Smoke and Sacrifice arvostelussa

En tiedä, onko enemmän hullua vaiko rohkeaa lähteä nykypäivänä kilpailemaan valokeilasta indie-selviytymispelien täyteen tupatussa genressä. Solar Sail Gamesilla ilmeisesti uskoa omaan visioon piisaa, sillä firman tuore debyytti, Smoke and Sacrifice, on kuin oppikirjaesimerkki keräilyn ja rakentelun ympärille kietoutuvasta toimintaseikkailusta aina Don’t Starve -henkistä pseudoisometristä sarjakuvagrafiikkaa myöten. Pelaaja on nuori äiti, Sachi, joka joutuu tradition mukaisesti luopumaan esikoisestaan saadakseen kylälleen tärkeän aurinkopuun paistamaan jatkossakin kirkkaana ja elinvoimaisena. Seitsemän vuotta myöhemmin aurinkopuu himmenee, hirviöt jyräävät kylän ja Sachi pakenee läpi pyhän temppelin, omituiselle maanalaiselle suolle. Pinnan alta paljastuva maailma on vieras ja vihamielinen, mutta jos uhrialttari olikin pelkkä teleportti, niin voisiko myös esikoispoika olla vielä jossain hengissä? Tällaisesta asetelmasta käynnistyy Sachin omituinen odysseia, joka voisi olla tunnelmaltaan suoraan Tim Burtonin painajaisesta.

Toisin kuin useimmat “craftauspelit”, Smoke and Sacrifice ei nojaa yksinomaan pelaajan keräilyviettiin, vaan keskiössä ovat ennen kaikkea tarina ja tunnelma. Käsikirjoitus on minimalistista, eikä ääninäyttelyä ole lainkaan, mutta miljöön synkeys ja vierauden tuntu tempaavat mukaansa jo ensi metreiltä. Maanalaisella ihmemaalla on oma historiansa, elävä luontonsa ja sen lainalaisuudet ovat yhtä vieraat pelaajalle kuin Sachillekin. Eläimet taistelevat, jopa lisääntyvät keskenään, alistetut asukkaat vaeltavat metsissä keräten ravintoa ja yöaikaan maailma täyttyy tukahduttavasta savusta, jota on pidettävä loitolla lampuin ja lyhdyin. Sachi suhtautuu uuteen ympäristöönsä asiaankuuluvalla epäluulolla ja välinpitämättömyydellä; eläimet ja kasvit ovat vain pelkkiä varaosiksi purettavia hyödykkeitä ja kaikki maailmalle tai sen asukeille tehty hyvä on pelkkää sivutuotetta hänen omista itsekkäistä tarkoitusperistään. Harvan pelin parissa olen kokenut yhtä käsinkosketeltavaa ulkopuolisuuden ja vierauden tunnetta kuin Smoke and Sacrificen.

Smoke and Sacrificea vertautuu niin ulkoasultaan kuin pelattavuudeltaankin jossain määrin parin vuoden takaiseen Don’t Starveen. Perussilmukka koostuu enimmäkseen erilaisten tarveaineiden keräilystä ja varusteiden rakentamisesta, ympäristöjen tutkimista sekä parin napin taistelusysteemistä, jolla pidetään hirviöt kurissa. Maailma on täynnä vaaroja ja henkikulta tuntuu olevan herkässä, mikäli repusta ei löydy sopivia lääkintä- ja suojavarusteita vähän joka tilanteeseen. Iso osa pelistä onkin erinäisten elintärkeiden resurssien haalimista, jotta aseet ja haarniskat pysyvät ehjinä, eivätkä terveysjuomat tai tappavaa savua torjuvat lyhdyt pääse ehtymään. Rakentelu ohjailee myös tarinan rytmitystä: juoni olisi kahlattu varmaan parissa tunnissa, ellei jäätiköllä tarvittaisi villisiannahkaisia karvasaappaita tai sähköeristävään kumipukuun vaadittaisi juustoa sekä hengenvaarallisten kumikaktusten jäädyttämistä jääpommeilla. Vastaaviin rakenteluketjuihin perustuvia etenemisportteja löytyy enemmänkin ja vaikka tarveaineita viljellään vähän joka niemessä ja notkossa, vaaditaan askartelussa myös piirustuksia, joiden haaliminen kivitauluista sekä eläinten nahoista on oma pieni resurssihaasteensa. Loputon hamstraus ja rakentelu ei kuulosta pelillisenä haasteena välttämättä mielenkiintoisimmalta, mutta toimii yllättävän hyvänä peruskoukkuna; lähes jokainen alkueläimen lonkero tai puussa roikkuva hedelmä on riittävän arvokas herättääkseen aivojen mielihyväkeskuksessa mikroskooppisen palkitsevuuden tunteen ja uudet keksinnöt ovat riittävän mielenkiintoisia, että niitä tekee melkein poikkeuksetta mieli kokeilla. Juoni pitelee pelaajaa juuri sopivasti kädestä, ettei eteneminen mene koskaan päämäärättömäksi haahuiluksi, ellei nyt sitten satu itse unohtamaan, mistä mitäkin tarveainetta löytyy. Ainoastaan Sachin kantokyvyn rajallisuus alkoi pitkässä juoksussa tympäistä ja loppua kohden peli äityykin melkoiseksi repputilasimulaattoriksi.

Taistelu tuntuu etenkin alkuun liian pelkistetyltä ja epätarkalta, mutta saa varusteiden ja aseiden myötä hieman lihaa luidensa ympärille. Tekijät ovat taikoneet ihan kunnioitettavan repertuaarin tunnistettavia ja persoonallisia vihollisia lähtien hengenvaarallisista savukummituksista jättiläismäisiin villisikoihin. Vaarallisimpien kummajaisten kukistamiseen löytyy omat varusteensa ja strategiansa ja joitain eläimiä pääsee myöhemmin vangitsemaan, kesyttämään tai jopa lypsämään. Aivan ongelmatonta vihollisten niittaaminen ei kuitenkaan missään vaiheessa ole, sillä perspektiivi tekee osuma-alueiden arvioinnista todella vaikeaa, eikä elintärkeä väistöliike istu diablomaisiin hiirikontrolleihin oikein millään ilveellä. Kummallisuuksien kanssa oppii onneksi elämää ja peliin päivittyi viime metreillä myöskin toimiva gamepad-tuki, joka tekee nahistelusta huomattavasti hallittavampaa. Ainoa isompi kitinän aihe on pelin manuaalinen tallennussysteemi, joka vaatii säännöllistä vierailua sinne tänne ripotelluille terminaaleille. En keksi oikeastaan ensimmäistäkään hyvää perustetta, miksei tallennusta voisi hoitaa automaattisesti, etenkin kun henki tuppaa lähtemään usein tilaamatta ja yllättäen.

Pienistä nurinoista huolimatta, Smoke and Sacrifice tuntuu siinä määrin viimeistellyltä ja hyvin mietityltä paketilta, että sitä on vaikea uskoa vain kahden hengen tuotannoksi. Kellotin arvostelua kirjoittaessani noin viitisentoista pelituntia, eikä loppu häämöttänyt sen koomin tarinan kuin oman kiinnostuksenikaan osalta. Graafisesti peli on varsin tyylitelty ja äänipuolikin tukee pelin omituisen eteeristä ja uhkaavaa tunnelmaa. Varsinaisiin bugeihinkaan en omilla pelisessioillani törmännyt, pois lukien oheiselle videollekin ikuistunut kanahirviön jäätyminen.

Hyppäsin Smoke and Sacrificen pariin aikalailla sokkona, ilman ennakko-odotuksia ja se onnistui yllättämään minut todella positiivisesti. Satukirjamainen ulkoasu ja veitsellä leikattava tunnelma ovat erinomaisia saavutuksia itsessään, mutta todellinen yllättäjä oli se, kuinka tekijät ovat onnistuneet liittämään rakentelumekaniikat palkitsemislooppeineen täysin saumattomaksi osaksi muuta pelillistä narratiivia. Smoke and Sacrifice saattaa vaikuttaa kuvien ja videoiden perusteella kolmanneltatoista peliltä indie-selviytymispelien täpötäydessä tusinassa, mutta toisasiassa se menee heittämällä mediaanin paremmalle puoliskolle. Ei nyt ihan mikään Minecraftin kaltainen klassikko, mutta erinomainen teos genressään yhtä kaikki.