Capcom on yksi japanilaisista pelitaloista, jonka 80-luvulla alkanut pitkänlinjan menestys ulottuu aina 90-luvun loppupuolelle saakka. Capcom tuotti lähes yksinomaan mielenkiintoisia hittejä toisensa jälkeen. Yksi Capcomin helmiä ja tunnetuimpia pelisarjoja on muun muassa MegaManin ohella on aikanaan Shinji Mikamin luoma Resident Evil, josta on tehty lukuisia elokuviakin.
Ensi vuonna alkuperäinen, alkuperäiselle Playstationille vuonna 1996 julkaistu Resident Evil (käytännössä nykyisen survival horror genren luonut peli) juhlii 20-vuotista taivaltaan. Onkin siis vallan hienoa, että nyt myös PS4- ja Xbox Onen omistajat pääsevät kokemaan halutessaan tuon kaiken aloittaneen ja Milla Jovocich -elokuvien sarjan käyntiin potkaisseen pelin kaikessa loistossaan melko alhaisen 20 euron hintaan Resident Evil HD Remasterin muodossa.
Alkuperäisen – ja remasteroidunkin Resident Evilin – juoni menee kutakuinkin näin: tapahtumapaikkana toimii mielikuvituksellinen Racoon City, jonka laitamilla on alkanut tapahtua outoja murhia. Hommaa tutkimaan pistetään Special Tactics And Rescue Service (S.T.A.R.S.) -erikoisjoukkojen Alpha-tiimi, joka lähetetään matkaan sen jälkeen, kun yhtyes Beta-tiimiin on katkennut.
Murhatutkimusten jäljet johtavat Alpha-tiimin jäsenet lopulta oudon kartanon maille keskellä synkintä metsää suoraan kauhuelokuvasta. Sisään on kuitenkin pakko tunkeutua, sillä verenhimoiset ja erittäin vaarallisilta näyttävät koirat jahtaavat tiimin jäseniä aivan ovelle asti. Varsinaisen pelin alkaessa kartanon aulasta pelaaja saa valita pelaako hän peliä Chris Redfieldinä vai Jill Valentinena. Molemmilla hahmoilla on eroavaisuutensa, mutta käytännössä Jill on lähes kaikin puolin kannattavampi vaihtoehto isomman tavaravalikkonsa ja paremman tulivoimansa ansiosta.
Remasteroitu Resident Evil on käytännössä identtinen versio alkuperäisen pelin ehostetusta Gamecube-versiosta, mutta HD-aikakautta vastaamaan grafiikan tarkkuutta on nostettu entisestään. Esirenderöidyt taustat ja objektit ovat enemmän tätä päivää ja pelihahmot ovat varsin laadukkaita 3D-malleja pelin Gamecube-version ajoilta ja kieltämättä kun grafiikkaa verrataan Xbox One -ja Gamecube-version kanssa vierekkäin on ero melkoisen suuri. Grafiikka ei siis missään nimessä olekaan mitenkään heikkotasoista tämän päivän standardeilla ja esirenderöidyt taustat, ulkotilojen rajoittuneet maisemat ja sitä kautta tunnelma pääsevät hienosti oikeuksiinsa jälleen kerran.
Uskollinen peli ei ole pelkästään visuaalisella ja äänipuolen hiljaisuuteen nojaavalla ja vain painostavia ääniefektejä käyttävällä äänimaailmallaan. Uusille konsoleille julkaistu remasteroitu versio kun on täysin samaa maata myös pelattavuudeltaankin, aikakaudelta jolloin vielä harvinaisenpuoleiset internet-yhteydet olivat hitaita ja pelien latausajat formaatilla kuin formaatilla usein pidemmän puoleisia. Vuoden 1996 ihminen olikin siis hyvin tottunut kaikenlaiseen odotteluun ja hitauteen.
Alkuperäistä Resident Eviliä ja niitä ensimmäisiä jatko-osia pelanneille rauhallinen tempo lienee tuttu, mutta jos et koskaan ole kokenut alkuperäistä Resident Eviliä tai aloittanut pelaamisen Resident Evil 4:stä (jota moni edelleen pitää parhaana pelinä), saattaa alkuperäisen pikainen kokeileminen aiheuttaa aluksi pelkkää turhautumista.
Resident Evilissä tunnelmasta osittain vastaavat valmiiksi valitut, lukitut kamerakulmat klassisten Alone In The Dark -pelien tapaan, joka estää pelaajaa näkemästä liiaksi eteensä, kuten nykypäivän yleisissä 3rd person survival horror -peleissä on mahdollista. Joskus kamera jättäytyy kauaksi taakse, kun pelaaja jatkaa matkaansa tai joskus kamerakulma siirtyy pelaajan eteen tai joskus sivulle kuvaamaan. Kuvakulmat ovat pienen tunnelmanlisääjän ohella pelin ärsyttävimpiä piirteitä etenkin aluksi ennen kuin niihin tottuu, mutta tottumisen jälkeenkin aina pientä rasitetta niitä kohtaan saattaa tuntea. Silloin tällöin suuntavaisto menee pakostakin sekaisin kamerakulman yhtäkkiä vaihtuessa. Silloin saattaakin vahingossa painaa tattia väärään suuntaan, jolloin hahmo meneekin takaisin sinne mistä tultiin eikä siihen suuntaan johon oli tarkoitus kulkea. Tämä ongelma on tosin läsnä lähes kaikissa samanlaista kamerasysteemiä käyttävissä peleissä, eikä rajoitu pelkkään Resident Eviliin.
Ahdistavaa tunnelmaa luodaan ennalta valittujen kamerakulmien ohella siten, että tuliaseet eivät ole mikään ehtymätön avunlähde, koska ammukset ovat jatkuvasti lopussa ja zombejen tappaminenkin on joskus tuurista kiinni: aina aseella ei osu välttämättä heti osukaan päähän, koska peli päättää itse tähtäämisestä.
Joskus käy kuitenkin niin hyvin, että örisevän ja kohti laahustavan zombien saa hengiltä jo yhdellä tai kahdella osumalla ennen kuin se ehtii edes lähelle. Joskus taas ammukset loppuvat ja on peräännyttävä tai sitten iskettävä veitsellä elävää kuollutta päähän. Kartanoa kansoittavat zombiet ovat kuitenkin onneksi harvassa eikä koko peli ajaudu siihen, että juoksenneltaisiin zombilaumoja karkuun tyhjien lippaiden kanssa.
Purema zombielta ei tarkoita tartuntaa ja muuttumista kuten elokuvissa, mutta terveyttä siitä silti lähtee aimo annos. Pelaajan hahmon kuntoa ei kuitenkaan näe suoraan ruudulta energiamittarina tai prosentteina, vaan osuman jälkeen on aina hyvä käydä esinevalikossa tarkastamassa hahmonsa kunto. Jos näyttää huonolta ei muuta kuin rohtoruukkua naamaan tai ensiapusprayta iholle. Erivärisiä yrttiruukkuja voi myös yhdistää ja jauhesekoitteesta saa perusruukkua enemmän terveyttä takaisin.
Etenemisen tallentaminen ei myöskään ole pelkkää valikkoon menemistä ja save-nappulan painamista, tai edes automaattiselle checkpoint-tallennukselle selviämistä, vaan pelaajan hahmo löytää valtavasta kartanosta sieltä täältä mustekasetteja, joita asetetaan kirjoituskoneeseen ? joita niin ikään löytyy vain tietyistä paikoista. Yksi mustekasetti vastaa yhtä tallennuskertaa. Jos siis on jossain kaukana seikkailemassa ja tutkimassa paikkoja ja zombie tai vaikkapa tartunnan saanut korppi pääsee tappamaan, joutuu pelin lataamaan viimeisimmästä tallennuksesta. Tämä rajoittaakin melkoisesti juoksentelua ja päätöntä etenemistä paikoissa, joissa ei ole vielä käynyt mikäli haluaa pysyä hengissä niin kauan, että selviää lähimmälle kirjoituskoneelle. Toki tutut käytävät, joissa jo aiemmin tapetut zombiet makaavat päättöminä voi ottaakin jo vähän rennommin ja laittaa jalkaa toisen eteen. Kuitenkin porkkana ja halu pysyä elossa kasvaa pelin parissa, koska tietää että uusi yritys saattaa olla kaukana takanapäin.
Pelialueena tunnelmallinen ja pelottavakin kartano on riittävän laaja, mutta klaustrofobiaa aiheuttaa se, että suurin osa ovista on aluksi lukittuna. Tarvitaan erilaisilla logoilla varustettuja avaimia ovien avaamiseen. Avaimia löytyy tutkimalla kartanoa ja menemällä aluksi niistä ovista, jotka ovat jo auki. Esimerkiksi jossain seinään upotettuna saattaa olla irrotettava kilpilogo, joka avaa vain jonkin tietyn lukitun oven jossain muualla. Erääseen hautakiven näköiseen muistolaattaan taas pitää upottaa löytämästään nuolesta irti katkaistu kärki. Yleensä tekstipohjaiset, välillä kryptisetkin kuvaukset objekteista ja puzzleihin liittyvistä esineistä antavat riittävää vihiä siitä mitä niille pitäisi tehdä. Joskus taas joitain mukaan noukittuja esineitä pitää tarkastella ja zoomailla tavaravalikossa, jos niissä vaikka sattuisi olemaan jonkin tuikitärkeä yksityiskohta.
Mukana on siis kevyttä puzzlenratkontaa ja avoimia puzzleja onkin nopeasti päällekkäin ratkottavana useampia. Kannattaa kuitenkin pitää huoli siitä, ettei pelaajan rajoitetut taskutilat täyty liiasta rojusta liian äkkiä. Ylimääräistä tavaraa, jota ei välttämättä juuri sillä hetkellä tarvitse (esimerkiksi parantavia yrttejä tai panoksia haulikkoon) voi jättää tavara-arkkuihin. Ensimmäinen mahdollinen säilöntäarkku kuitenkin löytyy vasta noin tunnin kahden pelaamisen jälkeen, riippuen ajallisesti toki siitä jääkö heti alussa jumiin pyörimään kartanon käytäville ympyrää.
Jotta kartano ei kuitenkaan alkaisi liikaa turhauttamaan, kannattaa ajatella oikealla olkapäänappulalla aukeavaa karttaa parhaana ystävänään. Sitä kannattaa katsoa usein, tai ainakin silloin kun tuntuu olevan jumissa. Kartta näyttää kaikki käytävät ja huoneet sitä mukaa kun pelaaja tutkailee uusia paikkoja, ellei sitten onnistu löytämään jostain kartanrepaletta. Karttaruudussa punaisella maalatut huoneet ovat sellaisia, joissa pelaaja on jo käynyt, mutta joissa on vielä jotain esineitä tai mahdollista tehtävää. Vihreänä näkyvät huoneet ovat sataprosenttisen läpikoluttuja. Ilman kartan käyttöä pelaaminen onkin paljon hankalampaa ja turhauttaa helpommin, kun puzzlejen ratkaiseminen vaikeutuu entisestään.
Kartan käyttö myös vähentää ainakin jossain määrin turhaa ravaamista huoneista ja samalla vähentää alkuperäisestä pelistä tuttujen ovien avausanimaatioiden näkemistä. Vaikka aukeavien ovien näkeminen kestää kerrallaan vain muutaman sekunnin, on niitä paljon, kun ajattelee, että ihan jokaiselle huoneelle ja niiden oville on omat tällaiset animaationsa. Jos vahingossa kuljet väärästä ovesta ja pitää mennä takaisin, näet sen kaksi kertaa. On ymmärrettävää, että pienitehoisella Playstation-konsolilla huoneiden väliset lataustauot olivat välttämätömiä, mutta HD remasteroinnin myötä niiden määrää olisi ainakin varmasti voinut karsia ja jättää osan, vaikka sitten nostalgian tähden.
Kokonaisuutena alkuperäisen Resident Evilin uusille konsoleille tuotu HD-remasterointi on mukava matka menneisyyteen nostalgian maailmaan ? ainakin jos olet pelannut sarjan ensimmäisiä pelejä tai kenties juuri sitä ihan ensimmäistä joskus aikoinaan ja muistat suurin piirtein mitä odottaa. Jos taas olet tottunut vauhdikkaisiin ja moderneihin 3rd person surival horror -peleihin, saattaa kyseinen peli olla pieni järkytys hidastempoisuudessaan ja armottomuudessaan, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään räiskyttelypeli, vaan pikemminkin puzzlepainotteinen, tunnelmaansa hitaasti rakentava kauhupeli kevyellä toiminnalla höystettynä.
Suosittelen kuitenkin antamaan pelille hieman aikaa ja tilaisuuden sen puzzleille, säännöstellylle tallentamiselle kuin hitaalle etenemistahdillekin. Kun pelin pelattavuus ja mekaniikka viimein iskostuu selkäytimeen, voi sen tunnelmasta alkaa nauttia.
