SpaceVenture arvostelussa

Voi pojat. On olemassa hauska sanonta, ”never meet your heroes”, joka siis karkeasti suomennettuna tarkoittaisi, ”älä koskaan tapaa sankareitasi” (tai idoleitasi). Tämä sanonta tuli jossain määrin mieleen kun pelasin legendaarisen Two Guys From Andromeda -kaksikon ikuisuusprojektiksi muodostunutta seikkailupeliä, SpaceVenture, jota ei ehkä koskaan olisi pitänyt lopulta nähdä.

Nopeana aikamatkana tähtiportin lävitse kymmenen vuotta taaksepäin vuoteen 2012, yhteisörahoitus oli ilmiönä vasta alkava juttu ja kenties tunnetuin alusta sellaiselle toiminnalle jo tuolloin oli Kickstarter.

Videopelien osalta ja kenties samalla muutenkin sen teki kuitenkin räjähdysmäisen tunnetuksi indiestudio, Tim Schaferin luotsaama Double Fine. Tim halusi kamujensa kanssa kehittää uuden point&click -seikkailun. Boom! Pankit räjähtivät ja Timin posse keräsi nopeasti kasaan yli kolme miljoonaa dollaria. Allekirjoittanutkin heitti mukaan omat dollarinsa.

Projekti ei ollut ongelmaton, eikä ”Double Fine Adventure” sittemmin Broken Age valmistunut ajallaan ilman tarinan ja samalla pelin jakamista kahteen osaan, mutta muistoksi saimme kuin saimmekin ”timimäisen” toimivan seikkailun sekä varsin mielenkiintoisen dokumenttisarjan, jossa sai hienosti kuvaa siitä, millaista on työskennellä pelistudion arjen keskellä. Dokumentti on nähtävissä Double Finen youtubekanavalla.

Elämää alkuräjähdyksen jälkeen

On kulunut kymmenen vuotta tuosta hienosta alkusysäyksestä ja Double Finekin päätyi hiljattain studioshoppailija Microsoftin ostamaksi. Double Finen menestynyt Kickstarter siivitti koloistaan aikoinaan myös muita yrittämään kuuman aallon harjalle.

Godus-pelistä ei kai kannata puhuakaan. Yksi näistä kickstarter-yrittäjistä oli Leisure Suit Larry -pelien luoja Al Lowe, jonka Kickstarterin kautta rahoitettu LSL-remake oli floppi. Samalla tapaa epäonnistui varhaisten Mega Man -pelien luojan studio Comcept, pelillään Mighty No. 9, jota allekirjoittanut niin ikään rahoitti omalla pikkupanoksellaan. Viimeisenä, mutta kenties merkittävämpänä Kickstarter-floppina mitä surkeisiin peliprojekteihin tulee (muita ei-peliaiheisia on liuta) lienee siis Two Guys From Andromeda -kaksikon SpaceVenture.

SpaceVenture keräsi onnistuneesti päälle puoli miljoonaa dollaria kesäkuussa 2012. Alkuperäinen julkaisupäivä oli merkattu seuraavan vuoden lopulle. En enää muista mitä kaikkea tiiviisti seuraamani projektin aikana tapahtui, mutta tässä poimintoja: projektinhallinta oli surkealla tasolla ja lopulta toinen andromedalaisista jopa jätti projektin henkilökohtaisista syistä.

Ikuisella avaruusmatkalla

Kymmenen vuotta kestänyt matka on ollut heikosti informoitua ja päivityksiä tuli keskimäärin kerran puolessa vuodessa, joskus pari kertaa tuossa ajassa. Vuosi toisensa perään kerrottiin, että loppusuoralla ollaan, kunnes ”pari viikkoa vielä” -päivityksiä alkoi aina saapua. Rahatkin kaiketi loppuivat. 2014 kolmasosa pelistä oli päivitysten mukaan valmis. 2015 puhuttiin jo kunnianhimoisesti steam-avainten jakamisesta, asia ei edennyt.

2018 oli määrä viimein päästä alpha-beta -vaiheeseen, mutta ei. Kesäkuussa 2020 piti olla julkaisu. Ei tapahtunut, vaan sen sijaan peli oli 2020 betatestivaiheessa. Helmikuussa 2021 peli tulossa ”hyvin pian” ja jo viimeistä vaille valmis, mutta tallentamiseen liittyvä bugi haukkasikin täysin yllättäen lisää aikaa ja seitsemän kuukauden radiohiljaisuuden. Marraskuun päivityksen jälkeen seurasi taas puoli vuotta radiohiljaisuutta.

Pelin pariin palkattu tunnettu ja Space Quest IV: Roger Wilco and the Time Rippers ja Space Quest 6: The Spinal Frontier -peleissä kertojana äännellyt legendaarinen äänipersoona Gary Owens ehti hänkin kuolla jo vuonna 2015 ja valtaosa miehelle kuuluneista SpaceVenturen repliikeistä jäi nauhoittamatta.

Nyt peli on kuitenkin ulkona, joskin suurin osa fyysisistä palkinnoista, joista Kickstarter-takaajat ovat maksaneet hullujakin summia, ovat vielä toimittamatta (ja ostamatta ja tekemättä).

Miltä ”valmis” peli vaikuttaa? Olisi ollut hullua kuvitella, että kymmenen vuoden mittainen, melkein Duke Nukem Foreverin tasolle yltänyt projekti päätyisi hienoon lopputulokseen, joten odotukset ovat olleet matalalla, mutta samaan aikaan – hei klassisen Space Quest -pelisarjan intohimoisilta hassuttelijoilta! Onhan sen oltava hyvä, onhan?

SpaceVenture heittää pelaajan eräänlaisen avaruuden remonttireiskan, Ace Hardwayn kumisaappaisiin. Avaruusasema Nostrodomuksella tapahtuu outoja – elinpitotoimintosysteemi falskaa. Ace lähetetään remppahommiin, josta alkaa elämän seikkailu – vai alkaako sittenkään? Kyllähän pelistä jo heti alkuunsa näkee, että vaikka peliresoluutiona on 1920×1080, on jälki rosoista.

Esirenderöidyt taustat näyttävät periaatteessa kelvollisilta 10-vuoden piinalliseksi ja kaaosmaiseksi indieprojektiksi ja vaikka hahmomallit ovat vailla kummempaa yksityiskohtaa, on Ace ihan hauskanoloinen ilmestys kävelevän, koiramaisen työkalupakkirobottinsa Rooterin kanssa. Resoluutiota on turha lähteä tuosta nostelemaan, sillä tätä kirjoittaessa eilen saapui sähköpostiin kaikille muillekin tullut backer-viesti: ”älkää käyttäkö isompia resoluutioita, koska peli ’on rakennettu’ 1920×1080 resoluution ympärille. Liian isot resoluutiot saavat peli bugaamaan. Alemmat resoluutiot ovat ok.” Tästä jo voi päätellä kuinka ohuen langan varassa koko purkkaviritys on. Kun ajatellaan, että edes päämenun settings-painike ei toimi…

Roger Wilcoko?

Päällisin puolin SpaceVenture vaikuttaa seikkailupeliksi ihan toimivalta. Kuvakkeellinen toimintarulla on sellainen mitä seikkailupeleiltä sopisikin odottaa. Käsi-ikonilla kosketellaan juttuja, kävelyikoni kävelyttää Acea ja puhekuplalla voidaan höpötellä hahmojen kanssa. Siinäpä oikeastaan kaikki selkeys.

Jostain kumman syystä pelistä löytyy täysi turhakevalikko, eräänlainen futuristinen iMom tabletti, jonka kautta pitää erikseen käyttää Rooteria, silloin kun sitä tarvitaan. Miksi Rooterin komennot eivät voi olla yhtä lailla toimintopyörässä? Tabletilta löytyy myös sovelluskauppa, josta voi ”ostaa” sovelluksia, mutta jotka kaikki jäävät latausvaiheeseen laitteen ruudulla. Mikä näiden virka on? Soittaakin voisi, mutta kenelle?

Puzzlesuunnittelu on heikkoa ja sekavaa. Pelissä ei ole minkäänlaista alkuun opastavaa tutoriaalia, joten kaikki jää vähän arvailun varaan. Välillä tuntui siltä, että peli olisi ollut jopa helpompi klassisen verbiparserin kanssa, joka olisi antanut edes tilaisuuden kirjoittaa ”look around” ja mahdollisesti saada jonkinlaisen kuvauksen ympäröivistä asioista.

Ilmankos pelin latauskoodin ohessa sai ladata pdf-muotoisen läpipeluuohjeen – tekijäporukka tiesi, että vaikeuksia on tulossa. Osa puzzleista ratkeaa perinteiseen malliin ikoneilla tai sitten käyttämällä jotain tavaraa valikosta. Joskus kuitenkin jotain esineitä pitääkin työntää, jolloin pitäisi tajuta pitää hiirtä pohjassa. Tämä raahaaminen ja työntäminenkin on kuitenkin niin satunnaista, ettei koskaan tiedä esirenderöidystä taustasta mikä toiminto käy ja mikä ei.

Esimerkkinä, yhdellä käytävällä oleva siivouskärry. Sitä ei voi työntää käsi-ikonila koskettamalla sen kahvaa, vaan kun kosketetaan kahvan vierestä – eikä pelkkä kosketus riitä vaan hiirennappula pitää olla pohjassa, koska tällä kertaa työnnetään. Hotspot ei siis ole oikealla kohdallaan kärryn osalta.

Pelaamista olisi muutenkin kummasti helpottanut yleinen ja moderni ominaisuus, jossa kaikki ruudun hotspotit voidaan paljastaa vaikkapa space-näppäintä painamalla. Joskus hotspotit eivät yksinkertaisesti valaistu – mutta sitähän ei pelaaja tiedäkään etukäteen. Joskus hotspotit alkavat toimia vasta tallennuksen uudelleenlataamisen jälkeen. Esineiden yhdistäminen on tehty sekavaksi ja esineitäkin voi yrittää yhdistää vain tiettyjä. Peli ei klassiseen malliin kerro ”does not work with this” jos yrittää yhdistää sopimatonta esinettä toiseen. Sen sijaan peli ei sano mitään.

Pelin ongelmia aiheuttanut tallennusbugi on sekin ilmeisesti korjattu tai toimimaan viritetty siten, että kun pelitallennuksen lataa, jatkuu peli aina eräänlaisesta kiinteästä checkpointista. Jokainen pelin ruutu kun on oma ”skenensä”, joten vaikka pelin tallentaisi skenessä muutaman onnistuneesti ratkotun puzzlen jälkeen, alkaa tallennus aina skenen alusta ja puzzlet on suoritettava uudestaan.

Ei toimi, toimii, ei toimi

Pelillä on myös ongelmia kertoa mitä kaikkea Acen kaveri Rooter osaa tehdä. Rooterin toiminnot on piilotettu tabletin valikkoon, eikä robokoiran kahta toimintoa sen kummemmin esitellä – ne toimivat sitten kun niiden on tarkoitus toimia jossain puzzlessa – se vaan pitää tietää, tai sitten katsot läpipeluuohjeesta.

Kestävän Rooter-koiran päällekin voi jopa jakkaramaisesti nousta kävelyikonia käyttämällä, mutta enpä tätäkään olisi kuuna päivänä itse älynnyt, ilman läpipeluuohjetta. Rooterin saa työkalupakkimuotoonkin ja Acen kainaloonkin, mutta ei pelkällä käsi-ikonilla, vaan ensin on käytettävä puheikonia koiralle vislaamiseksi (vaikka koira olisi vieressä) ja sen jälkeen käytetään vasta käsi-ikonia, jolloin Ace voi nostaa Rooterin. Ongelmana on myös teknisesti rikki oleva peli. Peli bugaa välillä niin pahasti animaatioidensa osalta, että se estää pelaamisen tietyissä ruuduissa. Ladataan pelitallennus uudelleen ja animaatiot ehkä taas toimivat oikein, ehkä. Rikkinäisyys tuntuu tulevaan vastaan aina uudellen ja uudelleen ja kun yhdestä ruudusta selvitään on seuraavakin ruutu joko valmiiksi rikki tai ehjä. Jäin jumiin eräässäkin lonkeronheilunta -puzzlessa niin pahasti, että Ace lensi loputtomana looppina pyllylleen ja animaatiot bugailivat estäen etenemisen. Pelitallennuksen lataaminen nollasi ongelman sillä kertaa.

SpaceVenturessa on sinänsä peruspalikoita, joissa olisi (tai oli) potentiaalia. Ace ja Rooter on paperilla ihan sympaattinen parivaljakko. Alkuruudussa soiva SpaceVenturen tunnari on hauska mukaelma ensimmäisestä Stargate TV-sarjasta, siinä missä Space Questin vanhat tunnarit apinoivat aikoinaan Star Warsia, silloin kun se vielä oli coolia.

Ääninäyttely on kolmas, josta pääasiassa pidin. Acen viskibassoääni sopii hyvin kaljamahaiselle duunariäijälle, siinä missä muut sivuhahmot toimivat odotusten mukaisesti. Alussa mainittu Gary Owens kuulostaa aina yhtä hyvältä niissä vähäisissä repliikeissä, joita mies ehti peliin äänittää. Loput on korvattu tekstilaatikolla ilman ääntä tai sitten niitä ääntää Acen ääninäyttelijä – tietynlainen yhtenäinen linja puuttuu. Äänillä on myös tapana katkeilla kesken puheen tai muuten vain rätistä. Mikään ei oikeastaan toimi kunnolla ja jos toimii, niin ei toimi aina ja koko kyhäelmä tuntuu varhaiselta betaversiolta.

Loppusanat

En väitä, että olisin pelannut peliä lävitse – liekö se täysin mahdollistakaan kaikkine bugeineen. Läpipeluuohjetta tarkasteltuani pääsin tarinassa sivulle 7/24, joten seikkailua raastavassa pelissä olisi ollut vielä runsaasti bugattavana. Olen kuitenkin nähnyt tarpeeksi.

SpaceVenture on liian rikkinäinen ollakseen missään määrin nautinnollinen nykyisessä tilassaan ja se tekee muutoinkin hankalasta ja epäselvästä puzzlesuunnittelusta vieläkin raastavampaa ratkottavaa – koskaan et tiedä onko vika omissa hoksottomissa, vaiko pelin bugaamisessa ja hetkellisesti rikkoontuneessa puzzlessa. Hyvää tässä on se, että SpaceVenturen voidaan vihdoin ja viimein sanoa lopettaneen tekijöidensä luomistuskan ja fanien odotuksen.