Samsara arvostelussa

Sanalla Samsara tarkoitetaan useammassa eri uskonnossa ”elämän kiertokulkua monen vaiheen kautta” ja sanskritin kielellä sana tarkoittaa yksinkertaisemmin läpikulkua.

Marker Limited -nimsien indiestudion pulmanratkontapeli Samsara on pelillisessä mielessä kuin suora lainaus kyseisestä sanasta ja muutakin kuin pelin pelottavan portaalimaailman nimi.

Pelin alussa punaisessa nutussa juoksenteleva lapsi nimeltä Zee törmää jännittävään oravaan puistossa ja lähtee tätä innoissaan seuraamaan, kuten kuka tahansa pikkulapsi varmasti lähtisi. Orava pujahtaakin yllättäen mystisestä portaalista sisään (läpikulku) ja tyttö tietysti ennakkoluulottomasti menee perässä.

Zee ajautuu täysin toisenlaiseen maailmaan, Samsaraan, joka on jakautunut kahtia – normaaliin maailmaan sekä nurin kurin olevaan, vähän synkemmän oloiseen peilikuvamaailmaan. Allekirjoittaneella tästä tuli jostain syystä mieleen loistava, 80-lukua mukaileva Netflixin sarja Stranger Things.

Samsara -pelin pohjaidea on varsin simppeli; peli pitää sisällään yhdeksän eriteemaista (erilaisia taustoja ja maisemia) minimaailmaa, joista jokaisessa on pelattavaa kahdeksan puzzleruudun verran. Kaikkiaan pelattavaa onkin siis päälle 70 puzzlea, mikä on viidentoista euron indiepelille erittäin hyvä hinta-laatusuhde.

Jokaisessa puzzleruudussa olisi tarkoitus saada Zee portaalista läpi seuraavaan maailmaan. Tätä estämässä ovat kuitenkin kuolettavat pudotukset maailmoja halkovaan rajaviivaan. Kolot pitäisi paikata ja samalla jos portaali sattuukin olemaan korkeammalla tasolla, pitäisi saada kasattua lapsukaiselle myös kulkuväylä ja turvallinen reitti portaalin luokse.

Apuvälineiksi tätä varten tarjotaan puulaatikkoa sekä muutamaa eri kokoa olevia puisia portaita, siinä kaikki. Näillä avuilla pitäisi päästä kentästä toiseen. Joskus pelaajalle annetaan edessä olevan ongelman ratkaisemiseksi vain muutamat portaat tai esimerkiksi yhdet portaat ja yksi laatikko. Joskus jopa ruhtinaalliset yksi laatikko ja kaksi kappaletta samanpituisia portaita, tai pelkästään yksi laatikko.

Zeetä ei pelissä itse ohjata manuaalisesti tattia liikuttamalla, vaan X-nappulaa kerran painamalla ikään kuin käynnistetään moottorit ja päästetään Zee matkaan siihen suuntaan mihin hänen naama osoittaa – vähän samaan tapaan kuin aikoinaan Lemmings -sarjan peleissä, joissa pelaaja pystyi vaikuttamaan vihreätukkaisten olioiden liikkumiseen vain välillisesti.

Hyppiäkään punanuttuinen lapsi ei osaa, eikä kiivetä, joten matalakin este käännyttää hahmon takaisin tulosuuntaansa, jos etenemisen mahdollistavia portaita tai muuta loivennusta ei ole asetettu paikalleen. Vasemmalla tatilla valitaankin ainoastaan apuvälineitä, A:lla lukitaan valinta ja B:llä voidaan poistaa jo ruudulle asetettuja objekteja. Peliohjaimen oikealla tatilla voidaan pyöritellä ja käännellä objektia ennen kuin se asetetaan ruudulle.

Jo muutaman ensimmäisen tutoriaalimaisen puzzletason jälkeen peliruutua aletaankin jo sitten jakaa kahtia, jolloin yllä on aina normaali maailma ja alla nurinkurinen peilikuvamaailma. Nurinkurinen puoli vaikuttaa siihen miten portaita ja alustoja voi kasata tytön avuksi ja se tekeekin pelaamisesta varsin mielenkiintoista ja haastavaakin. Nurinkurisessa maailmassa asetetut palikat näkyvät myös ”oikeassa” maailmassa, mutta ei toisinpäin.

Välillä onkin oltava tarkkana, sillä mihin tahansa ja miten tahansa objekteja ei voi peliruudulle asettaa ja tämä tuo sekin oman haasteensa. Jos ruudulle asetettu objekti kaatuu tai puuloota vierii viistosti aiemmin asetettuja portaita alaspäin, ne katoavat ruudulta. Objekteja ei voi myöskään asettaa toisen objektin päälle – jos nurin kurisessa maailmassa on kivi siinä kohdalla, johon yrität asettaa sitä normaalimaailmassa, ei peli hyväksy pelaajan aivoitusta. Objekteja voi kyllä pinota päällekkäin, mutta saamaan ruutuun toisen ”sisään” puu-objekteja ei voi asettaa.

Etenevässä määrin puzzlet vaikeutuvat ja oikeaa ratkaisua joutuu välillä miettiä pidempään ja pidempään. Lopulta kuvioihin mukaan tulee myös Zeen kaksoisolento nurin kurisen maailman puolelle. Kahden hahmon myötä Zee on saatava tuttuun tapaan portaalista läpi, mutta niin on siluettimainen kaksonen saatava hänkin kulkemaan omaan tummasävyisempään portaaliinsa. Molempien on päästävä portaaleista – jos toinen kuolee matkalla, puzzlen ratkaisu epäonnistuu ja palataan takaisin suunnittelupöydän ääreen.

Joskus uusi ruutu saattaa alkaa niin, että kentän päättävä portaali onkin aivan Zeen selän takana, mutta kun se naama osoittaa toiseen suuntaan, on tyttö jollain konstilla ensin saatava kääntymään portaalin suuntaan sen jälkeen kun X-nappulalla on laitettu pyörät pyörimään. Yleensä ratkaisu tällaisessa tilanteessa toimii siten, että jonnekin tiettyyn strategiseen kohtaan asetetaan vaikkapa puulaatikko, joka sitten blokkaa tytön kulkuväylän ja käännyttää tämän takaisin sinne minne halutaankin. Samaan aikaan asetettu puuloota kenties peilikuvana auttaa nurin kurisen maailman kaksoisolentoa etenemään pykälän kohti portaalia omalla puolellaan.

Pidemmälle kun pelissä mennään, astuvat mukaan kuvioihin myös teleportit, jotka heittävät hahmoa teleportista toiseen ja nekin vaativat lisää tarkkaavaisuutta ja suunnitelmallisuutta oikean ratkaisun löytämiseksi. Mitään elämiä Zeellä (tai kaksoisolennolla) ei ole, joten kuolemaan voi huoletta pudota yrityserehdys -meiningin turvin loputtomia kertoja. Joskus puzzlet ovat sen verran haastavia, että aikaa onkin kulunut jo puolisen tuntia, eikä ratkaisua meinaa keksiä millään. Joskus puzzlet taas menevät kuin ihmeen kaupalla kertayrityksellä lävitse, vaikka kyseessä ei olisikaan edes alkupään puzzleja.

Kokonaisuutena Samsara on erittäin raikas tuulahdus indierintamalta ja pitää sisällään peli-idean, joka on varsin kekseliäs, mutta samaan aikaan pelimekaniikaltaan simppeli ja samaan aikaan hauska.

Kun se oikea ratkaisu viimein vaikeampaan puzzleen löytyy, voi aidosti tuntea riemua ja voitontunnetta ja siitähän peleissä pohjimmiltaan on kyse, nauttimisesta ja hauskuudesta ja sen Marker Limited vangitsee pelillään hienosti.

Samsaran maailman visuaalinen anti tukee hienosti kokonaisuutta ja käsinpiirretyn oloiset taustat sekä Zeen paperinukkemainen olemus toimivat kaikki hienosti yksi yhteen – peligrafiikka toimii täydentäjänä, eikä hypi silmille vaan antaa pelaajan keskittyä oleelliseen eli omatahtiseen ratkomiseen. Tästä syystä taustalla ei ole mitään musiikkiakaan, jotta pähkäilyyn voisi rauhassa syventyä.

Tällä haavaa en keksi pelistä oikeastaan mitään pahaa sanottavaa – jos pidät puzzlenratkontapeleistä, pidät varmasti Samsarasta, eikä viidentoista euron hintalappu pitäisi olla ainakaan mikään liian suuri kynnys pujahtaa portaalista lävitse Samsaran puzzlentäyteistä maailmaa tutkailemaan.