Sports Champions 2 arvostelussa

Sports Champions 2 on melko yllätyksetön julkaisu. Microsoftin Kinect Sportsin ja Nintendon Wii Sportsin tapaan Sports Champions 2 on levyllinen liikeohjainurheilua. Samankaltaisuudeltaan se on toki lähempänä Wiin omaa kuin Xboxin Kinect-pelailua, jossa erillistä ohjainta ei ole. Nimensä mukaisesti Sports Champions 2 on jo toinen osa tähän Sonyn Move-ohjaimen vaativaan pelisarjaan.

Ensimmäisen kerran Sports Championsissa oli tarjolla muun muassa jousiammuntaa, frisbee golfia pöytätennistä sekä rantalentopalloa ? kaiken kaikkiaan kuuden lajin verran. Sports Champions 2 tuo mukanaan jälleen kerran kuusi lajia pelattavaksi. En tiedä mistä tämä tämmöinen ?kuuden urheilulajin setti? -tyyppiset liiketunnistin pelit ovat saaneet alkunsa, kun Microsoft sitä niin ikään harrastaa omilla Kinect Sports -peleillään, mutta vahvasti olen sitä mieltä, että per peli lajien määrä on aivan liian vähäinen.
Marraskuussa 2012 julkaistun Sports Champions 2:n hinta on arvostelun kirjoitushetkellä toki vain noin 35 euroa ? ei siis aivan täysihintaisen pelijulkaisun kanssa samalla viivalla, mutta silti: mieluummin minä ainakin ottaisin tuplamäärän lajeja ja vähän korkeamman hinnan, kuin pelin, joka on kahlattu yhden illan aikana lävitse. Voihan toki olla, että Sonyn taka-ajatuksena on ollut Pokemon-henkinen ?kerää kaikki!? suunnitelma.

Pelin hintalappukin joutuu tarkempaan syyniin siinä vaiheessa, kun itse lajitarjontaa aletaan katsastamaan. Oletetaan, että pelaaja X omistaisi jo entuudestaan alkuperäisen Sports Championsin. Miksi, oi miksi pelaaja X ostaisi myös kakkosen, kun lähes puolet lajeista on melkein samoja tässä uutukaisessassakin ?

Sports Champions 2 pitää sisällään lajit tennis, golf, nyrkkeily, jousiammunta, keilailu ja laskettelu.
Lajeista täysin erilaisia ykköseen nähden ovat nyrkkeily, keilaus ja laskettelu. Tennis sen sijaan on kuitenkin sukua pöytätennikselle, nopeampihenkinen kilpajousiammunta sukua jousiammunnalle ja ykköspelin frisbee golf sukua tavalliselle golfille. Jotenkin lievältä déjà vun tunteelta ei voikaan Sports Champions 2:ta pelatessa välttyä, vaikka golf, kilpajousiammunta sekä tennis ovatkin pelattavuudeltaan onnistuneita.

Nyrkkeily sen sijaan on pelin heikoin esitys, sillä siinä pelaamiseen (eli erilaisiin lyönteihin ja suojautumiseen) vaaditaan jo Move-kapulan useampia perinteisiä nappuloitakin, että helposti menee pää pyörälle, mistä mitäkin tapahtuu ? etenkin illanistujaisissa. Toki pelissä on kyllä mahdollista käyttää muutamissa lajeissa ? kuten juuri nyrkkeilyssä ? kahta Move-ohjaintakin ja yksin pelaillessa tämä saattaa onnistuakin käytännössä, mutta kenellä on intoa tai rahaa hankkia neljää kapulaa täydellistä Move-ohjattua kaksinpeliä varten? Kahdella ohjaimella nyrkkeileminen on huomattavasti toimivampaa, mutta ei kuitenkaan hauskaa liian hyvää tekoälyä vastaan: taitavaa miestä tai naista saa piestä ihan toden teolla, että voittaa.

Yhdellä kapulalla pelaamisen hölmön suunnitteluratkaisun lisäksi nyrkkeily on pelin lajeista myös kaikkein fyysisin ja siten hiostava (ehkä jotkut sitä haluavatkin), eikä käden jälkikipeytymiseltä huitoessa voi välttyä. Laskettelu on tasoa OK, mutta kisa on periaatteessa ohitse ennen kuin alkoikaan, eikä kyllä vastaa esimerkiksi alkuperäisen pelin rantalentopalloa hauskuudellaan. Tässäkin lajissa kahden kapulan käyttö tosin hetkellisesti tuottaa jonkinlaisen ?vau-tunteen?. Laskettelussa kuitenkin häviää jo heti alussa, jollei tajua käyttää apunaan radalla vastaan tulevia hyppyreitä, joista saa vauhtia. Hyppyreistä alas tulemiseenkin tarvitaan jonkinlaista ymmärrystä pelaamista kohtaan, joten Move-noviisit ovat helposti selällään rinteessä hypyn jälkeen.

Jostain kumman syystä parhaimman lajin korren (jälleen kerran) vetää se keilaus. Keilailu oli omasta mielestäni ehdottomasti parasta partyhupia jo aikanaan Wii Sports -pelissä ja varmasti olisi ollut sitä myös ensimmäisessä Kinect Sports-pelissä, jos sitä olisin pelannut ? Kinect Sports 2:n kaikki lajit kun jäivät golfia ja dartsia lukuun ottamatta periaatteessa melko etäisiksi, eikä niitä mielellään valinnut pelattaviksi nopeaa hauskanpitoa varten.

Keilailupelejä ei Playstation 3:lla olekaan oikeastaan vielä nähty muuta kuin yksi; Brunswick Pro Bowling. Nimensä mukaisesti kyseinen keilapeli ei kuitenkaan ollut ihan omiaan illanistujaisiin. Pelissä piti valita aina pallon koko, radasta piti periaatteessa tietää missä on paras kohta heittää, mutta ei pallo silti aina vierinyt siihen suuntaan mihin sen odotti vierivän. Lisäksi keilat olivat painavia. Tilausta keilapelille on siis ollut ? ja tässä se tulee.

Sports Champions 2:n keilaus on paljon helpompi ja rennompiotteisempi kuin Brunswick-keilaus. Ei muuta kuin paras keilausasento kehiin ja pallo radalle, muuta ei juuri tarvitse miettiä. Sports Champions 2:n keilaus on ehkä siinä mielessä jopa liian helppo, että kunhan kontrollit ensin iskostaa, on melkein aina mahdollista saada täyskaatoja tai vähintään paikkoja. Toisaalta eivät tällöin ainakaan ne lyhytpinnaisimmat pelikaverit menetä malttiaan niin helposti ja kaikilla voi olla hauskaa taidoista riippumatta. Keilaus kun kuitenkin on keilaus ja kun se virtuaalisena toimii, se on hauskaa.

Sports Champions 2:n golf ja tennis ovat melko lailla samaa tasoa, mutta itse pidin enemmän rauhallisesta golfista. Golfissa ei tarvitse juurikaan eri mailoista murehtia, eikä pallokaan kovasta sivutuulesta huolimatta yleensä lennä kovin pahasti metsään. Sen kun lyö vain suurin piirtein oikeaan suuntaan ja reiän luona muistaa käyttää maltillisesti voimaa, jotta pallo ei pomppaa reiän kulmalta yli. Tennis on hauska sekin, mutta ei aivan niin yksinkertainen kuin Wiin tai Xboxin vastaavat; palloon pitää oikeasti jopa yrittää tähdätäkin, eikä ?vähän sinnepäin? hutaisu yleensä riitä ja joskus osuttu pallo saattaa lentää omituisesti vasemmalle tai oikealla vastapuolen pelaajan suunnan sijaan. Hahmoa ei kuitenkaan tarvitse kentällä liikuttaa sivuttaissuunnassa, vaikka se mahdollista onkin, joten tämä on hyvä asia; kun pallo lähtee vastustajan mailasta tulemaan kohti, juoksee pelaajan hahmo automaattisesti palloa kohti.

Sports Champions 2:n lajitarjontaa varten on kehitelty kolme erilaista pelimuotoa, joita ovat joukkuepeli, vapaapeli sekä pokaalipeli. Viimeksi mainittu on yksinpelailevaa henkilöä varten, jossa otetaan osaa jokaisen lajin osalta yhteensä kahdeksantoista kilpailun tiimoilta tekoälypelaajaa vastaan. Pelaaminen aloitetaan pronssimitaliturnauksesta, jossa on viisi ottelua erinäköistä tekoälyhahmoa vastaan. Kun pronssi on läpäisty aukeavat hopea ja lopulta kulta. Kaikissa on tarjolla viisi ottelua.

Pelattavia otteluita yksinpelailevallekin riittää, mutta niiden läpipelaaminen onkin sitten lähes yhtä tylsää kuin maalin kuivumisen katsominen ja innostaa ehkä juuri sen kymmenisen minuuttia, mikäli kyseessä on se ihka ensimmäinen kosketus Move-tuettuihin peleihin. Pian kuitenkin alkaa jo kaipaamaan älykästä seuraa rinnalleen. Kaverin kustannuksella on myös kiva nauraa ? pelissä, joten sekin aspekti puuttuu yksin pelatessa.

Joukkuepeli-moodi tarjoaa pelattavaa 2-4:lle pelaajalle, kun taas vapaapeliä (eli pikapeliä) varten tarvitaan mukaan vain yhdestä neljään pelaajaa, koska vapaapelissä voi pelata myös tekoälyä vastaan. Vapaapelissä voi valita minkä tahansa lajin pelattavaksi, jonka jälkeen aletaankin jo pelailemaan. Joukkuepeli on vähän sama kuin vapaapelikin, mutta tässä pelimuodossa on enemmän tai vähemmän hassuttelua mukana. Joukkuepelissä jokaisesta pelaajasta otetaan ennen pelin aloittamista Moven kameralla kuva, minkä lisäksi olisi tarkoitus nauhoittaa oma ?pelinaloitusviesti? höpöttämällä jotain hassua kameran mikkiin. Jos ei missään nimessä halua tehdä näitä kumpaakaan, voi valita satunnaisen asetuksen, joka arpoo jonkin piirretyn kuvan sekä valmiin ääniefektin.

Naamojen kustomointien ja kuvausten jälkeen valitaan lajien määrä vaihtoehtojen ollessa 3, 5 ja 7. Viimeksi mainitussa lajimäärässä joudutaan siis jotain lajia pelaamaan kaksi kertaa, mikä on jokseenkin hölmöä; olisivat nyt laittaneet sen seitsemännen lajin edes peliin mukaan. Pelissä kilpaillaan joukkueina, mutta jos pelaajia on vain se kaksi, kilpailevat pelaajat toisiaan vastaan. Jokaisen voitetun pelin jälkeen voittanut joukkue saa virtuaalisesti sotkea eri väreillä hävinneiden pelaajien ottamia profiilikuvia move-kapulalla pienen hetken ajan, ennen kuin siirrytään lopulta seuraavaan pelin pariin. Vähän tällaista pientä ?kiusoittelua?, jotta partyhenki sekä siinä sivussa vastapuolen näyttämishalut saadaan kasvamaan. Verkkomoninpeliä ei Sports Champions 2 ei tarjoa lainkaan, joten on ihan hyvä idea, että mukana on useampi moninpelailuun tarkoitettu pelimuoto, vaikka ei pelilevyn sisältö silti päätä huimaa näin kokonaisuutena.

Teknisesti Sports Champions 2 ei ole mikään minkä vuoksi pitäisi alkaa hurrata. Grafiikka on toimivaa, mutta oikeastaan kuitenkin kamalan vaisua ja mitäänsanomatonta, jos sitä lähdetään vertailemaan minkään muun vähänkään laadukkaamman pelin kanssa. Arvostelussa olevat kuvat vastaavat kutakuinkin pelin grafiikkaa, vaikka itse pelinaikaisia tilanteita niissä ei juuri olekaan. Pelihahmot sentään näyttävät ihmisiltä, toisin kuin Wiin ja Xboxin avatar-hahmot ja pelin hahmoeditorilla onkin mahdollista saada melko monipuolisia ja omaperäisen näköisiä urheilijoita aikaan, siitä pientä plussaa.
Sonyn useammille PS3-peleille ominaiseen tyyliin mukana on myös tuki 3D-televisioille, mutta tuki ja sen mukana tuoma efekti on kamalan vaisua tasoa. Vaikka 3D:n voimakkuuden asettaisi lähes täysille pelin valikoista, ei se säväytä oikein millään tasolla. Lähinnä kolmiulotteisuutta saavat osakseen pelin valikot, sekä pelinaikaiset ruudulla roikkuvat tilastot, mutta mitään hienoa syvyysefektiä pelistä ei esimerkiksi viimeisimpien Ratchet & Clank -pelien tapaan löydy ? jotka ovat edelleen ainakin omasta mielestäni parhaita esimerkkejä siitä miten 3D:ssä voidaan myös onnistua. 3D:n ohella myös lokalisointi on jälleen läsnä: kaikki valikot on täysin suomennettuja, joka auttaa kaikkia englannintaidottomiakin pysymään paremmin kärryillä.
Lyhykäisyydessään Sports Champions 2 ei ole mikään yllättävä julkaisu. Se pitää sisällään kuusi erilaista urheilulajia ja niille muutaman erilaisen pelimuodon. Muutama lajeista on sellaisia, joita oikeasti jaksaa pidempäänkin pelailla ja osa on sellaisia, joita tulee kokeiltua tasan muutaman kerran. Onkin oikeastaan jokaisen oma tehtävä kysyä itseltään innostavatko pelin lajeista riittävän moni pelin hankkimisen oikeuttamiseksi. 3D-brassailuun peliä ei kuitenkaan esimerkiksi kannata hankkia.