Peliarvostelu

Saints Row

Pelin nimi: Saints Row
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: Xbox Series X
Kehittäjä/Julkaisija: Volition/Deep Silver
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 27.8.2022 Arvioitu lukuaika: 9 minuuttia
Arvostelun Saints Row kansikuva

Vuodesta 2006 asti kuvioissa sinnitellyt Saints Row -pelisarja on ollut Rockstar Gamesin GTA-pelisarjan ainoita varteenotettavia kilpailijoita. Kehnosti menestyneen spin offin, Agents of Mayhemin, jälkeen Saints Row tekee jälleen paluun juurilleen. Kehittäjän ruorissa on vanha tuttu studio Volition.

Uuden pelin nimi ei olekaan Saints Row V, kuten olisi voinut kuvitella, vaan kyseessä on samalla koko pelisarjan muodikas reboottaus ja siispä tämä uusimpien konsoleiden ja PC:n julkaisu kantaa trendin mukaisesti pelkkää nimeä Saints Row. Tekijät ovat sanoneet ottaneensa pesäeroa viimeisimpien pelien överihuumorille ja hassuttelulle – sen sijaan on yritetty tehdä paluuta Saints Row 2 -pelin vakavampaan tunnelmaan. Sinänsä ihan hyvä idea, koska nelosen itsenäinen lisälevy Gat Out Of Hell olikin jo aika lailla maksimiöveriä ilman paluulippua.

Täytyy myöntää, että allekirjoittaneelle uusi Saints Row oli kokonaisuudessaan jäänyt pimentoon ja kun pelin arvostelukoodia tarjottiin, otin sen uteliaana vastaan.

Volitionilla ja pelin julkaisseella Deep Silverillä olisikin ollut tässä varsinainen ”tyhjän maalin” tilaisuus, kun väistämätön myyntimenestys Grand Theft Auto 6 on vielä tällä erää työn alla. Siitä huolimatta tilaisuus on enemmän tai vähemmän hukattu. Saints Row tuntuu jo hieman vanhahtavalta ensimmäisen, ylipitkänä tutoriaalinakin toimivan tehtävänsä aikana. Tutoriaalin kuin tutoriaalin pitäisi saada innostumaan siitä mitä tuleman pitää, mutta kyseisen pelin opastuksen aikana ehdin kokea jo pientä kyllästymisen tunnetta.

Uusi Saints Row sijoittuu Santo Ileson fiktiiviseen kaupunkiin, joka mukailee Yhdysvaltain lounaista Nevadan osavaltiota. Pelimaailma on kyllä sinänsä iso, joten siinä on yksi hiekkalaatikkoleikkien positiivisuusruksi paikallaan.

Tarina alkaa Saints-porukan isoista bileistä jossa viina ja raha virtaa. Ollaan maailman huipulla – kunnes seuraavassa kohtauksessa kamppaillaankin jo eloonjäämisestä, kunnes peli ennen asian ratkeamista heittää tarinan kaksi kuukautta ajassa taaksepäin.

Santo Ileso on jaettu yhdeksään osaan ja yksi niistä on esimerkiksi Las Vegasin kaltainen neonkylttien kyllästämä uhkapelialue El Dorado. Pelimaailman vallasta kamppailee kolme jengiä, joista yksityisomisteisen turvallisuuspalvelu Marshall Defence Technologiesin riveissä pelaaja taipaleensa alokkaana aloittaa. Kyllästyminen työnantajaa ja huonoa palkkaluokkaa kohtaan iskee kuitenkin nopeasti ja äkkiäkös sitä ollaankin jo kulisseissa perustamassa rinnalle omaa starttiyritystä, rikollispuuhilla rahansa tienaavaa The Saintsia.

Oma tuleva rikollisbossi saadaan luoda sinänsä kiitettävän monipuolisen hahmonluontieditorin kautta, mutta hienojen yksityiskohtaisuuksien luominen jää silti vähäiseksi. Osasyynsä tähän on pelin heti kättelyssä nähtävä ja koettava vanhahtava ulkoasu: pelin voisi helposti ajatella olevan aikainen Xbox One tai PS4-julkaisu, jos ei paremmin tietäisi mutta ei – elämme jo Series X ja PS5-aikakautta ja totta maar visuaalisen annin pitäisi sitä heijastaa. Ensihetket pelin parissa kirvoittivat ajatuksen ”remasteroitua ykköstäkö tässä pelailen?”

Grafiikkaa kyllä tarjoillaan oletuksena 4K:na, mutta en sanoisi pelin edes aina pystyvän puhtaaseen kolmenkymmenen kuvan sekuntivauhtiin tällä asetuksella – riippuu kuinka sisältörikkaissa maisemissa milloinkin liikuskelee. Kenties tämän on huomannut myös Volition itsekin, sillä pelin valikoista grafiikka-asetuksia saa alentaa 4K:sta 1440p-resoluutioon ja jopa 1080p ultra sekä 1080p nopeammalla ruudunpäivityksellä ovat tarjolla. Sinänsä on hyvä, että peli kuitenkin tarjoilee vaihtoehtoja haluaako pelata isommalla detaililla vaiko kuudenkymmenenkuvan sekuntivauhtia.

Minkäänlaista suurta eroa en 4K:n ja 1440p resoluution välillä huomannut pelatessani, joten sinänsä on melkeinpä yksi sama mitä resoluutiota käyttää, kun yleinen grafiikan laatu ei millään asetuksella siltikään hivele silmiä. Valaistus, tekstuurit, autot kuin hahmomallitkin ovat kaikki kuin tuulahdus jostain seitsemän tai kahdeksan vuoden takaa. Yöllisen kaupungin valomeren tarkkailu korkeammalta yläilmoista ei tuota samaa fiilistä kuin GTA:ssa ja kirjaimellisesti esimerkiksi helikopterilla lennellessä alla ajelevat autot katoilevat ja ilmestyvät takaisin puuroutuneeseen maisemagrafiikkaan. Grafiikka ajoittain bugaakin, kuten bugaa itse pelikin. Joskus objektit piirtyvät yllättäen pelaajan näkökenttään ja joskus peli jäi jopa jumiin – joskus kuolemisen jälkeen latausruudun aikana tai vaikkapa vaatevalikossa tai älypuhelinta räplätessä.

Hiekkalaatikon pyhimykset

Mitä tulee itse pelimaailmaan, puuhasteltavaa on tarjolla ihan kiitettävästi. Sandbox-temmellykselle ominaiseen tapaan juonta kuljettavien päätehtävien lisäksi tarjolla on erinäistä pikkupuuhasteltavaa.

Tarjolla on erilaisia vaatekappaleita tarjoavia vaatekauppoja, asekauppoja, kuin esimerkiksi myös löydettäviä ja aarteen toivossa pengottavia roskiksiakin. Nyrkkiraudalla varustetut kuvakkeet pitkin karttaa tarjoavat vastustajajengeistä putsattavia pikkualueita. Kännykän kameralla voidaan kuvata satoja määritettyjä esineitä pitkin pelimaailmaa. Tietyt paikat taasen tarjoavat näköalahyppyjä liito-oravan asussa, joka tuntuukin olevan yksi pelin pääominaisuuksia. Toinen on se, että pelaaja voi ”liimautua” autojen katoille ja ammuskella niiden päällä maatessaan ja kieriessään. Tätä makoilua varsinkin joutuu käyttämään useammassa tarinatehtävässä matkan varrella.

Tarinatehtävät ovat aika lailla peruskauraa ja sellaista mitä Saints Rown genren peleiltä sopia olettaakin. Takaa-ajoja, kohteiden eliminointia, jengiläisten ja näiden menopelien tuhoamista ja jahtaavan virkavallan karkottamista. Joskus noustaan yläilmoihinkin vaikkapa taisteluhelikopterin puikkoihin tuhoa aiheuttamaan pilaamalla vihollisjengin grillijuhlat. Anastetaan mitä erilaisempia kulkupelejä tai sekoillaan jalankin aseilla ammuskellen muiden jengiläisten kanssa. Liika riehuminen luonnollisesti kasvattaa virkavallan kiinnostusta ja lopulta on sitten SWAT-joukotkin pelaajan perässä, mutta yleisesti ottaen virkavallan näköpiiristä katoaminen käy vähän liian helposti. Käytännössä katsoen olipa tehtävän alkuperäinen kuvaus mitä tahansa, niin lopulta aina päädytään ammuskeluun toista tai toisia jengejä vastaan, jossa aina on vastassa iso ylivoima pelaajaan ja tämän tekoälykavereiden lukumäärään nähden. Huomionarvoista tässä on se, että pelin co-op -tilassa pelatessa vihollisia on aivan yhtä paljon kuin yksinpelinäkin – peli ei siis skaalaa lukumäärää lainkaan ihmisvahvuuden laskiessa yhdellä.

Vihollisilla on myös aina lähes järjestäen joka toisella jonkinlainen panssari yllään (jopa niillä paidattomillakin hepuilla) ja siispä tulitaistelut kestävät yleensä turhauttavan pitkään. Mitenkään mielekästä räiskiminen ei muutenkaan oikeastaan ole, vaikka ammuskelu sinänsä on kontrolliensa osalta toimivaa ja aseita löytyy kiitettävä määrä erilaisia – tekoäly vain on puolin ja toisin niin kovin aivotonta ja tylsää. Omat kaverit monesti tapattavat itsensä tehtävien aikana game overiin, kun taas viholliset heittävät kärrynpyörää ja kuperkeikkaa pelaajan luotien edessä ollakseen vain kloonimallista uhrattavaa tykinruokaa.

Mautonta taikinaa

Alkututoriaalin tapaan päätehtävillä on myös taipumusta venyä liian pitkiksi. Esimerkiksi alkuun hauska erämaassa tapahtuva larppailutehtävä muuttuu puuduttavaksi saman toistoksi, jossa yllätys, yllätys ammutaan kasapäin porukkaa nerf-aseilla pahvikuteissa aavikolla Mad Maxin hengessä. Junaryöstötehtävä kuulostaa varmasti hauskalta paperilla, mutta sekin; liian pitkä ammuskelutehtävä. Jopa pelaajan hahmo itsekin kommentoi tätä sanomalla, ”next time build a smaller fucking train!” Ehkä tehtävien liiallinen kesto ja toistavuus on ollut jotakuinkin tiedossa, mutta ongelmaa ei ole haluttu lähteä korjaamaan.

Pelaajan keskeisenä työkaluna toimii ehkä jo idealtaan niin ikään ainakin omasta mielestäni vanhahtava idea (debyytti oli kai GTA IV) älypuhelin, jonka kanssa pitää puljata esimerkiksi pääjuonta edistäviä tehtäviä valittaessa. Puhelimesta löytyvät myös hahmon taitopuut sekä Wanted-sovellus, joista viimeksi mainitun kautta voidaan Red Dead Redemption -pelien kaltaisesti lähteä metsästämään etsintäkuulutettuja tyyppejä ja listiä ne palkkiota vastaan.

Rikollisimperiumin kasvaessa pelissä mukaan tulee myös mahdollisuus ostaa tyhjiä tontteja ja luoda niihin erilaisia Saintsia vaurastuttavia rahanpesulaitoksia, jotka tuottavat myös omia sivutehtäviään pelattavaksi. Tämä ominaisuus koko pelin parhaita ideoita. Pesula, jossa pyykin lisäksi puhdistuvat rikospaikatkin ennen poliisin paikalletuloa, vakuutuspetoksien tehtailua lääkäriklinikalla tai huumeiden salakuljetusta kanakorirekoilla pikaruokalan kulisseissa. Kilpailijan huumekanarekat voidaan kaapata ja ajaa oman yrityksen pihaan, samoin myrkkyjätekuljetukset voidaan kaapata ja ajaa omaan myrkkyjätefirmaan, pelaajan omistaman hinauspalvelun autolla voidaan käydä hinaamassa varikon pihaan pyydettyjä asioita, kuten ilotulitelaatikko, pikavene ja niin edelleen.

Kustakin perustetusta yrityksestä kertyy tasaisesti passiivista tuloa pelaajan tilille. Kännykästäkin löytyy sijoitussovellus, johon ilmestyy itsekseen rahaa tasaisella syötöllä. Sovellusta pitäisi aina muistaa välillä ”tyhjätä” omalle tilille klikkaamalla, jotta rahalaskuri ei ehtisi tappiinsa, jolloin ilmaisen rahan kertyminen tyssää. Sovelluksen kerryttämän maksimirahan määräkin tosin kasvaa pelin edetessä ja kun se aluksi on muutamia tonneja, pystyy se jo hetken päästä kerryttämään varastoon neljännes miljoonan.

Kokenut rikollinen

Kaikesta tekemisestä saadaan eri kokoisia summia rahaa ja XP:tä ja hahmotason noustessa puhelimen kautta asetetaan aktiiviseksi myös lukkojen takaa avautuvia erilaisia perkejä. Varsinaisia XP:llä ostettavia taitoja tai taitopuutakaan pelissä ei ole. Perkejä voidaan asettaa aktiiviseksi kerrallaan neljä ja niitä käytetään ohjaimen ABXY-nappuloiden kautta, yhdessä RB+nappula -yhdistelmällä. On supernyrkkiä, savupommia, tehokasta miinaa, kuin hetkellisesti vihollisia pieksemällä parantavia vaikutuksiakin.

Jotkut perkit ovat passiivisia siinä mielessä, että tietyllä hahmotasolla pelaajan maksimiterveys esimerkiksi kasvaa pysyvästi, eikä sitä tarvitse erikseen aktivoida. Vaikka perkit hauska lisä ovatkin, monesti allekirjoittanut tosin yksinkertaisesti unohti ammuskelun tuoksinassa käyttää näitä hyväkseen – ilmankin sinänsä pärjää, mutta helpottavathan ne. Pelasin peliä aluksi mediumia kovemmalla vaikeustasolla, kunnes kyllästyin ”panssarivihollisille” annettuun entistäkin kovempaan sitkeyteen – mitään lisä-älykkyyttä on turha vaikeustason nostoilta odottaa.

Mielenkiintoa tehtävien välillä yritetään ylläpitää kertomalla pelaajan luoman bossihahmon sekä tämän värväämän Saints-porukan tarinaa kohti huippua, mutta pelaajan oma hahmo mukaan lukien kaikki sivuhahmotkin ovat jokseenkin persoonattomia ja tylsiä. Käsikirjoituksesta puuttuu se GTA-pelien särmä ja satiiri sekä mielenkiintoisesti rakennetut persoonalliset hahmot.

Nyt kun Saints Row -sarjan suosimaa sekoiluhuumoriakin on selvästi vähennetty, jää jäljelle puolivakavaa toimintatouhuilua pahvisen ohuilla hahmoilla, joista ei vain oikein jaksa innostua. Mielenkiintoisen ja etäisesti Antonio Banderakselta kuulostavan, heti alussa kohdattavan pahiksen potentiaali haaskataan sekin hölmön kesytys-juonenkäänteen kera.

Uuden Saints Row -pelin käsikirjoittajana on työskennellyt Agents of Mayhem ja Saints Row 2 -pelien aikaan QA-pestissä toiminut, nyt ilmeisesti ylennyksen kokenut henkilö, jolla ei aiempaa kokemusta pelien kirjoittamisesta ole ja tämän mielestäni huomaa. Voi toki olla, että myös GTA 6 tulee kärsimään samankaltaisesta ongelmasta, nerokkaiden Houserin veljesten jätettyä Rockstarin – tämä jää nähtäväksi.

Mitä pidemmälle pelissä edetään, sitä enemmän pääsee kustomoimaan ja erilaiset pelilliset ominaisuudet lisääntyvät – joka on hyvä asia, kun itse tarina ei juurikaan kanna. Aseita ja autotallin valikoimaa lihotetaan, puhelimen kontaktit lisääntyvät, autoja voidaan tuunata eri värein, isommilla vanteilla ja jopa alustan ledeilläkin – jotta voitaisiin luoda hieman personoidumpaa jengikokemusta. Itse autoilu sen sijaan ei ole mikään muistettava kokemus. On henkilöautoa, rekkkaa, monsteriautoja kuin kaikkea siltä väliltäkin, mutta yleinen tuntuma on painoton, vähän lelumainen ajomallinnus. Myöhemmässä vaiheessa pelaaja pääsee vaikuttamaan myös kaverikolmikkonsa vaatetukseen sekä ränsistyneellä kirkolla hieman Fight Club -elokuvan tapaan notkuvien palkattujen jengiläisten ulkoasuunkin.

One of the games of all time!

Sanoisin, että uuden Sains Row -pelin suurimpia ongelmia on sen kuolleen oloinen maailma ja kaiken yleinen keskinkertaisuus. Kaikkea on, mutta missään ei osata loistaa. Siinä missä GTA V osasi luoda hienosti palan uskottavaa, hengittävää Kaliforniaa, on hiljattain PC:lle remasteroituna julkaistu, yhäk varsin koukuttava Spider-Man -peli sen sijaan todiste siitä, että elävänoloiseksi rakennettu pelimaailma on jo puoliruokaa.

Saints Rown maailmasta puuttuu se jokin, liikennettä ei ole niin kovin paljoa, autot jopa välillä saattavat haihtua ilmaankin ikivanhan GTA III -pelin tavoin, eikä jalankulkijoilla ole koskaan mitään hauskaa sanottavaa, ne eivät yleensä oikeastaan edes reagoi pelaajaan, eikä niille ole annettu tunnistettavassa määrin erilaisia persoonallisuuksia kuin esimerkiksi GTA:ssa.

Tähän päälle kun lyödään vähän ankean oloinen visuaalinen ilmentymä, tuntuu pelimaailma kovin keinotekoiselta, eilispäivän jutulta. Kuten mainittua, yläilmoista lentohärvelin kyydistä tarkkailtunakin pelimaailma menettää sen vähäisenkin yksityiskohtaisuuden tekstuurien muuttuessa mössöksi ja autojen käytännössä kadotessa kokonaan ajoteiltä. Pientä lohtua maailman elävyyteen voidaan saada kaksinpelinä toimivasta co-op -pelitilasta, jolloin pelaajan ei tarvitse sekoilla yksinään älyttömien tekoälyvihollisten tai tiimiläistenkään kanssa.

Audiovisuaalisella puolella musiikki sen sijaan on pelastava tekijä, kun ääninäyttelykin on vähän kuivan oloista. Tarjolla on räppiä, poppia kuin esimerkiksi synthwave-genreä ja country-musiikkiakin – jokaiselle jotain. Tuttuun autovarkauspelien tapaan musiikkia voi kuunnella radiokanavien välityksellä, mutta älypuhelimesta löytyy kätevästi myös sovellus, josta voi laittaa soimaan kokonaisia musiikkilistoja ja kuunnella sitä jalkautuneenakin. Pelaaja saa hahmoa luodessaan valita oman hahmonsa äänen kahdeksan erilaisen väliltä, mutta näistäkään tuntemattomista ääninäyttelijöistä ei ole mielestäni riittävästi puhaltamaan persoonaa pelaajan luomalle hahmolle.

Loppusanat

Uuden sukupolven Saints Row oli mahdollisuus varastaa GTA-pelisarjan valokeila, kun Rockstar ui vielä toistaiseksi GTA V -rahoissaan. Tilaisuus on kuitenkin enemmän tai vähemmän hukattu, sillä Saints Row – vaikka peruspalikoiltaan onkin ihan toimiva open world -toiminta, jättää paljon toivomisen varaa niin maailmanrakentamisen, visuaalisen suunnittelun kuin tekoälynkin osalta. Tarina on tylsänpuoleinen ja tehtävät monesti ylipitkää toistoa pelisarjan muutenkin ollessa vähän hukassa persoonattomalla otteellaan. Kyllähän tätä pelaa paremman (GTA:n) puutteessa – ei peli aivan Watch Dogs – Legionin tasolle vajoa, mutta ei uudesta Saints Row -pelistä XSX/PS5-sukupolven klassikoksi silti ole.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Useampia grafiikka-asetuksia
  • - Hämäräyritysten perustaminen
  • - Co-op mahdollisuus
  • - Sopivasti sivupuuhasteltavaa
  • - Musiikkivalikoima
  • - Isokokoinen pelimaailma..

Huonoa

  • - ..Joka tuntuu turhan kuolleelta
  • - Vanhahtava grafiikka..
  • - ..Joka ei edes aina pyöri sulavasti 4K:na
  • - Venytetyt tehtävät ovat suurelta osin älyttömän tekoälyn ammuskelua
  • - Tylsä tarina ja persoonattomat hahmot
  • - Perkit ovat vähän turhia ja niiden käyttökin tuppaa unohtumaan