Roccat Khan Aimo 7.1

Roccat Khan Aimo 7.1 - arvostelu

Laitearvostelu

Pelin nimi: Roccat Khan Aimo 7.1
Lajityyppi: Laitteet
Alusta: Laitteet
Kehittäjä: Roccat
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 22.8.2018 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Roccat Khan Aimo 7.1 kansikuva

Vuonna 2006 perustettu ja Saksan Hampurista kotoisin oleva Roccat on mielenkiintoinen yhtiö suomalaisen näkökulmasta. Pääasiassa pelaajille suunnattuihin tuotteisiin kun kuuluu tuoteperheitä, joita määritetään muun muassa nimillä Kova, Kone, Savu, Aimo ja Kave – jopa pelihiiri Roccat Tyon on saanut nimensä sanasta ”työkone”, josta on vain poistettu ö-kirjaimen pisteet sekä välistä muutama kirjain. Kaiketi suomalainen sanasto ja kieli on sen verran hullunkurisen kuuloinen, että mystinen kieli sopii laitteiden nimeämiseksi, idea joka ei ole lainkaan pöhkömpi, näin suomalaisen näkökulmasta.

Noin seitsemän vuotta sitten arvostelin muutamia Roccatin tuotteita, kuten Kova+ hiiren sekä kuulokemikrofonisetin. Tuolloin arvostelemani kuulokkeet olivat hintalaatusuhteeltaan onnistuneet. Laitteet ja teknologia kuitenkin kehittyy ja myös Roccatin tuotteet ovat kehittyneet noilta ajoilta.

Tämänkertaisessa arvostelussamme nähdään USB-liitäntäinen, sekin mielenkiintoisesti nimetty, nimittäin kuulokemikrofonisetti Roccat Khan Aimo 7.1. Tuote julkaistiin aiemmin alkuvuodesta. Liekö Khan-sanakin jokin suomenkielestä muokattu viritelmä, vai ovatko Roccatin pojat ja tytöt kenties Star Trekin faneja…

Tuotteen hintaluokka pyörii siinä 120 euron hujakoilla noin keskimäärin, eli aivan halvimmasta päästä Roccatin Khan Aimo ei ole.

Kuulokkeiden ominaisuuksiin kuuluu muun muassa seuraavaa:

– Virtuaalinen 7.1 kanavainen surround-ääni, täyteläiset korkeat, keskialueen ja matalat äänet
– Sisäänrakennettu 24-bittinen ja 96 Khz:n Hi-Res DAC-äänikortti, joka poistaa häiriöäänet
– Passiivinen taustamelun suodatus
– Muistivaahtopehmusteet
– 16,8 miljoonan värin RGB-valaistus säätömahdollisuuksilla
– Äänenvoimakkuuden ja tilaäänen säädin korvakupissa + mikin automaattinen mykistys
– Aimo-valaistusjärjestelmä
– Teräsliukusäätimet
– 2m nylonilla vuorattu USB-kaapeli
– Kuulokkeiden paino vain 275 grammaa
– Takuu 2 vuotta

Ensimmäisiä asioita, joita tuli kuulokkeita kokeiltaessa huomattua, oli todellakin niiden kevyt paino. Ne eivät paina päätä, eivätkä purista korvista lainkaan. Samaan aikaan kuulokkeet eristävät korvat sisuksiinsa melkeinpä kuin peltorit konsanaan. Edes pidempien pelisessioiden tai elokuvankatselun aikana teräspanta ei alkanut painamaan päätä tippaakaan. Tarkemmin sanottuna tuntui oikeastaan siltä, kuin olisin istunut pelkät kupit korvillani. Toista maata olivat pidempään käytössäni olleet Creativen Rage Wireless kuulokkeet, jotka painoivat päätä jo muutaman tunnin jälkeen. Toki kuulokkeiden kokonaispainokin oli enemmän kuin Khan Aimon niiden sisältämän akun vuoksi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin Roccatin Khan Aimo -kuulokkeiden kanssa tuntuma on äärimmäisen miellyttävä.

Parvi auttaa kustomoinnin kanssa

Pakkauksen mukana ei kuulokkeiden lisäksi toimiteta kuin paperinen informaatioläpyskä, vaan ohjelmisto ladataan Roccatin sivuilta. Swarm -nimeä kantava hallintaohjelmisto mahdollistaa muun muassa kuulokkeiden RBG-valojen muokkailun. Värien vaihtumista voi muuntaa vaikkapa sydämen tavoin sykkiväksi tai tasaisen kirkkaaksi. Kuulokkeiden hehkutetuin ominaisuus valojen osalta on Aimo-valaistusjärjestelmä, jonka pitäisi olla älykäs ja orgaaninen. Käytännössä se on kuitenkin vain yksi erilainen valoprofiili muiden joukossa. Oman käsitykseni mukaan Aimo mahdollistaa ilmeisesti sen, että kuulokkeet voivat olla samoissa väreissä synkattuna Roccatin hiiren ja näppäimistön kanssa, minkä lisäksi kuulokkeiden valot osaavat Aimoa käytettäessä muuntautua sen perusteella mitä käyttäjä kulloinkin kuulokkeet päässään tekee. En oikeastaan huomannut kokeilujen aikana mitään merkityksellisiä valoeroja tekemisien, kuten pelaamisen tai musiikinkuuntelun välillä.

Yleisellä tasolla nimenomaan kuulokkeiden, kaikkein hienoimpienkin sellaisten ”jouluvalot” ovat loppujen lopuksi kuitenkin melko turha kuriositeetti, ellei ole itseään videolle filmaava tubettaja-striimaaja tai käy ahkerasti pelilaneissa aiheuttamassa valokateutta. Kolmas vaihtoehto varmasti olisi kokovartalopeiliä peliluolassaan pelikoneen edessä. Roccatin kuulokkeet olivat lisäksi ainoa hallussani oleva kyseisen yhtiön valaistuksella varustettu tuote arvostelun kirjoitushetkellä. Tämän vuoksi en päässyt näkemään mitään hienoa yhtäläisyyttä valaistuksessa eri laiteiden kanssa.

Swarmin ominaisuuksiin kuuluu toki äänimikseriäkin sekä mikrofonin äänenmuokkausta tarjoillaan, jos haluaa kuulostaa puhuessaan vaikkapa hirviöltä toisten korvaan. Kun olin asentanut Swarmin ja pistin kuulokkeet jälleen koneeseen kiinni, pyysi ohjelmisto heti ensimmäiseksi päivittämään kuulokkeiden firmwaren uusimpaan. Tämä onnistui vaivattomasti ja käden käänteessä, jonka jälkeen vielä päiviteltiin itse ohjelmisto uusimpaan versioon.

Kuulokkeiden sisäänrakennettu äänikortti tarjoaa erinomaisen hyvää äänenlaatua niin musiikin kuunteluun, elokuvien katselemiseen kuin pelienkin pelaamiseen. Hienointa on se, että kuulokkeet ovat todella hämmästyttävän häiriövapaat – mitään ylimääräistä sirinää tai surina ei kuulu ja ulkoisen melun eliminoivat vastaavasti ne hyvät eristävät korvakupit.

Kuulokkeet toistavat hienosti bassoäänen ja muutoinkin tuovat esille paljon sellaista yksityiskohtaisuutta, joita pöytäkaiuttimet tai edes kehnompilaatuiset kuulokkeet eivät niin tarkasti korviin asti kanna. Swarmista löytyy valmiita ääniprofiileja erilaisia peligenrejä, kuten FPS:ää, MOBA:a sekä MMO:ta varten. Geneerisempiäkin profiileja, kuten kilpa-ajo ja toiminta löytyy. Omatekemiä säätöjäänkin voi tallennella kätevästi uusiksi profiileiksi mikäli haluaa.

7.1 kanavainen virtuaaliääni toimii kiitettävästi PC-peleissä sekä esimerkiksi Youtube-videoita katsottaessa ja tilaääni kuulostaa varsin uskottavalta. Stereo-äänen ja virtuaalisen surroundin välillä voi vaihdella pikanappulaa painelemalla, joka löytyy kätevästi äänensäädön vierestä, oikeasta kuulokkeesta. Samaa asetusta voi vaihdella toki myös manuaalisemmin swarmin säädöistä.

PS4-konsolilla kuulokkeet toimivat niin ikään, joskaan äänensäätö eikä luonnollisesti tilaääninappulakaan toimi konsolin kanssa, mutta paljon tärkeämpi asia, eli mikrofoni toimii hienosti esimerkiksi nettipelisessioiden aikana. Mykäksi mikin saa kätevästi nostamalla sangan ylös ja tämä ominaisuus toimii myös pleikkarilla pelattaessa. Xbox Onella kuulokkeista ei lähtenyt lainkaan ääntä, vaikka RGB-valot kuulokkeissa kyllä syttyivätkin liittämisen jälkeen. Pleikkarilla toimivuus on totta kai plussaa, sillä pelkkä tavallinen stereo-äänikin tuottaa laadukasta äänentoistoa niin pelaamiseen kuin elokuvan katseluunkin.

Loppusanat

Kokonaisuutena Roccat Khan Aimo 7.1 on kuulokemikrofonisetti, joka toimii kiitettävällä tavalla ja tuottaa laadukasta, halutessa virtuaalista 7.1 kanavaistakin ääntä miellyttäviltä tuntuvien korvakuppien kautta. Kuulokkeita käyttää mielellään pitkiäkin aikoja, eikä pään päällä makaavaa pantaa oikeastaan edes tunne kuulokkeiden keveyden ansiosta.
Kuulokkeet tarjoavat erinomaisen vaihtoehdon, mikäli on uusia hankkimassa – toimivuus pleikkarin kanssa takaa myös pienen lisähyödyn konsolin omistaville. Kahden vuoden takuu tuo pientä lisäturvaa ja mielenrauhaa. Ainoaksi oikeaksi tekijäksi muodostuu lopulta kuulokkeiden hitusen kalliimpi hinta, kun jo hieman alle sadalla eurollakin saa varsin laadukkaita 7.1 mikrofonikuulokkeita.

Lopuksi vielä Roccat Khan Aimon tarkat tekniset tiedot:

Elementit
Taajuusvaste: 10 – 40000 Hz
Impedanssi: 32?
Maks.-SPL 1 kHz:ssä: 99 dB
Elementtien materiaali: Neodyymimagneetti
Elementin halkaisija: 50 mm

Mikrofoni
Taajuusvaste: 100 – 10000 Hz
THD% @ 1kHz: 2%
Herkkyys 1 kHz:ssä: -40 dB
Signaali-kohinasuhde: 60 dB
Impedanssi: 2.2k?

ÄÄnikortti
Resoluutio: 24-bittiä @ 96 kHz (maks.)
DAC/AMP-yhdistelmä

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Erinomaisen mukavat päässä, pidempienkin sessioiden aikaan
  • - Tarjoilee häiriötöntä ja erittäin laadukasta äänentoistoa elokuvia, pelaamista kuin musiikkiakin varten
  • - Oikean kupin pikasäädöt tilaäänelle ja äänenvoimakkuudelle
  • - Kuulokkeet ovat todella kevyet
  • - PS4-toimivuus on plussaa
  • - Virtuaalinen 7.1 tilaääni on toimivaa sorttia
  • - Kahden vuoden takuu

Huonoa

  • - Eivät ole halvimmasta päästä
  • - Aimo-valaistus ei ole aivan mainostuksensa väärti