Viehättävä karvakaksikko Sam & Max on jälleen täällä uusin episodein. Viime vuoden lopulla Telltale Gamesin käyntiin potkaisema, episodeiksi pätkitty, varsin suuren suosion saavuttanut seikkailupelisarja saa nyt jatkoa uudella tuotantokaudella. Taas olisi Samin & Maxin aika rientää hätiin, sillä joulupukki on joutunut pahan riivaamaksi jonka vuoksi joulupukin pajalta lähtevät lahjatkin ovat vaarallisia. Samin & Maxin tehtäväksi ei siis jääkään vähempää kuin rientää Korvatunturille, selvittää mikä joulupukkia vaivaa, manata paha demoni ulos tästä ja pelastaa joulu.
Juoni pelissä on jälleen kerran varsin omaperäistä ja etten sanoisi hullunkurista laatua, mutta entäpä sitten itse pelattavuus? Vaikka Ice Station Santa onkin kokonaan uuden kauden ensimmäinen episodi, ei hirveän moni asia kuitenkaan ole entisestä muuttunut.
Peli on tuttuun tapaan point&clickkiä alusta loppuun saakka, vaikka sekaan mahtuukin muutama minipelikin. Episodin kulku on jälleen kerran melko lailla samankaltainen kuin mitä ensimmäisellä kaudella totuimme näkemään. Korvatunturin lisäksi Sam & Max ratkovat uusinta juttuaan käymällä toimistollaan, kuin Boscon kaupassakin. Tällä kertaa emme käy lainkaan Sybilin vastaanotolla, vaan sen sijaan pääsemme vierailemaan Boscon kaupan vieressä sijaitsevassa, ensimmäisellä kaudella suljettuna olleessa Stinkyn kahvilassa. Boscon ohella toisen kauden ensimmäinen episodi tuo mukanaan jälleen useita ensimmäisen kauden hahmoja, mutta myös muutaman uudenkin, kuten joulupukin ja Stinkyn kahvilan omistajan. Kakkoskauden avausjaksossa olisi toivonut näkevänsä jo hieman ykköskaudesta muuttunutta sisältöä ja kaavaa siihen perinteiseen ratkaise puzzlet toimisto-Bosco-Sybil -akselilla(vaikka Sybilin vastaanotolle ei avausepidosissa mennäkään). Ehkä toivonmukaan jo kakkosepisodissa Sam & Max pääsevät seikkailemaan jo kokonaan muihin paikkoihin.
Puzzlet ovat jälleen varsin loogista tasoa suurimmaksi osaksi, vaikka muutama pelinpysäyttäjä tällä kertaa sekaan mahtuukin. Haastavuudeltaan Ice Station Santa on Sam & Max -episodi-asteikolla keskitasoa, eli ei helpoin, mutta ei myöskään se kaikkein vaikein tähän saakka. Uutena ominaisuutena, pelaaja voi nyt säätää valikoista vihjeiden runsautta pelaamiseen. Eli kun pelaaja jää pelissä jumiin voi hän odotella, että Max tokaisee jotain ääneen, joka onkin siis käytännössä vihje siitä, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Tämä on ihan hyvä lisä, koska vihjeet eivät ole aina liian suoria, vaan välillä niitä pitää osata lukea myös rivien välistä.
Audiovisuaaliselta toteutukseltaan uusin Sam & Max on ehtaa tuttua tavaraa.. Ehkä jopa hieman liiankin tuttua. Peli kun ei siis Korvatunturin ja uuden Stinkyn kahvilan ohella ole uudistunut mitenkään radikaalisti konseptiltaan. Eli Boscon kauppa ja Samin & Maxin toimisto(ja varmasti seuraavassa episodissa jälleen Sybilinkin) ovat edelleen niitä paikkoja, joissa tulee rampattua pelin ongelmien ratkaisemiseksi. Seuraava episodi voisi viedä pelaajan vaikkapa kokonaan pois tutuista ympäristöistä, siten ettei tuttuja paikkoja jälleen tarvitsisi koluta. Hieman puuduttavaa on myös sekin, että ainakin osa pelin musiikkivalikoimasta on säilynyt aivan ennallaan ensimmäisestä kaudesta. Toki musiikit sopivat pelin tunnelmaan, mutta kun niitä samoja musiikkeja on nyt Samin & Maxin toimistolla, sekä kadulla käveltäessä kuunneltu seitsemän episodin verran, herää kysymys, että olisiko aika jo pikkuhiljaa vaihtaa “levyä”? Ääninäyttely sen sijaan on jälleen kerrassaan mainiota ja siinä missä Sam & Max suoltavat ulos hauskaa dialogiaan, ovat myös muut hahmot varsin hyvin onnistuneet rooleissaan, etenkin ne täysin uudet hahmot.
Kokonaisuutena Samin & Maxin seitsemäs episodiseikkailu tarjoaa pelaajalleen jälleen kivaa pientä pähkinää purtavaksi, vaikka sinällään ei toisen kauden avausepisodi tarjoile juuri paljoa uutta.
Sam & Max Season 2: Episode 1 – Ice Station Santa on tätä kirjoittaessa tänään julkaistu Telltale Gamesin omilla nettisivuilla, josta sen maksua vastaan saa ladata:
http://www.telltalegames.com/samandmax