelaajan hahmoa vastaan?

Tästä alkaa selviytymiskamppailu, jonka aikana olisi tarkoitus itse selvitä hengissä ja pois kylästä, mutta samalla löytää ja pelastaa presidentin kaapattu tytär. Pelin kuluessa vastaan tulee myös mielenkiintoisia juonenkäänteitä, jotka pitävät mielenkiintoa yllä hamaan loppuun saakka. Vaihteeksi hieman erilaisen juonensa lisäksi nelonen on aiemmista osista eroava sen uudenlaisen pelattavuutensa ansiosta ja pelkästään positiivisessa mielessä. Myönnettävä on, että sen vähän minkä allekirjoittanut aiemmista osista piti, latistui pelifiilis lähes aina juuri aiemmin mainittuihin ärsytyksiin(kamera kulmat ja niin edelleen). Resident Evil 4:sta pelatessa tunne on kuitenkin aivan erilainen.

Hahmoa liikutellaan monista muista 3rd person peleistä tutulla tavalla, eikä kamerakulmia ole valmiiksi asetettu, vaan kamera seuraa pelaajan perässä mukavasti selän takana, mikä tekee pelaamisesta paljon luontevampaa. Koska kamerakulmia ei enää ole lukittu, tietää tämä sitä, että nyt pelaaja voi oikeasti nähdä kuka kimppuun oikein käy ja jopa reagoida ennakkoon. Kameran vapaa liikkuvuus tietää myös sitä, että käytössä ei ole enää automaattisesti oikeaan kohteeseen tähtäävää systeemiä, vaan pelaajan on nyt tähdättävä aseen piippu oikeaan osoitteeseen itse. Tähtääminen on onneksi varsin tarkkaa jokaisesta aseesta löytyvän infrapunatähtäimen ansiosta, joka siis “maalaa” punaisen viivan ilmaan.

Varmasti osittain paljon paremmaksi muutetun tähtäyssysteemin ja siten roimasti kasvaneen itsepuolustustaidon vuoksi pelaaja saa nyt kerralla vastaansa useita, ellei kymmeniä vihollisia sen yhden hitaasti laahustavan zombien sijaan. Isomman lukumäärän ohella pelaajan viholliset ovat tällä kertaa myös paljon nopeampia(onhan kyseessä ihan eläviä ihmisiä)ja älykkäämpiä. Enää ei turvassa ole vaikka oven sulkisikin perässään; viholliset saavat ovet auki. Viholliset eivät myöskään enää tyydy pelkkään käsirysyyn, kuten zombiet, vaan vihollisilla on ajoittain viikatteita, lapioita tai jopa dynamiittia mukanaan, joista viikatteet ja dynamiitit heitetään pelaajaa kohti ja muilla huidotaan. Hullujen kyläläisten iskuja ja hyökkäyksiä ei toki tarvitse ottaa vastaan, vaan käytössä on luonnollisesti kättä pidempää, joilla asiat voi korjata.

Vapaan tähtäämisen ansiosta pelaaja voi nyt ampua vihollisia erillisesti eri raajoihin ja tällä on oikea vaikutuskin; jalkaan ampuminen kaataa vihollisen, kun taas käsiosuma tiputtaa mahdollisen aseen viholliselta. Aiemmista osista tutut pääosumat ovat edelleen niin ikään mukana, mutta hieman oudosti pääosumilla tuntuu olevan varsin satunnainen vaikutus. Välillä pääosumat räjäyttävät vihollisen pään irti kertalaakista(niin kuin pitääkin), kun taas välillä pelaaja joutuu ampumaan kaksi ellei kolmekin kertaa ennen kuin näin käy.

Pääosumien yrittäminen on tästä oudosta seikasta huolimatta se kaikkein kannattavin juttu, varsinkin isompia vihollislaumoja kohdatessa. Jos ja kun viholliset pääsevät kosketusetäisyydelle, voi pelaaja käyttää nyt apunaan myös ammuksia säästäviä jalkojaan sekä puukkoa. Puukko on erittäin kätevä lähitaistelussa, mikäli vihollisella itsellään ei ole mitään kättä pidempää, kun taas jaloilla saa hetkellistä hengitystilaa, kaadettujen vihollisten noustessa hetken päästä takaisin ylös. Pelkkään lähitaisteluun joutuu kuitenkin onneksi RE 4:ssä turvautumaan melko harvoin.

Aiempien osien ärsyttävin seikka kamerakulmien ohellahan oli ammusten ainainen loppuminen. Nelosessa ammuksia löytyy sieltä täältä onneksi suhteellisen tiuhaan. Ammusten ja uusien aseiden ohella pelin keräiltävät tavarat koostuvat erilaisista aarteista, sekä kullasta, kuin terveyttä palauttavista esineistä. Nelososan myötä mukaan tullut täysin uusi juttu mahdollistaa pelaajan käydä kauppaa eräänlaisten tavarakauppiaiden kanssa, jotka myyvät ja ostavat edellä mainittuja esineitä. Pelaajan omistamiin aseisiin voi nyt myös ostaa erilaisia päivityksiä, jotka esimerkiksi parantavat niiden tehokkuutta tai vaikkapa latausnopeutta.

Vaikka pelin PC-käännös onkin pelikokonaisuutena edelleen se nautittava Resident Evil 4 -peli, on silti ajan hammas hieman päässyt jo puremaan RE 4:sta. PS2-version julkaisun aikaan tätä ei vielä ollut aivan niin pahasti päässyt käymään, mutta toki asiaan vaikuttaa myös tietokoneen näytön tarkempi kuva. Peli näyttää pelihahmojen osalta vielä melko kelvonnäköiseltä, mutta ympäristöt, sekä huonolaatuiset välianimaatiot nakertavat hieman pelikokonaisuutta. Ympäristöt ovat kauttaaltaan erittäin vaatimattoman näköisiä rakennusten ja maastojen koostuessa lähinnä erilaisesta tekstuurimössöstä. Asiaan ei auta, vaikka resoluutiota nostaisi, asia oikeastaan vain pahenee, kuvan tarkentuessa entisestään. Arvostelun pelikuvat ovat PS2-versiosta, joten liian tarkasti ei niiden tuijottaminen kannata. Audiopuolella peli toimii paljon paremmin hyytävän taustamusiikin ja kyläläisten lähistöltä kuuluvan, pahaa enteilevän örinän säestäessä äänimaailmaa.

Pelikokemukseen saattaa negatiivisesti vaikuttaa visuaalisuuden (tai sen puutteen) ohella pelin kontrollit. Tätä ei tule ymmärtää väärin, koska siis ovathan pelin kontrollit ja etenkin tähtäyssysteemi koko sarjan parasta, mutta jo peliä pelaa pelkällä näppäimistö-hiiri yhdistelmällä, ei pelin kontrolleihin saa aivan samanlaista luontevaa tuntumaa kuin peliohjaimen kera. Arvostelun aikana käytetty Xbox 360-ohjain toimi pelin kanssa varsin mukavasti ja sillä pelaaminen oli myös paljon sujuvampaa. Vaikka pelin PC-julkaisu saatiin ulos vasta näin ikävän myöhään pelin näyttäessä auttamattomasti jo ikäänsä, on hyvä huomioida pelin hintalappu, joka sijoittuu sinne 30 euron hujakoille, joka siis on jonkin verran aivan uutta PC-pelijulkaisua halvempi. Kyllä sitä voisi rahansa tyhmempäänkin tuhlata.