Street Fighter x Tekken arvostelussa

Elokuvia, joissa eri tuotannoista tutut sankarit tai pahikset päästetään samoihin parrasvaloihin on elokuvien historian aikana nähty kovin vähän. Äkkiseltään mieleen tulevat jokseenkin surkeahkot, mutta varsin potentiaaliset, Dark Horse Comicsin sarjakuvien sivuilta “keksityt” Alien Vs. Predator -elokuvat. Mielenkiintoista olisi nähdä enemmän tällaisia elokuvia — tämän kuun lopulla Suomessakin elokuviin tuleva sarjakuvasankarielokuva The Avengers on kenties jossain määrin tällainen; vaikka elokuvassa pääosassa on sarjakuvastakin tuttu sankareiden liittouma, on mielenkiintoista nähdä valkokankaalla samaan aikaan Iron Man (Robert Downey Jr.) kuin esimerkiksi Captain Americakin (Chris Evans), joista molemmat ovat saaneet näytellä jo omissa elokuvissaan — toinen kerran ja toinen kaksi kertaa.

Ainakin Youtubessa ja varmasti muissakin videopalveluissa pyörii pätkä nimeltä “Batman Vs. Predator”, joka on sen verran laadukkaasti tehty ja kuvattu livenäyttelijöiden kera, että sitä voisi oikeasti ainakin ensi katsomalta luulla pienen budjetin indie-lyhytelokuvaksi. Tämäntyyppisiä spin off -projekteja olisi mukava nähdä tehtynä isommallakin rahalla: ei kai Batman-elokuvien aina täydy noudattaa jotain trilogia-konseptia tai muuta jatkumoa ja samalla yrittää olla uskottavia myös ei-fanien keskuudessa? Eikö näillä lukuisilla sarjakuva -ja joillain tunnetuimmilla elokuvahahmoilla (Predator) voisi aivan hyvin tehdä kokeellisiakin elokuvaprojekteja, ottaen huomioon millaisia vapauksia nykyajan Batman-animaatiotkin ottavat aihepiirejään valitessa. Esimerkkeinä tässä kohtaa mainittakoon vaikkapa sellaiset pätkät, kuten Batman Vs. Dracula tai Batman/Superman Apocalypse.
Elokuvaversioita odotellessa on tällaisten versus-projektien ja muiden universumeiden risteyttämistä mahdollista nähdä kasvavassa määrin videopelien puolella. Marvel Vs. Capcom sekä sen kaksi seuraajaa, sekä Warner Bros. Gamesin Mortal Kombat Vs. DC Universe ovat muutamia esimerkkejä tällaisista. Etenkin japanilainen Capcom tuntuu pitävän risteyttämisen ideasta. Se, että voisiko tällainen toimia muutoinkin kuin tappelupelin muodossa on kuitenkin yhä selvittämättä.

Capcomin suunnalta uusinta uutta risteytystä tarjoaa Street Fighter x Tekken, joka nimensä mukaisesti kantaa mukanaan taistelijoita molemmista pelisarjoista. Street Fighter on Capcomin omaisuutta ja ensi kerran päivänvalon vuonna 1994 nähnyt Tekken-pelisarja Namcon. Street Fighter, Tekken, Mortal Kombat, sekä Segan omistama Virtua Fighter ovat kutakuinkin tappelupeligenren legendaarisimmat nimikkeet. Mortal Kombatia Capcom tuskin lähtee missään vaiheessa kalastelemaan yhteistyöhön, mutta näemmekö kenties joskus vielä pelin nimeltä Street Fighter x Virtua Fighter ?

Se jää nähtäväksi, mutta tällä kertaa keskitämme katseemme Capcomin tuoreimpaan tappelupeliin, joka siis kantaa nimeä Street Fighter x Tekken. Koska kyseessä on Capcomin peli ja vieläpä puoliksi Street Fighter -aiheinen, muistuttaa “SF x TKN” sisällöltään kovasti vuonna 2009 ilmestynyttä Street Fighter IV-peliä aina peligrafiikkaansa myöten.

Pelimuotojen osalta tarjolla ovat myös SF IV:stä tutut arcade, versus, training, challenge, sekä network-nimen alle kätkeytyvä moninpeliosio, josta voi hakea peliseuraa mikäli omalle kotisohvalle ei löydy kaveria pelailemaan. Pelaaminen kannattaa aloittaa harjoittelumoodista, jossa erilaisten liikkeiden käyttöä opastetaan, eikä tarvitse peukalo keskellä kämmentä alkaa pelailemaan kylmiltään, vaikka nappuloiden rämpyttämisellä pärjää tässäkin pelissä aika pitkälle. Mikäli mielii kuitenkin toteuttaa niitä hienoimpia liikesarjoja, on harjoittelumoodi varsin kätevä; peli kun valjastaa lähestulkoon koko ohjaimen aina liipaisinnappuloita myöten erilaisten liikkeiden toteuttamiseen.

Arcadessa tarkoitus olisi pelihallimaiseen tapaan tahkota lävitse juonosellisesti lähes olematon tarinan, eli toisin sanoen matsi toisensa jälkeen pätkiä tekoälyukkoja turpaan. Arcaden toiseksi viimeisessä matsissa pelaaja saa vastaansa kaksi pahaa versiota pelin hahmoista, jotka ovat hieman perustappelijoita haasteellisimpia. Kun nämä on voitettu on aika kohdata loppuvastus, vihreä jätti nimeltä Ogre. Easy-tasolla arcaden pääsee juuri ja juuri kädet väsyneenä lävitse, mutta mediumilla oma etenemiseni kaatui aina toiseksi viimeiseen taisteluun. Kun arcade on pelattu läpi näytetään pelaajalle vielä lopuksi lyhyt ja täysin yhdentekevä loppuanimaatio, joka käärii “juonikuvion” pakettiin.

Itseasiassa koko arcademoodi on melko turha, sillä se on todella lyhyt. Oma mielipiteeni on se, että mikäli edes jossain määrin mielenkiintoisia tarinamoodeja etsii tappelupeleistä, niin kannattaa kääntyä uusimman Mortal Kombat-pelin tarinamoodin tai niin ikään Capcomin Marvel Vs. Capcom 3:n pelin puoleen. Toisaalta jokaiselle pelattavalle hahmolle on tarjolla erilainen loppu, joten siinä mielessä uudelleenpeluuarvoa riittää, jos vain on riittävän harras fani ottamaan kaikista loppuvaihtoehdoista selvää, eikä halua mennä siitä mistä aita on matalin ja katsoa niitä yksinkertaisesti youtubesta. Mikäli löytää peliseuraa, voi arcadea tahkota myös yhdessä kaverinkin kanssa, jolloin molemmat pelaajat saavat ohjaukseensa yhden hahmon. Challengemoodi sen sijaan pitää sisällään tukun haasteita, joissa vaaditaan tiettyjen liikkeiden, erikoisliikkeiden tai kombojen suorittamista. Haasteista vain muutamat on helppoja suorittaa ja loput rasittavan vaikeita, jollei pelin kontrollit ole iskostuneet pelaajan selkäytimeen lähes täydellisesti.

Kaiken kaikkiaan pelistä löytyy 43 kappaletta tappelijoita, joita matsittaa yhdellätoista erilaisella areenalla. Pelistä löytyvä hahmomäärä on varsin kiitettävä määrä mille tahansa kyseisen genren edustajalle ja tarjoaakin varmasti pitkäksi aikaa vaihtelua ilman kyllästymisen tunnetta. Hahmoista aivan jokainen ei tosin ole heti kättelyssä pelattavissa, vaan muutaman avaamiseksi täytyy pelata yksinpelimuotoja. Pelin hahmovalikoima jakautuu aika lailla keskeltä kahtia: Street Fighterin puolelta mukana ovat tutun Ryun ohella Ken, Hugo, Poison, Guy, Cody, Chun-Li, Cammy, Guile, Abel, Dhalsim, Sagat, M. Bison, Juri, Karin, Sakura, Ibuki, Makoto, Rolento, Sodom, R.Mika ja Zangief.

Tekken-pelisarjan osalta mukana ovat Kazuya, Nina, Julia, Bob, Hwoarang, Steve, King, Marduk, Yoshimitsu, Raven, Jin, Xiaoyu, Bryan, Jack, Lars, Alisa, Paul, Law, Lili, Asuka, Heihachi ja Kuma. Pelin oudompien hahmojen joukkoon mahtuvat sen sijaan Namcon omistuksessa oleva Pac-Man sekä muun muassa Sonyn Doko Demo Issyo-pelistä tuttu animekissa Toro. Lisäksi mukana on toinenkin animekissa, Kuro, joka kaiketi kumpuaa samanlaisista taustoista — ainakin googlettamisen perusteella molemmat animekissat ovat myös leluina erittäin suosittuja Japanissa, siksi ne kai pääsivät peliinkin eräänlaisina bonushahmoina, keltaisen Pac-Manin vedotessa enemmän meihin länsimaalaisiin.

Ilmeisesti Sonya kunnioittaakseen pelistä löytyy myös InFamous-pelisarjan antisankari Cole MacGrath ja viimeisenä muttei vähäisimpänä löytyy hahmovalikoimasta myös yhden Capcomin legendaarisimman pelisarajan päätähti, MegaMan. Tätä arvostelua kirjoittaessani Capcom on myös ilmoittanut, että pelin PS Vita-versiolle yksinoikeushahmoiksi tarkoitetut 12 lisätappelijaa ovat nyt saatavilla myös “isoille versioille”. Hinta on kuitenkin melko päätähuimaava: 12 hahmoa maksavat 15 euroa, mikä on käsittämättömän suuri rahastushinta, ottaen huomioon, että niiden data löytyy jo valmiiksi Xbox-version sekä PS3-version pelilevyiltä, mutta piilotettuina itse pelistä…

Kaikilla pelissä saatavilla olevilla hahmoilla on omat liikkeensä ja erikoisliikkensä. Tapellessa ja iskuja jaettessa oman hahmon erikoisliikemittarin energia kasvaa. Mittarissa on kolme palkkia ja mikäli kaikki kolme palkkia on täynnä, kun erikoisliikkeen aktivoi oikeaa tattia klikkaamalla saadaan aikaan mahdollisimman pitkä erikoisliikesarja. Omien erikoisliikkeidensä ohella jokaisella hahmolla on omat kykyjä vahvistavat gemit, eli jalokivet. Hetkellisesti hahmon taistelukykyä parantavat kivet saa käyttöönsä, kun kiven ehdot täyttyvät. Tämä saattaa tarkoittaa vaikkapa neljää perustason iskua, tai viittä blokattua iska, jonka jälkeen kivi aktivoituu hetkeksi.

Kivet ovat ihan kiva lisä ja erottavat peliä kaikista niistä muista kymmenistä tappelupeleistä ja siinä mielessä tuo pöytään kerrankin jotain uutta, sillä jos ajattelee niin tappelupelit genrenä eivät ole juurikaan kehittynyt mitenkään ensimmäisten Mortal Kombatien tai ensimmäisen Street Fighterin ajoilta. Jokaisen hahmon käyttämiä kiviä voi editoida pelin valikoissa, minkä lisäksi pelaaja voi kustomoida myös kunkin hahmon pikakombosarjoja, sekä ulkoasua — ulkoasua tosin vain vaatteiden ja ihon värien osalta. mutta sekin jo tuo mukavasti vaihtelua pelailuun, jollei halua hankkia hahmoille maksullisia DLC-vaihtoehtoasusteita. Hahmojen kustomoinnin osalta pelaaja voi Street Fighter IV:n tapaan saman valikon alta kustomoida myös omaa “taistelijaprofiiliaan”, joka näkyy sitten muille nettitaistelijoille. Pelaaja voi asettaa itselleen tittelin ja pelikuvan, joita aukeaa lisää sitä mukaa kun peliä pelailee.

Jos Street Fighter x Tekken pelattavuudeltaan kuin sisällöltäänkin muistuttaa Street Fighter IV:tä, niin sitä se muistuttaa myös peligrafiikkansa osalta, mutta valitettavasti tämä näkyy negatiivisessa mielessä. Street Fighter IV oli sarjakuvamainen ja näytti varsin hyvältä vuonna 2009, mutta siitä on jo aikaa kolmisen vuotta. Pelimoottori on vanhentunut ja vaikka viime vuonna julkaistu Marvel Vs. Capcom 3 näytti samalla pelimoottorilla paljolti erilaisen väripalettinsa ansiosta hyvältä, ei Street Fighter x Tekken pääse yhtä helpolla. Street Fighter x Tekken muistuttaa enemmän SFIV:tä etenkin hahmojensa osalta, joiden iho ja vaatteet ovat ikäänkuin luonnoskynän jälkien peitossa.

Hahmot sinänsä näyttävät vielä varsin meneviltä ja Tekkenin hahmokatraskin istuu niin ikään hienosti myös Street Fighter-pelimoottoriin, mutta eri areenoiden taustat ovat jokseenkin halvannäköisiä ja rujoja. Street Fighter IV:n sekä Marvel Vs. Capcom 3:n tapaan taustalla on jos jonkinlaista animoitua toimintaa, mutta tekstuurien taso, yksityiskohtaisuuksien puute sekä reunanpehmennyksen olemattomuus ovat seikkoja, jotka pistävät melkolailla silmään. Ääninäyttely sen sijaan toimii ja pelissä on Street Fighter IV:n tapaan mahdollisuus valita alkuperäinen ääni, oli se sitten japanilainen tai englanninkielinen, tai sitten on mahdollista valita jokaiselle hahmolle dubattu versio äänestä. Ääninäyttelyiden vaihteleminen yhdessä hahmojen asujen kustomoimisen kanssa tuo mukavasti vaihtelua hahmoilla pelaamiseen.
Kokonaisuutena Street Fighter x Tekken on juuri sitä mitä nimikin lupaa: tappelupeli, joka tuo saman katon alle molemmista pelisarjoista tappelijoita ja laittaa ne tappelemaan toisiaan vastaan. Jos olet joskus halunnut tietää mitä kävisi jos yksi Street Fighterin keulahahmoista, Ryu sekä jo ensimmäisetä Tekken-pelistä tuttu, hieman Ryuta muistuttava Marshall Law tappelisivat, nyt sinulla on mahdollisuus ottaa siitä selvää. Pelin kontrollit ja pelattavuus ovat saumatonta Capcom-tappelijan tasoa, mutta peli kärsii tappelupeleille ominaisesta syndroomasta: se ei eroa mitenkään kamalasti muista genren peleistä ja se viihdyttää oikeastaan vain toista ihmispelaajaa vastaan pelatessa, mieluiten vieläpä siten, että vastustaja istuu vieressä sohvalla, jolloin voittaja voi nauraa vahingoniloista nauruaan päin toisen naamaa. Yksinpelinä Street Fighter x Tekken ei kauaa innosta, vaikka esimerkiksi arcademoodi tarjoaakin jokaiselle hahmolle erilaisen loppuvaihtoehdon.