Shadowgrounds arvostelussa
Shadowgrounds on jälleen oiva taidonnäyte osaavasta suomalaisesta pelinkehittämisestä. Pelin ylhäältäpäin kuvattu, nautittava liipaisin-pohjassa meininki ryyditettynä hyvällä musiikkiraidalla ja munakkailla aseilla tekee pelistä loistavan piristysruiskeen muuten niin harmaaseen, massapelien dominoimaan peliteollisuuteen. Pelin alhainen hinta huomioiden, on Shadowgroundsia vaikea olla suosittelematta.
Nykypäivän peliteollisuus on jäänyt pahasti polkemaan paikoilleen ja kaukana ovat ne pelaamisen kulta-ajat. Uusia ideoita tai juonikuvioita ei keksitä ja ne harvat pelinkehittäjät, jotka innovaatiota ja omaperäisyyttä yrittävät markkinoille puskea jätetään kylmästi useimmiten oman onnensa nojaan julkaisijoiden taholta projektin floppaamisen(lue: keskinkertaisten myyntilukujen)pelossa. Moni pelaaja kaipaisi jo jotain uutta ja mullistavaa, mutta koska sitä ei ole tarjolla ostetaan sitä mitä on, eli sitä samaa vanhaa ja turvallista. Tämä taas tarkoittaa sitä, että massapelit myyvät eniten ja niitä tehdään myös eniten. Pelaajien kohtalo tällä hetkellä onkin elää ikävässä oravanpyörässä.
Suomalainen peliteollisuus on vuosien varrella ollut melko vähäistä, mutta ne muutamat pelit joista ollaan saatu nauttia(Max Payne, Rally Trophy, FlatOut), ovat useimmiten olleet ainakin jollain tapaa hieman erilaisia ja pääosin eri medioissa ylistettyjä kautta linjan. Suomen peliteollisuuden uusin yrittäjä on Frozenbyte esikoispelillään Shadowgrounds.
Shadowgroundsissa eletään vuotta 2096. Uusien planeettojen kolonisaatio on jo mahdollistettu, ensimmäisen asutetun kohteen ollessa Jupiterin Ganymede-kuu, jossa asustelee noin 8000 ihmisen pieni yhteiskunta. Pelissä omaksutaan kolonisaation entisen turvallisuuspalvelun esimiehen Wesley Tylerin rooli, joka on saanut lähtöpassit ja joutunut alentumaan mekaanikon hommiin sotilasjärjestö IGTO:n tiloissa. Miehen elämä on tylsää, kunnes eräänä iltana tapahtuukin jotain rutiinista poikkeavaa?
Ja taas lähdetään pyssy kädessä juoksentelemaan pitkin loputtomia käytäviä first person kuvakulmassako? Ei onneksi. Alkuhöpinöilläni oli nimittäin oikea tarkoituskin, sillä silloin tällöin kaiken sen massateollisuuden alta pulpahtelee pinnalle myös niitäkin pelejä, jotka ovat kokemuksena niitä “hieman erilaisia”. Frozenbyten Shadowgrounds on yksi näistä, vaikka ei periaatteessa mikään aiemmin keksimätön idea olekaan.
Shadowgroundsia on nimittäin verrattu vuosien takaiseen, Amigalle aikanaan julkaistuun pelisarjaan nimeltä Alien Breed. Eikä ihme, sillä yhtäläisyydet ovat ilmeiset; ylhäältäpäin lintuperspektiivistä kuvattua nopeatempoista toimintaa, jossa lahdataan alien-ötöjä erilaisilla aseilla. Ottaen huomioon, ettei tämänkaltaisia pelejä ole vuosiin nähty kaikkien niiden kiiltokuva-räiskintöjen, GTA-kloonien ja vuosittaisten urheilupelien seassa, voidaan Shadowgroundsia siksi pitää massasta poikkeavana piristysruiskeena ja vilkaisuna wanhaan hyvään aikaan.
Pelimekaniikaltaan Shadowgrounds on siis yksinkertainen, mutta erittäin toimivalla pelattavuudella varustettu liipaisin pohjassa räiskyttely. Matkan varrella räiskytellään pienikokoisia, kuin hieman isompiakin alieneita niin ahtaissa sisätiloissa, kuin ihan riittävän avarissa(ja mukavaa vaihtelua toiminnalle tuovissa)ulkotiloissakin. Etenkin heikosti valaistuissa sisätiloissa aseiden ohella tarpeelliseksi kapistukseksi nousee mukana kulkeva taskulamppu, jolla voidaan hieman valaista pelin pimeimpiä paikkoja. Hauskana yksityiskohtana kaikkein pienimmät ötöt kaihtavat valoa, joten esimerkiksi pelaajan mukanansa kantamalla taskulampulla voi pitää tällaisia loitolla, eikä niitä tällöin ole aivan pakko ampua.
Kaiken sen alieneiden ammuskelun lomassa katsotaan sitten aina välillä pelin omalla moottorilla tehtyjä välianimaatioita, jotka kuljettavat pelin tarinaa(joskin melko yksinkertaista sellaista)eteenpäin. Hieman yksityiskohtaisemmin pelin taustoista on mahdollista ottaa selvää kun lueskelee(jos jaksaa)Doom 3 -pelin tapaan tietokoneilta ja erilaisista logeista ihmisten kirjoittamia viestejä erilaisista tapahtuneista asioista niissä paikoissa missä pelaaja liikuskelee. Doom 3:ssa logien lukemisestahan oli oikeaa hyötyä lähinnä erilaisten numerokoodein lukittujen kaappien koodien metsästyksessä, mutta mitään turhaa ongelmanratkontaa Shadowgroundissa ei juurikaan ole, mitä nyt silloin tällöin täytyy käydä painamassa nappia paikassa X, jotta homma etenisi.
Pelin alussa alieneita joutuu paukuttelemaan ainoastaan pistoolin voimin, mutta äkkiäkös käteen kertyy onneksi myös parempaakin tykkiä. Tarjolla on matkan edetessä muun muassa pulssikivääri, haulikko, laserkivääri, kranaatinheitin ja liekinheitin, joilla erilaiset alienit voidaan pistää ojennukseen. Matkan varrella asevalikoimaan kertyviä aseita pääsee myös parantelemaan päivityksillä. Päivityksiä varten pelaajan täytyy keräillä kuolleilta ötöiltä silloin tällöin jälkeen jääviä päivityspalikoita.
Aseiden parantelumahdollisuus onkin ihan hyvä juttu, sillä Ok tekoälyllä varustetut ja määrällisesti miesylivoimalla vastaan taistelevat alienit antavat pelaajalle ihan riittävän vastuksen. Alienlaumat käyvät pelaajan kimppuun usein myös monesta eri suunnasta, joten on myös erittäin hyvä asia, että pelin kontrollit ovat kunnossa ja auttavat tehokkaasti 360 asteen päällerynnistyksien torjumisessa. Kätevimmin pelihahmoa ohjataan hiiren ja näppäimistön yhteistyönä, joista näppäimistöllä hoidetaan taakse, eteen ja sivulle liikkuminen, kun taas hiirellä kameran pyörittely ja aseen tähtäimen liikuttelu. Aina kuitenkaan ei hyvät kontrollit ja tehokkaat aseetkaan riitä ja viikatemies korjaa pelaajan taskuunsa. Kuolemisen jälkeen peli palauttaa pelaajan maksimissaan neljä kertaa takaisin henkiin lähelle kuolinpaikkaa, mikä on ihan hyvä, joskin jonkinlainen manuaalinen tallennusmahdollisuuskin olisi ollut ihan kätevä, sillä tällaisenaan on pelaajan koluttava kukin kenttä kokonaisuudessaan lävitse ennen kuin peli tallentuu. Kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole käytettävissään niin paljoa aikaa kerrallaan, että ehtisi pelata kentän kokonaisuudessaan läpi.
Yksi pelin parhaita puolia sen viihdyttävän ja nopeatempoisen ja adrenaliinintäyteisen toiminnan ohella on sen pääosin hyvin toimiva äänimaailma, joka luo peliin loistavalla tavalla kauttaaltaan jännittävän tunnelman. Täydellinen ei Shadowgroundsin äänimaailma valitettavasti ole ja muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta pelin ääninäyttely valitettavasti on pelin ääniosaston heikoin lenkki. Äänityöskentely on suurimmaksi osaksi melko keskinkertaista ja ääninäyttelijöiden eläytymisessä omiin rooleihinsa olisi ollut paljon parantamisen varaa. Tällaisenaan lyhyiden ja tahattoman koomisten dialogien toivoisi loppuvan jo ennen kuin ne alkavatkaan. Muu äänimaailma sen sijaan on varsin hyvällä mallilla. Aseäänet, hirviöiden pitämä möykkä ja vikinä, kuin muutkin ympäristöön liittyvät ääniefektit ovat riittävän uskottavia ja pelin tunnelmaan sopivia, mutta ennen kaikkea parasta antia pelin äänissä on sen taustamusiikki.
Silloin tällöin taustalla soiva jännitysmusiikki antaa loistavalla tavalla pelaajan kokea hieman Aliens -elokuvien jännitystunnelmaa pelatessa ja ehkä tähän on tarkoituksella pyrittykin. Aitoa Aliens-henkeä lisätään myös taustalla piipittävällä tutkalla, joka toimii ruudulla killuvan kartan ohella Aliens -elokuvan tapaan ympäristössä häärivien alieneiden paikantajana. Hidastempoisen jännitysmusiikin vastapainoksi pelistä löytyy myös nopeatempoisempia toimintamusiikkiraitoja, jotka ryydittävät munakkaalla tavalla pelin toimintaa ja tuottavat pelaajalle juuri oikeanlaisen fiiliksen. Pelin musiikkiraidat ovat jopa niin hyviä, että niitä kuunteli varsin mielellään irrallisenakin arvostelukappaleen mukana toimitetulta soundtrack cd:ltä.
Graafisesti peli ei ehkä ole niitä kirkkaimpia grafiikka-ilotulituksia, mutta grafiikasta voi aina hieman tinkiä, mikäli pelattavuus on sitäkin parempi. Ja niinhän se Shadowgroundsin tapauksessa on. Tämän sanottuani, ei peli kuitenkaan aivan heikko esityskään visuaalisesti ole. Pelin pimeät kentät, sekä upeat valaistus -ja varjoefektit taskulampun valokeilan osuessa seiniin ja irtaimistoon ovat erittäin hienonnäköisiä ja luovat peliin sitä oikeanlaista, jännittävää tunnelmaa.
Lisäiloa pelaamiseen tuo yksinpelaamisen läpäisyn jälkeen moninpeli, joka mahdollistaa maksimissaan neljän yhtäaikaisen ihmispelaajan yhteistyöpelin yksinpelin läpäisemiseksi. Tiimissä pelaavat pelaajat saavat kukin samat kerätyt aseet ja valitut päivitykset, mutta ammuksia on kunkin pelaajan yhteistyöpelissä metsästettävä itse. Moninpelissä hauskuus tiivistyy, tosin nelinpeliä, tai edes kaksinpeliä varten koneesta täytyy kuitenkin löytyä ylimääräisiä peliohjaimia, sillä samalla näppäimistöllä ei pelaaminen luonnollisestikaan onnistu.
Tähän loppuun voisi vielä todeta, että Shadowgroundsin kohdalla kyse ei missään nimessä ole mistään pelkästä isänmaallisesta hehkutuksesta, vaan Shadowgrounds on oikeasti nautinnollinen ja pelattavuudeltaan nappiin osunut toimintapeli. On turha myöskään aliarvostaa sitä, että peli on käytännössä kokonaisuudessaan bugiton. Se jos mikä on harvinainen ominaisuus näinä päivinä. Niin ja onhan pelin noin 20 euron hintalappukin varsin alhainen. DVD-elokuvan hinnalla kaupan hyllyltä lähtevä Shadowgrounds onkin täysin rahansa arvoinen, eikä sen katsastamiseenkaan pitäisi näin ollen olla kovin suurta kynnystä.
