Strangeland on indiekehittäjä Wormwood Studiosin uusin tuotos – studion joka tunnetaan parhaiten päälle kahdeksan vuotta vanhasta ja suosiota nauttineesta cyberpunk-seikkailupelistä, nimeltä Primordia. Julkaisijana toimii jälleen Primordiankin julkaissut sekä mainion Unavowed-seikkailun itse kehittänyt Wadjet Eye Games.
Surrealistiseen karnevaaliin sijoittuva Strangeland on jonkinlaista jatkoa Primordialle, mutta tämän enempää en osaa asiaa kommentoida, koska en ole Primordiaa ainakaan tätä kirjoittaessani pelannut.
Heti ensitöikseen nimetön, pakkopaidassa nähtävä sotkutukkainen pelaaja on täysin hukassa. Missä hän on? Karnevaalin pellenaamainen sisäänkäynti on ”elävä” ja heittää kuivaa läppää. Astutaan karnevaaliin sisälle ja aulatilassa on vaaleahiuksinen nainen hyppäämässä kaivoon. Mitä ihmettä?
Peli ei turhia selittele tai pureskele valmiiksi. Jos peliä pitäisi kuvailla elokuvamaailmaan rinnastamalla, voisi melkein sanoa, että Strangeland voisi melkeinpä olla vaikka David Lynchin käsikirjoittama peli, jossa painajaismaista grafiikkaa ja hahmoja on visualisoinut edesmennyt H.R. Giger ja teemaa sekä selittämätöntä, ihmistä paljon suurempaa pahuutta lainaillaan H.P. Lovecraftin tarinoista.
Äänimaailma on valjastettu hienosti tukemaan tätä edellä mainittua visuaalista häiriintyneisyyttä. Etenkin kuulokkeilla pelattuna painostava ambienssiraita ja muut efektit pääsevät hienosti oikeuksiinsa, eikä pelin laadukkaassa ääninäyttelyssäkään ole tippaakaan valittamista.
Pelinä Strangeland on erittäin kompaktia sorttia, käytännössä koko peli sijoittuu karnevaalin piiriin ja sen eri ruutuihin, joista useampia kansoittavat hahmot, joiden kanssa käydä juttusille. Karnevaalin taustalla piinaa tuntematon ja kuolettava uhka ”Dark Thing”.
Toteutus on pelin pienestä koosta huolimatta koukuttava, joskin noin tunnin pelaamisen jälkeen pelin maailma muuttuu entistä häiriintyneemmäksi, mutta vähän tylsällä tavalla. Kuin Stranger Things -sarjassa, peli kuljettaa pelaajaa läpi samojen ruutujen kuin tuntia aiemmin, mutta nyt ne kaikki ovat ”ylösalaisin”, eli vähän erilaisia. Viimeinen tunti pelaillaankin näissä muuttuneissa tunnelmissa – kestoa kun Strangelandilla ei oikeastaan muutamaa tuntia enempää ole. Tavallaan lopussa jääkin fiilis, että olisihan tämä voinut jatkua vähän pidempäänkin.
Kuolemankaruselli
Kokonaiskestoa hieman venytetään Sierran ja LucasArtsin peleistä lainatulla hybridikuolemisella, koska Strangelandissa voi kuolla ja välillä jopa pitääkin. Osa kuolemista menee yritä ja erehdy -tyylisesti, ennen kuin oikean ratkaisun tajuaa.
Pelaaja ei kuitenkaan koskaan joudu lataamaan pelitallennusta uudelleen ivailevaa game over -ruutua katsellen, vaan pelaajan pakkopaitahahmo palaa karnevaalin ulkopuolelle jokaisen kuoleman jälkeen. Pidemmän päälle runsaampi kuoleminen pelissä käy puuduttamaan ja vaikka kuolemanruutukin, jossa miehen silmä muuttuu korpin silmäksi, onkin skipattavissa, ei ohitus ole nopea.
Karnevaalissa kohdattavia hahmotuttavuuksia ovat muun muassa valtava puhuva uuni, filosofisia höpinöitään jakava laulukaskas, kolme jättinaamareihin sonnustautunutta naispantomiimia sekä esimerkiksi sokea, tyhjillä silmäkuopillaan möllöttävä vanha ukko, joka ottaa kirjoitusinspiraationsa puun oksalla keikkuvalta korpilta.
Karnevaalin muuntuessa ensimmäisen pelitunnin jälkeen sama ukko onkin nuori ja kuulosti allekirjoittaneen korvaan kuin Jared Leto konsanaan, laukoessaan mystisiä sananparsiaan elokuvassa Blade Runner 2049. Letokin oli sokea – liekö sattumaa vai pelintekijöiden inspiraatiota?
Strangelandia voisi yrittää selittää järkiperäisemminkin, mutta se olisi haastavaa. Peli on painajaismainen näytelmä, jossa pelaaja yrittää selvittää olinpaikkaansa, itsensä olemassaoloa sekä eritoten sitä kuka se vaalea nainen on ja miten hänet voisi pelastaa!
Pääasiassa pelin puzzlet ovat selkokielisiä, vaikka ovatkin mieleltään vinksahtaneita. Esimerkkinä uuni voi pyynnöstä valmistaa erilaisia esineitä läheisen alasimen päällä, kunhan pelaaja tuo raaka-aineen sekä toimeksiannon.
Murhaavan vaarallinen tappajakoira ei päästä ohitse, mutta siihenkin tilanteeseen löytyy oma lääkkeensä. Puun oksalla roikkuva hirttosilmukka kelpaa sekin varmasti tavaravalikon jatkeeksi. Vuoristoradan ainoa vaunu kaipaa korjausta varten sielukynttilöitä, mutta mistäpä sellaisia? Lasikaapissa asuva mädäntynyt merenneito suostuu auttamaan pelaajaa, kunhan tämä ensin kertoo neidon unohtuneen nimen.
Pelin käyttöliittymä on kaikessa yksinkertaisuudessaan selkeä, eikä tavaravalikkoon tarvitse montaa kertaa pelin aikana edes mennä, kun hiiren rullalla voi selata mukana kantamiaan tavaroita, joita käyttää. Ainostaan silloin, kun pitää yhdistää esine toiseen, tarvitsee avata erikseen tavaravalikko. Oikeastaan vain muutamaan otteeseen koko pelin aikana jäin pahemman kerran jumiin puzzleissa ja jouduin katsomaan apua läpipeluuohjeista.
Loppusanat
Strangeland on häiriintyneen koukuttava pieni indieseikkailu, josta löytyy roppakaupalla tunnelmaa, mutta joka pelin lyhyen keston vuoksi jää hieman lyhyeksi elämykseksi. Strangelandin melko alhainen kolmentoista euron hinta onneksi kompensoi mukavasti lyhyyttä. Jos haluaa palan häiriintynyttä ja laadukasta point&click -seikkailua, on peliä kannattavaa harkita, koska ei tällaisia joka päivä vastaan kävele, edes painajaisissa.
