Shadow of the Colossus arvostelussa
Shadow of the Colossus on sekoitus seikkailua, puzzlea ja tasohyppelyä huikeissa maisemissa jopa pilvenpiirtäjän kokoisia kolosseja vastaan. Pelin päähahmon ja hevosen liikkeidenhallinta on alussa melko vaativaa, mutta mikäli hankalista kontrolleista vain pääsee ylitse on peli mitä mainiointa viihdettä.
Kotka liitää halki kahden vuorensolan. Hiljainen musiikki soi taustalla ja kamera tarkentaa nuoreen poikaan, joka ratsastaa kapealla vuorenjyrkänteellä edessään käärö, jota hän kuljettaa jonnekin. Poika ratsastaa halki metsien, niittyjen ja laaksojen sateessa ja paisteessa saapuen vihdoin määränpäähänsä kirottuun maahan, jonne elävät eivät saa astua. Kirotussa maassa on valkoinen temppeli, joka tarun mukaan herättää henkiin kuolleet. Käärössä, jota poika kantaa, lepää pojan kuollut rakastettu. Uhmaten kirousta poika ratsastaa temppeliin ja on valmis mihin tahansa, jotta tyttö heräisi henkiin. Temppelin henki käskee poikaa päihittämään kuusitoista kirotussa maailmassa lymyävää jättimäistä olentoa, kolossia. Huolimatta siitä, että kolossien murskaaminen ei ole takeena tytön henkiinheräämiselle, poika ottaa haasteen vastaan, jättää tytön temppelin suojiin ja nousee uskollisen Agro hevosensa selkään valmiina kuolemaan rakkaansa puolesta.
Shadow of the Colossus jatkaa kunniakkaasti SCEI:n edellisen hittipelin, Icon, jalanjäljissä. Peleissä on lukuisia yhtäläisyyksia ja niiden tunnelma on samankaltainen. Shadow of the Colossus ei ole kuitenkaan Icon jatko-osa vaan oma pelikokemuksensa, eivätkä tarinat liity toisiinsa. Siinä missä Icossa raahattiin avutonta tyttöä pitkin linnanmuureja tummanpuhuvien vihulaisten pyöriessä ympärillä, Shadow of the Colossus luottaa aavoihin maisemiin ja pelkkiin pomotaisteluihin. Lisäksi pelastettava tyttö makaa sievästi alttarilla, eikä hidasta pelaajan laukkaa kohti uusia koitoksia.
Juoni vaikuttaa perinteiseltä pelasta prinsessa -variaatiolta, mutta tarinaa pilaamatta voi todeta vain, ettei kaikki ole sitä miltä se vaikuttaa. Pojan tarina kerrotaan herkästi ja kauniisti ja pojan tuska välittyy aidosti pelaajalle. Kirotun maailman autius luo peliin alakuloisen ja yksinäisen tunnelman. Maailma on karuudestaan huolimatta hurmaavan kaunis ja maisemat ovat henkeäsalpaavia. Peli on todellinen taideteos sekä juonen ja pelisuunnittelun että musiikin ja grafiikan osalta. Juonesta ei voi paljastaa enempää pilaamatta koko peliä. Kolossien kukistuessa tarina valottuu pikkuhiljaa ja loppu on enemmän kuin näkemisen arvoinen. Kaikenkaikkiaan peliin jää helposti koukkuun sen vaikeudesta huolimatta ja pelkkä metsissä ja vuorilla ratsastelu on hauskaa. Peliin on piilotettu lukuisia salaisuuksia, joita on hauska etsiä ja keräillä, sillä ne myös helpottavat pelaamista.
Peli-idea on hyvin yksinkertainen. Etsi kolossi, löydä sen heikko kohta ja iske siihen. Peli on pääasiassa reitin etsimistä ja puzzlen selvittämistä. Vihollisia ei varsinaisesti ole, sillä ainoat elävät olennot liskojen ja lintujen lisäksi, jotka poika kohtaa ovat 16 kolossia eli pelissä on vain pomotaisteluita. Kivihaarniskoin varustetut hirviöt etsitään järjestyksessä ja päihitetyn kolossin sijainti ilmestyy karttaan. Jokainen kolossi on erilainen ja heikon kohdan selvittäminen vaikeutuu mitä pidemmälle pelissä pääsee. Osa kolosseista tömistelee maanpinnalla, toiset lentävät ilmassa ja joidenkin kyydissä täytyy pidetellä hengitystä veden alla. Kolossit eivät varsinaisesti aiheuta tuhoa maailmassa eivätkä uhkaa ketään. Tämän vuoksi pelin edetessä kolosseja kohtaan alkaa tuntea myötätuntoa ja koska pojan taustaa ei valoteta kuin vasta aivan lopussa, ryhtyy väkisinkin miettimään päähenkilön viattomuutta. Hyvä ja paha eivät ole tässä pelissä yksiselitteisen mustavalkoisia.
Pojalla on kaksi tärkeää ominaisuutta, elinvoima ja kestävyys. Poika voi roikkua kielekkeiltä ja kiipeillä kolosseissa. Pojan tarrautuessa kiinni johonkin kestävyysmittari alkaa kulumaan. Jos kaikki kestävyys hupenee, poika päästää irti ja tippuu. Kestävyys alkaa palautua heti, kun poika juoksee tai seisoo paikoillaan. Elinvoima palautuu koko ajan pikkuhiljaa. Kestävyyttä on tarpeen säästellä ja pitää aina korkealla, sillä sitä tarvitaan kiperissä kiipeilytilanteissa. Elinvoiman loppuessa pelikin päättyy.
Aseita on vain kaksi, miekka ja jousi. Jousen nuolet eivät lopu, joten niitä voi käyttää niin paljon kuin haluaa. Miekkaa ja jousta käytetään pomotaisteluissa, mutta niitä on käytettävä kekseliäästi. Kolossia ei mennä noin vain hutkimaan. Ensin on löydettävä reitti kolossin luo kompassina toimivan miekan avulla ja sen jälkeen on keksittävä strategia kuinka tuhota kukin kolossi. Yleensä strategia edellyttää kolossin harhauttamista, jotta sen kyytiin pääsisi kiipeämään. Sekään ei vielä riitä. On löydettävä kolossin yksi tai useampi heikko kohta. Tällaiset kohdat on merkitty hohtavalla sinertävällä valolla ja ne tuhoamalla myös kolossi kukistuu.
Pojan hevonen, Agro, on täysin rakastettava otus. Se on vallaton, mutta sitäkin uskollisempi ja hoitaa tehtävänsä tunnontarkasti jättämättä poikaa kertaakaan pulaan. Poika kutsuu hevostaan lempeästi ja Agro totteleekin kiltisti. Välillä Agro jopa osoittaa kiintymystä hieroen turpaansa poikaa vasten. Poika voi vastavuoroisesti taputtaa ja kehua Agroa. Hevosen ja pojan kiinteä suhde on yksi pelin vetoavimmista puolista. Alkuun Agroa on hieman hankala hallita, mutta pelin edetessä sen ohjastukseen tottuu ja joissakin taisteluissa hevosen osa on ratkaiseva, joten ratsastusta kannattaa harjoitella.
Sankari ja hevonen on animoitu taidokkaasti. Agro laukkaa, pillastuu ja kääntyilee kuin aito polle. Pojan liikkeet ovat kömpelöhköjä ja esimerkiksi pitkän hypyn jälkeen tämä ottaa korjausaskeleita eteenpäin. Epävarmat liikkeet lisäävät hahmon inhimillisyyttä ja poikaan on helppo samaistua. Daavidkin kaatoi Goljatin. Toisaalta pojan kömpelöt liikkeet tekevät hahmosta vaikeasti hallittavan ja hahmon kiipeilyn, hyppimisen ja kierimisen opetteluun menee suhteettoman kauan aikaa. Liian hankalat kontrollit ja ylitsepääsemättömän mutkikas tasohyppely saattavat nitistää peli-ilon kokonaan. Tässäkin pelissä muutama kolossi tarjosi ehkä hieman enemmän haastetta kuin mitä ohjailtavalla anti-sankarilla olisi toivonut.
Yksinkertaisuudestaan huolimatta Shadow of the Colossus on erittäin monipuolinen ja haastava puzzle/tasohyppelypeli. Se on suunnattu pelaajille, jotka kaipaavat massasta erottuvia ja yksilöllisiä pelikokemuksia. Pelissä ei ole erityisen väkivaltaisia kohtauksia, minkä vuoksi suhteellisen korkea ikäraja ihmetyttää. Kenties grafiikan realistisuus on hämännyt ikärajan asettajia. Toisaalta moniulotteinen juoni saattaa hämmentää nuorempia pelaajia, joskin se on helppo sivuuttaa ja keskittyä pelkkään toimintaan ja pelaamiseen.
