Arvostellut: Mikko Kosonen, 16.joulukuu 2018

Peliarvostelu

Spyro: Reignited Trilogy

Pelin nimi:Spyro: Reignited Trilogy
Alusta:Xbox One
Kehittäjä/Julkaisija:Toys For Bob/Activision
Pelaajamäärä/Moninpeli:1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Spyro: Reignited Trilogy kansikuva

Viime vuoden heinäkuussa klassikkomaskotti palasi parrasvaloihin, kun Activisionin omistuksessa oleva Crash Bandicoot elvytettiin pidemmän tauon jälkeen ja samalla ensimmäistä kertaa nykyisen sukupolven Playstationilla remake-trilogian muodossa. Myöhemmin tänä vuonna seurasivat lopulta perässä muiden alustojen versiot. Kaiken kaikkiaan kauniiksi laitetut pelisarjan kolme ensimmäistä osaa kaikilla alustoilla tarjosivat tukun viihdettä ja palan nostalgiaa. Crash Bandicoot -pelit, etenkin ne ensimmäiset, kun ovat vielä tänäkin päivänä varsin pelattavia, eikä tasohyppelyistä muutenkaan ole ylitarjontaa nykysukupolven konsoleilla.

Crash Bandicoot N.Sane Trilogyn menestyksen ja hyvän vastaanoton siivittämänä Activision päätti elvyttää toisenkin, ehkä vähän pienempää klassikon statusta nauttineen sarjan. Hiljattain julkaistiin nimittäin Spyro Reignited Trilogy, joka – yllätys, yllätys – pitää sisällään pelisarjan kolme ensimmäistä peliä.

Ensimmäisestä kolmesta pelistä vastasi aikoinaan Insomniac Games. Studio loikkasi sittemmin Sonyn kumppaniksi – syntyi toinen yhtä mainio pelisarja; Ratchet & Clank ja viimeksi tänä vuonna yhteistyö poiki upean pelin Marvel’s Spider-Man.

Insomniac ei ole siis ollut mukana työstämässä kokoelmaa, vaan Spyron vanhojen seikkailuiden uudesta tulemisesta vastaa kaksi ensimmäistä Skylanders-sarjan peliä (sekä Trap Teamin) kehittänyt Toys For Bob. Tämä olikin varsin hyvä valinta, sillä kyseinen taho oli vuonna 2011 ensimmäinen studio, joka uudisti Spyro-pelisarjan konseptia Insomniacin pelien sekä niitä seuranneiden, muiden kehittämien jatko-osien jälkeen. Skylanders: Spyro’s Adventure oli peli, jossa Spyro oli yksi monista pelattavista hahmoista ja jossa käytettiin mukana myös oikeita muovifiguureita. Peli potkaisi käyntiin samalla Skylanders -pelien sarjan.

Crash Bandicoot -trilogiapaketin tapaan heti päävalikosta voidaan suoraan valita mitä kolmesta pelistä halutaan pelata. Spyro Reignited Trilogy toteuttaa tämän vielä hieman paremmin ja kaikille kolmelle pelille luodaan yksi yhteinen tallennus. Sen sijaan, että tallenneltaisiin erikseen omia pelitallennuksia kullekin pelille, tallentuvat peli automaattisesti niitä pelailtaessa. Päämenusta näkee ennen pelin aloittamista prosentuaalisen lukeman siitä, kuinka pitkällä missäkin pelissä ollaan. Tämä näkyy myös pelin aikanakin. Kestoltaan ensimmäinen Spyro on kaikkein lyhyin, muut kaksi ovat selkeästi pidempiä tasoloikintaseikkailuita.

Lohikäärmeen suomut HD:nä

Yleisilmeeltään Unreal-pelimoottorilla toteutettu uusi grafiikka yhdistää kaikki kolme peliä samantasoisen visuaalisen, piirrosmaisen tyylin alle, joka on pitkälti uskollinen niille alkuperäisille peleille, mutta samaan aikaan huikea loikkaus grafiikan tasossa. Visuaalinen anti on hassunhauskaa, toimivaa ja selkeää. Spyro eritoten on herätetty hienosti ja ilmeikkäästi henkiin. Ainoastaan muutamina hetkinä olin havaitsevinani pientä notkahdusta ruudunpäivityksessä. Tämä on kuitenkin niin satunnaista, ettei se päässyt haittaamaan pelaamista. Audiovisuaalisen toteutuksen kruunaa kaikista kolmesta pelistä Skylanders-pelien tapaan löytyvä täydellinen suomennos. Valikot, tekstit kuin puhekin ovat kaikki suomeksi ja ääninäyttely on erittäin hyvätasoista nuorempia pelaajia ajatellen. Ne jotka haluavat nauttia Spyrot originaalilla englanninkielellä, voivat myös valita sen vaihtoehdon. Mitä tulee trilogian musiikkeihin, ovat alkuperäisistä peleistä tutut raidat ovat mukana ja ne ovat vain kokeneet remasterointia, mitään ei ole muutettu.

Pelimekaniikaltaan kaikki kolme Spyroa ovat melko samankaltaisia: tasohyppelyille ominaisesti niissä kussakin kerätään jotain. Ensimmäisessä vapautetaan, eli kerätään aikuisia lohikäärmeitä, kakkosessa hamutaan erinäisiä talismaaneja ja kolmannessa kerätään lohikäärmeen munia. Ensimmäisessä pelissä isona pahana kaiken draamaan takana on lohikäärme Gnasty Gnorci ja kahdessa muussa pelissä se on minidino Ripto.

Jos Spyro-pelisarjaa verrataan Crash Bandicoot -peleihin, on sitä perinteistä hyppimistä ja pomppimista vähemmän, etenkin kun Spyrolla on hetkellistä liitelyä mahdollistavat siivet. Tasosuunnittelukaan ei ole niin putkimaista, vaan peli nojaa enemmän avoimempaan pelikokemukseen ja tasot ovat leveitä, mutta samaan aikaan kuoleman kuiluja ja muuta vaarallista on saarekkeiden väleissä.

Kerää kaikki tarpeellinen ja sitten vielä lisää

Spyrossa keskeisempi lineaarisen tasopompintaruudun suorittamisen sijaan idea onkin kaiken kerääminen, jopa vähän vaikeammista paikoista. Olipa kyseessä sitten kaikkia kolmea peliä yhdistävät timantit tai sitten lohikäärmepatsaat, munat tai timanttipallot. Jokaisessa pelissä on ne omat oleelliset kerättävät, joita tarvitaan, jotta uusia portaaleja seuraavaan tasoon aukeaisi. Esimerkkinä Spyro 3 -pelissä jotkin portaaleista vaativat huimat 80-100 talteen kerättyä lohikäärmeen munaa, jotta niistä saisi kulkea läpi.

Loppujen esineiden etsiminen on kaikki vapaaehtoista pelaamista, mutta silti yllättävän hauskaa on yrittää saada kerättyä kaikki yhdestä tasosta. Kussakin kolmessa Spyro-pelissä on maailmoja pelattavaksi (numerojärjestyksessä) kuusi, kolme, neljä ja niistä kaikista löytyy yksittäisiä tasoja pelattavaksi erilainen määrä.

Yksittäisiin tasoihin päästään niin sanotun keskuksena toimivan hubin kautta, kun uusi portaali on löytynyt. Myös suora pikasiirtyminen kenttään onnistuu valikon kautta, kunhan on kerran mennyt portaalin lävitse. Yksi Spyro-trilogian nipotuksen aiheista (ja melkeinpä ainoista sellaisista) on se, että välillä sen uuden tason portaalin löytäminen voi olla hankalaa. Kun melkein kaikki kentät on jo käyty ja tavarat kerätty, onkin se yksi puuttuva portaali jossain piilossa. Siinä sitten etsitään ja ravataan maailman keskushubia edes takaisin. Toki ensimmäisen kerran kun kustakin portaalista läpi on menty, ilmestyvät ne back-nappulalla nähtävälle tasojen listalle pikamatkaamiseksi, mutta silti joskus se portaalin paikantaminen ensi kertaa voi olla vähän hankalaa.

Joskus uuden portaalin avaamisesta tai sellaisen edessä olevan seinän kaatamisesta pitää maksaa rahakassiporvarille tietty määrä timantteja. Jos timantteja ei tarpeeksi ole matkassa, niin äkkiäkös niitä jostain tasosta pelailun aikana aina kertyy kasaan riittävät määrät. Joskus timantit kelpaavat maksuksi myös jostain muusta. Esimerkiksi Spyron kyky oppia sukeltamaan tai kiipeämään tikkaita maksavat nekin timantteja.

Liekitys ja pukkaus

Kaikkien kolmen pelin yksittäiset tasot eivät ole mitään hirmupitkiä, eivätkä viholliset tai edes välipomot vaikeitakaan. Apunaan Spyrolla on suusta tulevan liekkimeren ohella myös päästä löytyvät sarvet, joilla voi pukata vihollisia. Viholliset onkin jaettu kahteen kastiin: toisiin toimii tuli ja toisiin sarvet, joten molempia hyökkäystapoja tulee käytettyä.

Yleensä kaikki tarvittava tavara saadaan melko helposti kerättyä tasoista talteen ja ”palaa kotiin” -portti ilmestyy, jonka kautta päästään takaisin hubiin. Se suurin hauskuus pelissä tuleekin kaiken keräämisestä per taso. Peli pitää kirjaa kerätyistä esineistä ja timanteista. Esimerkiksi jostain tasosta saattaa löytyä vaikkapa kolme lohikäärmettä ja 500 timanttia kaiken kaikkiaan.

Yleensä ensimmäisellä pelailulla tasosta ei millään löydä kaikkia timantteja, koska osa on piilotettu sellaisiin paikkoihin, että pelaaja joutuu pähkäilemään miten sinne pääsee – jos edes ylipäätään paikantaa niitä ensimmäisellä pelikerrallaan. Uusien tasojen pelaamisen lomassa onkin hauska välillä poiketa nuuskimaan vanhoja tasoja, josko jotain keräämättä jäänyttä taas löytäisi.

Tavaroiden keräämisen, pompinnan ja liitelyn joukkoon mahtuvat erilaiset vapaaehtoiset sivuhaasteet, jotka vaihtelevat helposta vaikeaan. Niitä vaikeista saakin sitten yrittää useita kertoja ennen kuin onnistuu, jos silloinkaan. Dinosaurusten liekitys skeitatessa, resiinalla reissaamista Donkey Kong Countryn kaivostason hengessä tai vaikkapa lumileopardilemmikin takaisin saattamista. Mikäli mielii kerätä kaikista tasoista kaiken, toimivat haasteet paikoin pelinpysäyttäjinä, jotka ovat joko hyvä tai huono asia – riippuu siitä miten asian kokee.

Loppusanat

Kokonaisuutena Spyro Reignited Trilogy on kauttaaltaan varsin toimiva ja peliensä osalta tasalaatuinen ja yhtenäinen kokemus audiovisuaaliselta toteutukseltaan kuin kontrollejaankin myöten.

Crash-kokoelman tapaan noin neljänkymmenen euron hintalapullaan se on myös hintalaatusuhteeltaan hyvä diili, jossa rahoilleen saa kivasti vastinetta. Activision on jälleen onnistunut julkaisemaan palan toimivaa nostalgiaa kaikkien fanien ja sellaistenkin pelaajien (kuten allekirjoittanut) saataville, jotka eivät Spyro-pelejä aiemmin ole pelanneet. Vanhemmille ja kokeneille pelaajille kyseinen HD-trilogia ei välttämättä tarjoa mitään ultimaalista tasohyppelyhaastetta – ainakaan samaan tapaan kuin ne ensimmäisen Crash Bandicootin vaikeammat kentät.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Kolme laatupeliä samoissa kuorissa
  • - Simppeli, mutta toimiva pelattavuus
  • - Tasoja ja keräiltävää riittää
  • - Audiovisuaalisesti nätti suomeksi puhuttu paketti
  • - Hinta-laatusuhde

Huonoa

  • - Maailmojen keskushubissa on välillä vaikea löytää seuraavaa koluamatonta kenttää
  • - Varttuneemmille pelaajille kenties turhan helppo