Activisionilta ollaan totuttu viime vuosina näkemään aina uuden Spider-Man elokuvan yhteydessä julkaistu lisenssipeli, joista viimeisin oli Spider-Man 3 -elokuvaan pohjautunut, samanniminen ja varsin pelattava lisenssipeli. Liekö sitten SM3:n myyntitulot kuitenkin jääneet Activisionia tyydyttämättömälle tasolle, kun julkaisija on nyt päättänyt jälleen hyödyntää ostamaansa hämislisenssiään julkaisemalla jälleen uuden hämispelin nimeltä Spider-Man – Friend Or Foe.
Spider-Man – Friend Or Foe ei perustu mihinkään kolmesta tähän asti ilmestyneestä Hämähäkkimies-elokuvasta, vaan sen sijaan parin vuoden takaisen The Ultimate Spider-Man pelin tapaan kyseinen uusin julkaisu on oma tuotteensa, jossa tosin nähdään tietysti itse Hämähäkkimiehen lisäksi muitakin kyseisen sarjakuvan varsin tuttuja hahmoja ja pahiksia, kuten Blade, Green Goblin ja Venom. Peliä ei myöskään poikkeuksellisesti ole lainkaan kehittänyt aiemmista hämispeleistä tuttu Treyarch, vaan sen sijaan ohjat on annettu aiempien hämispelien “toissijaisista” versioista vastanneet, nimettömät pelitalot, joista Beenox on ottanut vastuun arvostelussamme olevasta PC-versiosta.
Idealtaan uusin hämispeli on jokseenkin mielenkiintoinen ainakin paperilla; pelaaja ohjastaa yllätyksettömästi Hämähäkkimiestä kurmottaen matkallaan vinot pinot pahiksia matkallaan. Kurmotusta ei kuitenkaan harrasteta aiemmista Spider-Man peleistä poiketen tällä kertaa yksin ja tässä kohtaa tuleekin pelin titteli “Friend Or Foe” esille. Nimi viittaa siihen, että pelissä hämiksen parina on koko pelin ajan yksi apuri, joka on joku Marvelin muista sarjakuvista tuttu hyvissankari tai sitten joku eri sarjakuvista tuttu pahis. Jälkimmäiset saa apurivalikoimaan tosin vasta siinä vaiheessa kun ne on kerran piessyt tasojen lopussa nähtävissä pomotaisteluissa ja kunhan ne ovat ensin jostain saaneet pelin ohuempaakin ohuemman juonen välityksellä motiivin liittoutua hämiksen kanssa. Koska peli kantaa nimessään Spider-Mania, on varmasti yllätyksetöntä, että kaksikosta aina toinen jäsen on Hämähäkkimies.
Uusin hämispeli ei pelisaralla ole mikään omaperäisyyden riemuvoitto. Itse asiassa peli tuntuukin ammentavan suurimman osan sen ideoistaan Activisionin kahdesta aiemmasta sarjakuvasankari-aiheisesta pelistä. “Hei, nyt me sarjakuvasankarit liittoudutaan yhteen” -meininki on tuttua tämän vuoden alussa ilmestyneestä Marvel: Ultimate Alliancesta, kun taas tiimityöskentelyominaisuus on tuttua kauraa kesällä julkaistusta Fantastic Four: Rise of the Silver Surfer -pelistä.
Pelattavuus sen sijaan on.. Itseasiassa sekin on varsin tuttua huttua ja ammennettu, sanotaan nyt vaikkapa samoista peleistä, tai sitten jos oikein ilkeiksi heittäydytään, niin 80-luvun yksinkertaisimmista arcademätöistä tyyliin Double Dragon tai Teenage Mutant Ninja Turtles 2, vaikka peli 3D:llä onkin toteutettu. Tämän sanottuani, Spider-Man – Friend Or Foe ei myöskään itse pelikokemuksena ole sieltä parhaimmasta päästä, eikä myöskään pääse lähellekään muita aiemmin julkaistuja ja varsin viihdyttäviä Spider-Man pelejä, joissa hämiksellä seitin kanssa sinkoileminen isossa New Yorkin kaupungissa on ollut hauskaa.
Spider-Man – Friend Or Foen kenttäsuunnittelu eroaa aiemmista hämispeleistä sillä, ettei pelialueena toimi valtavaa kaupunkia, vaan tiukasti putkimaisiksi rajattuja, yksittäisiä kenttiä. Pelattavuudeltaan peli ei myöskään käytä hyväkseen millään tasolla uuden sukupolven mahdollisuuksia, vaan eteneminen on yksitoikkoista ja itseään toistavaa.. Mainitsinko myös tylsän? Peli soljuu eteenpäin tasosta toiseen siten, että pelaaja ja pelaajan apuri kurmottavat vinot pinot kuin jostain Anime-elokuvasta repäistyjä vihulaisia, kuten esimerkiksi höntinnäköisiä robottipahiksia, jonka jälkeen päästään vasta jatkamaan jälleen matkaa sen hetken verran ennen uutta kahakkaa. Pientä vaihtelua yritetään saada aikaan sillä, että tappelemisen välissä joutuu jopa seisomaan jonkin nappulan päällä, jotta saisi seuraavan oven avattua tai laskusillan nokkansa eteen, jonka jälkeen päästään yllätys, yllätys pieksemään lisää robotteja.
Esimerkkinä Fantastic Four: Rise of the Silver Surfer -pelissä tämä varsin identtinen pelimekaniikka toimi edes jollain tasolla pelin sisältämän Ok-tekoälyn ansiosta. Spider-Man – Friend Or Foessa homma ei toimi juuri samasta syystä, koska tekoäly pelissä on niin surkea. Parivaljakon yhteistyöliike, joka tyhjentää koko ruudun vihollisista onkin oikeastaan se ainut asia, mihin hämiksen apuri tekoälyn ohjastamana kunnolla kykenee.
Useimmiten on nimittäin niin, että samalla kun pelaaja(jommallakummalla hahmolla)pieksee vihollisia, juoksee “apuri” ympyrää tai kököttää paikallaan samalla kun vihulaiset toteuttavat omia, varsin kankeita tekoälyrutiinejaan yrittäessä kukistaa loputtomin elämin varustettua pelaajaa. Tämä on paikoitellen varsin surkuhupaisaa katsottavaa. Pomotaisteluissa pelaajalla ei sitten loputtomia elämiä olekaan ja taistelunkin joutuu hoitamaan yksin jommallakummalla hahmolla. Kun toinen kuolee, saa toinen vielä yrittää, mutta jos senkin jälkeen vielä epäonnistuu, joutuu pomotaistelun aloittamaan alusta. Toisaalta minkään tason haastetta pomotaisteluistakaan ei löydy, kunhan vain oppii kunkin pahiksen itseään toistavan hyökkäysrutiinin. Kun pomotaistelu on voitettu, palaa pelaaja tukikohtaan ja saa mahdollisuuden parannella niin hämiksen kuin saatavilla olevien apurienkin taitoja robottien pieksemisestä saaduilla pallukoilla.
Spider-Man – Friend Or Foe sisältää mahdollisuuden pelata peliä myös yhteistyössä kaverin kanssa, joka aivan varmasti parantaa tehokkuutta tekoälyyn verrattuna, mutta se, että parantaako se itse peliä sen kummemmin.. Ei välttämättä?
Jokin Spider-Man – Friend Or Foessa kuitenkin hiukan viehätti, kenties se, että peli on niitä rajatapauksia, kun ollaan niin huonoja, että aletaan mennä jo hyvän puolelle. Ainakaan pelin visuaaliseen kauneuteen ei tämä outo viehätys voi perustua, sillä sellaista pelistä ei löydä etsimälläkään.
Pelin kaikki versiot pelialustasta riippumatta muistuttavat graafiselta tasoltaan jotain PS2-julkaisua vuodelta 2004 ja siitäkin huolimatta peli uskalsi muutamaan otteeseen töksähdellä. Spider-Man – Friend Or Foe ei yksinkertaisesti loista millään osa-alueella graafisesti, ei pelihahmojen kuin maisemiensakaan osalta.. Pelin kenttäsuunnittelukin on sen putkimaisuutensa lisäksi vielä todella mitäänsanomatonta ja vailla minkäänlaisia yksityiskohtia, joka pudottaa kiinnostusta peliä kohtaan vielä entistä enemmän. Hieman ihmetyttääkin pelin pakkauksessa ilmoitetut minimivaatimukset, joiden avulla kyllä luulisi pikkuisen paremmannäköistä saavan aikaan. Kannattaa huomioida, että arvostelun kuvakaappaukset ovat pelin Xbox 360-versiosta, eikä kyseinenkään versio PC-versiota sen siedettävämmältä näytä kuin mitä kuvat antavat olettaa.
Pelin äänimaailmakin on mitä on, efektit useita vuosia vanhalta kuulostavaa kamaa ja musiikki jotain mikä ei pelaamisen jälkeen takuuvarmasti jää päähän. Pelin ääninäyttely – jos nyt asiallista on – niin ei ainakaan peliin kovin hyvin istuvaa ole. Hämiksenkin näyttelijä saa kyseisen sankarin kuulostamaan joltain angstiselta teiniltä. Kyllähän tästä rainasta aivan hyvin voisi sen 6-8 euroa maksaakin vaikkapa Live Arcade-pelin muodossa, mutta ei peli lähimainkaan oikeuta olemassaoloaan normaalihintaisena pelijulkaisuna.
