Peliarvostelu

Rims Racing

Pelin nimi: Rims Racing
Lajityyppi: Ajopelit
Alusta: Xbox Series X
Kehittäjä/Julkaisija: Raceward Studio/Nacon
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 21.9.2021 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun Rims Racing kansikuva

RiMS Racing on Naconin yritys ujuttautua moottoripyöräpelien markkinoille, jota pitkälti on hallinnut yksinvaltiaan tavoin vuosikausia italialainen Milestone. Kilpailu on siis ehdottomasti tervetullutta. Liekö edes sattumaa, että italialainen haastaa nyt italialaisen?

Milestonen pelit ovat tarjonneet virallista MotoGP -sarjaa, mutta Ride -pelien myötä myös eräänlaista tarkempaa ja pyöräkohtaiseen simulointiin keskittyvää ”granturismoa.”

Tähän jälkimmäiseen kastiin tähtää myös Rims Racing. Peli pitää sisällään vain kahdeksan erilaista pärrää sekä neljätoista rataa, mukaan lukien Laguna Seca, Suzuka, Nürburgring ja Paul Ricardin rata Ranskassa. Hauskimpia ratoja omasta mielestäni olivat kuitenkin ne muutamat sellaiset, jotka eivät sijoittuneet suljetuille kisapaikoille. Espanjan vuoristosyheröt sekä yhdysvaltain 40-kilometrinen Milloin Dollar Highway olivat paljon jännittävimpiä ajaa. RiMS Racing olisikin voinut kenties viedä kisaamisen perinteisen moottoripyöräurheilun sijaan enemmän Moto Racer -pelien kaltaisille vaarallisille maisemareiteille, erottuakseen paremmin.

RiMS Racing -pelissä erilaisia pyöriä on vähän, mutta ne ovat kaikki hyvin erilaisia – ei pelkästään äänen osalta, vaan myös ajotuntuma on jokaisessa erilainen. Yksityiskohtiin on muutenkin panostettu. Erilaisia pyöriin asennettavia osia löytyy kumeista vanteisiin ja jarrupaloista jarrulevyihin, öljysäiliöihin kuin kaasukahvaankin. Eri merkkisiä varaosia on niitäkin kiitettävä liuta ja siispä moottoripyörän purkamisen ja korjaamisen rooli on nostettu keskeiseen osaan.

QTE-jakoavain

Kisatessa kun pyörä ja sen osat kuluvat, kuten oikeassakin elämässä. Vieläkin normaalia enemmän kulumista tulee, jos ja kun kaatuillaan ja kolaroidaan toisten kuskien kanssa. Pelaajan tehtäväksi jääkin ajamisen välissä pitää huolta omasta ajokistaan. Kisojen aikana pyörän kuntoa voidaan tsekkailla Motorbike Status Check (MSC) -systeemin kautta ja tarvittaessa hurauttaa varikolle osia vaihtamaan, tai ainakin osataan odottaa ja ennakoida jos jarrut eivät mutkissa toimikaan enää niin kuin pitäisi.

Konttorilla sitten viilaillaan ja tuunaillaan pärrää ja ostetaan marketista uusia osia ja myydään käytettyjä heikkolaatuisia pikkurahalla pois. Toki huoltamisen ja osien vaihtelun voi myös tiettyyn pisteeseen asti sivuuttaakin, mutta ennen pitkää heikot jarrut, huonot renkaat ja kovia kokenut moottori kostautuvat ja kisaamisesta tulee kankeaa, eikä huippunopeuskaan enää ole välttämättä parasta mahdollista.

Pyörän viilailu on viety jopa niin pitkälle, että pelaamisen lomassa voi oppia Car Mechanic Simulator -pelin tavoin jotain moottoripyörien sielunelämästä, kun vaihdellaan moottoriratsuun osia QTE-painallusten ja tatinvatkaamisen merkeissä. Vähän kuitenkin tuntuu, että yhteenlaskettuna aikaakin vievät QTE:t on tehty siksi, että se pidentäisi urapelin kestoa.

Pelattavan sisältönsä puolesta peli pitää sisällään pikapelin, sekä urapelitilan, mutta myös moninpelin, joka koostuu jaetun ruudun pelitilasta sekä nettipelistä. Netin kautta tarjolla on kuluttajaystävällisesti ilman Gold-jäsenyyttäkin toimivia leaderboard -haasteita ja tämä on itseasiassa erittäin hyvä, sillä tavallisen cup- ja pikakisaamisen puolelta ei lödy lainkaan peliseuraa. Kerran onnistuin löytämään yhden pelin, jossa pelin tukemasta kymmenen kuskin maksimäärästä huristeli kaksi toisiaan vastaan. Luonnollisestikaan peliin ei voinut liittyä kesken kisan – en jäänyt odottelemaan. Moninpelin ”syntyessä kuollut” –tyyppi on harmi, sillä urapeli ei oikeastaan kauaa kannattele.

Pikakisassa pelaaja voi valita ratansa ja pärränsä, mutta uran alussa valitaan ja lukitaan käyttöön yksi kahdeksasta moottoripyörästä. Näitä ovat Ducati Panigale V4 R, MV Agusta F4 RC, Aprilia RSV4, BMW M 1000 RR, Suzuki GSX-R1000R, Honda CBR1000RR, Kawasaki Ninja ZX-10RR ja Yamaha YZF-R1. Pyörämerkkiä voi kauden aikana vaihtaa ainoastaan pääsemällä kolmen parhaan joukkoon valmistajien turnauksissa.

Uratila koostuu useista kausista, joiden aikana pelaaja suorittaa kisakalenterista erityyppisiä kisaamisia, jotka vaihtelevat peruskisaamisesta skenaariotilan kaltaisiin ”tee sitä ja tätä” -tehtäviin sekä yllä mainittuihin valmistajaturnauksiin, joissa sitten pääsee yleensä ajelemaan sen kyseisen valmistajan pärrällä, mutta pelin valitsemilla vaikeusasetuksilla. Turnauksissa ei kuitenkaan tarvitse murehtia sitä onko kalusto huippukunnossa, koska ajetaan pakasta vedetyllä lainapyörällä.

Hyvänä suunnitteluyksityiskohtana löytyy ehdottomasti se, että nämä useamman kisan turnaukset lineaarisesti etenevässä kalenterissa on ripoteltu sinne tänne. Ei siis tarvitse ajaa neljää tai viittä seitsemänkierroksista kisaa putkeen, vaan jokaisen kisan välissä tehdään muita juttuja.

Rahaa ja pisteitä

Kisoissa menestymällä tienataan rahaa sekä tiimipisteitä. Rahalla ostellaan uusia osia ja korjaillaan pyörää, kun taas tiimipisteitä viskellään pelin muutamiin erilaisiin taitopuihin, joista useampi sarake tosin keskittyy ehkä vähän liikaa MSC:n ympärille – en itse kokenut kyseistä systeemiä kisojen aikana niin järin tarpeelliseksi ja sen vuoksi erilaisten MSC-ominaisuuksien päivittely tietoa antavammaksi taitopuun avulla tuntui vähän turhalta pisteiden tuhlaamiselta. Sen sijaan omasta mielestäni tärkeitä olivat kaatumisvahingon vähentäminen sekä kaupasta löytyvien osien halpuuttaminen.

Mekaanikkojen taitopuusta (yksi iso taitopuu olisi riittänyt) löytyy sellainenkin päivitys, joka automatisoi irrotettujen osien paikalleen laittamisen, eikä enää tarvita QTE:ta. Osien irrotukseen tätä ei kuitenkaan ole tarjolla. Automatisointi on kuitenkin tervetullut edes toiseen suuntaan, koska vaikka moottoripyörän manuaalinen purkaminen ja siten lähempi tarkastelu onkin kiehtovaa jopa ei-motoristille, alkaa tatin veivaaminen pidemmän päälle kyllästyttämään, kun osia on tarpeeksi vaihdellut. Joskus jonkin osan vaihtaminen vaatii muutenkin useamman muunkin osan irrottamisen ensin, joten QTE:ta saa välillä naputella ihan riittävästi.

Mitä tulee pelin tekoälyyn, voi pikapelailun osalta haastetta säätää portaattomasti ja oletuksena on ihan sopiva, joskin liian helposti ohitettava 70% tekoäly. Toisaalta edes 100% -asetuksella tekoäly on liian helppo ja vaikka voittoon ei välttämättä noin vaan ainakaan huonommista lähtöruuduista ajeta, on neljän sakkiin silti liian helppoa päästä.

Hieman hölmösti sama portaaton tekoäly ei kuitenkaan ole tarjolla uramoodissa, vaan sen sijaan helppo, keskivaikea, ja vaikea ratkaisevat tekoälyn tason. Uramoodin vaikeustasoon sitten hölmösti smyös esimerkiksi kisojen uusintastartit ja kisan lopettaminen kesken. Eli vaikeammalla tasolla sai mielestäni tekoälyn sopivimmalle, mutta samaan aikaan vähän kuivakkaasti kisoja ei saa mokauksen jälkeen aloittaa lainkaan alusta ja kisasasta kokonaan poistuminenkin katsotaan kisakalenterissa suoritetuksi kisaksi – uusia sitä ei voi, ensi kaudella sitten.

Liian helpoksi tekoälyn kanssa kisaamisen tekee myös, jos pelaaja ei aja sillä ultimaalisella ”Gran Turismo” -simulaatioasetuksella, jota käytettäessä pienikin korjausliike ajon aikana saattaa heittää kuskin ja pyörän ilmassa kärrynpyörää. Vesikelit – ne ovatkin sitten aivan oma sirkuksensa hankalimmalla ajoasetuksella. Hyvänä seikkana voi kuitenkin pitää sitä, että toisin kuin Milestonen peleissä, Raceward Studio on onnistunut tekemään tekoälystä sentään inhimillisemmän, joka kaatuilee ja tekee muutenkin ajovirheitä ja siksi kisat ovat paljon jännittävämpiä ajaa yleisellä tasolla.

Omalla kohdallani useiden kokeiluiden jälkeen päädyin kuitenkin käyttämään pelissä helpointa ajosimulointia – joka ei sekään ole missään nimessä helppo ja mutkat menevät helposti pitkäksi ja kurveissa kaatuu, mikäli yhtään hutiloi. Ajonautinto oli kuitenkin omasta mielestäni parhaassa balanssissa aloittelijatasolla. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että pelin tekoäly ei pysy alemmilla vaikeusprosenteilla pelaajan perässä mikäli helpotuksia käyttää.

Aika-ajotkin voi melkeinpä surutta aina skipata jokaisen kisan alussa, koska viimeiseltä, eli kymmenenneltä sijalta starttaava pelaaja voi silti saada muut kiinni jo heti ensimmäisessä mutkassa. Aikasakkojakin jaellaan, mutta hölmösti ainoastaan pelaajalle. Tämä kyllä tasapainottaa tietysti sitä, että pelaaja ei ainakaan liikaa voi oikoa mutkia. Kertyneet aikasakot lasketaan yhteen ja jos kisan lopussa ykkösenä kaasuttelevalla pelaajalla on kymmenen sekuntia tai sitä enemmän sakkoa tilillään, voi helposti pudota listan viimeiseksi, jollei onnistu ajamaan riittävän hyvää kaulaa kakkosena ajavaan.

Ura jumputuksen keskellä

Urapeliä on mukava pelailla aikansa ja erilainen jumputusmusiikki toimii hienosti taustalla, joskin sitä olisi saanut olla runsaammin – se alkaa toistamaan itseään melko nopeasti. Samoin käy oikeastaan koko urapelin kanssa. Ajaminen helpommalla simulaatioasetuksella on koukuttavinta, mutta samaan aikaan tekoälyä ei välttämättä saa nostettua sellaiselle sopivalle tasolle, että se haastaisi juuri oikealla tavalla. Kun uramoodin rinnalla on ainoastaan jaetun ruudun peli, nettihaasteet sekä tyhjyyttään ammottavat peliaulat, käy RiMS Racing nopeasti turhankin mielenkiinnottomaksi satunnaispelaamiseksi.

Vaikka kussakin pelin moottoripyörässä on hienon selkeästi erottuva oma ajotuntumansa, olisi ratoja edes voinut olla enemmän. Se, että jokaista ajetaan myös peilikuvana uran aikana, ei lisää ratojen määrää.

Toistellaan muutamaa eri kisatyyppiä samoilla radoilla, samankaltaisissa lopputuloksissa, joissa pelaaja joko ajaa simulaatiopohjaisesti hampaat irvistellen, tai arcademaisemmin nautiskellen, mutta yleensä palkintopallilla tuuletellen. Tähän olisi toki auttanut edes isompi ratojen määrä, mutta budjettihintaisesta pelistä ei voi liikaa valittaa. Toisaalta pelille kaupataan jos jonkinlaista maksullista (kallista) DLC-varaosapakettia sekä jopa Bahrainin rataa viiden euron hintaan. Eikö edes kyseistä rataa olisi voinut julkaista ilmaisena lisäpäivityksenä?

Viimeisenä silauksena mainittakoon pelin 4K-grafiikka, joka on toimivaa ja paikoin esimerkiksi sadekelillä jopa upeaakin, mutta tämä tuntuu riippuvan monesti radasta. Joillain radoilla yleinen valaistus on räikeämpää ja muun muassa asfaltin vesiheijastus näyttää joillain radoilla sekavalta mössöltä, kun taas joillain se näyttää upealta pisaroiden lentäessä kameraan.

Ratojen sivustat ovat vain tasoa toimivat – pääasiassa vailla kummempaaa yksityiskohtaisuutta, jossa niin katsojat kuin ratojen laitoja koristavat metsätkin näyttävät menneen konsolisukupolven metsiltä. Joskus objektitkin piirtyvät tökerösti pelaajan näkökenttään. Ruudunpäivitys pysyy valtaosan ajasta jouhevana kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhtina, muutamia nitkautuksia lukuun ottamatta. Pyörät ja sen päällä heiluva kuski näyttävät hyvältä ja kaatumis- ja lentelyanimaatiot ovat paikoin hulvattomia. Grafiikka ei kuitenkaan allekirjoittaneen mielestä ole välttämättä sellaista, jolla hehkuttaisin Xbox Series X:ää ja 4K:ta.

Loppusanat

Budjettihintainen Rims Racing kaasuttelee kilpailemaan Milestonen kanssa, etenkin sen Ride-pelien rinnalle ja yrittää tuoda jotain omaa mukanaan ja osittain onnistuukin siinä. Kokonaisuutena Rims Racing ei kuitenkaan nouse sinne aivan kirkkaimpaan kärkeen, vaikka sen parissa viihtyykin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Realistisimmalla asetuksella erittäin haastava
  • - Ideansa puolesta hieman erilainen päristelypeli
  • - Tekoäly, joka on altis virheillekin
  • - Jaetun ruudun moninpeli
  • - Pelin moottoripyörät ovat ajotuntumaltaan kuin ääniltäänkin mukavan erilaisia
  • - Budjettihinta..

Huonoa

  • - ..Jota kuitenkin paikataan maksullisella DLC-ryönällä
  • - Urapeli käy nopeasti tylsäksi
  • - Tekoäly turhankin helppo jopa vaikeimmilla asetuksilla
  • - Musiikkia ja ratoja saisi olla enemmänkin
  • - Nettipeli on täysin kuollut