Smash Court Tennis 3 arvostelussa

Tennis on kummallinen laji. Sitä ei liiemmin jaksa tapittaa TV:stä, vaikka Jarkko Nieminen hienosti onkin vuosien varrella kivunnut yhdeksi maailman tähdistä. Silti laji on jokseenkin tylsä katsoa. Mutta sitä on hauska pelata oikeasti, kuin pelinäkin. Pelimuodossa lajin kiinnostavuuden nosti uusiin sfääreihin Microsoftin Top Spin -peli aikoinaan vanhalla Xboxilla ja sittemmin 2K Gamesin toimesta Top Spin kakkonen ja kolmonen ovat jatkaneet sarjan menestystä tuomalla pelaajien nenän eteen varsin koukuttavaa ja realistisuuteen pyrkivää tennistä.

Mutta miten pärjää sitten muut kilpailijat? Segan Virtua Tennis 3 oli jokseenkin pettymys ja yksinkertaisen tylsä peli. Entäpä sitten Atarin julkaisema Smash Court Tennis 3 ? Onko Atarin pelillä rahkeita nousta haastamaan Top Spin -sarjaa ? Ei ainakaan aivan täydellisesti, sillä Virtua Tennis 3 -pelisarjan tapaan Smash Court Tennis on arcadetyylinen tennispelisarja, jonka jalanjäljillä myös pelisarjan uusinkin osa kulkee.
Olen kierrellyt ja kaarrellut Smash Court Tennis 3 -pelin pelaamisen, sekä tämän arvostelun kirjoittamisen ympärillä kuin korppikotka aavikolla kuollutta raatoa, sillä muutaman pikaisen tennisottelun jälkeen mieli ei yksinkertaisesti tehnyt palata pelin pariin. Etenkin sen jälkeen SCT3:sta nauttiminen oli vaikeaa, kun oli päässyt kokeilemaan muutaman kerran Top Spin 3 -peliä. Väärinhän tämä kuitenkin olisi Smash Court Tennis 3:a kohtaan ja niinpä tässä nyt tuleekin pelin arvostelu.

Pelillinen tarjonta on pääasiassa varsin samankaltaista kuin kilpailijoissaankin. Peli pitää yhteensä sisällään 16 tennistähteä, joista puolet on naisia ja puolet miehiä. Peliin on saatu mukaan muun muassa Roger Federer, Maria Sharapova, Rafael Nadal, Martina Hingis, Andreas Seppi, sekä Nicole Vaidisova. Top Spin 3 -peli tapaan Suomen ylpeys Jarkko Nieminen loistaa tässäkin pelissä poissaolollaan.

Tarjolla on pikapelin, tenniskoulun, hahmonluontieditorin, sekä moninpelin lisäksi myös arcade- ja pro-pelimuodot. Päällisin puolin kaikki näyttäisi siis varsin lupaavalta. Arcade- ja Pro-Tour -pelimuotojen ero on siinä, että pro on Smash Court Tennis 3:n niin sanottu urapeli, jossa oma tennispelaaja viedään maailmanhuipulle, kun taas arcadessa maksimissaan kaksi pelaajaa voivat ryhtyä tahkoamaan lävitse viiden turnauksen, joko toisiansa vastaan, tai sitten pelaamalla samalla puolella nelinpelissä.

Yksinpeliuraa varten pelaaja luo oman pelaajan alusta saakka, sekä valitsee tämän yksityiskohdat aina ulkonäöstä vaatteisiin, sekä pelityyliin. Top Spin 3:n vastaavaa hahmoeditoria vasten verrattaessa Smash Court Tennis 3 kuitenkin kalpenee 40-0. Esimerkiksi kasvonpiirteiden jaa muiden yksityiskohtien säätömahdollisuudet ovat todella heikot. SCT3:ssa kasvojen säätömahdollisuudet ovat käytännössä niin heikot, että lopulta jokainen luotu pelaaja on toisen samaa sukupuolta olevan, itseluodun pelaajan kanssa melkeinpä samannäköinen. Vaatetuksen valintakin on tehtävä muutaman hassun rievun välillä, siinä missä Top Spin 3:ssa erilaisia pelivaatteita on roppakaupalla. Näistä syistä oman hahmon luominen onkin niin tylsää ja mielikuvituksetonta puuhaa. Joka tapauksessa kun oma amatööripelaaja on luotu, voi pelaaminen alkaa.

Uratilan pääasiallisena keskuksena toimii pelaajan kalenteri. Jokainen kalenterin sivuista sisältää neljä tapahtumaa, jotka vaihtelevat turnauksista harjoituksiin ja sponsorin hankkimisyrityksiin. Kalenteria ei ole pakko pelata järjestyksessä, vaan pelaaja voi valita itse mitä haluaa pelata. Jokaista tapahtumaa saa tosin kokeilla vain yhden kerran, jonka jälkeen sen päälle vedetään ruksi, eikä sitä enää pääse uudelleen yrittämään. Vaikka Smash Court Tennis 3 onkin arcadetyylistä tennistä, on pelaajalla silti oltava syystä tai toisesta myös kuntoa esittävä energiamittari, joka on läsnä myös kalenteria selatessa. Mikäli pelaaja hyppää muutaman tapahtuman ylitse seuraavaan, nousee kunto automaattisesti levon ansiosta. Mikäli kunto putoaa alimpaan, eli 15 prosenttiin, on todennäköisempää, että menestys on heikkoa valitussa tapahtumassa. Melko turhanpäiväisen energiamittarikeksinnön lisäksi uratilan käytännön toteutus on typerä. Kun pelaaja valitsee kalenterista jonkin turnauksen, olettaisi, että pääsisi suoraan pelailemaan turnausta, mutta ei. Sen sijaan aukeaa lisävalikko, jossa on vaihtoehtoina turnauksen peluu, harjoittelu, hyväntekeväisyystapahtuma, sekä sponsoritapahtuma. Jos näistä valitsee muun kuin itse ottelun pelaamisen, on mahdollisuus pelata itse ottelua menetetty sen jälkeen kun pelaaja palaa takaisin valitusta tapahtumasta. Kaiken lisäksi peli heittää pelaajan kokonaan pois kalenterinäkymästä. Mitä järkeä on olla esimerkiksi harjoittelumahdollisuus valittavana turnaustapahtumassa, jos harjoittelun jälkeen ei saa enää pelata itse peliä?

Se mikä koko pelissä kuitenkin kaikkein eniten ärsyttää sen arcademaisuudesta huolimatta, on pelin vaikeus. Kyllä, pelin kontrollit ovat käsittämättömän hankalat hallita. Arcadetyylisissä peleissä pelattavuus yleensä on “simulaatiota” helpompaa, mutta tässä tapauksessa paljon realistisempi Top Spin 3 on helpompi pelata, kuin Smash Court Tennis 3. Jopa Virtua Tennis 3:a on helppo pelata ja se on arcadea. Miksi siis SCT 3 on niin hankala? Kontrolleilla ei yksinkertaisesti saa tarkkuutta aikaiseksi ja useimmiten lyöty pallo ei lennä sinne minne sen mielestään on lyönyt. Tämä on turhauttavaa etenkin hieman vaativammissa harjoitustehtävissä, joissa pitäisi osua pallolla maalitauluun, taikka kaataa pallopinoja nurin. Onnistuminen on välillä silkkaa tuuria. Itse tennisotteluissa vielä suurimmaksi ärsykkeeksi kuitenkin nousee lyöntivoima. Vaikka pelaaja vain hipaisisi lyöntinappulaa, lyö hahmo palloa liian lujaa ja usein tästä seuraakin pallon lentäminen liian helposti ulos. Jos kerran lyöntinappulan hipaisu jo onnistuu lennättämään pallon rajojen ulkopuolelle, niin mitä järkeä pelissä on edes sitten edes yrittää lyödä lyöntimittarin tappiin nostavia lyöntejä? Useimmiten pelaaminen meneekin siihen, että yksinkertaisesti toivoo, että saisi sen pallon edes rajojen sisäpuolelle, eikä itse taktikointiin ja vastapuolen juoksuttamiseen pallon voittamiseksi ehdi keskittyä.

Kontrollien epätarkkuutta voidaan uratilassa vähentää menestymällä peleissä ja harjoituksissa, jolloin pelaaja saa käytettäväkseen taitopisteitä, joita sijoittaa eri taito-alueille. Pelikontrollit eivät ole yhtä levottomat kun pelataan jollain pelin tennistähdistä, eli pallo pysyy peruslyönneillä rajojen sisällä, mutta tämä tietää sitä, että tällöin pelattava pallo kestää ikuisesti, tekoälyn saadessa kaiken kiinni. Jos yrittää palauttaa palloa hieman kovemmalla teholla, jotta saisi vastustajan jallitettua, menee pallo todennäköisesti ulos. Pelaaminen onkin siksi ärsyttävää, koska jatkuvasti niin pikapelissä kuin urapelissäkin on tunne, ettei hallitse omaa tennispelaajaansa niin kuin pelissä kuuluisi, voittamisen ollessa enemmänkin kiinni tuurista kuin muusta.

Toista ihmistä vastaan pelaaminen ei tietenkään ole samanlaista, vaan molemmat mokaavat ja molemmat myös pärjäävät. Kuten monen muunkin tennispelin tavoin, on SCT 3 parhaimmillaan kaksinpelinä, mutta tässä pelissä se korostuu vielä enemmän ärsyttävien kontrollien vuoksi. Moninpelaaminen onnistuu yhden konsolin moninpelin lisäksi myös Livessäkin, mutta yllätyksettömästi peliseuraa ei netistä löydä. En siis ole ainoa, joka ei pelistä pidä.

Pelin julkaisija on ylistänyt pelin virallisessa lehdistötiedotteessa sen käyttämää realistista HDR-valaistusominaisuutta käyttävää, realistisen näköistä grafiikkaa – ja kuka julkaisija ei kehuisi omaa peliään – mutta Smash Court Tennis 3 on yksi niistä peleistä, joiden kohdalla on menty liiallisuuksiin pelin kehumisessa. Grafiikka pelin Xbox 360-versiossa on vanhentuneen näköistä ja näyttää hitusen tarkemmilla tekstuureilla varustetulta PS2-peliltä. Pelistä puuttuu nimittäin graafiset yksityiskohdat, liikeanimaatio on tönkköä, pelissä esiintyy rumia sahanlaitoja tekstuureissa, eikä pelin tähtipelaajista yksikään näytä omalta itseltään! Onko tämä nyt sitten sitä nykyajan realismia, hieman samaan tapaan kuin “nykytaide” on olevinaan taidetta ? Ilmeisesti. Joka tapauksessa juurikin konsoleiden tämän hetken parhaimman näköiseen tennispeliin Top Spin 3:een verrattuna peli kalpenee jälleen, 40-0. Mitään ylistyslauluja ei pelin grafiikasta voida sanoa, ei yhtikäs mitään, sillä siinä ei mitään ole mikä näyttäisi hienolta.

Pelaaja voi onnistuneen/epäonnistuneen pallon jälkeen ilmaista pelaajansa tunteita painamalla joko X, Y, A tai B-nappulaa heti tennispelaajan lähikuvan tullessa ruudulle, mutta mitä hyötyä tästäkään oikeasti on, edes kosmeettisena hienoutena, kun pelaajat ovat sellaisia ilmeettömiä pökkelöpäitä kuin ovat? Loppusilauksen antavat surkeat uusintatilanteet, joiden katsominen on rasittavaa siksi, että muutaman sekunnin jälkeen kuvanopeus on aivan liian suuri samalla kun kamera poukkoilee miten sattuu. Yritä siinä nyt sitten fiilistellä hienosti pelattua palloa.
Äänellisesti ei juuri paremmasta pääse nauttimaan. Musiikki on jälleen tyypillistä kolikkopelimusiikkia, joka totta kai sopii itse pelin arcademaiseen luonteeseen, mutta ei se missään vaiheessa hyvää ole. Onneksi itse pelissä ei ole mitään musiikkia, hieman samaan tapaan kuin itse pelattavuudessa ei ole mitään mikä koukuttaisi pelin pariin pidemmäksi aikaa. Kokonaisuutena Smash Court Tennis 3 onkin nimittäin varsin surullinen ja samalla ärsyttävä pelitapaus.