Semispheres arvostelussa

Semispheres -nimeä kantava pieni indiepeli on nelihenkisen Vivid Helixin kehittämä, alun perin Ludum Dare 30 – Connected Worlds -nimistä gamejamia varten kehitetty pikkuprojekti, joka sittemmin kehittyi kaupalliseksi tuotteeksi asti ja yhdessä nimenvaihdoksen myötä sai lopullisen olomuotonsa.

Pelin nimi vihjaa siihen mitä tuleman pitää: kyseessä on kehittäjien itsensä mukaan meditatiivinen puzzlepeli, jossa peli haastaa pelaajan aivot työskentelemään kahden ”pelihahmon” ja kahden ruudunpuoliskon kanssa samanaikaisesti.

Semispeheres pitää sisällään yli viisikymmentä yksittäistä puzzleleveliä ratkottavaksi ja sisältö jakautuu eräänlaisiin lukuihin, mitkä käsittävät aina yhden nipun puzzleja. Luvun läpäisyn jälkeen nähdään jokaisella kerralla staattinen, sarjakuvan ruutuja muistuttava ”välipätkä”, joka ilmeisesti kertoo jonkun pojan ja robotin välisestä suhteesta. Koko ”juoni” on kuitenkin hyvin olematon ja läpikuultavat ja epäselvät kuvat melko turhia ilmestyksiä pulmanratkonnan välissä.

Jokaisen puzzlen alussa peliruutu jakautuu kahtia, sinertävään sekä oranssinhehkuiseen. Toisen puoliskon luona häärää sinertävä pallero, toisen luona oranssi. Puoliskot eivät pääse normaalisti toistensa ruutuihin seinien vuoksi, mutta yhteistyötä olisi kuitenkin tehtävä, jotta kumpikin pallero pääsisi lopulta puoliskot yhdistävään portaaliin ja sitä kautta etenemään seuraavaan tasoon.

Kontrolleiltaan peli on oikeasti melko nerokas: peliohjain jaetaan kahtia. Vasemmalla tatilla liikutetaan vasenta hahmoa ja oikealla oikeanpuoleista. Palleroilla on myös eräänlainen toimintonäppäin, jonka voi aktivoida kunhan ensin on eräänlaisen kertakäyttöisen powerupin matkaan. Näitä poimittavia ovat muun muassa hälytys sekä teleportti-powerup.

Toimintonäppäin vasemmalla hahmolla toimii L1-nappulalla ja oikea hahmo tottelee R1-nappulaa. Niin kovin simppeliä, mutta niin toimivaa.

Alkupään puzzlet ovat vielä suhteellisen helppoa opettelua, eikä näitä poweruppejakaan ole kuin mainitut kaksi. Kunhan pidemmälle päästään, noin puoliväliin peliä, alkavat puzzlet vaatimaan ratkaisussa enemmän miettimistä ja harvoin puzzle ratkeaa kertayrittämällä.

Joskus aivoja ennenkuulumattoman kutittelevalla tavalla on hahmoja jopa pakko liikuttaa samanaikaisesti, jotta puzzlen ratkaiseminen onnistuisi. Kuulostaa helpolta, mutta oikeasti kahden hahmon liikuttaminen yhtä aikaa ohjaimen tateilla on yllättävän haastava ja aivot menevät väkisinkin välillä sekaisin – ei kuitenkaan ärsyttävällä tavalla. Tunne on enemmänkin kutkuttava ja pistää yrittämään yhä uudelleen ja uudelleen.

Helpomman tason puzzleissa pitäisi auttaa toisella hahmolla toista ja harhauttaa toisen ruudunpuoliskon pahaa valokeilalla varustettua ”vartijaa”, jotta pallero pääsisi livahtamaan ohitse ja portaalin luokse. Välillä vartijoiden ohi voi pujahtaa ilman yhteistyötäkin yksinkertaisesti laukaisemalla esimerkiksi ”hälytys” powerup.

Välillä tämän onnistuminen taas vaatii sitä, että toinen pallero asettaa teleportin ensin sellaiseen paikkaan, missä toisen puolen vartijan huomion voi herättää. Ei muuta kuin aktivoidaan hälytys asetetun teleportin sisällä, jotta vartija siirtyy ja lähtee katsomaan. Tällä välin toinen pallero voi livahtaa ohitse.

Haastavammat puzzlet alkavatkin sitten olla niitä, kun saadaan puolenvaihto-powerupit mukaan peliin vartijoiden väistelyn rinnalle. Aktivoidaan tällainen powerup ja kas kummaa, väripallerot vaihtavatkin paikkojaan. Vasen tatti ei enää ohjaakaan ruudun vasemmanpuoleista palleroa, vaan oikeaa – ja toisinpäin. Puzzleihin tulee siis mukaan puolenvaihtoa, mutta myös yksittäisen palleron palautusta omalle puolelle. Haastavaksi menee ja sen kyllä tuntee myös pääkopassakin, kun aivot yrittävät parhaansa ymmärtää sitä sekamelskaa.

Semispheres -peliä ja sen toimintamekaniikkaa on jokseenkin vaikea selittää tätä paljon selkeämmin, mutta onneksi apunamme on olemassa myös videokuvaa! Kas tässä:

Visuaalisesti Semispheres on varsin simppeliä, mutta toimivaa tasoa. Hieman kuin aivojen neuronit, pelitaustan hämähäkkiverkkomaiset säikeet väreilevät väsymättä, joskaan kuitenkaan häiritsemättä pelaajan keskittymistä itse puzzleihin.

Rauhallisuuden ja sen mainitun meditatiivisen olotilan kruunaa muun muassa The Stanley Parable -peliin musiikkia tehnyt Sid Barnhoorn, jonka syntikkapohjainen ja lähes euforinen ambienssiraita toimii mukavana ruiskeena peliin uppoutumiselle.

Kokonaisuutena Semispheres on erittäin yksinkertainen ja pieni, mutta sitäkin koukuttavampi 2D-pulmapeli – aloitettua ja kerran pari kokeiltua tasoa kun on hyvin vaikea jättää kesken ja ratkaisematta!

Pelistä onkin oikeastaan hyvin vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa, kun tasojakin on ihan riittävästi koluttavaksi.

Jokainen voi itsekseen miettiä, onko PSN Storesta ladattava Semispheres kuitenkaan aivan sen pyydetyn kahdentoista euron arvoinen – omasta mielestäni muutamia euroja hinnasta olisi voinut napsia poiskin.