Japanilainen Capcom on yksi menestyneimmistä 80-luvun ja 90-luvun alkupuoliskon pelitaloista. Nykypäivänä pelitalo puoltaa ulos enemmän tai vähemmän parempia pelejä, mutta siitä huolimatta aina välillä tulee muisteltua kaiholla esimerkiksi pelitalon klassisia 8-bittiselle Nintendolle julkaistuja MegaMan-pelejä. Toinen Capcomin legendaarisista ja yhteensä noin 23 miljoonaa kappaletta myynyt pelisarja on klassinen Street Fighter, 90-luvun alun kiistatta paras tappelupelisarja minkä lisäksi Street Fighter pelejä on pelattu noin puolen biljoonan dollarin edestä pelihalleissa vuodesta 1991 laskien.
Street Fighter pelejä on tähän päivään mennessä ilmestynyt erilaisille kotikoneille melko monta vuodesta 1988 eteenpäin, jolloin ensimmäinen SF-peli teki debyyttinsä kotiversiona ilmestymällä PC:lle. 15 vuotta on kulunut ensimmäisen pelin ilmestymisestä ja sitä juhlistaakseen Capcom on nyt pelaajien iloksi julkaissut pelisarjasta kokoelman joka kantaa nimeä Street Fighter Anniversary Collection.
Sen sijaan, että Capcomilla oltaisiin juhlan kunniaksi julkaistu täysin uusi nykypäivän grafiikoilla ja äänillä varustettu SF-peli, on kokoelmaan pakattu Hyper Street Fighter II -ja Street Fighter III: 3rd Strike pelit sekä vuonna 1994 julkaistu animaatioelokuva nimeltä Street Fighter II: The Animated Movie. Hyper Street Fighter II on jo itsessään eräänlainen kokoelma, sillä se on “sulautettu” yhteen Street Fighter II, Street Fighter II Champion Edition, Street Fighter II Hyper Fighting, Super Street Fighter II: The New Challengers ja Super Street Fighter II Turbo pelien kanssa. Pelien kontrollit on istutettu Xbox-ohjaimeen ja kumpaankin kokoelman peliin on lisätty tuki Xbox Live pelaamiselle. Onko tappelupelien ystävien täydellinen unelmapaketti vihdoin ja viimein keksitty?
Jos vuonna 2002 julkaistu Capcom Vs. Marvel 2 oli kumarrus Street Fighter pelien suuntaan voidaan helposti sanoa, että Street Fighter Anniversarya pelatessa muistuu mieleen juuri kyseinen kyhäelmä niin visuaalisesti kuin pelattavuudeltaankin. Sisällöllisesti kummatkin kokoelmapaketin peleistä ovat varsin samantyyppisiä. Tarjolla on Arcade, Versus ja training pelimuodot. Trainingissa voi harjoitella ja hioa liikkeitään sekä opetella käyttämään hahmojen erilaisia liikesarjoja. Liikkeiden opettelu ja kontrolleihin totuttautuminen(ainakin sen yrittäminen)kannattaa kahdesta syystä.
Ensinnäkin, kummatkin peleistä tietokonetta vastaan pelattuna ovat melko vaikeita yleisen pelivaikeuden mittapuulla mitattuna, jopa kaikkein helpoimmallakin vaikeustasolla. Tämän lisäksi tappelijan ohjastaminen on osittain ikävän kankeaa eikä niin kovin luontevaa, varsinkin Hyper Street Fighter II pelissä . Xbox-ohjain vain ei yksinkertaisesti oikein istu pelin kanssa yhteen. Tappeleminen on harjoittelusta huolimatta kankeata ja etenkin hyppiminen viistosti tuntuu ärsyttävän hankalalta. Peliä voi pelata joko vasemmalla tatilla tai ristiohjaimella, mutta kummallakaan meno ei oikeastaan ole sen parempaa. Tatilla homma on hieman mielekkäämpää, joskaan ei sen helpompaa. 3rd Strike selviytyy ohjauksestaan hieman paremmin ja tatin käyttö ei ole ainakaan aivan yhtä rasittavaa.
Kun peli on jotenkuten hallinnassa voi varsinaista pelaamista kokeilla pelkistetyissä arcade -ja Vs pelimuodoissa. Ensinnä mainitussa hakataan 12 vastustajaa peräjälkeen jota seuraa lyhyt ja mitäänsanomaton loppuanimaatio ja teksti “Game Over”. 12 vastustajan piekseminen edes helpoimmalla vaikeustasolla ei kuitenkaan ole mikään helppo homma ja peli vaikeutuu tarpeeksi haastavaksi viimeistään viidennen vastustajan kohdalla. Erilaisia katutappelijoita mistä valita on kaiken kaikkiaan 35 kappaletta Hyper Street Fighter II:n sisältäessä 16 tappelijaa ja 3rd Striken 19, tosin osa tappelijoista löytyy kummastakin pelistä. Tietyt tappelijat pärjäävät selkeästi paremmin vastaan joitain tiettyjä hahmoja ja toisinpäin ja näin ollen joitain matseja tulee pakostakin pelattua yrityksen ja erehdyksen kautta.
Kokoelman sisältämien Street Fighter -pelien ollessa melko vanhoja on oletettavaakin, etteivät ne täytä nykypäivän vaatimuksia audiovisuaalisesti ja olisikin väärin tuomita ne niistä asioista. Toisaalta ei kait kukaan kokoelman hankkiva peligrafiikan loisteliasta oleta olevankaan. On kuitenkin mainittavaa, että audiovisuaalinen kokemus tuo kyllä aluksi pelaajalle tunteen nostalgisesta hyvästä, mutta sen “Ooh, vanha hieno klassikkopeli!” -tunteen haihduttua alkavat varsin yksinkertainen ja rujo grafiikka, paikoitellen turhankin nopeasti pyörivä liikeanimaatio sekä ärsyttävä midi-tasoinen pimputus-renkutusmusiikki ja äänenlaadultaan alhaista tasoa olevat hahmojen huudahdukset jossain vaiheessa ottamaan päähän.
Musiikillisella osastolla ainoat jotenkuten siedettävää kuuntelemista kestävät kappaleet ovat pelien alkuperäisistä tunnuskipaleista tehdyt rap-remix versiot. Pelin takakansi väittää, että peli tukisi Dolby Digital 5.1 äänistandardia, mutta kyllä kokoelman pelien äänentaso aivan jotain muuta on. Kokoelman pelit eikä mukana tuleva animaatioelokuvakaan käytä missään vaiheessa kuin kahta kaiutinta. Edes remasteroidut äänet oikeasti tukemaan tätä äänistandardia olisivat olleet poikaa ottaen huomioon, että kokoelmalle muodostuu kuitenkin hinnaksi sellaiset 42 euroa. Mutta ei niin ei.
Kaiken kaikkiaan paketin peleistä nuorempaa ikäluokkaa edustava Street Fighter: 3rd Strike on Hyper Street Fighter II:een verrattuna audiovisuaalisesti ja pelillisesti hitusen vanhempaa veljeään parempi, mutta ero ei ole mikään suuri.
