Sam & Max Season 1 arvostelussa

Perinteiset seikkailupelit ovat tehneet hidasta kuolemaa siitä lähtien, kun genren kiistellysti legendaarisimpana uranuurtajana tunnettu Lucasarts päätti, että Tähtien Sodan haudanryöstöstä saa vihreämpiä taaloja. Seikkailupelien henki pihisee kuitenkin yllättävän sitkeässä ja uusia yrittäjiä ponnahtaa vielä yli kymmenen laihan vuoden jälkeen onneaan koettamaan. Erityisen ansiokkaasti tätä kuolevaa kansanperinnettä on elvyttänyt entisten lucartslaisten perustama Telltale Games, joka on julkaissut jo kahdentoista jakson verran episodimuotoista Sam & Max -sarjakuvaseikkailuaan. Koiran ja jänön hupaisista freelancepoliisitouhuista ovat päässeet nauttimaan tähän asti yksinomaan PC:n omistajat, mutta nyt sarjan kuuden osan mittainen ykköskausi on paketoitu myös koko kansan konsolille, Wiille.

Mikäli Steve Purcelin mainiot sarjakuvaetsivä saavat tyhjyyden kumisemaan korvien välissä, kerrattakoon hieman mistä on kysymys. Sam, rauhallinen film noire -etsivää muistuttava koira, sekä Max, väkivaltainen ADHD-jänis, muodostavat mitä oudoimpien rikosten selvittelyyn sekaantuvan freelance-etsiväkaksikon. Parivaljakko on ratkonut kummia mysteerejä aiemmin sarjakuvissa, sekä lyhyehköksi jääneessä televisiosarjassa, mutta suosion huippu saavutettiin vuonna 1993 Lucasartsin julkaisemassa Sam & Max – Hit The Road -seikkailupelissä, jossa anarkistinen etsiväduo matkasi pitkin Yhdysvaltoja etsien isojalkaa. Hit The Road ei kulttisuosiostaan sekä Lucasartsin tyhjäksi osoittautuneista lupauksista huolimatta poikinut koskaan jatko-osaa, mikä jätti katkerat senioripelaajat otolliseksi kohderyhmäksi Telltales Gamesin mainiolle episodiväännökselle.

Telltale Games ei ole ottanut riskejä Sam & Maxin kanssa, vaan iskee pöytään juuri sitä yksinkertaista osoita ja klikkaa -seikkailua, jota Hit The Roadin vieroitusoireissa kärvistelevä fanijoukko on jo vuosikaudet janonnut. Pelaaminen on varsin tuttua hiirellä, tai tässä tapauksessa Wiimotella sohimista ja hotspottien klikkailua. Kun kursorin alle osuu jotain mielenkiintoista, muuttaa se muotoaan ja napin painalus saa päähenkilöt joko tekemään tai vähintäänkin kommentoimaan jotain hassua. Toimintonappeja on vain yksi, eikä enempää oikeastaan tarvitakaan. Monimutkaisemmat ongelmat hoidetaan yhdistelemällä kaksikon pohjattomiin taskuihin kertyvää esineistöä ympäristöön tai käymällä genrelle ominaisen hauskoja monivalintakeskusteluja muiden pelimaailman hahmojen kanssa.

Sam & Maxin ensimmäinen kausi koostuu kuudesta noin parin tunnin mittaisesta miniseikkailusta, joissa tehokaksikko selvittää eriskummallisten hypnoosirikosten sarjaa. Jaksot toimivat itsenäisinä, noin parituntisina miniseikkailuinaan, mutta tapahtumat nivoutuvat kauden edetessä sen verran tiivisti yhteen, ettei kronologisesta suoritusjärjestyksestä kannata poiketa. Tavan mukaan, matkan varrella törmätään mitä ihmeellisempiin sivuhahmoihin, joiden kirjo vaihtelee hauskasta huomattavan ärsyttävään. Pahimmasta päästä on jo ykkösepisodissa kimityksellään kipuhermoon iskevä lapsitähtitrio, Soda Poppers, mutta vastapainoksi episodien vakiokastiin kuuluvat vainoharhainen lähikauppias Bosco sekä urasta toiseen pomppiva Sybil jaksavat hymyilyttää kerrasta toiseen. Pelin hupaisan käsikirjoituksen ja onnistuneen ääninäyttelyn kirkkain ilmentymä, on kuitenkin päähenkilöistä tasapäisempi Sam, jonka rauhallinen artikulaatio ja osuvat huomiot pelastavat tilanteen silloinkin, kun huumori uhkaa muutoin eksyä lapsellisuuksiin.

Ykköskausi on kuin koulukirjaesimerkki hyvästä seikkailupelisuunnittelusta. Peliä pysäyttäviä pikselinetsintäpuzzleja on vain vähän ja ongelmien ratkaisut ovat ihailtavan loogisia siihen nähden, mitä ne Sam & Maxin absurdissa sarjakuvamaailmassa olisivat voineet olla. Hetkittäin toki jämähdellään lyhyiksi pätkiksi jumiin, kun se yksi kriittinen spraymaalipurkki ei jostain syystä osunutkaan silmään, mutta seikkailupelien kohdalla tämä kuuluu ikään kuin asiaan. Joissain episodeissa puzzlet tuntuvat hieman liiankinilmeisiltä, mutta kunhan asennoituu siihen ettei pelattavaa löydy keskimäärin kuin pari tuntia per episodi, muodostuu tämä tuskin ongelmaksi.

Seikkailupelien ystäville Sam & Maxia voisi luonnehtia pakkohankinnaksi, mutta tämä ei valitettavasti päde aivan varauksetta Wii-versioon. Se on paitsi pykälän PC-serkkuaan karumman näköinen, myös täynnä bugeja ja ärsyttäviä pikkuvikoja. Ruudunpäivitys töksähtelee ja tekstuurit ovat puuroisia, mutta estetiikkaa isompi ongelma on pelin järjettömän runsas latailu. Kiekko pyörii asemassaan taukoamatta jopa latausruutujen ulkopuolella aiheuttaen häiritsevää pätkimistä animaatioissa ja irvokkaasti kesken lauseen katkeilevia puheääniä. Ongelma ei aivan vaatimaton, vaan käytännössä jokainen välianimaatio muuttuu DVD-aseman laakereita kuumentavaksi diaesitykseksi ja lauseen katkeaminen viimeisen sanan kohdalla tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tämän lisäksi peli myös hirtti itsensä jumiin useampaan otteeseen, mikä on melko anteeksiantamatonta Wiillä, jolla ohjelmistopäivitykset ovat tiettävästi tuntematon ilmiö.