Sockventure arvostelussa

Sockventure on suomalaisen pikkutiimin, Nighthouse Gamesin kehittämä tasohyppelypeli, joka hakee selkeitä vaikutteita Team Meatin Super Meat Boy -pelistä – etenkin siitä ensimmäisestä, ei niinkään uudesta endless runnerista.

Pelin alkuasetelma on ainakin omaperäinen: pojan lempisukat katoavat kirotun (kirjaimellisesti) pesukoneen sisuksiin, mutta onneksi supersankari sukka saapuu hätiin ja lupautuu kaivautua kuolemanvaarallisen koneen uumeniin etsimään kaikki sukat, joita on kadoksissa kaikkiaan parikymmentä.

Pesukoneen sisuksissa seikkaileminen tietää kaikkiaan seitsemän episodin ja yli 150 yksittäisen tason verran haasteellisuudeltaan alati kovenevaa pelattavaa.

Sukkasankarin elämänlankaa katkaisemassa ovat Super Meat Boy -pelistäkin tutut tapposirkkelit, mutta myös kaikenlaiset piikkiansat, leikkaavat säteet sekä vaarallisesti heiluvat moukarinuijat.

Nighthouse Games on kuitenkin saanut tehtyä pelistään juuri sellaisen kuin esikuvansakin: tasojen pelaaminen ja läpäisy koukuttaa, peli opettaa lähes jatkuvasti jotain uutta ja uusia temppuja, eikä kuoleminen yleensä ole pelin vika.

Kontrollien osalta käytetään (jos padilla pelataan) käytännössä vasenta tattia liikkumiseen ja A-nappulaa hyppäämiseen. Alkuun sukkamies osaa hypätä vain kerran, mutta eteenpäin mentäessä opitaan tuplahyppy, seinän kautta hyppääminen, seiniin tarttuminen (oikealla liipaisimella) sekä dashaaminen ilmassa B-nappulalla.

Haastavimmillaan tasot ovatkin viimeisten episodien aikana, kun matkaa checkpointille olisi ja pitäisi selvitä ahtaankuolettavasta piikkitunnelista, jossa dashataan, tuplahypätään, roikutaan seinillä, roikutaan ketjuhisseissä, pompataan pesukapselin päältä, pompataan trampoliinityynyn päältä, tullaan ammutuksi eteenpäin magneetista tai hallitsemattomasta lampusta ja niin edelleen.

Lisähaaste hyppimisessä ja pomppimisessa tulee siitä, että sukkasankari voi tuplahypätä ainoastaan kerran, jos ei kosketa välissä jotain alustaa, jolloin hyppy ”latautuu”. Dashaaminen on sekin rajoitettua. Välillä hyppelyhetket saattavatkin päättyä kanan lentoon, kun tulee unohtaneeksi jo käyttäneensä tuplahypyn ja kaveri putoaa sirkkeleihin, piikkeihin tai pesuhappoon.

Sockventuren ainoita oikeita miinuksia on oikeastaan se, että tietyt loppupään tasot eivät enää ole pelkästään haastavia ja vaadi nopeita refleksejä selviytymiseen, vaan käytännössä vaativat myös liikaa ulkoa opetteluakin. Tasoihin on työnnetty niin monta palikkaa, että pelaajan pitää jatkuvasti olla tarkkana ja tietää miten mikäkin kohta selvitetään täsmälleen, varaa sekunnin sadasosienkaan sekoiluun ei ole.

Tämä syö hauskuutta ja vaikka pelaaminen ei suoranaisesti ota liikaa aivoon niiden hyvien kontrollien vuoksi, muuttuu tasojen läpäisy enemmän hampaiden irvistelyksi. Käytännössä myöhempien tasojen ”tutkailu” tarkoittaa ylimääräisiä kuolemia ja paljon ja aikaakin kuluu turhaan – joskus saattaa toki lykästääkin ja vuoristoradan tavoin etenevä taso meneekin sukkana läpi, mutta harvemmin kuitenkaan.

Ylimääräiset mokailut ovat pelin tasoja pelatessa huonoja seikkoja, mikäli mielii vakavissaan saavuttaa huippuaikaa kullekin episodille tarjolla oleville leaderboardeille. Kuolemien määrä ja episodin läpäisyn kokonaiskesto merkataan ylös, eikä tuhannen kokonaiskuoleman avattu Steam-saavutus sinänsä lämmitä hyviä tuloksia tavoittelevan sydäntä.

Tuloslistat kuitenkin kannustavat yrittämään uudemman kerran ja samalla niistä voi nähdä hauskana yksityiskohtana episodien asteittaisen hankaloitumisen. Allekirjoittaneelta meni ensimmäinen episodi tasoineen vain kuudessa minuutissa lävitse, kun taas esimerkkinä kuudes episodi vaatikin sitten jo puolitoista tuntia kokonaispeliaikaa.

Kustakin tasoista löytyviä, välillä hankaliinkin paikkoihin sijoitettuja kultakolikoita voi huippuajan tavoittelun ohella myös yrittää kerätä tunnollisesti ihan vaan täydellisen pelaamisen ilosta, mutta on kolikoilla myös käyttötarkoituksensakin. Seitsemän perusepisodin ohella kun on tarjolla Super Meat Boyn kaltaiset kolme dark chapteria, jotka ovat perustasoja paljon, paljon hankalampia.

Audiovisuaalisesti Sockventure on ilahduttavan raikas. Kirottu ja vaarallinen pesukone on hauskasti visualisoitu värikäs, loputon kuolemanluola. Sukkasankari kerää pojan sukkia ja saa ne käyttöönsä uusina asuina. Tarjolla on jopa Super Meat Boy -skinisukkakin. Taustalla luukutetaan milloin mitäkin jumputusraitaa, samalla kun melkeinpä kuulon ulottumattomissa kuuluu eräänlainen konemainen pesukonesirinä. Musiikki on kauttaaltaan toimivaa, eikä äänimaailma muutenkaan missään vaiheessa käy häiritsemään tärkeitä suoritusyrityksiä.

Loppusanat

Sockventure liikkuu selvästi Super Meat Boyn ja muiden kaltaisten hardcore-tasohyppelyiden vanavedessä. Hieno taidonnäyte suomalaistiimiltä, vaikka täydelliseen tulokseen ei aivan päästäkään. Silti peliä on helppo sen tasomäärän ja kevyen hintalapun perusteella suositella. Vaikka myöhemmät tasot sekä dark chapterit ovatkin enemmän hampaiden irvistelyä, jättää peli kokonaisfiiliksenä raikkaan olon.