High Voltagen kehittämä Saints Row: Gat out of Hell on itsenäinen lisäosa varsin hauskalle ja pelattavalle Saints Row IV -pelille, josta vastasi koko pelisarjankin luonut Volition. Tätä nykyä julkaisija Deep Silverin omistuksessa oleva pelisarja on yleisesti ottaen apinoinut joitain elementtejä supersuositusta GTA-pelisarjasta, mutta samaan aikaan kaikki napit on väännetty kaakkoon ja jos GTA-sarja on kieliposkessa väännevetyä parodiointia amerikkalaisesta kulttuurista stereotyyppisine hahmoineen, ovat etenkin Saints Row -pelisarjan viimeisimmät osat täyttää yliampuvaa sekoilua.
Saints Row: Gat out of Hell sijoittuu Saints Row IV:n jälkimaininkeihin eräänlaisena epilogina. Pelin juoni lyhykäisyydessään menee kutakuinkin näin: Third Street Saints on juhlimassa johtajansa Kinzie Kensingtonin syntymäpäiviä, kun porukka tiedostamattaan avaa portaalin suoraan Helvettiin pelatessaan Ouija-laudalla. Saatana tempaisee porukan johtajan (Bossin) mukanaan, jolloin vapaaehtoinen Johnny Gat päättää yhdessä synttärisankarin kanssa lähteä pelastamaan johtajaansa ja nämä loikkaavat portaaliin ennen kuin se ehtii sulkeutua.
Sarjalle ominaisella tavalla pelin alkaessa ei aleta tällä kertaa luomaan uutta hahmoa alusta alkaen, vaan pelataan joko Kinziellä tai Johnnylla joiden välillä voi vaihdella käymällä Ultorin päämajassa, joka kuuluu Third Street Saintsin vihollisiin, vaikka ei olekaan tämän tuoreimman tempauksen takana ja suostuu jopa auttamaan Third Street Saintsia.
Ideana olisi riehua pitkin Helvettiä ja saada sitä kautta Saatana huomaamaan rettelöitsijät ja suuttumaan sen verran, että lopulta päästään pois Helvetistä takaisin elävien maailmaan. Juoni kehittyy pikkuhiljaa ja pelaaja tutustutetaan jopa Saatanan kapinoivaan tyttäreen, Jezebeliin, joka haluaa isänsä hengiltä lopullisesti. Seuraa järjettömiä käänteitä, jotka ovat mahdollisia vain Saints Row -pelissä. Eräässä vaiheessa tarinaa peli jopa heittäytyy hetkellisesti musikaaliksi ja on samaan aikaan huvittavaa ja tylsää katsoa, kuinka Gat Out Of Hell alkaa apinoida Disneyn klassikkoanimaatioiden lauluhetkiä, kun Jezebel alkaa lauleskella heleästi kuin Pieni Merenneito aikanaan.
Pelin tarina saattaisi toimia vaikkapa yksittäisenä South Parkin jaksona, mutta peruspelaaja tuskin liiemmin tarinasta jaksaa innostua ? etenkään jos ei ole sarjaan aiemmin perehtynyt ja sitä kautta sen huumorin taso entuudestaan tuntematonta. Itse kuulun niihin, jotka eivät liiemmin naureskelleet alkuhetkiä enempää Gat out of Hellin asetelmalle ja hahmoille, mutta toisaalta taas emopelin dub step -ase sekä Maa-planeettaa valloittamaan tullut alienrotu Zin ja sitä vastaan taistellut Presidentti-hahmo saivat hymyn huulille.
Pelimaailmana Saints Row: Gat out of Hellissä toimii mikäs muu kuin humoristinen versio Helvetistä. Kaduilla tallaavat tavallisten jalankulkijoiden sijaan syntejä tehneet ryppyiset ja alastomat sielut (ilman sukupuolielimiään totta kai), teillä ajavat samaan kastiin kuuluvat sielut autonrähjäkkeineen, kun taas katuja aktiivisesti partioivat hienoilla poliisivaloin varustetuilla monster truckeillaan ja muilla satanistisilla vekottimilla aseistetut Saatanan palkolliset. Pirulliset joukot yrittävät pitää järjestystä yllä Helvetissä ja yrittävät pistää kaduilla ammuskelevan pelaajankin tarvittaessa ruotuun.
Siihen sekaan yritetään sitten tunkeutua joko Johhnyn tai Kinzien (tai molempien) roolissa ja suoritellaan erinäisiä tehtäviä mitä Helvetti tarjoaa. Mukana on niin sanottuja päätehtäviä, joiden aikana houkutellaan liittolaisiksi muun muassa merirosvo Mustaparta sekä Vlad Seivästäjä ja tätä kautta saadaan näille ja muille hahmoille suoritettavia uskollisuus-tehtäviä aukenemaan.
Sivupuuhasteltavaakin löytyy melko runsaasti, tosin suurin osa käsittää yksinkertaisesti Saatanan joukkojen lahtaamista tai järjettömän tuhon aiheuttamista muuten vain. Pääasiassa aseet ovat siis ne, joilla sivutehtävät läpäistään. Vapaaehtoisten tehtävien joukkoon lukeutuu esimerkiksi kolmetoista survival-tehtävää, joissa tuhotaan useampi vihollisaalto putkeen, mutta sen lisäksi löytyy myös taivaalta putoavien sielujen turvallista kiinniottamista, checkpoint-merkeistä läpi lentelyä annetun ajan sisällä. Huvittavien tehtävätyyppien joukkoon kuuluvat?kidutuspetos? -sivutehtävät, joissa omaksutaan yhden ryppyisen sielun hahmo ja heilutaan pitkin katuja ja toivotaan, että joka ikinen auto ja moottoripyörä osuisi pelaajaan mahdollisimman kovaa. Sitten lennellään pitkin maisemaa räsynukke-efektin saattelemana ja pelaaja voi vieläpä kieputella ja riepotella itsekin sieluparkaa tämän osuessa maahan. Koko tämän ruhjoutumisen ajan vuosilaskuri höylää vuosia pois kokonaissaldosta. Mitä enemmän vuosia saa anteeksi, sitä paremman mitalin saa lopuksi ? ja sitä kautta enemmän rahaa.
Kaikesta puuhastelusta palkitaan sarjalle ominaiseen tapaan rahalla ja kokemuspisteillä. Kahisevalla voidaan ostella asepäivityksiä sekä muun muassa parannella pelaajan kestävyyttä. Kokemuspisteillä taas voidaan päivitellä pelihahmon supervoimia. Uusia saadaan vain tarinan edetessä. Emopelin tapaan Johnnylla ja Kinziellä (pelasi sitten kummalla tahansa) on käytössään pitkälti samat supervoimat ja päivitykset, joita pelaaja matkan varrella saa. Pelaajan hahmo oppii jo heti alussa lentämään, mutta myös juoksemaan sarjakuvasankari Flashin huimissa nopeuksissa tuli jalkojensa alla sekä hyppäämään pilvenpiirtäjien korkuisia hyppyjäkin.
Myöhemmin kuvioihin mukaan tulee myös mahdollisuus juosta pystysuoraa seinää pitkin ylös. Sivutehtävistä huolimatta kenties hauskinta ajanvietettä on peruspelin tapaan hohtavien pallukoiden metsästäminen pelimaailmasta. Niitä löytyy maasta ja ilmasta ja osaan pääseekin käsiksi vain lentämällä niihin. Lentely sinne tänne pallukoiden perässä onkin väsyttämättömän hauskaa ja yhtä hauskaa kuin se oli jo aikoinaan pallukoiden jahtaamisen keksineessä, alkuperäisessä Crackdown -pelissä, joka julkaistiin edellisen sukupolven Xboxille.
Emopelin tapaan kyseisessä lisäosassa ei esimerkiksi GTA-sarjasta poiketen tule juurikaan käytettyä paikallisia kulkupelejä ? juoksemalla ja lentäen kun pääsee perille paljon nopeammin ja hauskemmin. Lisäksi pelin menopelivalikoimaan kuuluu vain kourallinen erilaisia, tylsiä ajokkeja, jotka eivät inspiroi niitä juurikaan kokeilemaan, monster truckia kenties lukuun ottamatta. Tekosyy ajaa ajokeilla ei ole edes se, että saisi kuunnella radiosta laadukasta musiikkia, sillä minkäänlaista musiikkia tai radiokanavia Gat out of Hellissä ei ole ja äänimaailma jääkin kieltämättä pelatessa hieman tylsäksi.
Maisemien osalta tarjolla sen sijaan on polttavaa laavaa, halkeilleita katuja, läjäpäin mustia tornia punaista hohkaavine valoineen sekä rakennusvaiheeseen jääneitä kirkkoja. Kaiken kaikkiaan pelin kuvastama Helvetti ei kuitenkaan ole mielestäni läheskään niin mielenkiintoinen paikka tutkailla, kuin mitä olisi voinut kuvitella sellaisen paikan Saints Row -pelissä olevan. Toki Saints Row: Gat out of Hell on oiva tekosyy viedä toiminta jonnekin muualle tutusta Steelportin kaupungista, mutta autojen, maisemien ja hahmojen erilaisuus on kuitenkin sen verran geneeristä sorttia, että Helvetti ei luo ainakaan minkäänlaista lisäintoa lisäosan pelaamiseen tai sen pariin palaamiseen, toisin kuin esimerkiksi GTA V:n erittäin autenttinen Los Angeles.
Myös tekoälyn ? niin Saatanan kätyreiden kuin ambulanssilla päin seiniä hurjastelevien sielujenkin ? taso on välillä sen verran heittelehtivää ja paikoin huonoa, että pistää miettimään onko peliä saatu aivan kokonaan viimeisteltyä. Ei Gat out of Helliä voikaan missään määrin kutsua vaikeaksi peliksi. Supervoimat tekevät pelaamisesta emopelin tapaan jo alussa helppoa, mutta tekoälyn taso sekä tavallisten aseiden tehokkuuskin madaltavat vaikeustasoa paljon. Gat out of Hellin pelaaminen onkin enemmän hauskanpitoa järjettömällä meiningillä kuin pelaamista, jossa haastenappula väännettäisi täysille.
Jos Gat out of Hellin olisi kehittänyt emopelistäkin tuttu Volition olisi kenties useampi asia saattanut olla toisin. Toisaalta taas ehkä osasyy ainakin pelin visuaaliseen ?tylsyyteen? piilee sen ikääntyvässä grafiikkamoottorissakin; pelialustana kun ei ole enää edellisen sukupolven Xbox 360 ja vaikka grafiikka sinänsä onkin varsin terävää, odottaisi siltä huomattavasti enemmän yksityiskohtaisuutta uudella konsolilla. Pelimaailma hahmoineen ja tekstuureineen kun on jotenkin kamalan latteaa ja piirtoetäisyys välillä jopa niinkin heikkoa, että autot ja hahmot ilmaantuvat täysin tyhjästä ruudulle pelaajan silmien edessä. Jopa GTA V:n Xbox 360 -versio oli paljon paremman näköinen kuin Gat out of Hell!
Pientä lohtua voivat vannoutuneimmat sarjan fanit hakea siitä, että ladattava lisäosa maksaa vain sen kaksikymmentä euroa eikä toisaalta myöskään vaadi peruspeliä toimiakseen, mikä taas on hyvä asia niitä ajatellen, jotka eivät pelisarjaan aiemmin ole tutustuneet. Gat out of Hellistä tutustumista ei kuitenkaan kannata välttämättä aloittaa, vaikka juonikuvio saattaakin kuulostaa hassunhauskalta vaan kannattaa hankkia mieluummin fyysisesti myytävä versio Saints Row IV ? Re-Elected, jonka mukana tulee kyseisen lisäosan ohella myös se peruspelikin. Moninpeli-ilottelua varten pelistä löytyy emopelin tapaan co-op kampanja, jonka kautta pelaaja voi ottaa toisen ihmispelaajan rinnalleen, mikäli Helvetti yksin seikkailtavana alkaa käydä liian tylsäksi.
