Snake Pass arvostelussa
Piilossa viidakon, alkaa puzzlekiipeily kera käärmefysiikoiden. Klassista 90-luvun tasohyppelytunnelmaa tarjoilee hauskan pirteä musiikkiraita ja värikäs grafiikka.
Sumo Digital on brittiläinen pelistudio, joka tunnetaan pääasiassa sen koodaamista useista porttauksista muiden peleistä. Sumon käsialaa ovat olleet muun muassa lähes kaikki OutRun 2 -pelien konsoliversiot, mutta esimerkiksi muun muassa Forza Horizon 2:n Xbox 360-versio. Työ on pääasiassa ollut niin ensiluokkaista pelin kuin pelin osalta, että esimerkiksi Microsoft on antanut Sumolle avaimet Crackdown 3 -pelin pääkehittäjän rooliin. Myös Dead Island 2 tulee olemaan kokonaisuudessaan brittien tekemä.
Sumo Digitalin ensimmäinen aivan ihka oma pelinimike on kuitenkin Snake Pass. Tunnelmaltaan peli on kuin vanhaa hyvää ysäri-Rarea, joka tunnettiin muun muassa Donkey Kong Country sekä Banjo Kazooie -tasohyppelyistään. Tätä aitoa tunnelmaa on saatu ihan oikeastikin mukaan, kun Snake Passin säveltäjäksi on palkattu Raren entinen ”hovisäveltäjä” David Wise. Hän itse asiassa hoiti musiikit myös toisessa ”raremaisessa” tasohyppelyssä, Yooka-Layleessa – haluttu mies.
Jos tarkkoja ollaan, ei Snake Pass oikeastaan ole tasohyppely. Pelin pääosassa häärii käärme nimeltä Noodle ja kolibri nimeltä Doodle. Lintu on vain sivuosassa ja hengailee käärmeen matkassa ja heittää kehiin infoa silloin tällöin, kun se on pelaajalle olennaista. Jää pelaajan tehtäväksi ohjata käärmettä kaikkien pelin viidentoista tason halki.
Käärmeellä kun ei ole jalkoja eikä käsiä, ei Noodle voi hyppiä eikä liiemmin kiivetäkään. Snake Pass onkin pikemminkin eräänlainen puzzlepeli hauskoilla käärmefysiikoilla. En muista, että missään pelissä koskaan olisi aiemmin ollut käärme pääosassa (matopeliä ei lasketa).
Ideana kussakin kentässä olisi kerätä kolme timanttia, jotta Doodle voi sitten kiikuttaa ne portaaliin, jolloin portaali aktivoituu ja päästää kaksikon seuraavaan tasoon. Keräiltävää ovat myös kuplat sekä kultakolikot, mutta vain nämä kolme timanttia ovat pakollisia saada. Kolikot ovat useimmiten vähän haastavammissa paikoissa Donkey Kong Country -pelien tapaan ja kuplia taas on käärmeenmittainen määrä, että kaikkia ei aina meinaa niin vain löytyä.
Hieman rasittava yksityiskohta on se, että jos pelaaja sattuu kuolemaan – mikä tarkoittaa yleensä putoamista ilmassa leijuvilta saarilta pohjattomaan kuiluun – pitää kaikki keräiltävät kerätä uudelleen, vaikka peli jatkuisikin checkpoint-laatalta. Ei sitä montaa kertaa jaksa yrittää kerätä kaikkea sen vuoksi. Kaikkien kuplien kerääminen avaa time trial tilan kutakin kenttää varten erikseen, jos sellaisesta joku jaksaa innostua. Ideana tietysti olisi olla nopein luikertelija ja voittaa asetettu pohja-aika keräämällä timantit ja avaamalla portaali.
Varsinaista uhkaa perinteisten tasohyppelyiden tapaan Snake Passin tasoissa ei ole. Ei tarvitse siis huolehtia, että joku möttiäinen pomppisi vastaan ja se pitäisi kukistaa hyppäämällä sen pään päälle. Snake Passissa saa edetä ihan omassa rauhassa, mutta helppoa pelaaminen ei silti aina ole. Koska Noodle ei osaa kiivetä ja joskus timantit ovat paljon korkeammilla tasoilla kivipaasien päällä, on Noodlen yksinkertaisesti madeltava, kiemurreltava ja kietoa itseään milloin bambujen ja milloin puupalikoiden ympäri, jotta voisi nousta ylemmälle tasolle. Taso tasolta pelaaminen muuttuu vähän haastavammaksi, kun mukaan tulee kiipeilytelineiden alla häämöttäviä piikkejä, pyöriviä alustoja ynnä muuta ilkeää.
Kontrollit käärmeen ohjaamiseen ovat periaatteessa helpot: vasemmalla tatilla ohjataan käärmettä, X-nappula pohjassa Noodle voi kurkotella ylöspäin ja oikealla tatilla ohjataan kamerakulmaa. L2-nappulalla voidaan kietoutuneena jonkin objektin ympäri puristaa otetta vähän lujemmaksi, jolloin käärme ei luiskahda pois paikaltaan. Snake Pass kun pitää sisällään kutakuinkin realistisuutta tavoittelevat fysiikat, eli jos Noodle alkaa valua kielekkeeltä ja kropasta 80 prosenttia alkaa olla ulkona, käärme hyvin todennäköisesti putoaa alas, ellei sitten ehdi älytä käyttää Doodlen apua ”tailgrab” -ominaisuuden muodossa, jolloin Doodle tarttuu Noodlea takapäästä ja roikottaa sitä ilmassa.
Kitkakin on otettu pelissä huomioon. Nurmikolla käärme matelee nopeammin kuin kivilaatalla. Vedessä kitkaa ei ole juuri lainkaan. Noodlen liikuttamiseksi nopeammin on pelaajan myös kiemurreltava, eli vasenta tattia pitäisi kieputtaa puolelta toiselle. Kuulostaa helpolta, mutta aina käärmeen ”vatkaaminen” tasaisesti ei ole niin helppoa ja joskus eteneminen voikin olla työn takana ja peukalo hellänä.
Kun sanon peliä puzzlepeliksi, jos olet pelannut suomalaisia Trials -temppuilupelejä, tiedät ehkä mitä tarkoitan. Snake Passissa välillä on vähän samankaltainen tunnelma. Jokainen liike voi olla väärä ja johtaa joko kuolemaan tai sitten siihen, että käärme luiskahtaa jostain puoliksi ylös kiivetyltä telineeltä takaisin alas ja koko operaatio pitää aloittaa alusta. Välillä sitä roikkuu bambutelineessä ote lujasti puristettuna L2 pohjassa ja miettii, että mikähän olisi seuraava fiksu liike.
Pelin kentät eivät sinänsä ole kovin laajoja, mutta kolme timanttia ovat yleensä kaikki eri puolilla karttaa ja erikorkeuksisissa maastoissa. Ylös pääsee totta kai vain kieputtelemalla Noodlea objektien ympäri. Joskus yhdenkin kentän pelaamiseen saattaa kulua helposti puolikin tuntia, johon mahtuu kuolemista ja uusintayrityksiä telineissä tai muissa vastaavissa.
Alun kentät ovat suhteellisen helppoja, mutta nopeasti peli esittelee uusia esteitä ja kapuloita (kirjaimellisesti) rattaisiin, jotka haastavat pelaajaa ja tämän hoksottimia – kuin hermojakin välillä.
Käytännössä Snake Passin idea on varsin hauska ja omaperäinen, mutta välillä samojen kiipeilykohtauksien pelaaminen uudelleen ja uudelleen alkaa uuvuttaa ja turhauttaa. Pelaamista hankaloittaa käärmefysiikoiden ohella myös pelikamera, joka ei aina ole niin optimaalinen. Vaikeissa kiipeilytilanteissa kamera välillä laittaa koko käärmeen piiloon tai niin huonoon kulmaan, että on vaikea nähdä miten pitäisi edetä. Siinä sitten ohjailet käärmettä ja kameraakin samalla manuaalisesti. Joskus tämä toimii, joskus siitä tulee katastrofi.
Toinen mikä saisi olla vähän selkeämpää on timanttien sijainnit. Alkupisteessä timantit kyllä näkyy kaikki pitkän valojuovansa ansiosta kauas, mutta kun aletaan lähentyä telineitä ja kivimuureja, ei sitä aina enää tiedäkään missäpäin timantit ovat. Kameraakaan ei saa kääntää niin ylös kulmaan, että näkisi käytännössä taivaalle. Tämä tietää turhaa seikkailua ja kiipeilyä korkeammille tasoille, vain sen takia että näkisi missä ne puuttuvat timantit ovat.
Audiovisuaalisesti peli näyttää todella hyvältä. Unreal 4 -pelimoottori ainakin mahdollistaa kunnon old school -värityksellä valjastetun pirteän grafiikan, joka tuntui ainakin edellisen sukupolven peleistä aika pitkälti puuttuvan kokonaan. Kaikki näyttää mukavan yksityiskohtaiselta ja kaksikko Noodle ja Doodle ovat todella symppiksiä, etenkin Noodle ilmeineen. Värikkään käärmeen venymistä ja taipumista on myös ilo seurailla. Puhua eivät kummatkaan osaa, mutta jos pelin jättää paikalleen pitkäksi aikaa Noodle alkaa haukotella ja hauskana yksityiskohtana telineillä kiipeiltäessä Noodle pitää ”woooaaaah!” ääntä jos tilanne alkaa olla sellainen, että ote lipsuu. Tämä on hyvä tapa infota pelaajaa. Ainoana harmina lienee se, että Doodle jää ehkä vähän turhan isoon statistin rooliin pelissä – lintu olisi voinut olla keskeisemmässäkin roolissa mukana muutenkin kuin Noodlen häntään tarraamisen muodossa.
Pelin musiikkimies, eli alussa mainittu David Wise tekee hyvää työtä ja pelin taustalla soiva musiikki on pirteää ja tunnelmallista, sekä sopii pelin kiipeilyviidakoihin. Ainoa mutta musiikeissa on se, että erilaista musiikkia on vähän. Melko lyhyet musiikkiraidat myös rupeavat toistamaan pahasti itseään siinä vaiheessa kun Noodlella on hinkattu samoja kohtia monta kertaa ja tason ratkaiseminen kestää ja kestää.
Kaiken kaikkiaan Snake Pass on varsin hieno taidonnäyte Sumo Digitalilta siitä millaiseen omaperäisyyteen studio halutessaan pystyy. Se ei aivan täydellinen peli ole, mutta kahdenkymmenen euron hintalapullakaan ei toisaalta kannata tätä peliä jättää välttämättä kokematta jos kaipaa ysärihenkeä ja uniikkia puzzle-pelityyliä. Pieninä annoksina Snake Pass kun on varsin hauskaa hupia.