SOCOM ? Special Forces arvostelussa

Playstation 3:n loistokkaan online-räiskinnän, MAGin parissa kunnostautunut Zipper Interactive on palannut jälleen varsinaisen leipäpuunsa, kevyttä joukkuetaktikointia ja räiskintää sekoittelevan SOCOM ?sarjan pariin. Sarjan kymmenes peli sijoittuu virallisessa tarinajatkumossa neljänneksi ja kantaa euroalueella nimeään SOCOM – Special Forces.

Polttopisteenä on tällä kertaa Aasia ? tarkemmin Malesia, jossa kapinaliike pistää koville sekä NATOn että hallituksen. Konfliktia ratkomaan kutsutaan niin kovia jätkiä, ettei edes kypärä mahdu päähän ja kuten odottaa sopii, alkaa kakkaa lennellä tuulettimeen leffamaisin elkein, jättäen pelaajan nelihenkisine taustajoukkueen yksin maailmaa vastaan. Juoni on reikäinen kuin pala emmentalia ja aiheuttaa amatöörimäisine ääninäyttelijöineen melkoista myötähäpeää, mutta väliäkös pienistä ? ammuskelemaanhan tänne tultiin.
Pelinä SOCOM luottaa yhdistelmään niskan takaa kuvattua kolmannen persoonan ammuskelua ja kevyttä joukkuetaktikointia. Ydinpeli ammentaa aikamme hyväksi havaituista räiskintäkliseistä, eli tiedossa on suojien takana kyykkimistä, ajan kanssa regeneroituvaa terveyspalkkia ja ammusten syljentää lyhyinä hallittuina sarjoina. Peli suhtautuu aiheeseensa puolirealistisesti, mikä näkyy juuri sopivalla tavalla potkivissa aseissa ja siinä, että turha ramboilu kostautuu nopeana hengenlähtönä.

Varsinainen kantava idea on kuitenkin joukkuetyöskentelyssä. Tavanomaisten lyijyruiskujen ohella pelaajalla on käytettävissään kaksi kahden henkilön tulitiimiä, joista toinen huolehtii lyhyen ja keskimatkan sotimisesta, kun taas toinen napsii vihollisia kiikarikiväärillä. Kamuja käskytetään tähtäämällä horisonttiin ja painamalla joukkueesta riippuen joko pädin oikeaa tai vasenta suuntapainiketta. Painalluksen pituus ja konteksti ratkaisee rynnätäänkö hyökkäämään vai siirrytäänkö hiiviskellen parempiin asemiin. Konsepti on tuttu mm. lukuisista Tom Clancy ?brändätyistä strategiaräiskinnöistä, mutta mikäs siinä lainatessa kun homma kerran todistettavasti toimii.

Ylevästä ideastaan huolimatta SOCOM ? Special Forces painottuu enemmän tuiki tavalliseen räiskintään kuin taktikointiin. Vain noin kuusituntiseksi jäävä yksinpelikampanja etenee suoraviivaisesti kuin Helsingin metro ja sen voi valssata läpi hyvin minimaalisella tiimijohtamisella. Ammuskelu on sinänsä toimivaa ja hyvin toteutettu Move-tuki ansaitsee aivan erityisiä kehuja, mutta muutoin peli tuntuu turhan tasapaksulta. Isointa vaihtelua tuovat erilliset hiiviskelyosiot, joissa pelaajan on selviydyttävä vihollisjoukkojen keskellä ilman taistelutoveriensa apua. Osioissa hyödynnetään mallikkaasti kaikki genren yleisimmät lainalaisuudet, eli huomaamattomuus koostuu pääasiassa varjoissa piileskelystä ja hitaasta liikkumisesta. Vihollisia voi yrittää harhauttaa viskelemällä hylsyjä ja kuolleita vartijoita voi raahata piiloon, mutta yleensä pääsee helpoimmalla pistämällä mokomat kylmiksi ja jättämällä niille sijoilleen. Hommaan kannattaa kuitenkin suhtautua tietyllä vakavuudella, sillä parrasvaloihin päätyminen aiheuttaa yleensä paitsi hälytyksen, myös tehtävän automaattisen epäonnistumisen. Muun pelin tavoin, hiiviskelyosiot ovat perustoimivia, mutta pidemmän päälle itseään toistavia.

SOCOM – Special Forcesin yksinpeli on vähemmän kuin osiensa summa. Perusjutut on toteutettu kelvollisesti, mutta tuntuu että käteen pitäisi jäädä muutakin kuin potkivat aseet ja mallikas Move-tuki. SOCOMin elämysvuoristoradasta puuttuvat kauniisti sanoen ne suuret elämykset, jotka yleensä antavat Call of Dutyn kaltaisille spektaakkeliräiskinnöille kertakäyttöisyytensä anteeksi. SOCOM suorastaan vilisee ominaisuuksia, joiden potentiaalin hyödyntäminen on jäänyt puolitiehen. Elävimpänä esimerkkinä tulitiimien hallinta, joka toimii vain teoriassa. Vaikka taktikointia haluaisikin harrastaa, ei ylenpalttisen lineaarinen tasosuunnittelu todellisuudessa anna siihen mahdollisuuksia. Tutoriaaliosion mielenkiintoisimmat elementit, kuten väijytysten rakentaminen sekä viholliskohteiden merkitseminen tykistömaaliksi onnistuvat käytännössä vain ennalta määrätyissä paikoissa, eikä maailma muutenkaan säväytä dynaamisuudellaan. Jos olisin kyynisempi, väittäisin pelkistetyn tasosuunnittelun yrittävän peitellä sitä tosiasiaa, ettei pelin tekoäly edusta aivan terävintä kärkeä. Tiimikaverit kyllä tottelevat käskyjä ja ovat ahkeria pinoamaan ruumiita, mutta sellaiset perusjutut, kuten suojavallien oikealle puolelle asettuminen ja pelaajan tulilinjan välttely menevät selvästi yli hilseen. Viholliset syyllistyvät useimmiten vain jälkimmäiseen.

Kampanjamoodin jälkeen pelattavaksi jää liuta irtotehtäviä, jotka ovat käytännössä yksinpelistä tuttuja karttoja vaihtelevilla vihollismäärillä ja ilman mahdollisuutta välitallennukseen. Parempi lääke yksinpelin krapulaan löytyy jopa 32 pelaajan nettipelistä. Tarjolla on liuta erilaisia pelimuotoja perinteisestä lipunryöstöstä VIP-moodista jalostettuun Bomb Squadiin, useilla erilaisilla sääntövariaatioilla höystettynä. Konsensushenkisille tarjoillaan viiden pelaajan co-opia, joskaan nykypäivänä suosittua jaetun ruudun variaatiota ei mukaan ole mahtunut. Eri moninpeliyhdistelmien perinpohjainen testaaminen jäi Playstation Networkin ongelmien takia vähän viime tinkaan, mutta aivan perus deathmatch-räiskyttelyt tuntuivat näin näppituntumalla tarjoavan parasta vastinetta ajalle. Tiimimoodeja vaivasi kaoottisuus ja sooloilu, joskin kokemus vaihteli suuresti sen mukaan, millaisia pelaajia palvelimella sattui olemaan. Mikäli kaveripiiristä löytyy riittävästi innostusta, tarjoaa SOCOM mahdollisuuden myös oman privaattipelin pystyttämiseen.
SOCOM ? Special Forcesin painopiste tuntuu olevan enemmän netti- kuin yksinpelissä, mikä on syytä huomata ostopäätöstä tehtäessä. Pelkkänä sooloiluna SOCOM on täysihintaiseksi peliksi turhan lyhyt ja taantumuksellinen. Verkkopelin tuoma lisäarvo vääntää vaakakuppia oikeaan suuntaan, mutta aivan kaikki eivät nettimittelöinnille lämpiä. Kannattaa siis miettiä tarkoin, paljonko on valmis maksamaan perusräiskinnästä hyvällä Move-tuella ja toimivalla moninpelikomponentilla.