State Of Decay - Year One Survival Edition arvostelussa

Tuorein konsolisukupolvi alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että se luottaa menestyksessään enemmänkin remasteroituihin peleihin edellisestä sukupolvesta kuin peleihin, jotka olisivat täysin uusia ja tuoreita tapauksia. Tällaisia esimerkkejä ovat olleet muun muassa Sleeping Dogs, GTA V, The Last Of Us sekä nyt arvostelussa oleva State Of Decay.

Arvostelijamme Teemun alun perin noin kaksi vuotta sitten kirjoittama, pääasiassa myönteinen arvostelu pelin Xbox 360 -julkaisusta on nyt nähnyt päivänvalon myös Xbox Onella hieman topattuna Year One Survival Editionina.
State Of Decay ? Year One Survival Editioniin on pakattu alkuperäispelin ohella myös sen kaksi maksullista DLC-kampanjaa, Breakdown ja Lifeline. Lisäksi grafiikkaa on paranneltu, kuten pelien remasterointeihin kuuluu. Pelin Day One versiossa tulee lisäksi latauskoodi, joka antaa heti kättelyssä pelaajalle yhden auton, tuliaseen ja lyömäaseen. Itse jätin koodin käyttämättä ja päätin pureutua peliin ilman alkuavusteita.
Zombie-elokuvat ovat yhä suosiossa ja TV-puolella niihin keskittyviä sarjoja on yksi ylitse muiden, joka totta kai on supersuosittu The Walking Dead. Lähinnä tarinavetoisiin ja tunnepohjaisiin, interaktiivisin elokuviin tätä nykyä keskittyvä Telltale Games omistaa kyseisen TV-sarjan pelioikeudet, mutta State Of Decay ei voisi olla lähempänä The Walking Deadin toiminnallisempaa puolta, jättäessään hahmot ja tunteilut taka-alalle ja keskittyessään tuomaan ruudulle lähinnä sen selviytymispuolen zombie-maailmanlopussa.

Pelin kolmea kampanjaa voi pelata missä järjestyksessä huvittaa, eli mikään pakko ei ole aloittaa siitä alkuperäisestä, vaan pelaaja voi aloittaa vaikkapa Breakdownista jos niin haluaa. Kullekin kampanjalle on oma tallennuksensa, joten näiden pelaaminen ristiin rastiin ei onneksi sotke toisen tallennusta tai tallenna sen päälle.

Jos aloitetaan alkuperäiskampanjasta, saa pelaaja ohjattavakseen afrotukkaisen amerikkalaismiehen. Alkuun tapetaan heti muutamia zombeja maastossa, kunnes löydetään tukikohtana toimiva kirkko, jonne on majoittunut jo muutamia muita selviytyjiä, jotka ovat perustaneet yhteisön. Ideana pelissä olisi selviytyä hengissä, mutta samalla käydä tarvikkeiden hakureissuilla sekä siinä sivussa kohdata muita selviytyjiä ja tuoda ne takaisin omaan leiriin, liittymään yhteisöön. Tarjolla on sivutehtäviä ja ?pääjuonta? edistäviä kampanjatehtäviäkin. Uusia sivutehtäviä saadaan löytämällä uusia yhteisöjä ja auttamalla sen jäseniä selviytymään. Avustaminen vaikkapa toisten leirin suojaisuuden parantamisessa tuottaa luottamusta ja luottamus taas tehtävämahdollisuuksia.

Kampanja ja sen tehtävät itsessään ovat melko tylsiä ja juonikin aika langanohutta sorttia. Hahmotkaan sinänsä eivät nouse ylitse muiden ja ovat kaukana Telltalen The Walking Dead -pelien hyvin kirjoitetuista ja hienosti taustoitetuista hahmoista, joista muodostuu erilaisia yksilöitä, joita kohtaan tuntee parhaimmillaan sympatiaa.

State Of Decay luottaa hyvin käsinkirjoitetun hahmon sijaan hahmonkehitykseen. Pelaajan juostessa pelin maailmassa kertyy hahmolle kokemusta muun muassa tappelun ja refleksien saralla. Mitä korkeammalle taidot kehittyvät sitä helpompaa on selviytyminen. Siksi onkin todella kurjaa, jos ja kun käy niin, että pelaajan hahmo menehtyy zombejen puremiin. Kun hahmo kuolee tallentaa peli oitis etenemisen ja sen jälkeen saadaan uusi, satunnaisesti luotu kehittymätön hahmo ohjattavaksi ? tosin ärsyttävän lataustauon jälkeen. Kaikki edistyminen on aloitettava alusta ja samalla kaikki mukana olleet varusteet ja reput jäävät sinne mihin pelaajan hahmo kuoli.

Homma toimii siis vähän samaan tapaan kuin WiiU:n pelissä ZombiU. Tarvikkeet voi sitten käydä noutamassa onneksi uudella hahmolla ja viedä takaisin leiriin. Jokaisella uudella hahmolla on kuitenkin sen verran persoonallisuutta, että jotkin taitoalueet ovat valmiiksi parempia kuin jollain toisella hahmolla. Esimerkiksi voimistelijalla on parempi yleiskunto, kun taas alkoholistihahmolla on todella huono stamina ja jolla äly-taito kasvaa todella hitaasti, verrattuna normaalihahmoon.

Hahmonkehityksen ohella suurta roolia pelissä näyttelevät iloisuusaste ja vaikutusvalta. Jos leirin iloisuus eli moraali laskee liiaksi alkaa leirissä tulla eripuraa ja tappeluita. Jos taas pelaajan vaikutusvalta on alhainen, ei leirin varustekaapista saa ottaa juuri mitään mukaansa jos on lähdössä tutkailemaan maastoja. Tuliaseet, lyömäaseet kuin haavoja parantavat lääkkeetkin on tuolloin jätettävä suosiolla kaappiin. Alhainen vaikutusvalta myös tuhoaa muiden leiriläisten kiinnostuksen lähteä pelaajan kaveriksi tutkailemaan. Vaikutusvaltaa saadaan kohotettua suorittamalla tehtäviä, tuomalla löydettyjä varusteita varustekaappiin, mutta myös pelastamalla selviytyjiä, tuhoamalla zombielaumoja sekä putsaamalla hylättyjä taloja niihin pesiytyneistä ?huutajazombeista?. Myös omaa leiriä on suojeltava, joka aika ajoin saattaa joutua aitojen yli kiipeävien zombejen väijyttämäksi. Puolustuksia voi parantaa laudoittamalla ikkunoita umpeen sekä luomalla eräänlaisia varatukikohtia hylättyihin taloihin, jotka voi ansoittaa houkuttimilla. Uuden minitukikohdan luonti vaatii niin ikään valuuttamaisesti toimivaa vaikutusvaltaa, joka hupenee sitä mukaa kun sitä vaativia asioita tehdään.

Ennen pitkää mukaan pyydetyt selviytyjät alkavat käydä omassa leirissä rasitteeksi jos nukkumapaikkoja on vähemmän kuin yhteisön jäseniä. Jäseniä voi karkottaa leiristä, sillä liika määrä ihmisiä vie liikaa ruokaakin, jota ei sitäkään riitä loputtomiin. Onneksi tarvikkeiden hakureissuilla voi löytää myös isompia läjiä ruokaa, jotka voi sitten tuoda isossa rinkassa kotiin ? jos selviää kotiin asti. Reppuun saa sullottua vain tietyn määrän tavaraa ja jos repun slotit ovat kaikki täynnä painavaa tavaraa, pelaajan stamina ehtyy nopeasti ja juokseminen loppuu kuin seinään. Zombielaumoja onkin vaikea juosta karkuun jos on liikaa tavaraa selässä. Onneksi tuliaseilla voi vähentää pikaisesti perässä tulevien zombejen lukumäärää. Meteliä siitä kuitenkin aiheutuu, ellei aseessa sitten ole äänenvaimenninta, jotka nekin hajoavat tietyn ampumismäärän jälkeen. Zombeja houkuttelevaa mekkalaa syntyy muustakin kuin ammuskelusta.

Autoilla huristelu, niillä tööttäily ja esimerkiksi kaappien kolistelu tyhjiä taloja tutkittaessa aiheuttavat kaikki epätoivottua melua. Kaappeja voi tutkia normaalillakin tahdilla, joka taas on paljon hitaampaa, mutta ei aiheuta melua. RB+Y -yhdistelmällä kaapit voidaan kuitenkin käydä nopealla tahdilla läpi, mutta se tuottaa ääntä. Vastapainona pelaaja voi hiippailla kyykkyasennossa ja piiloutua pusikoihin, jolloin on helpompi kulkea maastossa zombejen huomaamattomissa. Selän taakse hiipimällä voi zombien myös tappaa äänettömästi, mikä joskus tulee tarpeeseen. Yöaikaan zombit muuttuvat kliseisesti voimakkaammiksi ja nopeammiksi ja taskulampusta aiheutuva valokeila houkuttelee niitä paikalle, joten valon kanssa ei kannata sohia huolettomasti.

Pelin maailmana toimiva Trumbull Valley on melko isokokoinen paikka ja kartalle ilmaantuu tuon tuosta mielenkiintoisia kohteita, kuten selviytyjiä tai tehtäväpaikkoja, joihin voi sitten asettaa waypointin reittiä osoittamaan. Pelaajalle tapahtumista tiedottaa leirissä pysyttelevä, radioyhteyden päässä oleva nainen. Sieltä täältä pelin maailmasta löytyy hylättyjä ja varsin toimivia autoja, joilla pitkiä matkoja on paljon kivempi taittaa, jalan kulkiessa kun isommissa etäisyyksissä kuluisi ikuisuus. Autot eivät kestä loputtomiin iskuja kuitenkaan ja törmäily zombeihin saa moottorit lopulta hajoamaan. Myös autoon tarttuvat zombiet osaavat repiä ovet irti ja pelaajan ulos jos riittävän kauan saavat roikkua mukana auton päällä. Autoissa on myös se hyöty, että niihin voi varastoida tavaraa repun tapaan. Jos reppu onkin täynnä voi kamat sulloa autoonsa ja lähteä etsimään lisää tarvikkeita ja ajaa lopuksi sitten koko täyteen lastattu auto leiriin takaisin.

Kokonaisuutena State Of Decayn peruspelattavuus on sitä ehtaa survivalismia, jota kaikki The Walking Deadin fanit ainakin varmasti haluavat kokeilla itse virtuaalisesti tasolla. Pidemmän päälle tarvikereissuilla juokseminen, sekä välillä ärsyttävänkin pitkien etäisyyksien ajelu puolityhjässä pelimaailmassa tehtävien perässä alkaa kyllästyttää. Tämä johtuu osittain siitä, että pelissä ei ole oikeastaan mitään sen suurempaa ideaa ja juonitehtävien myötä edistyvä tarina on tylsää B-luokan kamaa ja moneen kertaan koettua. Pelin jännitys ja mielenkiinto tuleekin lähinnä siitä pysyykö oma kehittynyt hahmo elossa kun kimpussa on useita zombeja ja terveysmittari hakkaa uhkaavasti kohti nollaa. Pitkälle kehittyneen hahmon menettäminen ketuttaa oikeasti kunnolla. Kipulääkkeillä ja muilla vastaavilla haavoja voi onneksi parantaa, eikä pelaajan hahmo siis saa tartuntaa yhdestä puremasta, kuten normaalisti zombejen kohdalla on ollut ideana.

Audiovisuaalisesti peli on jokseenkin heikko esitys Onella. Toki kyseessä on remasteroitu versio Xbox 360 -pelistä ja grafiikka on verrattain paljon hienompaa. Sataprosenttisen uudistunutta grafiikkaa ei kuitenkaan kannata edes odottaa, mutta paikoitellen peli on silti edelleen todella rosoinen ja vailla yksityiskohtaisuutta. Ei peli aivan susiruma ole, mutta ei tässä ?remasteroinnissa? mitään hurraamistakaan ole. Hahmot muistuttavat vähän piirroshahmoja eikä puhuessakaan huulisynkka aina tahdo mennä kohdilleen. Zombiet ovat nekin piirretyn näköisiä, eivätkä mitenkään erikoisennäköisiä, vaikka erityyppisiä ja kokoisia zombeja pelistä löytyykin.

Vaikka pelimaailma on sisällöltään melko vähäistä ja autiota, ei se silti estänyt peliä kärsimästä ajoittain pahoistakin pelaamista häiritsevistä ruudunpäivitysongelmista, jotka esiintyivät nytkähtelyinä ja hidastumisena pelattaessa. Autoilla ajettaessa taas pelin piirtoetäisyyden heikkouden näkee selkeästi, kun tavara piirtyy ruudulle hieman kauempana sitä mukaa kun pelaaja etenee autollaan. Ottaen huomioon, että nytkähtelyä esiintyi jo pelin Xbox 360 -versiossa on peli siinä mielessä uskollinen remasterointi. Toisella tapaa ajateltuna kyseessä on mielestäni uskomattoman surkeaa työtä Undead Labsilta, joka ei ole selkeästikään osannut optimoida peliään, vaikka tehoakin olisi enemmän nyt saatavilla.

Pelin äänimaailma koostuu pääasiassa zombejen örinöistä, sekä aseiden äänistä ja lyömäaseiden kolinasta, mutta muutoin se on aika vaisua sorttia, vaikka ääninäyttely onkin ok-tasoa. Taustalla ajoittain soiva musiikki jopa ihan käypää, mutta se alkaa nopeasti toistamaan itseään koska erilaista musiikkia ei paljoa ole.
Lisäosista Breakdown sijoittuu samaiseen pelimaailmaan, mutta kampanja aloitetaan hieman eri tavalla: ennen pelin aloittamista valitaan sankari useammasta mahdollisesta, tosin ensi kertaa Breakdownia pelattaessa on pakko valita random-vaihtoehto, joka arpoo hahmon pelaajalle. Tämän jälkeen pelaaja heitetään omilleen keskelle pelin maailmaa, joka on se samainen paikka kuin alkuperäiskampanjassa, mutta pelaaminen aloitetaan toiselta puolelta karttaa, nollatilanteesta. Ensi alkuun onkin siis löydettävä koti ja perustettava uusi yhteisö. Sen jälkeen aletaan keräämään ruokaa ja tarvikkeita, jotta yhteisö saadaan toimimaan. Alkuperäiskampanjassa leiri on jo pystyssä ja tarvikkeitakin saatavilla, kun pelaaja siihen liittyy. Lifelinessa omaksutaan naissotilaan rooli ja heitetään pelaaja keskelle zombie-kaaoksen kokenutta moottoritietä ja lähdetään suorittamaan juonitehtäviä sotilaskavereiden kanssa. Lifelinessa on siinäkin ideana löytää tukikohta ja alkaa vahvistaa sitä ja yleisesti ottaen selviytymään.

Loppujen lopuksi State Of Decay ? Year One Survival Edition on vain tyydyttävää tasoa oleva remasterointi, joka ärsyttävästi kärsii ruudunpäivitysongelmista, samalla kun peli visuaalisella tasolla ei ole mitään sellaista mitä kavereille kehtaisi hehkuttaa Onea ja sen parhaita taidonnäytteitä esiteltäessä, vaikka grafiikkaa onkin paranneltu Xbox 360-version ajoilta paikoin paljonkin. Olisikin ollut hienoa nähdä, että julkaisija Microsoft olisi antanut Undead Labsin pojille ja tytöille kasan rahaa One-versiota varten, jotta pelistä olisi saatu kunnollinen uuden sukupolven isolla budjetilla työstetty State Of Decay. Potentiaalia kun pelin pohjaideassa ja mekaniikassa on rutkasti. Tällaisenaan kun tilaisuus nousta yhdeksi Xbox Onen varteenotettavimmista peleistä valuu enemmän tai vähemmän hukkaan siitäkin huolimatta, että Year One Survival Edition pitää sisällään ihan kiitettävän määrän pelattavaa.