Sid Meier's Civilization V arvostelussa

Joku voisi väittää sivilisaation saaneen alkunsa 3500 vuotta sitten, kun keräilijäheimot ymmärsivät iskeä kuokkansa peltoon. Itselleni todellinen korkeakulttuuri syntyi vasta 1991 kun kanadalaisen Sid Meierin suunnittelema tietokonestrategia Sid Meier?s Civilization näki päivänvalon. Vuoropohjaisesta valtakunnanrakentelusta tuli nopeasti keskiraskaiden strategiapelien merkkipaaluteos, jollaisena se yhä liki 20 vuotta myöhemmin tunnetaan. Lukuisat jatko-osat, lisälevyt ja muutamat hieman vähemmän ikimuistoiset spinoffit eivät ole syöneet Civilizationin tenhoa, vaan viidettä osaa on odotettu kuin uutta messiasta. Nyt se on täällä ja vaikkei se ihan uutta maailmanjärjestystä tuokaan, on se parasta PC-pelaamista miesmuistiin.

Civ-veteraanin näkökulmasta Civilization V:n ensivaikutelma on hurja: matalalle asettunut zoomitaso, värikäs grafiikka ja pelkistetty käyttöliittymä tuovat mieleen rankasti konsolistuneen Civilization – Revolutionin. Iänikuiset karttaneliötkään ole neliöitä, vaan jotain epäpyhiä kuusikulmioita. Tuskastuneet älähdykset kannattaa pitää hetken aikaa sisällään, sillä alta paljastuu hyvin tuttu sivilisaationrakentelukokemus ? juuri sellainen joka tuhoaa kaltaisteni heikkomielisten yöunet pettämättömällä ?vielä yksi vuoro? ?koukullaan.
Pelin perusideana on vanha tuttu, sivilisaationsa luotsaaminen läpi reilun kuusituhatvuotisen historian. Matkaan lähdetään 4000 ekr ja päätepisteenä on vuosi 2050, ellei matkan varrelle satu kulttuurillista, sotilaallista, tieteellistä tai diplomaattista voittoa. Pelaaminen koostuu pääosin maailman tutkimisesta, kaupunkien rakentelusta ja yksiköiden liikuttelusta. Sivilisaation tärkein voimavara on kaupungit, sillä ne paitsi tuottavat mammonaa, tiedettä, ja kulttuuria, määrittävät myös valtakunnan rajat. Kaupungeissa tehtaillaan niin ikään sota- ja siviiliyksiköitä, joita tarvitaan naapurien pitämiseen aisoissa sekä infrastruktuurin, kuten teiden, viljelysmaiden ja kaivosten rakenteluun. Tärkeitä osia edustavat myös tieteellinen tutkimus, diplomatia ja muut aiemmista Civilizationeista tutut elementit.

Pelillisistä yksityiskohdista voisi kirjoittaa sivutolkulla, mutta mielenkiintoisinta Civilization V:ssä eivät ole vanhat jipot vaan ne uudet jutut. Pintamaalin ja kuusikulmioiden alta löytyy isojakin viilailuja, joista kenties tärkein on se, ettei yksiköitä voi pinota enää päällekkäin yhteen ruutuun. Sotimisen painopiste on siirtynyt entisaikojen massa-armeijoista irtojoukkioilla taktikointiin, jossa vaikuttavimmat tekijät ovat yksiköiden kokemustaso sekä valittu maasto. Taisteluissa pakkaa sekoittavat uudistuneet tykistöyksiköt, kuten jousimiehet, katapultit ja sotalaivat. Ne eivät yleensä pärjää lähitaistelussa, mutta osaavat pommittaa murskaavan tehokkaasti usean ruudun päähän. Avain voittoon piileekin enemmän yksiköiden yhteispelissä, kuin raa?assa ylivoimassa, mikä on tervetullut uudistus perinteisesti massiivisten Stack of Death ?kuolemanpartioiden dominoimille sotatantereille.

Massa-armeijoiden ohella poissaolollaan loistavat myös perinteiset hallintomuodot sekä Civilization IV:n Civicit. Tilalle on tullut järjestelmä, jossa pelaaja voi ostaa kulttuuripisteillä koko kansakuntaa hyödyttäviä bonuksia eräänlaisista sosiaalisten paradigmojen taitopuista. Erona Civiceihin, bonukset kertyvät kumulatiivisesti, eikä pelaajan tarvitse jatkuvasti laskelmoida kahden eri tavoin hyvän tai huonon valinnan välillä. Ratkaisu on lähes suoraa lainaa roolipeleistä, mutta toimii erittäin hyvin, sillä se onnistuu suoraviivaistamaan pelattavuutta karsimatta valinnanvapauksia.

Pienempiä uudistuksia Civilization V:stä löytyy vaikka muille jakaa: kaupungit osaavat puolustautua itsenäisesti ja niillä on osumapisteet. Teitä ei enää roiskita joka ruutuun, vaan ne ovat ylläpitokustannuksia imeviä investointeja, jotka rakennetaan mahdollisimman suorassa linjassa asutuskeskusten välille. Maayksikötkin seilaavat sujuvasti maailman merillä, ilman erikseen rakennettavaa rahtilaiva-armeijaa. Ainoa uudistus jonka nerokkuudesta en ole varsinaisesti vakuuttunut, on maailmalta löytyvät kaupunkivaltiot. Ne ovat rajoinensa ja armeijoinensa, kuin kutistettuja kilpailijasivilisaatioita, mutta vähemmän aggressiivisia ja persompia lahjuksille. Vihamielisetkin tuttavuudet taipuvat rahalahjusten edessä uskollisiksi sylikoiriksi ja vastapalkkioksi heltiää liittolaisuutta, resursseja sekä alitehtäviä. En oikein tiedä, kuinka hyvillään näistä uusista apureista pitäisi olla; toisaalta oli mahtavaa nähdä, kuinka pienimuotoiseksi sotilasoperaatioksi tarkoittamani hyökkäys eskaloitui kaupunkivaltioiden ystäväverkostossa täysimittaiseksi maailmansodaksi. Toisaalta diplomaattiseen voittoon tarvittavien YK-äänten ostaminen rahanahneilta minivaltioilta tuntui hävyttömän helpolta ? lähes huijaukselta. Kenties tähän puututaan vielä päivitysten myötä.
Enimmäkseen mainioiden uudistusten jälkeen tuntuu hieman oudolta, ettei Civilization V ole saanut vieläkään karistettua pelisarjan helmasyntejä. Murhelistan kärjessä ovat tutut diplomatia ja tekoäly. Toive ihmismäisestä keinoälystä Civilizationin kaltaisessa mammuttipelissä kuulostaa utopialta, mutta tällä hetkellä tyytyisin sellaiseen, joka tarjoaisi varteenotettavan vastuksen ilman huijaamista, eikä marssittaisi kaikkia sotilaitaan läpi raskaiden tykistökeskitysten. Diplomaattiset keinot näiden järjen jättiläisten kanssa päättyvät useimmiten umpikujaan: kilpakumppanit kieltäytyvät järjestäen kaikista pelaajan ehdottamista yhteistyösopimuksista ja haastavat useasti riitaa voimasuhteita tarkistamatta. Myönnytyksiä ei tehdä, vaikka pääkaupungin porteilla kolkuttelisivat tankit ja ydinohjukset.

Teknisenä suorituksena Civilization V ei myöskään ole se terävin veitsi laatikossa. Peli on järjettömän raskas, eikä varsinaisesti kovin hyvän näköinen. Sillä on hankaluuksia pysyä pystyssä yli kahta tuntia kerrallaan, mikä voisi olla todella iso ongelma, ellei säädettävä automaattitallennus pelastaisi päivää. Jopa asennus aiheutti harmaita hiuksia, DVD-asemani kieltäydyttyä lukemasta pelin asennuslevyä. Asema osoittautui kaikilla muilla testaamillani levyillä toimivaksi, joten keksin syyttää ainoastaan kopiointisuojaa.

Civilization V ei siis ole itse täydellisyys, mutta toisaalta sen viat ovat tuttuja, eivätkä laisinkaan niin painavia kuin äkkiseltään luulisi. Firaxis on jo luvannut puuttua tekoälyyn ja kaatuiluun seuraavassa päivityksessään, enkä epäile hetkeäkään, etteikö aktiivinen modiyhteisö taikoisi peliin tonnikaupalla lisäarvoa lähitulevaisuudessa. Nykyisessä versiossaan Civilization V ei vielä lunasta sitä odotettua messiaspelin titteliä, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, taittuu matka päivitys päivitykseltä oikeaan suuntaan.