Star Wars Jedi: Survivor arvostelussa

Tähtien sodan aikajanalla alkaa olla ruuhkaista. Tasavallan kukistumisen ja keisarin toisen kuoleman väliin mahtuu jo niin monta kirjaa, elokuvaa, peliä ja televisiosarjaa, ettei keskeisimpiä hahmoja ja tapahtumia ole helppo kierrättää rikkomatta kaanonia. Respawn Entertainmentin vuoden 2019 Star Wars Jedi: Fallen Orderin oli uljas yritys kaivertaa täysin uutta jeditarinaa tutun audiovisuaalisen kuvaston ja ikonografian voimin, mutta todelliseen läpimurtoon tarvittiin vielä toinen interaatio. Star Wars Jedi: Survivor tarjoilee kiehtovinta Tähtien sota -fantasiaa sitten Rogue Onen.

Star Wars Jedi: Survivorin tarina sijoittuu noin viisi vuotta Fallen Orderin tapahtumien perään. Saw Gerreran vastarintaliikkeessä operoiva Cal Kestis joutuu veriseen väijytykseen, joka pistää kovaa vauhtia keski-ikäistyvän jedin miettimään elämänvalintojaan. Sattuma ja seikkailu ohjaavat sankarin Greezin baarista kohti legendojen Tanalorria – imperiumin ulottumattomissa olevaa planeettaa, joka olisi täydellinen retriitti Calin kaltaisille vainotuille jedeille. Eipä aikaakaan, kun Cal, Greez ja vastarintaliikkeestä tarttunut palkkasoturi Bode kokoavat vanhan jengin uuteen seikkailuun.

Tarina on pohjimmiltaan Tähtien sodalle soveliasta perushuttua, mutta se toimii erinomaisena kehyksenä uudelle seikkailulle ja kiinnostaville hahmoille. Cameron Monaghaninin jokamiesjedi, Cal, on entistä minäänsä synkempi, muttei kuitenkaan vailla edellisen pelin poikamaista karismaansa. Omaan silmään osui myös aluksen pilotti ja kokki, Greez, joka kohoaa vakavina hetkinä ilmeisen komediaroolinsa yläpuolelle. Käsikirjoitus ja kerronta on ylipäätään melko laadukasta, mikä on aina iloinen yllätys suuresta laatuvaihtelustaan tunnetulle Tähtien sodalle. Poikkeuksena sivutehtäviä jakelevat hahmot, joiden dialogi tuntuu olevan peräisin eri kynästä kuin pääjuoni.

Kenties tarinaakin vaikuttavampaa Star Wars -tunnelmaa luovat pelin ympäristöt. Tasosuunnittelussa kaikuvat yhä Dark Soulsin suunnitteluperiaatteet moninaisine oikopolkuine ja itsensä ympäri kiertyvine tasoineen, mutta mukana on entistä enemmän avoimia tiloja. Avaria maastoja taitellaan paitsi apostolin kyydin ohella myös erilaisilla ratsuilla, ja onpa mukana myös paljon toivottu optio pikamatkustella lepopaikkoina toimivien meditaatiopisteiden välillä. Tasosuunnittelu tuntuu funktionaalisesti erittäin harkitulta ja toimivalta, mutta itselleni pelissä iski ennen kaikkea ympäristöjen autenttisuus. Ympäristöt huokuvat vanhan koulukunnan Tähtien sotaa, olipa kyse sitten muinaisen jeditemppelin raunioista, aavikkoilmaston pieksämästä rajaseutukylästä tai rikotun kuun pinnalle rakennetusta tutkimuslaboratoriosta. Iso osa tulee tietenkin Tähtien sota -universumin tutusta muotokielestä, mutta lisämausteensa tuovat rakennusten mittakaava sekä tasojen huikea vertikaalisuus – kiipeily ja kuolemaa uhmaavat hypyt kymmenien, ellei jopa satojen metrien korkeuksissa ovat jedisankarin arkea. Visuaalisesti ja arkkitehtuuriltaan sykähdyttävää tasosuunnittelua tukee luonnollisesti sankarin hyvä liikkuvuus: Cal roikkuu, kiipeilee ja hyppii kuin Lara Croft konsanaan, joskin ilman hikoilua, ähinää ja tapaturmapornoa. Seinäjuoksut, tuplahypyt ja muut akrobatiakikkailut tarjoavat Survivorin maailmassa enemmän viihdyttävää ajanvietettä ja kauniita näköaloja, kuin kiperiä pelillisiä haasteita.

Myös taistelumekaniikat ovat onnistuneet. Torjuntoihin, väistelyihin, vastalyönteihin ja jedivoimiin perustuva valomiekkailu tuo niin ikään mieleen From Softwaren seikkailut, mutta on paljon nopeatempoisempaa ja anteeksiantavampaa. Ensiksi rikotaan vihollisen puolustus joko hyökkäyksillä tai torjunnoilla, seuraavaksi pilkotaan terveyspalkki. Osa vihollisen hyökkäyksistä on pakko väistää, ja ammuskelijat taltutetaan aitoon jedityyliin, kimmottamalla ammukset takaisin omistajilleen. Cal saa vastaansa kohtuullisen mielenkiintoisen kirjon ryöstelijöitä, kloonisotien robotteja, imperiumin iskujoukkoja ja vihamielistä eläimistöä. Välillä vastaan tulee joku pykälää kovempi loppu- tai välivastus, mutta harvoin mitään niin vaikeaa, että edes vähän huolimattomankaan pelaajan eteneminen pysähtyisi urilleen. Alkuun tuntui ehkä vähän hullunkuriselta, että imperiumin armeija on liikkeellä lähinnä sähköpampuin ja mellakkakilvin, mutta lähitaistelu on kieltämättä hauskempaa, kuin ammusten torjunta.

Jedivoimilla ja valomiekalla aseistautuneen Calin taito- ja taistelurepertuaari jatkaa siitä, mihin se edellisen pelin lopussa jäi. Seinäjuoksut ja tuplahypyt saavat rinnalleen näppärän heittokoukun ja valomiekkailua laajennetaan uusilla taistelutyyleillä. Ensimmäisen osan kaksoismiekat ja Darth Maul -tuplaterä saavat rinnalleen Kylo Reniltä lainatun raskaan lyöntityylin, sekä henkilökohtaisen lempparini: blaster-pistoolin ja merirosvomiekkailun. Käsiase jedin kädessä tuntuu poikkeuksellisen epäurheilijamaiselta, mutta tuo paljon myös komediahetkiä heikoimpien vihollisten viimeistelyyn. Mitäpä olisikaan Tähtien sota ilman Han Soloa?

Star Wars Jedi: Survivor tuntuu poikkeuksellisen itsevarmalta julkaisulta – peli huokuu rakkautta Tähtien sotaan, sekä vankkaa käsitystä siitä, mitä pelaajat siltä odottavat. Ainoa hieman kyseenalainen design-ratkaisu on Dark Soulsista lainattu rekursio, jossa kuolema tai meditaatioringissä lekottelu tietää vihollisten herättämistä. Ne hetket, joissa pelaaja joutuu kulkemaan jo kertaalleen kuljetun reitin tai taistelemaan jo kertaalleen voitetun taistelun, ovat auttamatta pelin heikoimpia. Star Wars Jedi: Survivor pohjaa elokuvamaiseen kerrontaan, johon junnailu tai vanhan kertaaminen ei oikein istu. Helpohko oletusvaikeustaso sekä pelin armollinen suhtautuminen putoamisiin ynnä muihin äkkikuolemiin kielivät vähän siitä, että ehkä Respawnillakin ollaan pakittelemassa takaisin kohti perinteisempää elokuvatoimintapelin rakennetta.

Jedi: Survivorin ainoa isompi murhe piilee teknisessä toteutuksessa. Välkehtivä tasogeometria, epätasainen ruudunpäivitysnopeus ja paikoin suorastaan krooninen kaatuilu ovat valitettavasti arkipäivää vielä kuukausi pelin julkaisun jälkeenkin. Pahimmaksi bugisumpuksi näytti nousevan aavikkoplaneetta Jedha, joka oli niin epävakaa, etten ollut viiden peräkkäisen kaatumisen jälkeen varma, pystyykö peliä käytännössä edes läpäisemään. Survivor on visuaalisesti kaunis, mutta täysistä detaileista, 4K-tarkkuudesta ja sulavasta ruudunpäivityksestä ei kannata haaveilla oikeastaan millään rautakokoonpanolla. Testikoneen RTX 4080 pyöritti peliä noin 60 – 80 kuvaa sekunnissa, mutta ruudunpäivitysnopeus jatkoi seilailua ja kuva repeilyä, olipa vertikaalisynkronointi päällä tai ei. Tilanne on niin irvokas, että kehottaisin joko vahvistamaan ostoaikeet Redditistä tai kääntymään suosiolla konsoliversion puoleen.

Jos on riittävän onnekas selvitäkseen seikkailusta ilman tekniikan pettämistä, on Star Wars Jedi: Survivorista hyvin vaikea löytää suurempia vikoja. Se tekee kaiken sen, mitä hyvältä Tähtien sota -fantasialta odottaisikin: piipittävä robottikamu, elämää nähnyt avaruusalus, eeppistä valomiekkailua, ikonisia vihollisia Rancorista AT-ST -kävelijöihin, sekä galaksi täynnä sykähdyttäviä maisemia, jotka voisivat olla peräisin vaikka alkuperäistrilogian konseptikuvista. Myös käsikirjoitus ja hahmot ovat Tähtien sodan mittapuulla suorastaan erinomaisia – ei ehkä ihan Shakespearea, mutta kertaluokkaa pätevämpää, kuin mikään, mitä George Lucas on tuottanut sitten Jedin paluun. PC-version teknisestä tilasta on pakko antaa vielä tällä haavaa painava varoitus, mutta jos ja kun pahimmat rypyt saadaan päivitysten myötä siloteltua, tarjoaa Star Wars Jedi: Survivor parasta Tähtien sotaa vuosikausiin.