Stellar Blade arvostelussa

Stellar Blade on Etelä-Koreasta kotoisin olevan Shift Up studion käsialaa ja samalla studion ensimmäinen peli. Ilmajoukkoihin kuuluvan Eve- nimisen naisen terävä miekka loistaa ja heiluu pelaajan huitoessa scifiteemaisessa tarinassa, joka samalla viskaa pelin päähahmon ja pelaajan taistelemaan korkokengissä ja balettitossuissaan soulslike-genren keskelle.

Tarina on pääpiirteittäin tuttu: Maa kärvistelee ja tekee kuolemaa – ihmiskunnan näkökulmasta. Luhistuneet ja kasvillisuuden sekä tulvimisten peittämät suurkaupungit ja jopa aavikot ovat vallanneet mystiset naytiboiksi kutsutut monsterit – erilaiset ötökät ja zombimaiset kävelevät toinen toistaan rumemmat lihakasat, jotka myöhemmin kohdataan myös konemaisessa kyborgimuodossakin. Eve ja muut kauniit naiset ovat Maan kiertoradalta pallon pinnalle avaruusaluksista kapseleissa ammuttavia pelastajia, jotka tulevat metsästämään kaikesta vastaavaa alfa-naytibaa ja samalla etsimään eloonjääneitä, joita sitten voitaisiin kuskata avaruuteen turvaan, ihmiskunnan viimeiseen majakkaan.

Työsarkaa riittää, kun vastaan tulee jatkuvalla syötöllä uutta, eri tavalla päälle käyvää ja toinen toistaan isompaa naytibaa. Tarina ja sen hahmot ovat mielenkiintoisia, etunenässä itse Eve, mutta ei käsikirjoitus mikään mestariteos sinänsä ole. Tarina kuitenkin viihdyttää ja toimii kivasti soulsliken ja hack’n’slash -pelattavuuden rinnalla, mutta tarina on paikoin myös hieman ennalta-arvattavakin. Mitä Maassa on tapahtunut ennen Even saapumista, voidaan tästä saada viitteitä löytämällä taisteluissa tai pelastajien odottamisen aikana nääntyneitä kuolleita legioonalaissotilaita ja siviilejä, joilla kaikilla on aina vierellään jonkinlainen datapadi viimeisine muistiinpanoineen. Kaikki pelin tekstit (ja valikot) on suomennettu, joten englantia ei tarvitse lukea ellei erikseen halua.

Jotta Even ei tarvitsisi höpötellä itsekseen halkoessaan naytiboita miekallaan vihamielisissä ympäristöissä, tekee Eve tarinan aikana myös muutaman uuden tuttavuuden, joita ovat Lily ja Adam. Tarinaan saadaan siis hieman kieli poskessa -meiningillä aikaiseksi parivaljakko ”Aatami ja Eeva.” Sivuhahmot tuppaavat kuitenkin jäämään enemmän tai vähemmän ohuiksi ilmestyksiksi, joista vain muutama onnistuu nousemaan esiin.

Even uudet ystävät eivät lähde mukaan seikkailuihin eikä taisteluihin, vaan leijuvat pelaajan matkassa Halosta muistuttavan 343 Guilty Sparkin kaltaisen leijuvan avustajadronen muodossa ja pitävät Eveen radioyhteyttä kolmikon käyttämästä aluksesta käsin. Kun peli etenee, saadaan dronestakin väännettyä tarpeen tullen käsiaseeksi muuntuva, erilaisia ammustyyppejä tarjoileva vaihtoehtoinen ase. Sinko, haulikko kuin rynnäkkökiväärimäinen ammuskelukaan eivät jää vieraiksi dronelle.

Pelin tarina ei ota itseään turhan vakavasti ja tästä on havaittavissa useita viitteitä Aatami ja Eeva -viittauksen lisäksi. Huomattavin lienee pelin päähenkilö: kroppa- ja hiusfysiikoin varustettu silokasvoinen ja pitkätukkainen Eve pieksee vihollisia iloisesti korkkareissa, eikä välitä lainkaan pukeutua vähän väljempiin nanoasuihinkaan. Mieleen nousee oitis mainio hack’n’slash -tapaus nimeltä Bayonetta ja tarjolla on jopa eräs nanoasu, joka on kuin Bayonettan vastaava.

Kaiken kaikkiaan Stellar Bladesta löytyy kerättäviä ja Even ylle puettavia nanoasuja huikeat 41 kappaletta, joista osa tosin on mahdollista saada vasta uuden kierroksen new game+ -tilassa. Asut ovat toinen toistaan paljastavampia ja hullunkurisempia, aitoon aasialaiseen malliin. Pelistä löytyy kerättäväksi asustelaatikoiden ohella 49 sinne tänne piilotettua juomatölkkiä, joita keräämällä saa pysyviä parannuksia Even ominaisuuksiin. Esimerkiksi seitsemän tölkkiä antaa jo pysyvästi kantaa yhden lisäparannusjuoman enemmän ja vähän korkeampi määrä yhden lisämiinan. Kaikki tölkit keräämällä saadaan palkinnoksi asu, jonka aktivoimalla Eve käytännössä seikkailee pelkät alusvaatteet yllään.

Pientä lisähömppää hyvällä tavalla lienee se, että Matrix-elokuvien maaimasta on aika selkeästi otettu inspiraatiota. Ihmiskunnan viimeinen pakopaikkaa Maassa on kaupunki nimeltä Xion, viisas tietäjä jonka pakeilla käydään parikin kertaa, on nimeltään Orcal ja jopa yksi kaupunginosa on nimeltään Matrix 11. Yleisöpuhelimien kautta voidaan pikasiirtyä alueelta toiselle ja kolmikon käyttämä lentoaluskin muistuttaa sellaista, jolla The Matrix -elokuvan päähenkilöt tunneleissa lentelivät.

Valtaosan ajasta Stellar Blade on tasosuunnittelultaan melko lineaarista ja kompaktia sorttia, mutta aavikko sekä muutamat muut alueet tarjoavat vapaampaa ja laajempialaista kulkua, siinä missä Xion antaa jo melkeinpä open worldin tuntua. Toisinaan turhan kapeat taistelualueet turhauttavat, mutta toisaalta taas pelin heittäessä ilmoille open worldia, alkaa kaikki tuntua liian laajalta. Mitä miljöösuunnitteluun tulee, on alun The Last of Us -pelejä muistuttava rauniokaupunki varsin kiinnostava paikka tutkia, kun vastapainona ehkä liiankin tutuksi tulevat erilaiset puolipimeät viemäriverkostot sekä pelistä löytyvien Eidos Companyn ja Orcan yritysten kompleksit itseään toistavine käytävineen.

Xionin kaupungista löytyy asukkaita, joille voi tehdä sivutehtäviä halutessaan ja muutamien kanssa voidaan jopa ystävystyä sydänmittarin ilmaisemana ja sinänsä Xion toimiikin eräänlaisena keskushubina pelin tarinalle. Tarpeeksi sydämiä ja hahmot kertovat salaisuutensa Evelle. Xioniin voidaan tuon tuosta palailla pikasiirtymällä, mikäli jotain keskeneräistä haluaa palata suorittamaan. Paikallinen parturikaan ei suostu leikkaamaan Even hiuksia, ennen kuin tälle tekee yhden tehtävän. Erilaisia kampauksia olisi tarjolla 13 kappaletta. Omaan läpipeluuseen meni noin 37 tuntia, enkä tehnyt sivutehtäviä kuin muutaman, joten ajallisesti peli kyllä tarjoaa rahalle vastinetta, vaikka tunti tai pari meneekin turhempaan touhuamiseen.

Omaa keinovenytystään ja epätasaista rönsyilyään muutoin tasaiseen pelikokemukseen kun tarjoavat melkein soulslike-tasoa olevat ajoittaiset taisteluvapaat kohdat, joissa kuitenkin yritys-erehdys ja ”kokeile uudelleen” tulevat tutuiksi. Pelistä löytyy lukuisia ansahuoneen kaltaisia virityksiä, joissa väistellään tappavia muun muassa laser-säteitä kiipeilyn ohessa, vältetään tekemästä hälytystä laatikoiden liukuhihnalla sekä kertaalleen lasketaan pepulla mäkeä vauhdikkaassa vaaratunnelissa tappavia objekteja väistellen. Viimeksi mainittu kohtaus on kuin jostain Crash Bandicoot -pelistä.

Tarkkaa tasohyppelyäkin ja seinällä juoksemistakin löytyy, eräs rasittava sirkkelihuone tulee varsin tutuksi sekä täysin yhdentekevä puzzlehuone, jossa pitäisi pestä letkulla veret junanvaunun pinnalta, jotta saadaan sen kylkeen kirjoitettu ovikoodi näkyviin. En saanut putsattua, vaikka kuinka yritin ruiskia ja päädyin lopulta koodin lopulta suosiolla läpipeluuohjeesta. Painellaan nappuloita ja ajellaan hisseillä ylös alas. Lukitut ovet pitäisi saada auki ydinkennoilla, vaan ensin pitäisi aina löytää kenno. Nämä kaikki hidastavat tasaista etenemistä.

Silti, pääosan ajasta Eve keskittyy etsimään sitä alfa-naytibaa ja huitoo siinä sivussa kivasti paloiksi kasoittain rivinaytiboita ja bossinaytiboita muiden auttamisen sijaan. Even pääasiallinen ase on valtava, hieman hauskasti hiuspinniä muistuttava terävä miekka, joka jokaisen taistelun päätyttyä taittuu kivasti pieneen muotoon ja sujahtaa automaattisesti minnekäs muuallekaan kuin hiusten sekaan.

Mainittakoon tässä kohtaa, että en ole koskaan tarkoituksella hakeutunut kohti soulslike-genren pelejä, sen jälkeen kun aikoinaan yritin tulla toimeen ja oppia pelaamaan Dark Souls 3:a, mutta en tullut sen kanssa juttuun lainkaan. Onneksi allekirjoittaneen ei tarvinnut kirjoittaa Game Realityn DS3-arvostelua tuolloin. Tietämättä juuri mitään sen tarkemmin, otin Stellar Bladen arvosteluun, koska kuvittelin sen olevan jotain Devil May Cry 5 -pelin kaltaista, hieman kevyempää pelailua. Olinpa väärässä ja sain pikatutustumisen soulslike-genreen sen sijaan.

Pelin alussa Eve on erittäin tehoton – miekka ei juurikaan leikkaa ja vihollisen iskujen väistäminen on hankalampaa ja eritoten haastavaa on iskujen oikea-aikainen blokkaaminen. Oletin alkuun television ja pelin välillä olevan jonkinlaista viivettä, kunnes armottoman pelaamisen ja käsien kipeyttämisen jälkeen torjumisen alkaa oivaltaa.

Stellar Blade tuntuu olevan hieman eri maata kuin muut hack’n’ slashit ja lähes aina iskut pitää torjua hieman ennenaikaisesti, kuin liian myöhään. Täydellinen torjuminen tuottaa makean kalahduksen, joka kuuluu ohjaimen kaiuttimesta ja tuottaa tärkeää beta-energiaa. Kertyvän energian avulla Eve voi käyttää erikoisliikkeitään, jotka on ripoteltu hankittavaksi viisioksaisesta taitopuusta. Puun oksat aukeavat hiljalleen pelin edetessä, joten pelaajan kehittymistä liian aikaisin rajoitetaan tarkoituksellisesti.

Minkäänlaisia terveys, stamina tai panssaripäivityksiä puusta ei löydy, vaan kaikki koskee erikoisiskuja ja vain muutama liittyy väistämisen ja torjumisen helpottamiseen (eivät ne paljoa helpota). Taitopuun lisäksi Even korvan taakse voidaan pultata lastuja ja naisen käyttämään, selkään pultattuun eksorankaan voidaan siihenkin ruuvata rajoitettu määrä lastuja kerrallaan. Näitä tienaa ja voi myös ostaa kauppiailta. Voidaan esimerkiksi vähentää vihollisen tuottamaa vahinkoa, tai vaihtoehtoisesti lisätä vaikkapa vahingontuottoa vihollisen kilville. Myös Even taistelunopeutta voidaan parantaa lastuilla.

Erillistä staminaa pelissä ei ole lainkaan ja Eve saakin onneksi juosta sydämensä kyllyydestä, mutta aina sekään ei taistelun aikana auta, kun puolen ruudun kokoinen välibossinaytiba hyppää niskaan ja jakaa tuhoaan – ellei ehdi väistää tai torjua. HP-mittaria voidaan päivittää ainoastaan löytämällä Even kuolleita kollegoita, joita enkeleiksi kutsutaan, ja näiltä sitten otetaan haltuun kehoytymiä. Neljä ydintä ja HP kasvaa pysyvästi. Pelin edetessä Even käyttöön aukeaa erillinen ”rage-moodi”, jolle on oma oksansa taitopuussa. Ragemittari täyttyy mättämisen myötä ja aktivoidaan tatteja klikkaamalla.

Erikoisliikkeitä sen sijaan käytetään R1-nappulan ja kuvakenappulan sekä L1-nappulan ja kuvakenappulan yhdistelminä. Erilaisia liikkeitä onkin ihan kiitettävästi. Torjuminen toimii L1-nappulaa pitämällä ja väistö onnistuu ympyränappulalla. Täydellinen väistö tuottaa sekin beta-energiaa ja saa aikaan hetkellisen hidastumisen ja Even perässä nähtävän punaisen juovan indikaattorina.

Stellar Blade kuljettaa tarinaa eteenpäin ja samalla kuin porrasaskelmin nostaa vaikeuskäyrää ja tuo ruudulle uusia rivivihollistyyppejä ja entistä isompia ja pahempia välibosseja. Kaiken kaikkiaan vihollissuunnittelu on mielestäni erittäin onnistunutta ja varsin mielikuvituksellista. Jokaiseen pikkuviholliseen on aluksi tutustuttava ja ehkä jopa otettava niiltä turpiin, ennen kuin niiden kanssa nahistelu alkaa tuntua luontevalta. Sama koskee eritoten välibosseja, joiden kanssa taistelu on vauhdikasta ja mitä pidemmälle tarinassa mennään, sitä armottomampaa meno on, eikä virheisiin jää juurikaan varaa.

On äärimmäisen tärkeää opetella oikeanlainen blokkaaminen, koska läpipäästetyt iskut syövät nopeasti HP-mittarin tyhjiin, etenkin vahvempien bossien kanssa nahisteltaessa. Toinen mikä on opeteltava, on teleporttimaisten ”välähdys” -liikkeiden käyttö. Taisteltaessa vihollinen käyttää erilaisia iskuja, jolloin ruudulla välähtää joko sininen, liila tai keltainen pallo. Sinisen kohdalla välähdetään suoraan eteenpäin vihollista kohti, liilan kanssa pitäisi väistää vasemmalle ja keltainen tarkoittaa, että voi väistää minne vain. Epäonnistunut välähdyssuunta sinisen ja etenkin liilan kanssa johtaa siihen, että vihollinen ottaa Even syleilyynsä ja paiskoo ja hakkaa tältä melkeinpä energiat nolliin. Jos ne ovat jo alhaalla, tietää kiinnijääminen yleensä kuolemista. En oikeastaan missään vaiheessa oppinut pitämään pelin onnettomasta perustason väistötoiminnosta. Se on todella lyhyt ja pysyy sellaisena, vaikka Eve kuinka kehittyisi. Käytännössä nappulaa on rämpytettävä monta kertaa putkeen, jotta saataisiin aikaiseksi ”normaalipituinen” väistöliike, joita useimmissa peleissä on tottunut näkemään. Toki kertapainalluksena tapahtuva täydellinen väistö auttaa Eveä väistämään ketterästi kohti tulevan iskun, mutta se jättää pelaajan silti seisoskelemaan vihollisen lähituntumaan.

Taistelun aikana pelaajalla on teränsä, välähdysten ja väistönsä sekä erikoisliikkeidensä ohella apuna leijudrone, johon voidaan ostaa ammuksia. Taitopisteitä kertyy taistelemalla, kultarahaa kuin myös erilaisia raaka-aineitakin saadaan vihollisista, mutta myös puulaatikoista sekä jalalla auki potkittavista sekä tiukempia, koodin tarvitsevista laatikoista. Aina silloin tällöin vastaan tulee aktivoitavia levähdysleirejä, joissa pelaaja voi hetkeksi istahtaa aloilleen. Leiri tallentaa pelin ja istuminen palauttaa HP:t ja energiaputelit täyteen. Myös varastosta tuodaan automaattisesti esineitä Even taskuun. Huonona puolena levähtäminen spawnaa jo kukistetut viholliset takaisin peliin, joka on isompi harmi etenkin alkupuolella peliä, mutta ei niinkään pidemmällä, kun pelaaja alkaa pärjäämään tehokkaasti.

Leireistä löytyy pikamatkustuspuhelimen lisäksi yleensä myös korjauskonsoli, jolla voidaan päivitellä muun muassa miekan tehokkuutta, mutta myös dronella on siinä oma taitopuunsa ja Even taitojen parantelu taitopuussakin onnistuu vain leireissä, siinä missä Even taitolastuja voidaan vaihdella milloin vain valikon kautta. Leireistä löytyy myös kauppa-automaatti, josta voidaan ostella käyttöesineitä, kuten terveysputeleita, dronen ammuksia sekä erilaisia räjähteitä, kuten tyrmäyskranaatteja sekä älymiinoja. Myöhemmässä vaiheessa peliä aukeavat ostettavaksi myös perusputeleita hintavammat WB-pumput, joita voi olla taskussa mukana yksi kerrallaan – paitsi jos onnistuu keräämään tölkkejä niin paljon, että määrä kasvaa yhdellä. Mikäli pelaaja menettää kaiken energiansa, voidaan WB:llä palautua yhdesti takaisin peliin elvytyksenomaisesti, ilman että esimerkiksi koko hankalaa pomotaistelua on aloitettava uudelleen alusta lähimmältä levähdyspaikalta.

Mitä pelin tarjoamiin räjähteisiin tulee, en oikein missään vaiheessa peliä kokenut niitä täysin hyödyllisiksi. Miinojen pudottelu heti taistelun alussa on sinänsä toimivaa, mutta muiden käyttö on ontuvampaa. Räjähteitä kun ei voi lainkaan heittää, vaan ne putoavat aina jalkojen juureen, kun ristiohjaimen alanuolta kerran painetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi etenkin bossitaisteluissa löytyä sopiva hetki, että päästään bossin viereen pudottamaan sellainen, ilman että saadaan nyrkistä naamaan ja pahimmillaan mokataan koko taistelu siihen.

HP:tä palauttavien puteleiden naukkailu toimii siinä mielessä vähän paremmin, että kun painetaan ristiohjainta kerran ylöspäin, putelin sisältö menee Even kurkkuun, seisoipa missä tahansa. Näitä nappuloita pohjassa pitämällä pelin kulku pysähtyy ja pelaaja voi valita toimintorullasta toisen räjähdetyypin tai erikoisputelin aktiiviseksi ja valmiina käyttöön. Samaan tapaan dronen ammuksia vaihdetaan ristiohjaimen alanuolella. Pelaajan pitää tosin ensin olla tähtäysmoodissa vasen liipaisin pohjassa, jotta ammustyyppiä voidaan vaihtaa. Käyttöliittymä ei ole mikään kamalan sulavakäyttöinen etenkään vauhdikkaaseen taistelemiseen, mutta sen kanssa oppii juuri ja juuri elämään.

Stellar Blade etenee pelimekaanisesti kutakuinkin tasaisella tahdilla. Pelaaja oppii pelaamaan ja Eve kehittyy konkreettisesti taitojensa ohella siinä sivussa ja mukana kannettavien ja leirissä täydentyvien energiaputeleiden ja muiden vakiomäärä nousee. Loppupuolella peliä joutuu soulslike-ensikertalainen (kuten allekirjoittanut) kuitenkin kohtaamaan aikamoisen ryöpytyksen, kun vastaan tulee jopa neljä bossia putkeen. Kädet ovat kovilla ja jokainen neljästä tuntuu siltä, että ”tätä en enää pääse.”

Mitä haastavuuteen tulee, joutuu Even lastuja käytännössä vaihtelemaan ja kokeilemaan mikä voisi tuottaa parhaimman lopputuloksen. Eksorankoja voi olla käytössä samaan aikaan kaksi ja lastuja neljä, kunhan kaikki slotit on saanut auki. Joskus hiuspinnimiekan heilutteluun pitää sekoittaa drone-aseella ammuskelua ja halutessaan koko taitopuunkin voi resetoida ja jaella pisteet uudelleen.

Soulslike-pelien tavoin Stellar Bladessakin yleisellä tasolla toistoa kuitenkin tulee ja isompien bossien kanssa tuli väännettyä toistakymmentä, joskus jopa kolmisenkymmentäkin kertaa. Pelistä löytyy normaalivaikeustason ohella ”tarinatila”, joka tosin ei ole nimensä mukainen easy-taso. Se ei itse asiassa tunnu juuri lainkaan helpommalta, mitä nyt vihollisen, etenkin bossien energia vähenee hieman tehokkaammin. Kuitenkin jos torjunnat ja oikeasuuntaiset väistöt eivät ota onnistuakseen, tulee tarinatilassakin turpaan niin, että heiluu. Välillä pärjäsin normaalilla ja välillä jouduin lopulta taipumaan tarinatilan käyttöön.

On kuitenkin mukava, että vaihtoehtoja on kaksi. Etenkin normaalitilassa pelattujen bossitaisteluiden jälkeen olo on melkoinen: kädet tärisevät ja sydän hakkaa aivan kurkussa asti – voitonhetki maistuu aidosti maukkaalta ja samaan aikaan epätodelliselta! Stellar Bladeen on pätsien myötä saapunut erillinen päävalikosta löytyvä haastetila, josta tarinan aikana jo kertaalleen voitettuja bosseja voi kokeilla kukistaa uudelleen. Haastetilassa otetaan ylös muun muassa kulunut aika, kärsitty vahinko, ammutut ammukset ja käytetyt terveysputelit. Oli hauska huomata, kuinka useammat alkupään bossit taittuivat haastetilassa jo ensiyrittämällä ja alle parissa minuutissa, vaikka ne ensikohtaamisella tuntuivat mahdottomilta. Niin sitä vain kehittyy. Kun haastetilassa onnistuu pieksemään kaikki bossit, saa palkkioksi (totta kai) yhden nanoasun Evelle.

Kun Stellar Bladen tarina alkaa olla niputettu neljän kainalot hikoilemaan saavan bossitaiston jälkeen ja tenniskyynärpää alkaa oireilemaan, on kaiken yhteen saattava loppu (se jonka itse koin) hienoinen pettymys, eikä ehkä lopetuksenakaan välttämättä kaiken sinetöivä vaan enemmänkin modernin tyyppinen Marvel-lopetus, jossa on jo heti vähän tilaa jatko-osalle. Tylsää. Erilaisia loppuja pelissä on kuitenkin kolme, joten kenties ne kaksi muuta olisivat vähän parempia.

Audiovisuaalisesti Stellar Blade on makea paketti. Eve on elävänoloisesti animoitu, enkä nyt tarkoita naisen peppua ja rintoja. Hahmo on symppiksen oloinen ja osaltaan tähän vaikuttaa hyvä ääninäyttely, joka englanniksikin taipuu ihan kivasti, mutta loppujen lopuksi päädyin käyttämään koreankielistä puhetta autenttisuutta varten ja Eveä ääntävä melko kokematon Yoon-Eun seo tekee työnsä mainiosti. Even ulkonäkö on erillisen mallin, Shin Jae-eun pohjalta tehty.

Englanninkielisestä Enkelistä vastaa Rebecca Hanssen. Musiikkiakin löytyy, mutta se unohtuu monin paikoin hektisen naytiboiden vääntämisen alle. Leireissä on levysoittimessa tarjolla muutama tunnelmallinen kappale, jotka alkavat lopulta kuitenkin hieman ottamaan aivoon, vaikka raitaa saakin vaihtaa. Leirit tulevat pelin soulslike-meiningin myötä niin tutuksi, että sinänsä rentoa oloa tuottavat kappaleet kyllästyttävät leiriin kuolemansa jälkeen palautettavaa pelaajaa. Ääniefektien osalta parasta antia on ehdottomasti Even terän kalahtelu torjuntatilanteissa ja vaikka muu äänimaailma toimii ihan kivasti ja bossinaytibat pitävät kaikki omanlaistaan meteliä ja ryskytystä, ei taistelun flow-tilassa halua juuri kuulla muuta kuin täydellisen torjunnan tuottaman kalahduksen, joka kuuluu oletuksena kovaa ohjaimen kaiuttimestakin.

Graafisesti UE4-moottoria pohjanaan käyttävä Stellar Blade näyttää todella hyvältä ja pyörii sulavasti totta kai 60 fps-lukemia tuottavassa performance-tilassa, mutta myös tasapainoitettu-tilakin tuottaa miellyttävää kompromissia. Visuaalisuuden taso hieman paranee quality-tilassa, mutta silloin ruudunpäivitys on lukittu 30fps-tasolle ja Stellar Bladen vauhdikas meininki mielestäni ehdottomasti vaatii nopeamman ruudunpäivityksen. Maisemat ovat Even hahmoanimoinnin tapaan yksityiskohtaisia ja naytibat visuaaliselta suunnittelultaan ovat uniikkeja kohdattavia.

Loppusanat

Stellar Blade tarjoaa sopivan mittaisen ja otteessaan pitävän tarinan, ajoittaisesta ennalta-arvattavuudestaan huolimatta. Visuaalisesti näyttävän ja sulavasti pyörivän scifitarinan pohjalla hyrrää soulslike-genren ”ranteet kipeäksi” -pelattavuus, jossa Eve kalisuttaa miekkaansa ja pelaaja joutuu hiomaan taistelutehokkuuttaan jokaisen turpakäräjän jälkeen aina vain täydellisemmäksi. Peliä on helppo suositella, mutta oikeastaan vain soulslike-pelien ystäville. Anteeksi antavampaan hack’n’slashiin tottuneet – toimikaa harkiten.