Milestonen Ride-pelisarjaa on melkeinpä helppo luonnehtia moottoripyöräpelien Gran Turismoksi – ainakin jos näin Playstation-pelaajan näkökulmasta ajatellaan. Siinä missä saman italialaisstudion jokavuotiset MotoGP, MXGP ja Monster Energy Supercross -pelisarjat ovat studiolle varmasti lähempänä kassavirran takaamista ja henkilöstön palkanmaksua varten tuotettuja tusinapelejä, tuntuisi Milestone ottavan Ride-pelien kanssa hieman rauhallisemmin. Näin esimerkkinä, Ride 3 ja Ride 4 -pelien välillä ehti kulua aikaa kaksi vuotta, kun taas Ride 4 julkaistiin vuonna 2020 ja nyt arvostelussa oleva Ride 5 on siten ollut noin kolmen vuoden mittainen kehitysrupeama.
On heti alkuun myönnettävä, että en ole Ride-sarjan aiempia pelejä tullut pelailleeksi – sen sijaan useampi Milestonen kehittämä MotoGP, MXGP ja muutama Monster Energy Supercross -peli on tullut vuosien varrella koluttua. Arvostelijamme Petteri ei liiemmin pitänyt Ride 4 -pelistä sitä arvostellessaan.
Milestone on kuunnellut edellispelin tiimoilta saamaansa palautetta melko hyvin, sillä erilaisia pikkuviilauksia Ride 5:een on tehty. Pelin päällimmäisiä uusia listattuja ominaisuuksia ovat dynaaminen sää, crossplay-tuki, uusittu uramoodi, aika-ajot myös pikapelimoodeissa sekä yhden nopean kierroksen aika-ajon mahdollisuus.
Jo heti alun pelailun jälkeen allekirjoittaneelle kävi selväksi, että Ride on erilainen eläin ja oikeastaan vähän samankaltainen peli kuin aiemmin arvostelemani, simulaatiomaisempaan suuntaan kallistunut RiMS Racing.
Ride rakastaa esittelemiään kaksipyöräisiä ja antaa niille enemmän painoarvoa – aivan kuten Gran Turismo -sarjan peleissä autot ja niiden yksityiskohtainen mallintaminen ja ihailu on saanut enemmän huomiota osakseen – menopelit eivät ole tusinakamaa. Ride 5:ssä jo pieni pyörän säätäminen näkyy heti ajotuntumassa ja siinä miten pärrä menee mutkissa ja onko kokonaistuntuman seassa aliohjautuvuutta vai yliohjautuvuutta.
Ride 5 pitää sisällään 233 moottoripyörää (en laskenut mukaan valikossa näkyviä maksullisia DLC-pyöriä). Edustettuina ovat muun muassa Ducati, Yamaha, BMW, Honda ja futuristisia pyöriä tehtaileva Vyrus. Merkkien välillä on luonnollisesti eroja, mutta myös merkkien eri malleissa on paikon hurjiakin eroja – joku pärrä saattaa tuntua vakioasetuksilla todella kankealta, kun taas jokin toinen yllättää sutjakkuudellaan.
Kaikkien moottoripyörien ajo-ominaisuudet jakautuvat useampaan osa-alueeseen, kuten teho, ohjattavuus ja jarrutustehokkuus. Mitä vuosimalleihin tulee, on mukana aivan tätä päivää olevia menopelejäkin, mutta myös aiempia vuosikymmeniä – vanhimmat ovat pääasiassa kasari- ja ysärikamaa, mutta muutama 70-luvun prätkäkin on päässyt mukaan. Valikoima onkin kasvanut Ride 4 -pelin 170 pyörän tiimoilta ihan kiitettävästi. Tarjolla on muun muassa 250, 600 ja 1000-kuutioisia vaihtoehtoja.
Erilaisia ratoja kaksipyöräisiä varten on niitäkin tarjolla edeltäjäänsä muutama enemmän, kaikkiaan 38 kappaletta, niin Pohjois-Amerikasta, Euroopasta kuin Aasia-Afrikka -akseliltakin. Kokonaislukumäärään sisältyy samojen ratojen eri variaatiot, joten yksittäisten ajomiljöiden määrä on hieman tätä muutaman pykälän alhaisempi. Tutuksi tulevat muun muassa Imola, Monza, Donington Park, Suzuka, Daytona sekä Ranskan Rivieralle sijoittuva rata.
Sisältönsä puolesta Ride 5 tarjoilee perinteisen valikoiman erilaista pelattavaa. Mainittakoon ensimmäisenä pelin ilmeisen sponsorin, Bridgestonen historiikilla täytetty osio, joka löytyy virtuaalisen pyöräkaupan valikosta. Historiikin taakse kätkeytyy vanhoja kuvia, yhtiöön ja sen perustajiin liittyvää faktaa sekä ihan mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä videoitakin.
Pelimoodien osalta löytyy neljään osaan jaettu uramoodi, pikakisa aika-ajomahdollisuuksineen, time trial, kestävyyskisamoodi, sarjalle uusi jaetun ruudun -pelitila sekä sitä crossplay-tukeakin uutuutena tarjoileva nettimoninpeli. Viimeksi mainitun kohtalo crossplaysta huolimatta aika lailla tuttu monien muiden moottoripyöräpelien tapaan jo heti alkuunsa. Kuukauden kaupan hyllyllä notkunut Ride 5 ei varsinaisesti kukoista nettiyhteisönsä osalta.
Pelisessioita löytyi arvostelun aikaan yleensä vain neljästä viiteen tai vain pari hassua. Näissä sitten on joko vain muutamia pelaajia odottelemassa, sessiot ovat jo käynnissä, eikä mukaan pääse kuin katsomaan tai jos hyvä tuuri käy, löytyy kisa, joka on täynnä pelaajia, mutta pingi on vähän huono. Peliseuran taso on pääasiassa haastavaa ja pelaajat osaavat hommansa, eikä sunnuntaiajelijoille ole juurikaan sijaa. Toinen vaihtoehto ovat täydempään paisuneet sessiot, joista kuitenkin tulee jo heti alkumutkissa melkoisia kolarisirkuksia. Onneksi on jaetun ruudun pelitilan mahdollisuus.
Uramoodissa kuin pikapelissäkin tienataan XP:tä ja rahaa menestymällä kisoissa. Ride 4:n aikaan pelaajat valittelivat sitä, että rahaa ei kerry, eikä uusia prätkiä saa kovin helpolla hankittua ja että pitäisi grindata time trialia -moodia koska siitä saa helpoiten isoa rahaa. Ride 5:ssä prätkiä pääsee kokeilemaan onneksi helpommin. Yksittäinen kisatapahtuma koostuu yleensä useammasta yksittäiskisasta ja pisteitä laskeskellaan yhteen. Lopullinen menestys määrää sen, kuinka paljon kahisevaa ja XP:tä kertyy, mutta niitä kertyy myös jokaisen yksittäisen kisankin jälkeen. Onneksi maalissa ei tarvitse välttämättä olla kolmen parhaan joukossa, kun alemmillekin sijoille jaellaan ihan sopivasti pisteitä.
Raha luonnollisesti antaa avaimet uusien pärrien ja tehokkaampien osien ostamiseen virtuaalikaupasta ja XP kasvattaa pelaajan tasoa eli numeroa, joka toimii lähinnä indikaattorina nettipelaajia varten. Riippuen siitä myös minkä merkkisellä pärrällä kulloinkin ajaa, täyttyy ”sponsorimittari”, joka tarkoittaa sitä, että aina kun noustaan jonkin pyörämerkin, kuten vaikkapa BMW:n tai Yamahan kanssa uudelle tasolle, halpenee näiden valmistajien tarjoama valikoima kerrallaan aina viidellä prosentilla.
Mikäli rahaa ei meinaa kertyä riittävästi, antaa peli onneksi myös lainata pärriä – normaalisti pikapelissäkin ajotarjonta on se, mikä pelaajan omasta tallista löytyy, mutta halutessaan mitä tahansa pärrää pääsee lainaamalla kokeilemaan. Peli myös palkitsee pelaajaa jokaisen kisatapahtuman läpäisemisestä pyöräpalkinnolla, joten vaikka rahaakaan ei näyttäisi aina tulevan, saa ilmaisia pärriä kunhan vain jaksaa pelailla uramoodia tasaisesti lävitse. Tapahtumissa käydään läpi peruskisoja, mutta mitä pidemmälle mennään, kasvaa uran haastavuus. Alkuun ajellaan kolmen kierroksen kisoja, ilman bensan- tai renkaankulumisia. Myöhemmin mukaan tulevat myös muun muassa edellä mainittujen kulumiset sekä aika-ajotkin. Peruskisojen ohella time attack, head-to-head -kaksintaistelut sekä paikoin jännittävä endurancemoodikin tulevat uranmoodissa vastaan.
Endurancemoodissa liikkeelle lähdetään lentävällä lähdöllä: kuskit juoksevat pyöriensä selkään ja lähtevät matkaan. Endurancessa ajetaan tutusti kokonaan ilman kierroksia ja sen sijaan rataa kierretään kellon tikittäessä taustalla alaspäin. Minimipituus endurance-kisalle on parikymmentä minuuttia ja pisin hurjat 24 oikean elämän tuntia! Mukaan kuvioihin luonnollisesti nousevat varikkokäynnit, koska renkaat ja bensa kuluvat. Hyvin mennyt kisa voikin lässähtää kasaan aivan viime minuuteilla, kun tankista loppuu yllättäen bensa – tämä tuli henkilökohtaisesti koettua. Hauskasti pelaaja saa varikolle saapuessaan itse päättää rengasseoksen ohella vaihdetaanko molemmat vaiko vain eteen tai taakse, vai eikö kumpaakaan. Myös tankkiin kaadettavan bensan määrän saa itse päättää arvioimalla riittävän määrän. Mitä kauemmin tankataan, sitä pidempään varikkokäynti luonnollisesti kestää. Täydempi tankki on myös raskaampi ajaa.
Ride 4:ssä ei ollut mahdollisuutta muiden pelimoodien tapaan kelata aikaa taaksepäin endurancea ajettaessa, mutta Ride 5 onneksi korjaa tämän virheen. Endurance-kisan voi nyt myös luojan kiitos tallentaa ja lopettaa kesken kaiken, mikäli oikean elämän velvollisuudet kutsuvat. Tällä tavoin uskaltaa varmasti ottaa työn alle myös 24-tunnin maratoninkin. Kun ajetaan varikolle, peli tallentuu. Jos tässä vaiheessa poistuu päävalikkoon, voi peliä jatkaa myöhemmin varikkokäynnin alusta, eli vaihdetaan renkaat ja tankataan. Mikäli kisa menee poskelleen ja haluaa kokeilla uudestaan, ei ole pakko pelata alusta asti, koska varikkokäynti toimii myös checkpoint-tallennuksena, eli tästä kohtaa voi kokeilla uudestaan.
Urapeli kokonaisuutena on sinänsä hyvin yllätyksetön, mutta siinä riittää ihan riittävän paljon tahkottavaa ja kun palkinnoksi on luvassa melkoinen kasa moottoripyöriä omaan talliin, on sitä myös kiva pelailla.
Ride 5:ssä ajaminen ja kisaaminen kun parhaimmillaan ja jännittävimmillään on kierros kierrokselta ja mutka mutkalta ainakin alkuun kuin veitsen terällä tanssimista. Ajotuntuma ei ole kuitenkaan huono tai epäreilu, mutta jarrutusten ja sopivan vauhdin käytön oikeanlainen opettelu on äärimmäisen tärkeää.
Kanttareiden päälle ajautuminen ja hiekalla käynti eivät ole suositeltuja ja ne kuluttavat myös renkaitakin. Oikomisesta saa myös pieniä aikarangaistuksia kelloon, joka otetaan huomioon maalissa. Sekunnin sadasosista muodostuu helposti useamman sekunnin potteja, mikäli usein tuppaa lipsahtamaan mutka suoraksi. Aikaa ja ajovirheitään voi kätevästi nykypelien tapaan kelailla taaksepäin, mikäli kaatuminen jää harmittamaan tai haluaa muuten vain kokeilla vetää kaatumiskohdan uudelleen yrittäen oppia virheestään jotain. Yleensä kytken ajankelauksen aina ajopeleistä pois päältä, mutta Ride 5:ssä käytin sitä toisinaan opettelutyökaluna. Mutkat kun menevät helposti liian pitkäksi tai sitten tulee kaaduttua liian suurella pyörän kallistelulla. Joskus toki voidaan kolaroida yhteen myös tekoälykuskien kanssa, joka ei aina ole pelaajan omakaan vika.
Vaikka toisinaan joku saattaa töksäyttää persuksiin ja kaataa pelaajan, on Ride 5:n tekoäly kuitenkin mielestäni pääosan ajasta hyvää sorttia ja sitä on paranneltu Ride 4:n ajoilta. Oletuksena tekoälyn persoonallisuus on ”tasapainoinen”, mutta sen voi halutessaan asettaa painostavaksi tai aggressiiviseksikin. Tasapainoinen toimi mielestäni kivasti – tekoäly ajaa haastavalla tavalla, mutta ei ole röyhkeä idiootti. Aggressiivinen versio etsii ohituspaikkoja enemmän eikä yritäkään kaihtaa perään osumisia. Joskus kolaritilanteissa mukana kaatuu tekoälykuskejakin, mutta ehkä turhan usein kävi kuitenkin niin, että yhteen osuminen kaatoi vain pelaajan pärrän. Tekoälyn haastavuutta saa säätää portaattomasti prosentti prosentilta aina 120% -lukemaan asti. Jo 59% ja 60% tasot antoivat mielestäni sopivaa vastusta, etenkin kun halusi samalla oppia ajamaan paremmin ja tarkemmin. 64% tasolla tekoälyn kanssa saakin jo ajaa ihan tosissaan pelleilemättä, vaikka omaa moottoripyörää olisikin tuunannut tehokkaammilla osilla.
Ajankelauksen ohella ajamisen ja ratojenkin ulkoa opetteluun sopii erinomaisesti myös pelin time trial -pelitila, jossa tunnettuja kuin tuntemattomiakin ratoja voi hinkata omaa haamuaan vastaan ajamalla, kierros kierrokselta ajoa ja kierrosaikaansa (kuin haamuakin) parantamalla. Paikoitellen ärsytti tosin se, että jos pyörällä sattuukin kaatumaan jossain mutkassa, niin peli diskaa saman tien nopean kierroksen. Eikös radalla kaatuminen nimenomaan pidennä ja pilaa ajettua kierrosaikaa, eikä auta pelaajaa huijaamaan itselleen parempaa aikaa? En nähnyt logiikkaa diskauksessa, varsinkin kun kisojen aika-ajoissa radalla kaatuminen ei samaa rangaistusta langeta.
Mikäli liika simulaatiomaisuus puskee pintaan ja kaatuilua tulee liikaa, on tarjolla myös tuttu tarjonta ajoavusteita, kuten yhdistetyt jarrut, ABS-jarrut, oikean ajolinjan näyttävä ja dynaamisesti vauhdin mukaan muuttuva viiva sekä renkaiden kuluminen ja avustus radalta ulos ajauduttaessa. Mitä enemmän näitä apuja kuitenkin pystyy kytkeä pois päältä, sitä enemmän rahabonus nousee kisapalkinnoissa.
Omaa säätöä tarjoaa myös uusi race creator -pelitila. Mikäli haluaa uramoodin sijaan luoda omaa mestaruussarjaa, on se mahdollista race creatorin avulla, josta voi luoda useamman kisan sarjan tai sitten yksittäiskisaa ja valita osanottajien määrän, pyöräluokan, ajoavut, tekoälyn tason kuin esimerkiksi myös minkälaista säätä on luvassa.
Teknisesti Ride 5 on erittäin onnistunut paketti. Alkuvuonna arvostelemani TT Isle Of Man: Ride on the Edge 3 oli pääpiirteittäin turhauttavan nykivä ja grafiikaltaan pomppiva ja häiritsevästi suoraan silmien eteen piirtyvä pelitapaus. Unreal-moottoria pohjanaan käyttävässä Milestonen ”kyytivitosessa” tällaisesta nikottelusta ei ole tietoakaan.
Hauskana yksityiskohtana Ride 5:stä (kuin nelosestakin) löytyy Mansaarella ajamista mahdollistava, southern 100 -nimeä kantava seitsemän kilometrin mittainen rata, joka ei siis ole TT-ympäriajo. Pelattuani aiemmin Kylotonnin TT Isle Of Man: Ride on the Edge 3 -peliä ja nyt samoissa maisemissa Ride 5:ssä, on helppo todeta, että visuaalisesti eroa on melkoisesti ja se ruudunpäivitys on nannaa, kun se pysyy tasaisena!
Ride 5 pyörii kaiken kaikkiaan nautinnollisen tasaisesti, vauhdikasta kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhtia tarjoten. Jopa kaksinpeli jaetulla ruudulla kuin netissäkin jaksoi pyöriä tasaisesti. Grafiikka näyttää hyvältä ja moottoripyörät vieläkin paremmalta, eivätkä tekstuurit vilku tai välky missään vaiheessa. Tätä on arvostettava. Visuaalista herkkua tarjoilee myös näyttävät vesikelin ajot. Uusintoja on kiva katsoa – pelatessa tuttuun tapaan käytännössä mahdottoman hankalat ohjaamokuvakulmat ovat mukavaa vaihtelua uusintoja katseltaessa. Valokuvamoodilla voi halutessaan leikkiä ja napsia kivoja otoksia.
Visuaalista kustomointia tarjoaa myös editori, jonka avulla voidaan muokkailla ja maalailla ajohaalareita, kypäriä kuin itse moottoripyöriäkin. Päällisin puolin editorin kanssa leikittyäni totesin sen pitkälti hyväksi työkaluksi. Editori kun on lähes identtinen Milestonen Hotwheels-pelissä kokeilemastani versiosta, joka taas oli matkittu lähes sellaisenaan Forza Horizon 4 -pelin (ja sittemmin vitosen) erinomaisesta editorista.
Ride 5:n editorilla saakin pienen opettelun kanssa loihdittua etenkin hienoja kypärädesigneja sekä kuvia ja värityksiä moottoripyörien pinnoille. Mukana on valmiita kuvia, joita voi läiskiä ympäriinsä sekä fontteja, joista voi tehdä tekstejä. Muotojen kanssa objektien piirtäminen ja suunnitteleminenkin on melko helppoa, kunhan kaikki loksahtaa paikalleen. Haalarien värittäminen oli harmillisesti hieman rajatumpaa, koska haalareissa on vain tietyt rajatut alueet, joita voi muokata. Mitä tulee pelin äänimaailmaan, on valikoissa soiva musiikki ihan kuunneltavaa ja moottoripyörien äänet kiitettävän erilaisia toisiinsa nähden. Muutamassa tuntui olevan kovin ponnettoman kuuloiset äänet (kenties oikeastikin?) kun taas yhdessä ajamassani Yamahassa oli hauskan rouheat saundit. Muita ääniefektejä ovatkin sitten lähinnä tuulen suhina riittävän lujaa ajettaessa ja valikon näppäilyäänet.
Loppusanat
Milestonen tuorein moottoripyöräajelu Ride 5 on ottanut oppia edeltäjänsä virheistä ja samaan aikaan tuonut mukanaan muutamia uusia ominaisuuksia, kuten muokatun urapelin, joka antaa pelaajalle mahdollisuuden tienata ja kokeilla helpommin erilaisia pärriä, joiden kirjo on kasvanut ihan mukavasti edelliskerrasta. Visuaalisesti nätti ja sutjakkaasti pyörivä simulaatiomaisuuteen tähtäävä Ride 5 ei tuo kuuta mukanaan taivaalta, mutta onnistuu olemaan varsin viihdyttävä moottoripyöräpeli sisältömäärältään rikkaan, mutta varsin perinteisen urapelin kera. Pelikokemus rajoittunee kuitenkin pitkälti yksinpeliin ja uuteen, paikalliseen split screen -mahdollisuuteen, koska nettiyhteisö on jo tässä vaiheessa pelin nuorta elinikää jokseenkin heikolla tolalla.
